Golfkilpailuista

Kun aikoinaan 17 kesää sitten aloitin golfin, niin sanoin itselleni ja muillekin, että en tule ko. lajissa kilpailemaan. Kilpailemista olin harrastanut hiihdossa, suunnistuksessa ja rallisprintissä.
Kuitenkin jo heti ensimmäisenä kesänä lomamatkalla pelasin Kainuu Openin Kajaanin, Paltamon ja Vuokatin kentillä. Kisassa sijoituin toiseksi viimeiseksi. Lisäksi pelailin parin yhteistyökumppanin kisoissa muistaakseni erittäin vaatimattomalla menestyksellä.
Siirryttyäni pelaamaan Tuusulan Gofklubiin toisena kesänä, siellä osallistuin joka kesä muutamaan kilpailuun ja jopa voitin yhden openin. Myös joitakin muita palkintosijoja tuli. Tasoitukseni oli silloin jotakin alle 20:n, niin menestyminen oli mahdollista huonommallakin pelillä. Myös yhteistyökumppaneiden kilpailuista tuli muutamia komeita palkintoja.
Sitten tuli syksy 2002, ja alkoi kahdeksan vuoden musta aika. Sen ajan tapahtumista en paljoa muista, pelaamassa kävin jonkin verran. En muista, kävinkö edes kisoissa, tasoitukseni kuitenkin pysyi samoissa 16:n lukemissa, joten ilmeisesti en ainakaan menestynyt. Muutimme Mäntsälään syksyllä 2004 ja kaiketi vuonna 2005 siirryin TGK:stä Hirvihaaran Golfiin, jonka kenttä avattiin vuonna 2006 yhdeksänreikäisenä. Ensimmäisen kesän kolmeen kisaan en osallistunut, niin asiakirjat kertovat.
Vuonna 2007, vielä vahvasti mustan kauden aikana, olen pelannut yhden openin, jossa olen sijoittunut kolmoseksi.
Vuonna 2008 pelasin kolme openia, joista yhdessä sijoituin kympin sakkiin, yhdeksänneksi.
Vuonna 2009 osallistuin myös kolmeen openiin, joissa kaikissa olin kympin sakissa, kolmonen, viitonen ja kuutonen.
Vuonna 2010 olin mukana neljässä openissa, mutta vain yhdessä olin kympin sakissa, kahdeksantena.
Vuonna 2011 pelasin jälleen neljä openia, joista kahdessa oli kympin sakissa, voittajana ja nelosena.
Vuonna 2012 ohjelmassa oli jälleen neljä openia, joista kolmessa olin kympin sakissa, kerran voitin, kerran olin kuutonen ja kerran seitsemäs.
Viime kesänä pelasin jälleen neljä openia , joista vain yhdessä olin kympin sakissa, viitosena. Seuran yleisen sarjan mestaruuskisoissa olin 12. ja voitin M65 -sarjan mestaruuden.

Muutamana viimeisenä vuotena, kun elämä on alkanut maistua jälleen elämältä, olen pelaillut lisäksi erilaisissa senioreiden tapahtumissa ja aina silloin tällöin on niissäkin koitoksissa tullut joku kärkipään sijoitus.
Toki golf on minulle ennen kaikkea kiva ulkoilu- ja liikkumismuoto, kipeät polvet eivät ota itseensä niin kovin, kun saa tassutella pehmeällä ruoholla. Pelitaitokin on sellainen, että välillä pelaamiseni tuntuu jopa golfilta. Toki nuo tuntemukset ovat hyvin lyhytaikaisia, mutta sellaista golf on. Se on todella haasteellista, mutta juuri siksi niin nautittavaa!
Toivottavasti terveys sallii pelaamisen jatkossakin.

Urheilijoiden palkitseminen

Urheilun juhlagaalasta mietintämyssyyn

Katselin urheilun juhlagaalaa, kuten varmasti aika moni muukin suomalainen. Minä en jaksa ihmetellä, että joukkuelajit ovat kovassa suosiossa penkkiurheilijoiden ja toimittajienkin keskuudessa. Miten niin monet haluavat katsoa koko ajan virheitä? Joukkuelajithan perustuvat nimenomaan siihen, että vähiten virheitä tehnyt joukkue yleensä voittaa. Jos katsellaan vaikkapa jääkiekkoa tai jalkapalloa tai mitä tahansa palloilua, niin suurimman osan aikaa kentällä tehdään virheitä. Joskus harvoin joku onnekas sattuu olemaan oikeassa paikassa ja tekee maalin tai pisteitä. Minä en ole enää vuosikausiin jaksanut katsella mitään palloiluja saati, että olisin vääntäytynyt paikan päälle. Olen niin erilainen nuori!

Yksilölajeissa tilanne on aivan päinvastainen, se voittaa, joka onnistuu parhaiten. Jos yksilölajin urheilija tekee virheen, niin kisa on sitten siinä, kukaan ei paikkaa. Kilpailija joutuu odottamaan seuraavat neljä vuotta uusiin olympialaisiin tai ainakin seuraaviin kisoihin, jos vaikka silloin suoritus olisi paras mahdollinen. Siis yksilölajin urheilijan on oltava tilanteessa aina sataprosenttisesti, joukkuelajeissa osa porukasta voi lusmuilla osan aikaa.

En väitä, etteivätkö joukkuelajien edustajat olisi urheilijoita, mutta lajin luonne kilpailutilanteessa on vain erilainen. Joukkuelajien edustajia ei pitäisi edes nostaa joukkueesta esimerkiksi palkittaviksi. Ei se Teemu Pukki olisi sitä maalia tehnyt, elleivät joukkuetoverit olisi tehneet esityön.

Olen valitettavasti huomannut, että yleisö yksilölajien kisoissakin haluaa monta kertaa katsoa virheitä tai epäonnistumisia. Yleisö palkitsee, kun ralliautoilija ajaa katolleen, tai hiihtäjä kupsahtaa nurin. Itse haluan aina nähdä vain hyviä suorituksia.

Jos vielä palaan palkittuihin, niin minusta vuoden urheilijaksi tuli väärä urheilija. Arvostan toki Pitkämäen saavutusta, mutta hän oli vain kakkonen lajissa, jossa ehkä puolenkymmentä kaveria maailmassa pystyy voittamaan suuret kisat. Suunnistus on laji, että voiton voi viedä ainakin viisikymmentä kilpailijaa. Suunnistuksessa on vain yksi suoritus, sillä on onnistuttava, keihäässä saa kokeilla parhaassa tapauksessa peräti kuusi kertaa sitä parasta suoritusta. Minusta Boströmin suoritus Vuokatissa oli kaikkien muiden suorituksiin verrattuna ylivertainen!

PISA

Pisa -tutkimuksen tuloksista aihetta pähkäilyyn

Olen käynyt kouluni ja opiskellut ammattini 1950 - 1970 -luvuilla, joten kovin paljon rajapintoja nykyiseen koulusysteemiin minulla ei ole, mutta viimeisimmät Pisatulokset aiheuttivat vipinää yläkerrassa. Molemmat tyttäreni kävivät koulunsa 1980 - 2000 -luvuilla ja heidän koulunkäyntiään ja opiskelujaan tietenkin seurasin mielenkiinnolla, erityisesti matematiikkaan pesiytyneen joukko-opin suhteen. Ei sillä laskentataitoa oppinut, mutta onneksi nykyään lienee palattu oikeaan suuntaan. Onneksi tyttäret oppivat kuitenkin laskemaan.

Jo kansakoulun alussa laskento oli mielenkiintoisin aine. Opettajani osasivat opettaa sitä mielenkiintoisesti, kotona ei tarvinnut tehdä mitään, kun olin tunneilla hereillä. Kansakoulussa kotitehtävätkin tuli tehtyä jo koulussa valmiiksi. Myöhemminkin matematiikka ja fysiikka jaksoivat kiinnostaa, mutta opettajien merkitystä on korostettava aineen kiinnostavuudessa. Meidän oppikoululuokkamme olisi nostanut matemaattisten aineiden Pisa -arvosanoja melkoisesti, sillä lähes kaikista kyseisten aineiden kokeista nousi kymmenkunta huippupisteet saanutta. Se oli opettajien mielestä ennen kokematonta. Tästä joukosta opiskeli tietääkseni neljä matemaatikoiksi, kolme lääkäriksi ja yksi insinööriksi!

Monet muut aineet vajosivat arvoasteikossani hanttiaineiden kategoriaan - monissa aineissa opettaja oli heikko tai minun mielestäni opettajana väärällä asenteella, yksinkertaisesti ulkoa pänttääminen ei jaksanut kiinnostaa. Äidinkielestä ainekirjoituksen osalta tykkäsin, kun saimme oppikoulussa nuoren opettajan mummon sijaan. Uskontokin menetteli, kun oppikoulussa opettajana oli isän sukulainen. Liikunta oli mukavaa, jos ei tarvinnut pelata kori- tai potkupalloa. Kuvaamataito oli myös mielenkiintoista. Jos minun olisi pitänyt kuvata vaikkapa hevonen, niin tuskinpa piirrostani kukaan olisi hepaksi tunnistanut, mutta opettaja näki yrityksissäni jotakin kiittämisenkin arvoista. Niin mielenkiinto aineeseen säilyi. Useimmilla muilla opettajilla oli moittiminen pääasia.

Turhimmalta aineelta näin jälkeenpäin tuntuu maantieto. Maantiedon annista ei ole enää paljon jäljellä, kun melkoinen osa ulkoa opituista valtioista on lakannut olemasta ja tilalla on ihan muuta. En edes muista, ketkä meille ko. ainetta opetti. Myös kielet menivät sen aikaisen opetuksen vuoksi mielenkiinnottomien kastiin. Vaadittiin täysin virheetöntä tulosta, joten taito ei kehittynyt. Kun väärästä vastauksesta sai haukut tai pahimmassa tapauksessa joutui seisomaan määräämättömäksi ajaksi, niin viittauskäsi pysyi tiiviisti pulpetilla. Erityisesti saksan kielen opettajalla olivat kovat opetusmetodit käytössä.

Historiasta olisi pitänyt oivaltaa, että ei pidä luottaa kehenkään, jokainen pelaa omaan pussiinsa, mutta sekin oppi jäi valitettavasti takavuosina unohduksiin.

Kouluopetuksesta tarvitsin töissä ollessani lähes päivittäin matematiikkaa, erityisesti prosenttilaskeminen oli tärkeää. Myös logaritmeja tarvitsin, mutta integraaleja ja derivoimista tai muuta korkeampaa matematiikkaa en opiskelun jälkeen tarvinnut. Fysiikan tietoja olen tarvinnut muuallakin kuin töissäni. Fysiikka on ollut varmasti matematiikan perusasioiden ohella kaikkein tärkein ja vahvin opiskelusta saatu perintö.

Opiskelipa minkä ammatin tahansa noita taitoja jokainen tarvitsee, muiden oppiaineiden taitoja mielestäni ei tarvita oikeassa työelämässä juuri koskaan, ellei sitten ole ko. aineen opettaja. Diskuteeraamisen taidon vuoksi ei ehkä kannattaisi kovin paljon energiaa tuhlata. Taiteellisesti lahjattomille ei ole väliksi tarjoilla taideaineitakaan.

Mitä siis jää jäljelle? Matemaattisten aineiden lisäksi annettaisiin sopiva vieraitten kielten paketti oikeilla opetusmenetelmillä ja vain vähän muuta. Jos ei ole lainkaan matemaattista älliä tai halua matematiikkaan, niin sitten menee vakavaksi. Toki mielenkiintoisella opetuksella jokaisesta tulee helposti jonkinlainen arkipäivien matemaatikko. Matematiikka kun ei tarvitse pänttäämistä, vain hitusen asennetta.

Ei minulla ollut ulkoa päntättävien oppiaineidenkaan arvosanoissa ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut terveyteni oppikoulun ensimmäisten luokkien jälkeen kuntoon. Ehkä kuitenkin matemaattinen, looginen ajattelutapa toi jonkinlaista tulosta muihinkin lukuaineisiin, mutta eiväthän arvosanat todista mitään. Hyvä tunne ja oppimisen halua ja oppiminen ovat kaiketi ne tärkeimmät, mitkä koulun tulisi oppilaalle syöttää.  Ne olivat ainakin minun aikanani suurimmat puutteet monissa oppiaineissa.

Olipa kerran yo-merkonomi, jonka yhtenä tehtävänä oli laatia erilaisia tilastoja ja raportteja. Kun homma ei luistanut, niin kävi ilmi, että hän ei hallinnut lainkaan prosenttilaskuja. Hänelle oli annettava aiheesta pikaopetusta, ja tilastoja alkoi tulla.

Koulujen matematiikan opetus ei ollut tuntunut hänestä kiinnostavalta, ja energia oli suuntautunut sitten aivan muuhun.

 

Vuoden vaihtuessa

Vuoden vaihtuessa

2013:n väistyessä ja 2014:n kääntyessä muukin asia muuttui kuin allakka.

Polttoaine- ja moni muukin vero nousee, joka onkin ihan luonnollista. Jos valtion ja kuntien kassoista puuttuu rahaa, niin sitähän on yritettävä jollakin tavalla saada lisää, kun säästöillä asiat eivät hoidu. Verotus on yksi, mutta sekään ei välttämättä tuota haluttuja tuloksia. Jos esimerkiksi polttoaineveroa nostetaan liikaa, ihmiset joko ajavat vähemmän tai parhaassa tapauksessa hankkivat uuden vähemmän kuluttavan auton, jolloin sen veron tuotto ei kehitykään halutulla tavalla. No, ehkä autoverossa saadaan hieman takaisin, mutta autojakaan ei osteta niin paljon kuin budjettiin on laitettu. Kun ei ole työtä, niin eipä sitten autojakaan osteta, ja tuloveroakaan ei makseta. Viina- ja tupakkaveron nostaminen on taas suoraa subventiota Helsingin ja Tallinnan välistä laivaliikennettä hoitaville yhtiöille. Tarvitaan siis muitakin tapoja saada valtion tilit tasapainoon. Ja silloinhan tietenkin päättäjillä on tullut mieleen, että vedetään autoilla liikkuvien taskut vieläkin tyhjemmiksi. Siitä joukosta apu on aina ennenkin löytynyt. Siksi Ollilan työryhmän ehdotus on nähtävä tavaksi lisätä valtion tulopuolta, ensin kilometriverotuksella, mutta kun siitä ei tuloja kerrykään odotetulla tavalla, niin pistetään järjestelmään lisää älykkyyttä. Kun autoilija jossakin nostaa nopeutensa yli sallitun, niin heti vaan lasku kuskille, ehkä jopa suoraveloituksena. Silloin alkaa rahaa tulla, ainakin aluksi! Ehkä tuossa suurin voittaja on laitteistot toimittava yritys.

 Harmittaa, että Kontiorannan varuskunta pistettiin matalaksi. Ainoastaan kerran ehdin käydä sotilaskodissa munkkikahvilla sen jälkeen, kun vänrikkinä 46 vuotta sitten kävelin portista ulos. Rajan taakse kerätään suhteellisen modernia kalustoa, mutta me keskitämme ne rajan pinnasta pois. Lyhytnäköistä puolustuspolitiikkaa!

Tietenkin voi olla niin, että jollakin ennustajalla on parempaa tietoa esimerkiksi suurempien mielenosoitusten varalta ja pistää puolustusvoimat hoitamaan poliisien apuna tilanteet järjestykseen, ja silloin tietenkin varuskuntien suunniteltu sijainti voi palvella tilannetta. Kuitenkin sotavoimien käyttö omaa kansaa vastaan ei voi olla suunnittelun lähtökohtana, vaan turvaaminen ulkoisia uhkia vastaan on puolustusvoimien tärkein tehtävä.
 Ihmiset eivät ole oppineet vuosituhansien aikana yhtään, sotapesäkkeitä on koko ajan useita ja uhkia vielä enemmän, ja siksi meilläkin asia on otettava huomioon. Emme voi ajatella, että selkkaukset meitä välttelisivät jatkossakin. Meillähän on vielä sukupolvia, jotka muistavat hyvin aiemmat kahnauksemme.

 Talven sää on ollut hiihtäjälle pettymys. Talvesta näyttää tulevan samanlainen kuin oli vuonna 1973. Silloin Turussa oli helmikuussa lunta parin viikon ajan. Sään muuttumista ei vielä voida pistää minkään saastumisen ja ilmakehän lämpenemisen piikkiin, mutta kyllä suunta on menossa ikävään suuntaan. Suomella ei ole paljon tehtävissä koko maapalloa ajatellen, suuret valtiot kuten USA, Intia, Kiina jne. määräävät ilmaan kerääntyvän moskan määrän. Kuitenkin meilläkin pitäisi asiaa ajatella ja jopa toimia paremmin kuin tähän asti on tehty. Polttaen energian tuottaminen ei ole järkevää, varsinkin, jos polttoaineena on kivihiili tai öljy. Me tarvitsemme halpaa energiaa, jos aiomme pysyä maailmantaloudessa mukana kilpailukykyisten tuotteiden tuottajina. Tällä hetkellä halvinta energiaa pystytään tuottamaan ydinvoimaloilla ja käyttämällä olemassa olevia vesilaitoksia. Noilla ei ilmaan saasteita pöllyytellä. Tuuli- ja aurinkovoimaloilla tuotetaan todella kallista energiaa. Toiveissa kuitenkin on, että myös uusia, edullisia, saasteettomia ja uusiutuvia energiantuottomalleja saataisiin hyötykäyttöön muutamien kymmenien vuosien sisällä. Sama pätee myös liikenteen suhteen. Öljyn vähetessä tai sen saaminen jalostamoihin edelleen kallistuessa, on saanut aikaan, että lopultakin insinöörit ovat saaneet luvan käyttää energiaansa uusiin kehityskohteisiin ja vähitellen hyötykäyttöön. Sähköautojen kehityksessä akkuteknologiaan on jo hivenen saatu parannuksia, mutta sillä saralla on vielä paljon töitä tehtävänä. Biopolttoaineet, niin nestemäisenä kuin kaasuna ovat jo jossakin määrin hyötykäytössä ja koko ajan tehdään töitä myös polttokennojen kehittämisessä. Perinteinen polttomoottorikin puksuttaa siis vielä pitkään, mutta polttoaine muuttunee vähitellen biologiseksi.

Ihmisten työllisyystilanne on menossa huolestuttavan huonoon suuntaan. Näin jatkunee myös nyt alkaneen vuoden aikana, ellei maailmalla ihan ihmeitä tapahdu. Olen aina ihmetellyt, miksi puhutaan työvoimapulan tulosta. Minusta ei moiseen ole tällä menolla mitään katetta. Vaikka vanhimmasta päästä porukka siirtyy eläkkeelle, niin ei nuorille siitä huolimatta avaudu kunnon työtilaisuuksia.

 Tietoliikenteen alueella meno on edelleen kovaa langattoman teknologian käytön lisääntymisessä. Tabletit, älypuhelimet ja mokkuloiden avulla bittivirtojen siirtelyt koneisiin kasvavat edelleen. Operaattorit saivat juuri käyttöönsä lisää taajuuskaistaa langattomien mikrofonien käytöstä. Toiminta on korkeilla taajuusalueilla, joka käytännössä se merkitsee sitä, että saadakseen täydet luvatut nopeudet käyttöön, asiakkaan on oltava lähellä tukiasemia. Tuskinpa asiakkaat muuttavat mihinkään, vaan operaattoreiden on jälleen tiivistettävä tukiasemaverkkoja. 4G on vielä harvinaista herkkua monissa paikoissa ja 5G on vasta insinöörien käsissä, joten työmaata ja yritystä on. Nykyään tukiasemien saaminen hyötykäyttöön on tietenkin helpompaa kuin ennen, sillä tukiasemien bittivirrat ohjaillaan internettiin, mutta kuituja tarvitaan rutosti lisää. Kuitua pitäisi saada kyllä enemmän koteihinkin, jotta langatonta kapasiteettia riittäisi kohtuullisesti matkalaisten käyttöön.

 Tuskinpa kuitenkaan vuosi 2014 tuo hirveästi muutosta aiempaan, mutta menon suuntia on välillä ihan kiva miettiä. Ne menevät joko oikeaan suuntaan tai sitten ei.

 

 

 

 

Katse taaksepäin ja välillä eteenkinpäin

On tulossa historiallinen joulu ja vuodenvaihdekin. Olemme olleet täällä etelässä ensin Turussa -72 - -76 ja sitten tämä pitempi pätkä vuodesta 1980. Koskaan aiemmin emme ole nähneet mustaa joulua, mutta nyt sellainen on tulossa. Kun vanhempani ja vaimon vanhemmat elivät, niin silloin matkustimme aina Kainuuseen tai Kuusamoon pakoon lumettomuutta. Niinä jouluina, joina olemme täällä olleet, on lunta ollut tekemässä luontoa valoisammaksi. Ja ennenkaikkea olen päässyt hiihtämään. Nyt suksia ei ole vielä tarvinnut kaivella naftaliinista.

Tämä vuosi on ollut kirjoittamisen kannalta kaksijakoinen. Alkuvuotena oli niin paljon lehtijuttujen tekoa, että omaehtoinen kirjoittaminen jäi todella vähiin. Pistin romaanin kirjoittamisen jäihin viime vuonna näihin aikoihin ja blogejakin kirjoittelin todella harvoin. Siksi tämän vuoden kurkkimismäärät ovat paljon pienemmät kuin ovat aiemmin olleet. Kun ei ole ollut uusia juttuja, niin mitäpä sinne on ollut asiaa!
Lehtijuttuja oli tosiaan ihan työksi saakka kevääseen asti, mutta sitten tulivat päälle lehtiyhtiön säästöt ja juttujen tilaukset loppuivat. Kesällä vielä joitakin juttuja sain tehdä, mutta nyt kaksi viimeistä kuukautta on jäänyt pelkästään kolumnien kirjoittamiseen. 273 juttua Mäntsälän paikallislehtiin parin vuoden aikana sain tehtyä. Aihepiiri oli laaja, mutta eniten tietenkin pidin urheilujuttujen ja tekniikan aihepiirien käsittelyistä. Oman ammattialueeni juttuja en juuri kirjoittanut. Yksi tietoliikennettä sivuava juttu taisi syntyä. Tietoliikenne ei ole niin sanotusti seksikäs aihe, että siitä edes viitsisi yrittää vääntää kiinnostavaa tekstiä. Tekniikan jutut ovat olleet pääasiassa kulkuneuvoihin liittyviä. Taaksepäin katsoen toimitus olisi tietenkin voinut tilata minulta kaikki tekniset ja yksilöurheiluun liittyvät jutut, niin toimittajat olisivat saaneet keskittyä omien vahvuusalueidensa asioihin. Minulle se olisi sopinut!
Tulevana vuotena juttuhanat ovat vielä tiukempina, minulle on tarjottu kerran kuukaudessa julkaistava autoiluun, liikenteeseen tai kulkemiseen liittyvä juttu ja ehkä jokunen kolumni. Esimerkiksi urheiluseurat saavat kirjoittaa juttunsa itse, jutuntekijää ei tapahtumiin lähetetä. Myös iltaisin ja viikonloppuisin olevat tapahtumat jäänevät ilman toimittajaa. Näinpähän lehti kuoleutuu ihan itsekseen, ja nettimaailma pääsee ihan ilmatteeksi voittajaksi. Katsotaan, miten asiat loppujen lopuksi sujuvat, mutta ennuste ei ole hääppöinen!  Toivottavasti olen väärässä.

Kesä meni pääasiassa golfatessa. En nyt ihan päntiönä kentällä oleskellut, mutta 72 kierrosta tuli täyteen, vaikka viimeisen parin kuukauden kierrokset menivät kättä potiessa kyynärtuen avittamina. Menin tekemään ruumiillista työtä syyskuussa, ja käteni ei kestänyt laatakivien vyöräämistä ja betonilla paikoilleen liimaamista. Tuli niin sanottu tenniskyynärpää, joka vihoittelee vieläkin. Toisaalta siis hyvä, että ei ole vielä lunta, joten käsi saa levätä.
Meidän golfyhteisö Hirvihaaran Golf on maassamme ehkä ainoa, jossa on ihan ikioma tiedotustoimikunta kehittämässä tiedotusta ja viestintää jäsenille, mutta myös ulospäin. Minut ylipuhuttiin vetämään ko. toimikuntaa, vaikka en mikään tiedotusihminen olekaan, olen vain jutuntekijä. Tietenkin aikoinaan työyhteisössä ja autourheilutiimissäni tiedotusasiat olivat läsnä, mutta mitään ammattitaitoa minulla ei ole. Ehkä kuitenkin hieman maatiaisjärkeä, jolla pärjää johonkin pisteeseen, mutta toivottavasti saamme ammattilaisen hoitamaan pestiä mahdollisimman pian. Luulisi puolentoistatuhannen joukosta ammattilainen löytyvän! 
Tuloksellisesti golf ei sujunut rapoisasti, tasoitus suureni monessa kisassa ja taisi jäädä 11,6 -lukemiin, kun keväällä se oli 11. Kuitenkin vanhimpien senioreiden mestaruus tuli ja yleisessäkin taisin olla 16. Yleisten miesten mestaruuskisoissa pelasin ehkä koko kesän parasta golfia, peli tuntui ajoittain jopa golfilta. Minun pitäisi paljon enemmän viettää aikaa rangella, mutta se on niin tylsää puuhaa, että mieluimmin menen kierrokselle, se näkyy sitten tuloksissa. Toki tuloksilla ei ole enää tässä iässä niin suurta väliä, pääasia on liikunta.

Joulu menee siis kotosalla. Vaimo on töissä  aattona ja joulupäivänä iltavuorossa, joten kolmen airiksen kanssa vietän jouluaattoa. Jouluaterian syömme jo ennen vaimon töihin lähtöä, käyn iltapäivällä hautuumalla sytyttämässä kynttilät. "Joulupukki" ei tuo tänäkään jouluna minulle mitään, kuten kävi myös 1956. Toki nyt asia ei kirpaise, onpahan vain sellainen käytännön sanelema juttu. Itse olen hoitanut läheisilleni jotakin, sehän on jouluna kuitenkin se tärkein juttu!

Joulutervehdys

Joulu 1956

Ollessani kahdeksan, muutimme Suomussalmen kirkonkylän maisemiin. Asuimme ensimmäisen talven vuokralla pienessä yhden huoneen hirsimökissä Hulkonniemellä isäni kotitalon lähellä. Neliöitä mökissä oli parikymmentä, mutta sopu antoi sijaa ja nelihenkinen perheemme mahtui sovittelemalla mökkiin. Asumuksen hirret olivat todennäköisesti edellisen vuosisadan peruja. Ne oli kaiketi tuotu paikalle talvisodan jälkeen jostakin pitäjän toiselta puolelta ja pystytetty tilapäiseksi asunnoksi pihapiiriin suunnitellun talon valmistumisen ajaksi. Talvisota oli riehunut noilla tantereilla, ja kaikki rakennukset oli poltettu. Lämmityksenä mökissä oli puuhella, jossa oli myös pieni leivinuuni. Talvella pakkasilla hellassa oli poltettava puuta lähes koko ajan. Kun tuli yöllä sammui, vedet olivat saaneet sisällä jääriitteen.

Sisäänlämpiävä sauna lämmitettiin vuorotellen pihapiirin isossa talossa asuvan perheen kanssa. Saunassa oli maalattia, siis suoraan maan päälle oli asennettu lattiaksi paksut lankut. Kun saunassa peseydyttiin, vesi valui maahan ja antoi savun hajun lisäksi oman tuoksunsa. Vesi lämmitettiin ulkona muuripadassa suojassa, joka oli tehty mitä ilmeisimmin vanhasta veneestä. Veneen puolikkaat oli nostettu pystyyn tuulen ja sateen suojaksi.

Vietimme mökissä yhden joulun. Sinä jouluna oli saunan lämmitysvuorossa naapurimme, joten jouduimme odottelemaan saunavuoroamme. Odotellessa nautimme jouluaterian, joka sinä jouluna oli normaaliakin köyhempi, koska kesällä meillä ei ollut possuakaan kasvamassa. Kirkonkylän pankkiherra ei ollut heltynyt avaamaan lainanyörejä talon rakentamiseksi, joten jokainen markka oli säästettävä tulevan kesän rakennusurakkaan. Söimme perunoita ja kastiketta. Leipää, voita ja maitoa oli lisukkeina ja jälkiruoaksi oli kuppi kahvia äidin leipoman nisupalasen kanssa.

Lopulta saunavuoromme tuli. Pyrytti ja päivän jäljet pihapolulla olivat peittyneet. Isän kantaman myrskylyhdyn valossa osasimme kuitenkin saunalle ja saunan eteiseen. Sinne riisuimme vaatteemme, kun isä oli ensin noutanut muuripadasta riittävästi kuumaa vettä saunaan. Myrskylyhty antoi nokisen ikkunan läpi valoa saunaan ja näimme siellä jotenkuten ottaa löylyt ja peseytyä. Koko ajan mielessäni välkkyi, olisiko joulupukki tuonut saunan aikana jotakin. Minua oli kyllä etukäteen valmisteltu, että ehkä en saa mitään. Meillä ei yksinkertaisesti ollut varaa mihinkään ylimääräiseen. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun en todellakaan saanut yhtään pakettia - silmäni kostuivat, kun tilanne selvisi. Nuorempi sisareni sai sentään yhden pehmeän paketin.   

Hyvää Joulua ja antoisaa Uutta Vuotta 2014!

t. Alpo

   

SYYSMASENNUS

Syksyisin sateiden ropistessa, tuulien riepotellessa ja pimeyden myötä yhä useammin kuulee toteamuksen ”tämä vuodenaika todella masentaa”. Jos ollaan oikein tarkkoja, niin todellisen masennuksen kokeneena tai jonkun läheisen masennusta seuranneena ei voi kuin hymähdellä moisille tuhahduksille.

Tietenkin sää pahimmillaan ottaa päähän, on pimeää, tie on kurainen ja ulkoileminen jää vähäiseksi, mutta masennuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ellei se sitten ole johdannaista jo kesällä syntyneistä aiheista.

Ajattelen, että esi-isämme olivat todella fiksuja tyyppejä, kun valitsivat asuinsijoikseen nämä seudut. Kun väestöllä on elettävänä neljä erilaista vuodenaikaa, niin olemmehan todella etuoikeutettuja. Sitä paitsi muutenkin sääolosuhteemme ovat harvinaisen ystävälliset, vaikka juuri Eino -myrskyn koimmekin. Syksy on luonnolle palautumisen aikaa, voimien keräämistä talvea ja erityisesti tulevaa kasvukautta varten. niin pitäisi olla meillä ihmisilläkin. Kesän hektisen kauden jälkeen voimme ihan luvan kanssa hengähtää ja valmistautua puhtaaseen talveen ja sen anteihin. Valitettavasti monella on jäänyt kesästä vauhtipyörä pyörimään, eivätkä pysty tai edes halua rauhoittua ja ladata akkuja. Silloin tietenkin voi ”masentaa”!

Parina viime kesänä satuin pelaamaan muutaman kierroksen golfia kaverin kanssa, joka syksyisin ottaa ja lähtee puoleksi vuodeksi etelään. Siellä elämä jatkuu samoin kuin Suomessakin kesällä. On golfkierroksia, terassilla oleilua, grillaamista ja juhlia. Kerran hän sitten kysyi, olenko minäkin menossa jonnekin talvea pakoon. Hän ihmetteli, kun sanoin, että enhän minä edes halua pakoilla talvea, kun etelän maissa ei voi hiihtää. Miksi minä sinne menisin kärsimään? Minulle on erittäin tärkeää, että pääsen suksille ja nimenomaan murtomaahiihdon pariin. En enää hamuile kilometrejä hullun lailla, mutta useamman kerran viikossa haluan ladulle. Siksi siis toivon oikein kunnon talvea ja paljon lunta! Minusta talvi on ehdottomasti paras vuodenaika, mutta kuitenkin haluan kokea nuo kolme muutakin.

Syksy on hyvää kirjoittamisen aikaa. Suurimman osan kirjoistani olen kirjoittanut aina syksyisin tai olen ainakin aloittanut. Kesän aikana askareissa syntyneet ajatukset ovat silloin vielä hyvin mielessä, eikä ole häiriötekijöitä estämässä työtä. Kirjoittamisen kannalta kevät ja kesä ovat huonoimpia aikoja. Keväällä koen aina jonkinasteista kevätväsymystä, ja kesällä tuppaa olemaan liian kuumaa niin sisällä kuin ulkonakin. Silloin ajatus ei luista, mutta monena keväänä ja kesänä olen joutunut tekstejäni rukkaamaan, jotta syksyllä saisin teoksen julkaistua. Silloin on ahdistanut, mutta ei tietenkään masentanut.