Kesä on kääntymässä syksyksi

Luin tuossa juuri äsken joltakin nettisivustolta, että Suomen kesä oli surkea. Sademäärissä tuli ennätyksiä, eikä kuulemma lämpötilakaan noussut yli kolmenkympin. Itsellä on ihan erilainen muistikuva kesästä, hellettä oli niin paljon, että piti pitää ennätyksellisen paljon ilmalämpöpumpun jäähdytysominaisuuksia päällä ja sateetkaan eivät harrastuksia haitanneet. Olen pelannut golfia 78 kierrosta ja vain joillakin kilpakierroksilla olen sadetta saanut niskaan. Ulkolajin harrastajana tuon antaa helposti anteeksi. Siis kesä on ollut tähän mennessä ihan normaali kesä, on ollut lämpöä riittävästi ja vettäkin on tullut niin, että kasvit ovat pärjänneet. Joku voi olla eri mieltä, mutta se sallittakoon. Ja voihan olla niin, että muualla säät ovat olleet huonommat. Meillä Mäntsälässä on pärjäilty ihan hyvin.

Kirjoittaminen on ollut kesän lähes jäissä. Hain apurahaa uuden teoksen tutkimustyöhön, mutta eipä osunut kohdilleen. Täytyy pistää hanke hyllylle, koska en viitsi pistää omasta pussista siihen euroja. Kansa ei kuitenkaan ostaisi kirjoja ja työstä jäisi vain tappiota. Ehkä syksyn räntäsateilla alan kirjoittaa omasta päästäni jotakin fiktiota, tai sitten jätän kirjoittamisen kokonaan muille. Ehkä niin.  Lehteenkään en ole kirjoittanut kuin pari juttua kuukaudessa ja ilmeisesti linja silläkin sektorilla jatkuu niukkana. Talous on lehtitaloillakin tiukoilla. Tosin eipä minulla ole ollut oikein aikaakaan, kun on pitänyt suorittaa itselleni asettamia kävelyvelvoitteita golfkentällä.

Golfia olen siis pelannut tähän mennessä 78 kierrosta, siis kävelyä on tullut noin 780 kilometriä. Rangella harjoittelua en ole juurikaan harrastanut, vaikka sieltä olisi voinut saada peliin vielä lisävarmuutta. Se on vaan niin tylsää puuhaa, että mieluimmin menen kierrokselle ja koetan siellä tehdä erilaisia harjoitteita. Kisoja olen pelannut tähän mennessä seitsemäntoista, joista on tullut kaksi voittoa, joten keskimääräisen hyvin ne ovat menneet. Kävin haistelemassa myös M65 -sarjan SM -kisojen tunnelmaa Lahdessa, ja yllättävän lupsakkaat kisat olivat. Miehet olivat kyllä kovan luokan pelaajia, joten voittoa ei tarvinnut edes haaveilla. Kuitenkin olin tasoituksettomassa lyöntipelissä sijalla 51 ja tasoituksellisessa sijalla 42, siis sadan ja kahdenkymmenen ukon joukossa kohtalainen tulos ilman erikoisharjoituksia. Minähän en juuri rangella harjoittele, vaan haluan mieluimmin kävellä.

Melkoista huutoa on ollut jälleen, kun äänekkäimmät yrittävät kalastella joko ääniä tai muuta arvostusta ottamalla kantaa mitä erilaisimmista asioista. Näin epäpoliittisella henkilöllä on helppo sanoa, että hyvä, kun kiky meni läpi, se tarjoaa joitakin työkaluja, joilla voidaan saada positiivista kehitystä aikaan. Kun vaan se politiikka unohdettaisiin ja puhallettaisiin jokainen yhteen hiileen.
Luin jokin aika sitten päivän lehteä ja sieltä pomppasi esille otsikko ”jälleen autoilijoiden kukkarolla”, kun automies olen henkeen ja vereen. Suomi on iso maa ja kulkea täytyy. Silloin autot ja niillä ajavat ovat olleet oiva kohderyhmä täyttämään budjeteissa olleita vajeita. Nyt kuitenkin juttu käsitteli sitä, että ylinopeussakkoja nostettaisiin. Miten se voi olla pois autoilijoiden kukkarosta? En ymmärrä! Vai onko niin, että autoilijat haluavat ajaa koko ajan ylinopeuksia? Jos autoilijat eivät aja ylinopeutta, niin ei tule sakkojakaan. Jos kerran autoilijat ovat niin tyhmiä, että ajavat ehdoin tahdoin liian kovaa, niin on silloinhan autoilija voi katsoa peiliin, jos valtiovalta pyrkii kukkarolle. Itse päätin aikoinaan, että olen maksanut jo ihan tarpeeksi veroja, joten ylimääräistä en halua enää maksella. En ole mistään koskaan myöhästynyt, vaikka sallittuja nopeuksia olen ajellut. Toki mielelläni ajaisin kovempaa, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Onneksi kilpa-autoilijana sain purkaa aikoinaan niitä paineita, kokea, mitä on auton hallinta kovissa nopeuksissa ja ihan kivaahan se oli.

Kesän on mennyt siis todella nopeasti ja nyt ovat syksyn hommat, puiden siirtäminen liiteriin häkistä, nurkkien putsaamista ylimääräisestä rojusta, laitteiden huoltoa ja sen semmoista puuhastelua. Ja onhan sitten lokakuun 25. klo 18 se kirjailijaesiintyminen, toivottavasti sinne tulee enemmän sakkia kuin oli Suomussalmella. Niin ja olenhan menossa entisten työkavereiden kanssa golfturneelle 16.-18.9. Nyt pelaamme Hyvinkäällä, Takkulassa ja Vierumäellä. Itsellä oli sairausvuodet ja sen jälkeenkin taukoa geimeistä, mutta nyt kierros on jo 20., joten päätin lähteä jälleen mukaan. Olen kuitenkin sen verran kunnossa, että pystyn pelaamaan kolmena peräkkäisenä päivänä, ainakin uskon niin. Olen sellaista jo kesän mittaan muutaman kerran kokeillutkin, eikä ongelmia ole ollut.
       

Vuoden alku

                                                       Essi palloilee!

Tammikuu käsiteltiin alta pois. Sää oli vaihtelevaa. Oli yli kolmenkymmenen asteen pakkasia, mutta loppukkuusta vesisade ropisi kattoon. Kumpikaan säätyyppi ei ole hiihtäjälle se paras. Kun noin neljännesvuosisata sitten lopetin kilpahiihdon, niin päätin, että en hiihdä tulipalopakkasilla tai vesisateella, niin olihan silloista päätöstä noudatettava. Hiihtokertoja tulikin vain yksitoista. Kuitenkin kunto kehittyi mukavasti, jopa Hirvihaaran ladun ensimmäinen vastanenkin meni pysähtelemättä ylös. Vauhti ei tietenkään voinut olla hääppöinen, mutta eteenpäin kuitenkinmenin koko ajan.
Pakkasilla ja välipäivinä tein kahvakuulien kanssa pientä treeninpoikasta, jotta ensi kesänä mailanpää saisi lisävauhtia. Tai jos ei lisävauhtia, niin ei ainakaan pahemmin laskisi!

Mustapukuisesta tuli mukavasti muutamia uusia arvioita ja positiivisia nekin olivat. Ihan hyvältä tuntuu!
Uuden romaanin aineiston kerääminen on vähän takkuillut, mutta aina jotakin uutta on löytynyt. Tein jopa apuraha-anomuksen ihan kokeilun vuoksi. Aihe on kyllä historiallinen, mutta onko se raadin mielestä niin merkityksellinen, että sitä kannattaisi tukea, selviää ehkäpä kuukauden sisällä. Jos apuraha tulisi, niin sitten alkaisi kaksivuotinen urakka! Jos apurahaa ei tule, niin sitten projektiin voi mennä kolmekin vuotta. Apuraha ei olisi mikään suuri, vaan kattaisi vain joitakin matkoja kunnon kirjastoihin ja arkistoihin.
Kirjan kirjoittaminen on todella pitkäjänteistä työtä. Moni muu taiteen ala on huomattavasti nopeatempoisempaa, mutta sitähän on tehtävä, mikä kiinnostaa.

Canal Digital tarjosi härvelit ilmaiseksi ja puoleksi vuodeksi jopa ilmaisen katselunkin. Kahden vuoden sopparin jouduin tekemään, mutta sitten laitteet jäävät itselle, vaikka katselu ei enää kiinnostaisi. Urheilu,siis lähinnä formulat ja golf kiinnostavat ja CD tarjoaa ne molemmat. Lisäksi kanavia tulee lukuisasti lisää verrattuna DNA:n kortin tarjontaan. CD tuo kaikki suunnilleen samaan hintaan kuin DNA vähemmät kanavat.
Torstaina antenniasennusfirman Mersu pyyhkäisi polullemme, mutta mäkeenhän se jäi. Taljoilla auto piti naulita kuusiin, jotta ei itsekseen lähtisi rinnettä alas liukumaan. Omilla autoilla ei mäen nousussa ollut mitään vaikeuksia, sen verran tehokkaampaa veto on neljän tassun voimin.
Antenni saatiin terassin kaiteeseen, mutta yhden koivun oksat hieman häiritsevät signaalia, joten koivu saa kevään mittaan muuttua haloiksi.
Mäki oli vielä hiekoitettava, että kuljettaja uskalsi lähteä peruuttamaan autonsa pois rinteestä.
Golfia sitten kalifornialaisittain töllisteltiin, kolmena päivänä siellä olivat hienot kelit, mutta neljäs päivä oli kuin Suomen kesä pahimmillaan. Ulkoilmaurheilussa on suoritettava kelillä kuin kelillä, toki Kaliforniassa keli oli välillä niin heikko, että kisakin oli poikki pikän aikaa. Kyllä siellä sateenvajot nyrjähtelivät kovassa tuulessa, joten varmasti peliinkiin säästä tuli melkoisesti haasteita.

Vaimo jaksoi olla päätoimisesti eläkkeellä puolisen vuotta, mutta innostui ottamaan jonkin verran keikkaa entiseen työpaikkaansa. Hän oli aikoinaan melkoisen siivun työhistoriastaan yrittäjänä ja maksoi mielestään melkoisesti eläkevakuutusta, mutta eipä se nyt eläkkeessä juuri näy. Hänen pitäisi varmaan elää satavuotiaaksi, jotta saisi maksamansa rahat takaisin. Eläke on niin pieni, että veroprosentti on pyöreä nolla. Noissa pienimmissä eläkkeissä ei siis tapahtunut mitään leikkauksia tai veronkiristyksiä, eläke on sama kuin viime vuonnakin. Minun eläkkeeni sitä vastoin pienenee pari kymppiä joka kuukausi. Mutta ei se haittaa, ruokakin on niin paljon halventunut, että jo se kompensoi reilusti pienemmät tulot..

SYYSMASENNUS

Syksyisin sateiden ropistessa, tuulien riepotellessa ja pimeyden myötä yhä useammin kuulee toteamuksen ”tämä vuodenaika todella masentaa”. Jos ollaan oikein tarkkoja, niin todellisen masennuksen kokeneena tai jonkun läheisen masennusta seuranneena ei voi kuin hymähdellä moisille tuhahduksille.

Tietenkin sää pahimmillaan ottaa päähän, on pimeää, tie on kurainen ja ulkoileminen jää vähäiseksi, mutta masennuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ellei se sitten ole johdannaista jo kesällä syntyneistä aiheista.

Ajattelen, että esi-isämme olivat todella fiksuja tyyppejä, kun valitsivat asuinsijoikseen nämä seudut. Kun väestöllä on elettävänä neljä erilaista vuodenaikaa, niin olemmehan todella etuoikeutettuja. Sitä paitsi muutenkin sääolosuhteemme ovat harvinaisen ystävälliset, vaikka juuri Eino -myrskyn koimmekin. Syksy on luonnolle palautumisen aikaa, voimien keräämistä talvea ja erityisesti tulevaa kasvukautta varten. niin pitäisi olla meillä ihmisilläkin. Kesän hektisen kauden jälkeen voimme ihan luvan kanssa hengähtää ja valmistautua puhtaaseen talveen ja sen anteihin. Valitettavasti monella on jäänyt kesästä vauhtipyörä pyörimään, eivätkä pysty tai edes halua rauhoittua ja ladata akkuja. Silloin tietenkin voi ”masentaa”!

Parina viime kesänä satuin pelaamaan muutaman kierroksen golfia kaverin kanssa, joka syksyisin ottaa ja lähtee puoleksi vuodeksi etelään. Siellä elämä jatkuu samoin kuin Suomessakin kesällä. On golfkierroksia, terassilla oleilua, grillaamista ja juhlia. Kerran hän sitten kysyi, olenko minäkin menossa jonnekin talvea pakoon. Hän ihmetteli, kun sanoin, että enhän minä edes halua pakoilla talvea, kun etelän maissa ei voi hiihtää. Miksi minä sinne menisin kärsimään? Minulle on erittäin tärkeää, että pääsen suksille ja nimenomaan murtomaahiihdon pariin. En enää hamuile kilometrejä hullun lailla, mutta useamman kerran viikossa haluan ladulle. Siksi siis toivon oikein kunnon talvea ja paljon lunta! Minusta talvi on ehdottomasti paras vuodenaika, mutta kuitenkin haluan kokea nuo kolme muutakin.

Syksy on hyvää kirjoittamisen aikaa. Suurimman osan kirjoistani olen kirjoittanut aina syksyisin tai olen ainakin aloittanut. Kesän aikana askareissa syntyneet ajatukset ovat silloin vielä hyvin mielessä, eikä ole häiriötekijöitä estämässä työtä. Kirjoittamisen kannalta kevät ja kesä ovat huonoimpia aikoja. Keväällä koen aina jonkinasteista kevätväsymystä, ja kesällä tuppaa olemaan liian kuumaa niin sisällä kuin ulkonakin. Silloin ajatus ei luista, mutta monena keväänä ja kesänä olen joutunut tekstejäni rukkaamaan, jotta syksyllä saisin teoksen julkaistua. Silloin on ahdistanut, mutta ei tietenkään masentanut.    

romaanien kirjoittelu jäihin - lopullisestiko?

Aloitin uuden romaanin kirjoittamisen joulukuun alussa, mutta sitten sain lehdeltä paljon juttutilauksia, ja niiden väsäämisessä oli todella paljon töitä noin kolmen kuukauden ajan. Silloin romaanin kirjoittaminen jäi ihan luonnollisista syistä tauolle.
Sitten lehden toimeksiannot lähes loppuivat, mutta aloin saada uusimman romaanini myyntilukuja, jotka kyllä latistivat kirjoittamishaluni kokonaan. Arvostelut ja arviot ovat olleet todella hyviä, mutta eipä se myyntiin ole vaikuttanut. Ensimmäisiä kirjojani myytiin aivan eri määriä, vaikka kirjoina niitä ei voi verrata kirjoittamiini romaaneihin, erityisesti viimeisimpään "rajalla" -teokseeni. Tietenkin näin vain omasta mielestäni.
Onhan myynnin vähyydessä syytä minussakin. En ole kulkenut mainostamassa kirjojani, mutta toisaalta ei minua ole otettu muutamaan paikkaan, vaikka olen jopa pyytänyt. Esimerkiksi kirjasto tai kansalaisopisto eivät ole halunneet paikallisen kirjoittajan tuomista esille, vaan tuovat nimekkäämpiä jo kannuksia hankkineita kynäilijöitä paikkakunnalle kertomaan kirjoittamisestaan ja teoksistaan.

Olen huomannut parissakin eri lukupiirissä, että monet lukijatkaan eivät yksinkertaisesti uskalla ottaa tuntemattoman kirjailijan tuotosta luettavakseen, vaan haluavat, että joku HS:n kirja-arvostelija on lausunut arvionsa kirjasta. En ymmärrä!
Itse olen huomannut, että mielestäni parhaita kirjoja ovat olleet ne kirjat, jotka ovat saaneet näiltä ns. asiantuntijoilta nuivia arvioita. Minä luen kirjastosta mitä sattuu, joskus summassa lainattu kirja jää lukematta, mutta kyllä näin on löytynyt timanttejakin.
Näin toivoisin muidenkin menettelevän! Kirjastot antavat tällaiseen toimintaan hyvät mahdollisuudet.
Ihmisillä on ilmeisesti aika niin kortilla, että he eivät uskalla ottaa tuntematonta kirjaa käsiinsä - todella harmillista.

Blogi, julkaistu Mäntsälän Uutisissa 14.3.2013

Kirjoittamisen iloa ja tuskaa

Olen sitä sukupolvea, joka aloitti koulun kansakoulussa. Sieltä en muista yhtään kirjoittamiseen liittyvää tapausta. Oppikoulun ensimmäisenä vuotena äidinkielen opettajana oli viisissä kymmenissä oleva nainen ja toisena vuotena hieman nuorempi mies, mutta kumpikaan ei antanut arvoa kirjoituksilleni. Sellaista tasaista seiskaa he töilleni antoivat.

Kolmantena vuotena saimme nuoren naisopettajan ja kas kummaa, aivan yhtäkkiä ainekirjoitukseni olivatkin kiitettävällä tasolla. Aineitani luettiin hyvinä esimerkkeinä. Takaraivooni iskostui ajatus, että eläkkeellä ollessani romaanin kirjoitan.

Työelämässä ollessani kirjoittaminen oli teknisten kuvausten, toimintaohjeiden, projektipapereiden ja erilaisten raporttien aikaansaamista. Ainoat poikkeukset olivat työpaikan autokerhon ja hiihtotapahtumien tiedottamiset muutaman kerran vuodessa. Myös kilpa-autoilutiimini tiedottaminen oli mielenkiintoista.

Omasta elämästäni kertovaa ensimmäistä kirjaani työstin monta vuotta. Kirjoitin sen pöytälaatikkoon, mutta erehdyin näyttämään työni kahdelle kaverilleni – toinen oli sitä mieltä, että se kannattaa ilman muuta saattaa kansien väliin, toinen oli taas aivan toista mieltä. Julkaisuun se päätyi vuonna 2007. Kirjan kirjoittaminen oli todella monipuolinen savotta. Pääasiassa se oli terapiaa. Sain käsitellä kirjoittaessani itselleni kipeätkin asiat läpikotaisin, monta kertaa silmäni kostuivat, voisi puhua aivan tuskasta. Tarinaa keventävät takaumat olivat mukavia ja mielenkiintoisia kaivella aivosopukoista esille. Yllättäen kirja myi ihan hyvin, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen raakilehan se oli. Nyt kirjoittaisin monta asiaa eri tavalla. Kuitenkin se oli rehellinen paketti!

Toinenkin kirjani kertoi omasta elämästäni. Sen kirjoitin kokonaisuudessaan muutamassa kuukaudessa ja jälkeenpäin ajatellen olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Into kirjoittamiseen oli niin kova, että jotakin oli saatava aikaan. Lisäksi kirjoitin samaan syssyyn kaksi harrastekirjaa, joita en onneksi pistänyt julkiseen myyntiin. Terapiana ne toimivat.

 Rakentelin kesällä 2009 terassin, ja siinä rakentelun yhteydessä syntyi fiktiivinen tarina. Siitä se ensimmäinen romaani syntyi. Kirjoittamisvaiheessa tunteet vaihtelivat pakkasesta helteeseen. Välillä tekstiä syntyi yhdellä istumalla monta sivua, välillä ei päiväkausiin mitään. Kun sitten paketti oli kasassa, oli moneen kertaan tarkastettu, muutettu ja hierretty, niin kustantajalle tiedostoa lähettäessäni, oli aika tyhjä olo retukkaa painaessani. Muutaman päivän olin kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin viestiä, hyväksytäänkö aineisto painettavaksi. Hyväksyntä tuli ja muutaman viikon päästä kädessäni oli kuin olikin itse kirjoitettu romaani. Vuosikymmenet sitten asetettu tavoite oli saavutettu!

Nyt romaaneja on kolme.

 Syksyllä 2011 pääsin tekemään juttuja paikallislehtiin. Kirjojen tai tarinoiden kirjoittaminen on hyvin yksinäistä puuhaa, joten juttujen tekeminen on kivaa vaihtelua. Mökkihöperyyden vaara pienenee oleellisesti!

Itselleni kirjoittaminen on pääasiassa henkistä tuulettamista, mutta on tunnustettava, että iloitsen, jos joku sanoo lukeneensa kirjani tai juttuni. Jos vielä sanoja on pitänyt lukemastaan, niin se on jo melkoinen lisäbonus! Miten saisin useamman lukemaan sydänverellä kirjoittamiani kirjoja? Siinäpä ratkaisematon pulma, Markkinointi-instituutissa suoritettu teknisen alan markkinoinnin perustutkinto ei siihen ole antanut eväitä!

kirjoittamisesta

Sain illalla miellyttävän tekstiviestin:

Moi!
Luin kirjasi loppuun. Hyvä ja vetävä tarina, oppiakin sisältävä. Kirjaa oli miellyttävä lukea, teksti soljui helposti ja koko ajan tapahtui. Välillä tuntui, että mennään liian kovalla tohinalla tapahtumasta toiseen, mutta sitten jäin pohtimaan olisiko kirja yhtä käteenkäypä kuin nyt, kun tarina pysähtelisi kuvauksellisiin yksityiskohtiin. Mielestäni ei. Kokonaisuutena hyvä tarina, lopussa mieleeni tuli, että aivan kuin elokuvakäsikirjoitus ... Etenee näytös näytökseltä. Ja oli tosi mukava kun siinä oli tuttuja paikkoja, ja pakko sanoa, kuvauksia tuntemuksista, jotka uskon sinun ammentaneen vaikeiden aikojen ylityksessä. Ehkä Sakarilla joiltain osin on olemassa esimerkkihenkilö reaalimaailmassakin. t. H
PS! Ihan vaan referenssinä, kuinka hyvä kirjasi oli lukijalle; edellinen lukemani kirja (386 sivua) vei joulusta maaliskuun alkuun. Rajalla ahmin about kahdessa viikossa. Sellaiseen, mikä vetää, löytää aikaa...

Tuollaiset viestit lämmittävät kirjoittajaa. Valtaosaltaan kirjoittaminen on kuin suoltaisi tekstiä mustaan aukkoon, sinne se menee, eikä kaikuja tule.
Torstain Mäntsälän Uutisiin on tulossa kolumni " kirjoittamisen iloa ja tuskaa", jossa käsittelen kirjoittamistani ja tuntemuksiani siitä. Pistän sen sitten tänne blogiin, kun on julkaistu.
Kommenttina yllä olevaan arviointiin sen verran, että Sakarilla ei ole reaalimaailmassa esimerkkihenkilöä, tarina on ihan omansa. Kun se on syntynyt päässäni, niin totta kai tarinaan on varmaankin imeytynyt jotakin elämästäni, kokemastani ja oppimastani.
Syntyi halu kirjoittaa ko. tarina, josta tuli "rajalla" -romaani. Omasta mielestäni onnistuin kirjoittamaan sellaisen kirjan kuin halusin. Olen tyytyväinen tulokseen itsekin. Menisi nyt vaan kaupaksikin.
Kiitoksia kommentoijille ja arvosteluja lähettäneille!

"takapotku", kipunointia

Painoin juuri äsken retukkaa, jolla sysäsin otsikossa mainitun romaanin aineiston kustantajalle.
Viimeistely sattui kyllä ihan väärään aikaan. Kun ulkona oli yli kolmekymmentä astetta lämpöä, niin ei ollut herkkua istua koneen ääressä ja viilata pilkkuja.
Mutta nyt se on tehty, eikä seuraavasta ole mitään tietoa. Pää on jokseenkin tyhjä!

Ensimmäisessä romaanissani "reppana" kerroin Hakulisen Arton vaiheista ja jo kirjaa kirjoittaessani ajattelin, että saman hepun toimista voisin kirjoitella seuraavassakin romaanissa, jos tulisi sellaista palautetta, että jatkon tekeminen olisi järkevää. No sellaista palautetta sain, että paketti on kasassa.
Nyt pyrin hoitamaan lopun sellaiseen malliin, että jatko-osaa ei ole edes kovin helppoa rakentaa. Siispä Arto saa olla rauhassa!

Viime aikoina on meilläkin ollut kovia ukkosmyrskyjä. Olemme kuvitelleet, että eihän meillä Suomessa sellaisia esiinny, vaikka Ruotsissa oli joku vuosi valtavat metsätuhot. Mutta Mäntsälä on ollut sunnuntaihin asti paikka, jonne salamointi ja tuhot eivät osanneet. Me jopa toivoimme, että kävisi nyt edes joku kuuron reuna, että saisimme kosteutta, mutta ei sadetta näkynyt. Sunnuntai sitten muutti tilanteen, sähköt olivat poikki tuntitolkulla ja vettäkin tuli ihan mukavasti. Saimme vielä eilen ja tänäänkin sadetta, joten ehkäpä luonto sai nyt edes vähän elvytystä.

Ylä-Kainuu -lehdestä luin, että Suomussalmella oli Veera myskänyt oikein kunnolla. Myrsky oli kulkenut Lapintien seutuja ja kaatanut siellä satoja runkoja.
Saapa nähdä, miten on mökkimme käynyt, kun sekin on sillä seudulla.
Mökin tontilla on julmettuja mäntyjä ja jos ne ovat päättäneet maastoutua, niin siinä meillä onkin tekemistä. Ja jos tuollaiset männyt kaatuvat mökin päälle, niin ainakin kattorakenteet ovat entiset. No pian asia selviää, kun joskus ensi viikolla sinne kurvailemme.

On muuten ollut melkoista energian haaskausta, jos lasketaan yhteen jokaisen viime aikaisen salaman kautta hukkaan purkautunut varaus.
Iät ajat ihmiset ovat yritelleet valjastaa tuota ilmaista energiaa, mutta tulokset ovat kaiketi olleet melko heikkoja, kun asiasta ei enää edes puhuta. Minusta olisi hyvä, että joku viisas insinööri paneutuisi asiaan, tiedä vaikka sieltä löytyisi ratkaisuja sähkön tuottoon!