Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2013  

huuli pyöreänä

Uudesta romaanistani "rajalla" tulee mukavasti positiivisia palautteita ja hyviä arvosteluja, mutta myyntiluvuissa se ei ainakaan vielä ole näkynyt. Ilmeisesti minun kirjani lukijoilta ei tieto lähde kiirimään ystävä- ja tuttavapiiriin samalla tavalla kuin esimerkiksi tähtien kirjojen lukijoilla - niistä vain kaiketi puhutaan ja kirjoitetaan. Itselläni pitäisi olla pokkaa ja voimia koettaa mennä joka käänteessä kertomaan kirjasta tai jopa markkinoimaan sitä, mutta olen todella huono myyntimies.
Kirjaa on kuitenkin myynnissä jopa oikeissa kirjakaupoissa ihan hyllyssä, mutta nettikaupoissa niitä on satavarmasti. Tai sitten kirjaani lainataan kirjastoista!

Itsenäisyyspäivä on ohi. Itse juhlin sitä päivällä ensimmäisellä hiihtolenkillä näillä lumilla ja illalla katsoin "tuntematonta" jälleen kerran. Pieniä paloja näin myös linnan juhlista ja jälleen olin ihan tyrmistynyt. Niidenhän piti olla 95. itsenäisyyspäivän kunnianosoitus, mutta ohjelmasta tuli mieleen aivan muut asiat. Siellä näyttikin olevan vain pukujen näytökset ja kauneuskilpailut. Niillä ei ole kovin paljon yhtäläisyyksiä niihin tapahtumiin, joilla Suomi itsenäisyytensä säilytti. Silloin olivat pääosissa henkensä alttiiksi panneet, resuisissa armeijan tamineissa työtään tekevät sotilaat ja harmaissa lottapuvuissaan tukitoimintoja täysipäiväisesti hoitavat naiset.
Ajattelin siinä katsellessani, että miltähän tuntui normaalinnäköisestä linnaankutsutusta, kun toimittajat etsivät vain sitä illan näyttävintä pukua ja komeinta paria. Ne varsinaiset ansiot juhliin osallistumisessa kun jäivät täysin pimentoon!

Olen ikäni miettinyt, että miksiköhän yrityksen pitää aina kasvaa. Miksi ei riitä, että viivan alle jää mukava siivu yrittäjälle palkkioksi riskin ottamisesta. Kun yrittäjä joutuu pakkorakosessa kasvattamaan yritystään lainarahalla, ja tuleekin taantuma tai lama, niin yrityshän on alta aikayksikön pankin hoteissa ja yrittäjä konkurssissa.
Toinen yrityksiin liittyvä kupla tulee pörssimaailmasta. Vaikka yrityksessä olisi kunnon meininki, ja viivan alle jäisi mukava positiivinen tulos, niin pörssikurssit voivat olla ihan mitä tahansa. Siinä on yrityksen toimarilla ja hallituksella naurussa pitelemistä, kun pitäisi saada tilapäisesti käyttöpääomaa markkinoilta, mutta eipä sitä tule, kun pörssikurssit ovat yrityksen kohdalla alamaissa. Tai jos tulee, niin rahan hinta on ihan muuta kuin jollakin huithapeliyrityksellä, johon kuitenkin pörssimaailmassa luotetaan, vaikka koko yritys olisi käytännössä pelkkää ilmaa. Tässäkin on kysessä jonkinlainen kauneuskilpailusta, toiset yritykset ovat pörssimaailmassa seksikkäämpiä kuin toiset. Pörssikurssithan ovat pelkkiä mielikuvia!

Lukioitakin on kilpailutettu iät ajat, on tehty listoja, miten oppilaat ovat kirjoituksissa pärjänneet ja pantu koulut järjestykseen. Nyt on sitten tehty rankkaus toisella perusteella. Miksikähän median pitää järjestää kisa tuossakin asiassa? Kyseessä ovat kuitenkin vai perusopinnot, joka ei ole oikeasti vielä mitään. Vasta jatko-opinnot ja menestyminen työelämässä näyttävät jotakin koulujen onnistumisesta!

Missähän se reilu meininki oikein on?

kolumnini Mäntsälän Uutisissa 29.11.

Mäntsälä – yleensä ohitettavana

Ensimmäisen kerran kuljin auton kyydissä Mäntsälän läpi 1963 kevättalvella, kun kävimme perheeni kanssa Helsingissä. Eipä kylästä jäänyt hirveästi mieleen. Sen verran muistan, että emme pysähtyneet.

Seuraavan kerran ajoin Helsingistä kesätöistä ensimmäisellä autollani Mäntsälän läpi elokuun puolivälissä 1970 – en pysähtynyt silloinkaan.
Keväällä 1980 muutimme pääkaupunkiseudulle pysyvästi ja ajoimme monta kertaa vuodessa Mäntsälän läpi Lahdentietä lomille. Aina ihmettelimme, että onpa pikkukylässä iso ja komea kunnantalo. Koskaan emme kuitenkaan pysähtyneet katselemaan paikkakunnan nähtävyyksiä – oli aina kiire.

Moottoriurheilun tiimoilta kävin Mäntsälässä joskus 1990 -luvun alkupuolella, mutta niilläkin kerroilla kylän keskusta jäi tutkimatta.

Vasta vuonna 2004 tulin ensimmäistä kertaa keskustaan ihan asialle, kun etsin myynnissä olevan tontin välittäjäfirmaa. Tonttia olimme etsineet muualtakin, mutta aivan sattumalta se sitten löytyi täältä – tosin ei keskustasta. Aivan hyvin olisimme voineet joutua vaikka Pornaisiin. Joka tapauksessa uuden tontin läheisyydessä piti olla golfkenttä. Mäntsälässä oli jo W-Golf ja Hirvihaaraan oli projekti kentän rakentamiseksi perustettu. Pornaisissakin olisi golfkenttävaatimus myös toteutunut, mutta muuten emme innostuneet sikäläisistä suhteellisen pienistä tonteista.

Rakentamisvaiheessa tuli rakennustoimistossa puheeksi tuo aiempi ihmetyksemme kunnantalon koosta. Kävi ilmi, että liian pienihän se oli ollut jo ajat sitten – toimintoja oli jo jouduttu ripottelemaan pitkin kylää.

 Jos jostakin syystä kylälle poikkeaa, niin Mäntsälä osoittautuu ihan kivaksi pieneksi paikaksi.  Keskuskadulla liikkuessa ei ihmisten liikkeissä ole juuri koskaan mitään turhaa kiirettä. Lahdentien liikenteessä on kyllä jotakin, joka kiinnittää huomiota. Oikea kaista liikkuu yleensä tasaisesti sallittua viittä kymppiä, mitä nyt jono välillä jää odottelemaan liikennevaloihin vihreää. Vasemmalla kaistalla liikennöivät käyttäytyvät usein melko ihmeellisesti. Liikennevirran lipuessa esimerkiksi pohjoiseen päin Nesteen kohdalla, niin joka kerta paukkaa joku vasemmalle kaistalle ja kiihdyttää reippaaseen ylinopeuteen Värisilmän liikennevaloihin odottelemaan vihreää – no joskus käy niin, että reipas ohittelija pääsee kääntymään lähes heti vasemmalle. Tulee helposti mieleen, että nuo tulevat Helsingistä töistä ja tuovat Hesan hengen tullessaan myös Mäntsälään. Ohittaminen on jäänyt veriin!

 Keskuskadun parkkisysteemi on varmaankin peruja ratsukkokaudelta. Systeemistä ei puutu kuin puomit ja kopukat, niin 1800 -luku olisi läsnä. Onneksi kylällä on kuitenkin niin vähän liikkujia, että kovin pahoja tilanteita ei autojen kanssa tapahdu, mutta kyllä siinä varmasti on muutama puskuri hajonnut, kun kadulla seikkaillaan sikin sokin, eikä ole huomattu kaveria. Torvet eivät yleensä keskustassa soi!

 Kylässä on siis tavallaan kaksi liikennekulttuuria: Lahdentien ja Keskuskadun - moottoritiellä vallitsee sitten aivan omat lakinsa, joihin mäntsäläläisillä ei ole paljonkaan vaikutusta. Eivät Mäntsälän palvelut tai tapahtumat saa siellä liikkujia paikkakunnalle pysähtelemään – päinvastoin se oikea painuu vain syvempään, kun on kiire päästä nopeasti Mäntsälän ohi. Mutta monta kertaa E:n ja P:n välille tulee kuitenkin pakkopysähdys ja paikalle jää kasa romua. Oli niin kiire ohittaa Mäntsälä!

Olipa ihan unohtua – muutama juna pysähtyy joka päivä Mäntsälässä, mutta ei kuitenkaan Keskuskadulla, vaikka google map on niin yrittänyt väittää!

 

kirja-arvioita

Hyvin hintsusti arvioita kolahtelee tekstimuodossa "rajalla" -romaanista. Puhelimitse olen saanut joitakin ihan positiivisia arvioita, mutta niistä ei oikein saa yhteenvetoa. Muutama arvio on tullut tekstinä, joten kiitoksia niistä:

Oletpa kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, saat onnitella itseäsi. Se on tosi: ELÄMÄ ON LAHJA. Voi hyvin! R

Hei!
Luin kirjasi heti, saatuani sen. Olipa mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava juoni. Alun hämmennyksen jälkeen suorastaan ahmin kirjan loppuun.
Vastaavanlaisia oman "kuolemansa" porteilla olleiden ihmisten todellisia kokemuksia olen lukenut ennenkin, joten päähenkilön kokemukset tuntuivat aidoilta.
Toivottavasti lisää kirjoja on taholtasi tulossa.
Hyvää joulun odotusta! E

Hei!
Nyt sitten olen lukenut kirjoittamasi kirjan. Minusta se oli lukemisen arvoinen. Hyvä kirja ja tapahtumarikas, sellaisesta minä pidän. Hyvää jatkoa kirjoituksiesi pariin. A

Toivottavast palautteita tulee vielä lisääkin, vaikka kyllähän näistä jo nyt olen saanut lisää draivia - ehkä jokunen kirja vielä ilmestyy. Mutta ensi vuonna en lupaa vielä mitään. Kun pitäisi pystyä kirjoittamaan vieläkin paremmin!

älypuhelimista yksinkertaisesti

Entisten aikojen painolasti pakotti tarttumaan aiheeseen. Jutun tein Mäntsälä -lehteen ihan tavallisille lukijoille, joilla ei ole kovinkaan runsaasti teknistä tietämystä. Eipä sitä enää ole meikäläiselläkään, mutta parin sähköpostin jälkeen entisen työtoverini JyPen kanssa tiputti rimaa sen verran, että uskaltauduin jutun tekoon. Lehden lukijoilta tuli kyllä positiivista palautetta, mutta saapa nähdä, mitä mieltä blogini lukijat ovat!

 

Älypuhelin riesa vai ei!

Puhelinten monimutkaistuessa, ovat myös tuskailut laitteiden toiminnasta alkaneet nousta esille. Varsinkin puheluiden yhteydessä tulee monta kertaa esille, että kyllä ne vanhat toimivat, mutta nämä uudet eivät. Voihan käyttäjillä olla tiettyä vanhojen aikojen kaipuuta, mutta mietitäänpä vähän, miten vimpaimet ovat kehittyneet ja muuttuneet.

NMT -puhelimiin ja alkuaikojen GSM -puhelimiin radioinsinöörin tarvitsi suunnitella vastaanotin ja lähetin vain yhdelle taajuusalueelle. Antennikin voitiin rakentaa näkyviin ja lähettimeen pistettiin tehojakin runsaammin. Näin puhelimet toimivat suhteellisen takuuvarmasti, vaikka operaattoreiden tukiasematiheys ei vielä kovin tiheä ollut.

Älypuhelimen on toimittava usealla eri taajuusalueella matkaviestinjärjestelmissä. Lisäksi laitteissa on Wi-Fi (langaton WLAN), Bluetooth, GPS ja ehkä vielä jotakin muuta. RF (radiotajuus)-suunnittelu on varmasti haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Antenneja on enemmän kuin laitteeseen mahtuisi ja järjestelmien välille voi tulla pahimmissa tapauksissa keskinäishäiriöitä. Jos puhelin rakennetaan vielä metallikuoreen, radioinsinöörin työsarka entisestään monimutkaistuu.

Älypuhelin on enemmän tietokone kuin puhelin, joten laitteessa pyörivät eri sovellukset aiheuttavat varmaankin signalointia, jota ei puhelimissa aiemmin ollut. Häiriömahdollisuudet kasvavat.

Operaattorit myyvät lyhytnäköisesti jatkuvan datan kaikille halukkaille, joten datansiirtoa voidaan harrastaa joillakin paikoilla enemmän kuin verkon mitoitus sallisi, joten tilanne on verrattavissa jollakin muotoa verkon estymiseen - bittivirhesuhde kasvaa C/I:n (palvelevan kanavan ja häiritsevän kanavan kentänvoimakkuuksien suhde) huonontuessa ja silloin kapasiteetti käyttäjää kohti pienenee. Radiotie on verrattavissa maantiehen, kun tiellä huristelee vain muutama auto, niin liikenne sujuu hyvällä nopeudella, mutta mitä enemmän autoja sinne tulee, sen tukkoisemmaksi eteneminen tulee. Maanteille voidaan pistää nopeusrajoituksia, jolloin koko liikennevirta sujuu vähän paremmin, mutta hitaammin, mutta jos tarjonta on suurempi kuin tielle mahtuu, niin liikenne jossakin vaiheessa pysähtyy. Näin tapahtuu myös radiotiellä. Radiotie on jaettu Suomessa kolmen operaattorin kesken kolmeen kaistaan, joten on tuurista kiinni, mikä jono vetää missäkin kohtaa parhaiten - ohituskaistoja ei ole käytössä.

Kuormittuneissa tilanteissa ja peittoalueiden rajoilla voivat myös puhelimeen käytettyjen chippien suorituskyvyt erota toisistaan. Siksi eri puhelimien välillä voi olla ääriolosuhteissa huomattavia eroja puhelujen laadussa, mutta jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin saman puhelinmerkin samassa mallissakin voi olla havaittavia eroja. Jokaisen puhelimen on täytettävä tietyt speksit. Vasta riittävän suuren otannan jälkeen asiasta voitaisiin tehdä eksaktit johtopäätökset. Laitteet ovat niin monimutkaisia ja sisältävät niin paljon mahdollisuuksia, että joskus jotakin voi mennä pieleen ja puhelua ei saada tai puhelu katkeaa väkivalloin.

Jos asiakas käyttää puhelintaan pelkästään puheluihin tai tekstailuihin, on älypuhelin silloin joutava kapine. Älypuhelin on tehty mukana helposti kuljetettavaksi nettikoneeksi, ja siksi jo sen muotoilukin on tietokonemainen. Tietokoneiden käyttäjäthän ovat tottuneet erilaisiin häiriöihin, joten älypuhelimen mahdolliset ongelmatkin ovat silloin ehkäpä siedettäviä, pelkän puhelimen ongelmiahan asiakkaat eivät koskaan ole ymmärtäneet.

kymmenen vuotta

Tasan kymmenen vuotta sitten aikaisin aamulla elämäni sai kolauksen, josta selviytyminen vei aikaa. Vasta viimeiset pari vuotta olen voinut kohtalaisen hyvin ja viime juhannuksen tienoilla pääsin kaikista lääkkeistä irti.

Tapahtumat veivät ennenaikaiselle eläkkeelle, ja myös talous meni kuralle. Talouden tasapainottamiseen mennee vielä parisen vuotta, mutta koetan kuitenkin elää niin normaalia elämää kuin mahdollista - yritän jaksaa myös ulkoilla, kesäisin golfkentällä ja talvisin hiihtoladuilla. Sisäruokintaa saan ihan joka haluihini, koska koneen ääressä vietän aikaa ajoittain jopa kohtuuttoman paljon.

 

Kymmenen vuotta sitten alkaneet tapahtumat saivat minut kirjoittamaan - en paljon muuhun pystynytkään. Tekstiä syntyi vaihtelevasti - joskus päiväkausiin ei mitään, mutta välillä ihan mukavasti. Kirjoituksista kasasin ensimmäisen, omaelämäkerrallisen kirjani "kairoilta kahleisiin" syksyllä 2007. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla. Heti keväällä 2008 tuli jälleen uusi kirja, nytkin omaelämäkerrallinen "kahleet murtuvat".

Ensimmäisen kirjani kirjoitin siten, että en missään tapauksessa joutuisi vaikeuksiin, joten nyt kirjoittaisin monta asiaa toisin. Silloin en vaan uskaltanut pistää kaikkea esille, vaan asioita jäi rivien väliin. En kuitenkaan enää halua palata niihin asioihin, joten kirja saa jäädä alkuperäiseen asuunsa. Kaupaksi kirja meni todella hyvin!

Toista kirjaa kirjoittaessani luulin, että olen jo selviytynyt pahimmasta ja toin tekstissäni esille, miten ja millä konstein olen seviytynyt vaikeasta masennuksesta. Kummallakin kirjalla oli kuitenkin loppupeleissä varmasti merkistystä, koska niissä sain käsitellä omia asioitani omalla tavallani, mutta kaukana parantumisesta olin vielä keväällä 2008.

 

Syksyllä 2008 kasailin vanhoista kuvistani ja tekstitin ohuen kirjasen "otteita viestimiehen päiväkirjasta". Teosta en laittanut julkiseen myyntiin, mutta esittelin sen viestimieskolleegoilleni.

 

Syksyllä 2009 sain valmiiksi ensimmäisen romaanini "reppana". Sitä kirjoittaessani olin ajatuksissa, että kun saan kirjan valmiiksi, niin olen tehnyt sen, mitä oppikoulun alaluokilta asti olin miettinyt - kirjoitan romaanin eläkkeellä ollessani. Tämän kirjan myötä tavoitteeni täyttyi. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla ja pääsin jopa standille kertomaan romaanini kirjoittamisesta.

Lukijoilta sain positiivista palautetta ja toiveita, että  romaani saisi jatko-osan. Aikani asiaa pähkäiltyäni ryhdyin toimeen, ja syntyi romaani "takapotku". Se julkaistiin syksyllä 2010. Kirjoittaminen tapahtui nopeasti, koska teokselle oli jo pohja olemassa. Kirjoittaminen otti pääasiassa takalistoon ja hartioihin.

Heti toisen romaanini jälkeen kirjoitin kirjan "rakkaustarinaa kuudelta vuosikymmeneltä". Sekään ei mennyt julkiseen myyntiin, vaan on tarkoitettu vain perheenjäsenten tutkittavaksi.

Ennen "takapotkua" olin kasannut ja kirjoittanut harrastekirjan "kaksikymmentä airisvuotta". Kirja valmistui vuonna 2009. Se oli siis kirja elämästämme airedalenterriereiden kanssa. En laittanut kirjaa yleiseen myyntiin, mutta monet airiksien kanssa elämää viettävät ovat kirjaa selailleet!

 

Kahden vuoden projektin jälkeen sain julkaistua Helsingin kirjamessuilla 2012 kolmannen romaanini "rajalla". Kuten aiemmasta toiminnasta näkyy, niin viimeisin tarvitsi eniten aikaa. Aivotyökin vei hyvän matkaa toista vuotta. Ehkä tahtia hidasti se, että syksystä 2011 alkaen olen ollut jutuntekijänä Mäntsälän paikallislehtiin. Toista sataa juttua olen saanut lehtiin kirjoitettua.

Kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittaminen on aivan erilaista työtä. Kirjaan saa pistää parastaan, mutta lehtijuttujen on ehdottomasti oltava faktaa paketoituna tiiviiseen ja kuitenkin luettavaan muotoon. Tila on yleensä etukäteen määrätty ja kuvien koko ja muotokin on määrätty. Joskus ovat minullakin jutut päässeet ryöpsähtämään vähän liian pitkiksi, mutta päätoimittajan ukaasit ovat kummasti lyhentäneet juttuja. Harmi, koska jonkin laajan jutun selvittäminen on melkeinpä mahdotonta jollakin parilla tuhannella merkillä. Ei kirjoittaja oikein nauti sellaisesta pihistelystä, mutta insinöörinä jutut tehdään tietenkin speksien mukaan. Kaikkia kirjoittajia juttujen pituudet eivät näytä koskevan, joten kyllä lehdissä on hyviäkin juttuja. Kannattaa tilata Mäntsälä -lehti!

 

Siellä se "rajalla" pilkistelee toiseksi ylimmällä hyllyllä oikealla

kirjamessujen BoDin osastolla. Eipä se sieltä esille päässyt!

Paljon tehokkaampaa oli kirjan esittely pienryhmälle!

 

Helsingin kirjamessut 2012 olivat kirjani kannalta yhtä tyhjän kanssa. Menin itse paikalle torstaina aamupäivällä, jolloin osastolla oli jo odottamassa yksi henkilö, joka halusi kanssani keskustella. Olihan kirja lopulta löytynyt, mutta esittelijät eivät olleet osanneet kertoa siitä mitään. Esitin, että ollessani messuilla muilla osastoilla tai eri tapahtumia katsomassa, niin osastolta soitettaisiin tai tekstailtaisiin minulle, jos joku haluaisi minut tavata. Ei käynyt, koska heillä oli vain saksalainen GSM-liittymä, jolla soittaminen olisi tullut liian kalliíksi. Siispä anteeksipyyntöni, jos joku oli minua osastolta etsimässä, eikä minua sieltä löytänyt. Kustantaja toimi, kuten mainoksissa sanottiin, "kirjailijan teos on esillä osastolla". Tavallisen kirjoittajan ei kannata tuhlata rahojaan tai aikaansa noin massiivisiin tapahtumiin. Siellä tuikkivat vain tähdet!  

 

 

 

  

Suomussalmella

Suomussalmi on minulle merkittävin paikka, sillä olen ollut suomussalmelainen 32 vuotta, siis puolet koko elämästäni. Lähdin sieltä armeijaan 18-vuotiaana, sitten opiskelin Kajaanissa kolme vuotta ja olin toista vuotta töissä siellä, mutta koko ajan kirjani olivat Suomussalmella. Sitten opiskelin Turussa neljä vuotta. Olisin voinut muuttaa Kaarinaan, koska vaimo joutui kirjansa sinne vaihtamaan, kun oli siellä töissä. Minä pysyin kuitenkin edelleen suomussalmelaisena, olinhan minä opiskeluaikoinakin lähes puolet ajasta töissä Kainuussa. Opiskelun jälkeen olin Suomussalmella neljä vuotta opettajana, mutta 1980, siis 32 -vuotiaana jouduin vantaalaiseksi. Olisin päässyt Evoxille tehdaspäälliköksi, mutta en luottanut firmaan ja sen tulevaisuuteen, joten lähdin pääkaupunkiseudulle. Evox on pystyssä vieläkin, mutta Posti- ja Lennätinlaitos ei ole, joten taisi olla väärä valinta.

Ei siis ole mikään ihme, että elämässäni ja kirjoissanikin Suomussalmella on edelleen merkittävä osuus, vaikka vierailut paikkakunnalle ovat harvenneet. Viime viikonloppuna kuitenkin siellä olin. Matti -enoni lesken Fannin hautajaiset olivat lauantaina, joten järjestin perjantai-iltapäiväksi romaanini ennakkojulkistuksen Suomussalmen kirjakauppaan. Kauppaan oli tilattu pieni määrä kirjoja, joten sukulaiset ja tutut kävivät ostamassa ne pois, ja eiootakin kauppa joutui myymään. Olisi kansaa kyllä saanut olla enemmänkin!

Hautajaisissa oli toista sataa Fannin saattajaa. Lapsiahan heillä oli kaikkiaan 11, joista yhdeksän on vielä elossa. Lasten lapsia joku oli laskenut olevan 30 ja lastenlastenlapsia peräti 39. Muistikohan Fanni jokaisen ihan nimeltä? Minä en tuntenut kuin serkkuni!

Kiva oli käydä Suomussalmella ja nähdä sukulaisia ja tuttuja. Hautajaiset eivät tietenkään ole niitä miellyttävimipiä juhlia, mutta täytyy ajatella, että kuolema tulee meille jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Fanni sai täyttää kuitenkin 90!

rajalla -romaanin ensimmäinen arviointi

Sain ilokseni lukea illalla ensimmäisen arvion uusimmasta kirjastani. Kaksi arvostelukappaletta kirjastani olen järjestänyt eteenpäin, toinen meni Mäntsälä -lehteen Arto Jussilalle ja toinen mm. Ylä-Kainuu -lehteen kirja-arvosteluja kirjoittavalle Risto Kormilaiselle. Risto Kormilainen on lääninrovasti ja Suomussalmen kirkkoherra, mutta myös lukuisia teoksia kirjoittanut kirjailija.
Vaikka olemmekin syntyisin samasta pitäjästä, niin tapasimme ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran äitini hautajajaisissa juhannuksen alla vuonna 2008. Risto siunasi äitini haudan lepoon.
Risto Kormilainen oli ehtinyt lukea jo kirjani, ja liitän hänen näkemyksensä tarinasta kokonaisuudessaan tähän blogiini.
Ei kai tässä voi olla kuin kiitollinen!

                                                  Miehen luja kehityskertomus

Alpo Manninen: rajalla. Books on Demand GmbH. 223 s. 2012.

   Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Mäntsälässä asuva Alpo Manninen on intoutunut kovaan kirjoitusvireeseen, sillä vuodesta 2007 alkaen hän on julkaissut viisi teosta, joista kaksi omaelämäkerrallista ja kolme romaania. Viimeisimmässä rajalla-romaanissa hän kertoo Kainuusta Mäntsälään päätyvän Sakari Jäppisen elämäntarinan vauhdikkaalla ja välillä jopa dekkaristisia piirteitäkin omaavalla tavalla. Nuori mies ajautuu tilanteesta toiseen, pääsee vartijan hommiin ja ylenee pikkupomoksi. Mutta elämä ei suinkaan ole tasaisen varmaa vartijan elämää, vaan sisältää dominomaisesti kasaantuvia vaikeuksia.

    Romaanin kerroksisuus on välitilakokemuksissa, josta teos lähtee liikkeelle. Sakari tapaa ukkinsa tässä välitilassa, keskustelee  ja pohtii iäisyyskysymyksiä. Mannisella on vahvaa pelisilmää luoda arjesta kirjallisuutta, mutta samalla myös pohdiskella arvokysymyksiä erityisesti uskon näkökulmasta. Uskonnollisen maailman pohdinta epäsovinnaisella tavalla kulkee ohuena lankana itse asiassa koko teoksen. Jäppinen etsii elämälleen merkitysyhteyksiä niin uskosta kuin ihmissuhteistakin.

   Matka kotiseudulle Suomussalmelle vuosien jälkeen on samalla psykologinen ihmissuhdepalautus lapsuuteen, josta on aika lähteä kohti aikuisuutta. Ikääntyneiden vanhempien kohtaaminen palauttaa muistot mieleen ja tutuissa paikoissa kuljeskelu avaa Jäppiselle uudella tavalla oman elämän saloja. Uudelleen hän palaa juurilleen rakastettunsa, taksiyrittäjä Jutta-Piritan kanssa.

   Mannisen uusin romaani on lujasti otteessa pitävä kehityskertomus miehen elämästä, tunteista ja analyyttisen vauhdikas kuvaus elämän haavoittuvuudesta. Se mikä tänään näyttää eheältä ja vahvalta, voi hetkessä olla pirstaleina. Mannisella on sanomisen taito ja myös asiaa, joka salaviisaalla tavalla kätkeytyy elämän moninaisuuteen.

Risto Kormilainen

markkinointia

Romaani "rajalla"!

 

Saadessani viime viikolla uuden kirjani ulos kustantajalta, mietin tietenkin, miten asiasta ilmoittelisin sukulaisille, tutuille ja ystäville. Myynti ja markkinointi tuntuu edelleen vaikealta, ja siksi päädyin tietoliikenneihmisenä sähköiseen infoon. Lähetin noin 150 sähköpostia tai tekstiviestiä valitsemalleni kohderyhmälle. Monelle viestini oli vuosikausiin ensimmäinen, joten vähän hirvitti, mutta halusin kuitenkin kertoa, missä ja miten nykyään asustelen ja mitä puuhastelen kirjoittaminen ja uuden kirjan julkaisu mukaan lukien. Myös toivoin, että saisin paluupostissa vastaviestejä. Taka-ajatuksena oli tietenkin, että kirjaani menisi viestittelyni seurauksena kaupaksi, vaikka kirjoittamiseni päätarkoituksena on enemmänkin oma terapia kuin myynnilliset päämäärät.
Noin viitisentoista viestiä olen saanut takaisin ja joitakin kirjojakin on mennyt. Olen tietenkin pettynyt, että noin pieni määrä vastaviestin lähetti, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että enpähän itsekään ole aktiivisesti pitänyt viestittelykulttuuria yllä. Sähköpostit saattoivat myös kolahtaa monessa osoitteessa roska-astiaan. Useat firmat estävät epämääräisten viestien läpimenon, joten siinä voi olla yksi selitys. Toisaalta työelämän kiireellisyys varmaan aiheuttaa helposti vastamatta jättämisen, koska sähköistä viestisaastetta tulee jokaiselle tuutin täydeltä.
Loppupäätelmäksi kuitenkin tulee, että en ole merkittävä henkilö monellekaan kohderyhmääni kuuluneelle, joten vastauksellakaan ei ole väliä. Harmi, koska siellä on todella hienoja ihmisiä, joiden kanssa olisi kiva olla ystävä tai kaveri. On minulla peiliinkatsomisen paikka. Suuret kiitokset kaikille viestiini vastanneille!

Eilen olin esittelemässä kirjaani erään senioriyhdistyksen kirjapiirissä. Enkä saanut sielläkään yhtään kirjaa kaupaksi - olen minä todella kehno kauppamies. Kunhan kirja ilmestyy kirjaston hyllyyn, niin ehkäpä se sieltä löytää tuonkin piirin lukijoiden käsiin.
12.10 menen iltapäiväksi Suomussalmelle paikalliseen kirjakauppaan puhumaan kirjoittamisestani ja kirjoistani - saapa nähdä tuleeko sinne enemmän väkeä kuin kaksi vuotta sitten. Silloin paikalla kävi vain muutama henkilö, mutta jokainen totesi, että torstai on viikon kehnoin päivä kirjaesittelylle. Nyt olen siis asialla perjantaina. Toivottavasti paikalle tulee sankka yleisöryntäys, onhan pitäjässä vieläkin melkoisesti tuttuja ja sukulaisia.
Varsinainen kirjani julkistus tapahtuu Helsingin kirjamessuilla 25. -28.10. Olen ajatellut olla paikalla torstaina iltapäivän, muuten kustantajani BoDin osastolla esittelijät myyvät myös minun kirjaani. Olen ollut joskus aiemminkin siellä, mutta messut ovat nykyään niin massiiviset, tapahtumia on niin paljon, että menestyksen saavuttaminen kirjalla, joka on pelkästään standillä, on käytännössä mahdotonta. Mutta onpahan yritetty!

Koko kirjamaailma on nykyään sellaista, että vain tähdet tai jotenkin muuten julkkikset saavat esitellä kirjojaan standeillä, lehdissä tai TV:ssä, kun ovat aiemmilla meriiteillään päässeet ensin julkaisemaan teoksensa kunnon kustannustoimittajan avustamina. Tavallisen tallaajan tuotoksille ei reikiä tahdo löydy. Itse olen monta kertaa pettynyt näihin kovaa kehua saaneisiin teoksiin, kirjastosta lainattu tuntemattoman kirjailijan teos on monta kertaa se helmi. Eipä se kirjoittamismaailmakaan tasapuolista ole - kuten ei muukaan elämä!

kirjoittamista, golfia ja kipuja

Vuoden verran olen ollut jutuntekijänä Mäntsälän paikallislehdissä. 14.8. julkaistiin 100. kirjoittamani ja kuvaamani juttu. Jutun aiheita on ollut laidasta laitaan: Eläkeläisyhdistyksistä, yksilöurheilutapahtumista, urheilukouluista, erilaisista muista tapahtumista, haastatteluja, autoista, erilaisista esityksistä jne. Autoista ja urheilusta kirjoittaminen on helppoa, koska niistä on kertynyt paljon tietoa elämän varrelta, mutta kiva on ollut tehdä juttuja ihan vieraistakin aiheista kuten baletti- ja tanssiseuran kevätnäytöksistä tai posetiivareista. Myös juttujen kuvaaminen on ollut antoisaa ja mielenkiintoista.
Nyt juttujen teko varmaankin vähenee, koska säästöihin vedoten jutuntekijöiden palveluja vähennetään. Urheiluseuratkin saavat jatkossa tehdä pääosan jutuistaan itsepalveluna. Mutta aikansa kutakin!

Pari vuotta olen kypsytellyt uuden romaanin juonta ja viime talvena sen sitten kirjoitin ensimmäisen kerran. Perjantaina pistin sisällön ja suunnittelemani kannen ainestot kustantajalle, ehkä sisällöstä oli neljäs tai viides versio. Kirjalle annoin nimen "rajalla" ja se kertoo... Mutta enpä sitä nyt tässä paljastakaan, tarina kannattaa lukea. Helsingin kirjamessuilla se on tarkoitus virallisesti julkistaa kustantajan BoDin osastolla. Itsekin on tarkoitus mennä piipahtamaan messuille ilmeisesti ensimmäisenä päivänä. Messuthan ovat lokakuun lopulla.

Golfia tuli täyteen tavoitteekseni asettamani 60 kierrosta, mutta tasoitukseni ei vielä päässyt alle kymmenen, mutta tippui se kuitenkin jonkin verran eli yhteentoista, kun yhden kilpailun voitin. Minusta on 64 -vuotiaalle papparaiselle ihan hyvä saavutus, että pystyn pelaamaan elämäni parasta peliä. Viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi särkeä viime syksynä rikkomaani vasemman jalan ison varpaan tyviniveltä. Viikonlopun lepäsin, mutta maanantain 61. kierros teki varpaan niin kipeäksi, että tiistaina oli mentävä lääkärin vastaanotolle. Buranat määrättiin ja kihtikokeet otettiin, mutta en ole päässyt puhelimella läpi kysymään, mitä tulokset kertovat. Kihtikohtaukseksi kipu sopisi, koska söin kolmena päivänä peräkkäin hernekeittoa, joka on kuulemma yksi pahimmista kohtauksen laukasijoista. Saa nähdä, pystynkö enää kävelemään lisäkierroksia?

Kirjoittamisesta

Viime syyskuussa sain pestin jutuntekijäksi Mäntsälä -lehteen ja Mäntsälän Viikkouutisiin. Ensimmäiset juttuni tein Mäntsälässä toimivista eläkeläisyhdistyksistä. Juttuja on melkein mistä vaan, mutta eri lajien yksilöurheilutapahtumista on melkoinen määrä kirjoituksia. Autoista ja tekniikasta joitakin, muutamista kuorotapahtumista, tanssi- ja balettiseurojen kevätnäytöksistä, teattereista ja viimeisimpänä posetiivifestivaaleilta. Mieluisimpia ovat tietenkin urheiluun ja tekniikkaan liittyvät aiheet, koska niistä jotakin tiedän, mutta en ole kieltäytynyt minulle vieraistakaan aiheista. Laskin juuri, että maanantain lehdessä oli 90. kirjoittamani juttu ja jokaisessa jutussa on kuvia ehkä keskimäärin 2,5. Melkoinen määrä kuviakin!

Päätoimittaja ja toimitussihteeri antavat joskus palautteita, kun jutut ovat liian pitkiä, otsikot mitään sanomattomia, kuvatekstit olemattomia tai teknisissä kuvissa ei ole ihmisiä. Toimittajat varmasti aamupalavereissaan arvioivat meidän jutuntekijöiden tekstejä syvällisemmin, mutta heiltä ei ole palautteita tullut minulle asti. Onneksi saan yllättävän paljon palautteita suoraan lukijoilta, kun juttuni ovat kuulemma olleet positiivisessa mielessä erilaisia, se pitää hengen päällä. Myös ottamistani kuvista olen saanut lehden tilaajilta mukavasti positiivista palautetta. Kuviin olen ollut itsekin pääasiassa tyytyväinen. Jutunteko on kuitenkin aika raadollista puuhaa, kun merkkimäärä rajataan johonkin pariin tuhanteen. Siinä ei voi paljon hehkuttaa, juuri ja juuri saa sanottua, että jossakin oli joku tapahtuma ja joku sanoi sitä ja tätä, Siihen malliin minunkin kirjoittamiset varmaan muuttuvat, ja kun itse totean, että kirjoitan samanlaisia juttuja kuin toimittajat, niin sitten voin lopettaa. En missään tapauksessa halua sanoa, että kirjoittaisin parempia juttuja kuin toimittajakoulutuksen saaneet, vaan kirjoitan erilaisesta näkökulmasta erilaisilla painotuksilla - lukijalle. Aika näyttää, mitä lähivuosina tapahtuu.

Uusin romaanini on tällä hetkellä oikolukijan ruodittavana, ja parin kuukauden sisällä se pitäisi saada julkaistuksi. Ajatustöitä sen eteen tein normaalia pitempään, kun viime vuonna en julkaissut. mitään. Pääosin kirjoitin tarinan viime talven aikana.
Romaani on täysin fiktiota. Tarina kertoo kainuulaissyntyisestä hepusta, joka halusi helpon elämän armeijan palveluksessa, mutta eipähän se ura auennut alkua pitemmälle. Hän lähti ikäänkuin pakomatkalle sukulaisistaan ja tutuistaan etelään, jossa sitten pääpirteissään tapahtumat etenivät. Mutta sittenpähän näette, kun ostatte romaanin, jonka nimikin on vielä harkinnassa.
Hyvää alkusyksyn jatkoa!

ihmeellistä

Katsoin juuri blogini tilastoja ja olen todella ihmeissäni, koska siellä on piipahtanut reilusti yli 7000 lukijaa. Sehän on suunnilleen Suomussalmen kunnan asukasluku!
Ihmeissäni olen siksi, että käyntikertoja on kuitenkin kertynyt noin paljon, vaikka en juuri pistä teksteihini mitään hakusanoja, ja tiedän vain noin 15 ihmistä, jotka sivuilla ovat käyneet. Ahkeria olette olleet, koska jokaiselle on tullut noin viisisataa käyntikertaa! Kiitoksia!
Kommentteja teksteihiní olen saanut ehkä kourallisen verran, joten rauhassa olen saanut kirjoittaa ihan mitä vaan. Tekstini eivät ole kolahtaneet niin paljon, että lukija olisi vaivautunut väsäämään kommenttia. Mutta hyvä näinkin. Hauskaa kesän jatkoa vain itse kullekin!

parkkaaminen

Pöllin parkkauksen 2. MM-kilpailut kesäkuussa

Ylä-Kainuu -lehti kirjoitti 1.5. ilmestyneessä numerossaan, että jo toiset pölliparkkauksen MM-kisat ovat tulollaan. Sinänsä tuo ei ole mikään uutinen, koska nykyään kilvoitellaan MM-tittelistä yhä ihmeellisemmissä lajeissa. Samassa jutussa oli se varsinainen uutinen, että pölliparkkausta pääsee harjoittelemaan kursilla, joka järjestetään 19.5. Kalle Päätalon maisemissa Taivalkosken Jokijärvellä. Kurssin päätteeksi on luvassa pieni kilpailu, jossa voi mitata tasoaan. Tervemenoa harjoittelemaan, parkkaaminen on hauskaa puuhaa!

Pöllien parkkausta ja simputusta

Järjestin itselleni hommia, kun aika tuntui pitkältä. Kaadoin tontiltani mäntyjä ja pätkin niitä sopivan mittaisiksi. Tai oikeastaan kaadoin puut vasta sen jälkeen, kun olin saanut hankittua kuorimaraudan. Paikallisen rautakaupan hylly oli tyhjä, eikä muissakaan liikkeissä työkalua ollut, mutta netti auttoi. Itse asiassa ehdolle tuli useita liikkeitä, jotka työkalua kauppasivat, mutta päädyin alle viidenkympin rautaan. Rauta on suomalainen Härmän Taonnan tuote, ja on ihan asiallisen näköinen ja toimiva peli. Eräs liike myi kuorimarautaa reilusti alle kympin hinnalla, mutta siihen en jostakin syystä kajonnut, kun muistin aikoinaan kahta halvalla hankkimaani kiinalaista kirvestä.

Siinä puita kuoriessani ja työkalun toimivuutta ihastellessani tuli mieleeni, että ensi kosketukseni ja samalla viimeinen kosketukseni kuorimarautaan tai vuolurautaan, kuten isäni kapistusta nimitti, oli talvella 1956 ollessani seitsemän vanha. Lähellä silloista asuinpaikkamme oli ollut savotta, ja isä oli ottanut hoitaakseen savotan tuottaman puutavaran kuorimisen, parkkaamisen. Kaiketi oli niin, että kevääseen mennessä lanssin piti olla isän puolesta selvä. Heti kelirikkojen mentyä puut oli varmaankin tarkoitus ajaa Kajaanin paperitehtaalle. Minä olin koulussa ensimmäisellä luokalla, joten ainakin hiihtolomalla olin isän kaverina. Meillä oli vain yksi vuolurauta, jonka minä sain käyttööni isän parkatessa isompia puita petkeleellä. Isän käyttämä termi vuolurauta johtui ilmeisesti siitä, että rakennuksilla töissä ollessaan isä vuoli raudalla hirsiä puhtaaksi ennen salvamista. Isän rauta oli kovasti kulunut, koska sitä oli lukuisia kertoja jouduttu hiomaan. Isäkään ei vuolurautaa paljon tarvinnut tuon urakkamme jälkeen. Me muutimme kirkolle, ja rakennukset tehtiin laudoista tai tiilistä, joten hirsityökalujen käyttö jäi sen vuoksi vähäiseksi. Ainoastaan kerran isäni tarvitsi vuolurautaa kirkonkylälle muuton jälkeen. Hänellä oli urakalla tehtävänä pyöröhirsihuvila, jonka kaikki hirret oli vuoltava puhtaiksi, kun sinistyminen oli päässyt hirsiä raiskaamaan.

Viime kesänä pidin kyseistä rautaa jo käsissäni käydessäni Suomussalmella ja aioin ottaa sen mukaani, kun suunnitelmissani oli raudalle tarvetta, mutta sinnehän se unohtui.

Siis ainakin hiihtoloman olin pöllin parkkaaja talvella 1956. Isä teki minulle matalamman kuorintapukin, jolle hilasin pienimpiä kuusipöllejä ja isän ohjeiden mukaan vetelin tarkasti kuoret pois. Metsäherra oli isälle asettanut kovat vaatimukset pöllien puhtaudesta, ja isä tietenkin vaati sitä samaa minulta. Pöllien pinoaminen oli myös tarkkaa puuhaa. Pinon pohja piti tehdä tuhdisti, että lumien ja maan sulaessa pino seisoisi edelleen uljaasti tasaisena muurina. Kerran vyöräytyi metsäherra minunkin aikana työmaallemme ja hyvin tärkeänä seurasi, miten tarkasti kuorta vedin pöllin kyljestä pois. Ilmeisesti hän sillä erää oli tyytyväinen, koska ei puuttunut minun tekemisiini. Isälle hän antoi ennakkoa jo tehdystä työstä.

Mutta keväällä, kun metsäherra oli tullut mittamaan pinoja, oli tapahtunut se, mitä isäkin oli pelännyt. Metsäherra oli tylysti kumauttanut leimauskirveen hamaralla mielestään alimittaiset pöllit pois pinosta. Todennäköisesti ne olivat juuri niitä minun kuorimiani pienimpiä pöllejä, joista tuli hylkyjä yhdellä pamauksella. Isä ihmetteli, että ihme juttu, kun pöllit olivat tekomiehiltä kelvanneet, mutta parkkaajalta ei. Tietenkin kuoriminen ohentaa pölliä, mutta eihän olisi ollut korkeampaa matematiikkaa ottaa ohentumista huomioon jo tekovaiheessa. Isän tili tietenkin pieneni ja perkeleitä tuli.

Isä oli ihan mielenkiinnosta käynyt joskus kesällä katsomassa, olivatko hylyt edelleen lanssilla, mutta olivat kelvanneet kyytiin. Varmasti niistä tuli samanlaista paperia kuin paksummistakin, mutta saipahan metsäherra näyttää mahtavuuttaan. Siis ihan simputustahan se oli!

Minulla on tiettyjä suunnitelmia pöllien varalle, mutta katsotaan, mitä niistä syntyy. Jospa nikkaroidessa syntyisi vaikkapa uusi romaani.

Puut on varmasti vielä vuoltava uudelleen ennen käyttöä, nyt on pääasia, että rungot kuivuvat ja kevenevät.

Onneksi oli kone, jolla tukit sain hyvin metsästä. Ukon voimat eivät riittäneet suurimpien runkojen siirtelyyn.

nelivetoja koeajamassa!

S5 katoaa horisonttiin. Radalla voitiin käyttää hyödyksi koko radan leveys.

Tulipa tilaisuus, johon oli ihan pakko tarttua, sain nimittäin kutsun audiclubin kautta Premier Parkiin tiistaina 28.2. klo 8.30 alkaen.

Paikalle olivat pääkaupunkiseudun Audi-myyjät tuoneet ajattavaksi viisi erilaista nelivetoautoa. Koska kaikissa oli automaattivaihteisto, pääsin pitkästä aikaa käyttämään vasemman jalan jarrutusta. Kaikissa tassuiksi oli valittu kitkat - se ei tietenkään ollut minun mieleeni, mutta kun sama rengastus oli kaikissa, niin olihan se tasapuolista. Minä en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi hyviin autoihin ei laiteta parhaita renkaita! Sää oli ainakin talvinen, koko ajosession ajan tuli lunta kuin aisaa, mutta 12 autoa koko ajan radalla pörräten pitivät ajouran puhtaana ja jäisenä.

Kouluttajina olivat Risto Virtanen ja Markus Palttala ja joku muukin, mutta ei ollut minulle tuttu - nimikin on jo unohtunut.

Minun kohdalle osui ensimmäisenä 333 heppainen S5. Ensin oli rataan tutustumiskierros, ajoin ihan D:llä. Sitten toisesta kierroksesta alkaen tulivat hirven väistö, mutkaan jarruttaminen ja kitkaympyrä. Väistö ja mutkassa jarruttaminen oli ajateltu tehtävän 40 - 55 km/h nopeuksilla auton ja taitojen mukaan. Ensimmäisellä kerralla väistö meni hyvin vielä tuolla suurimmalla nopeudella, mutta vähitellen jarrutukset kiillottivat jään ja nopeuksia oli vähän laskettava. Risto Virtasen mukaan nastoilla olisi päästy noissa olosuhteissa noin 10:n kovemmilla nopeuksilla.

S5 oli ajajan auto. Se teki kaikki temput, mitä kuski käski heti ja nikottelematta. Alusta oli tanakka, auto ei heilunut ja lillunut, oli johdonmukainen kevyesti aliohjaava, mutta varsinkin manuaalina ja sporttiasetuksilla lähtöjä löytyi, lähti kuin hauki rannasta. No jarrutuksissahan sitten oli oltava tarkkana, että ei mene liian lujaa, koska ABS:t tai ESPit eivät pysty hoitamaan tilannetta, jos fysiikan rajat ylitetään. S5 oli ehdottomasti koko porukan ykkönen.

Seuraavaksi pääsin Q5:n puikkoihin. Heti liikkeelle lähdettäessä selvisi, että suuren painon vuoksi tehostukset on tehty liiallisiksi. Ohjaus ei juuri tuntoa tarjonnut. Lisäksi korkea painopiste ja suuri paino tekivät autosta hitaasti reagoivan, teki kuskin pyytämät temput kuin hidastetusti. Tehoa möhkäleen moottorissa oli ihan riittävät 245 heppaa. En tykännyt!

Seuraavana oli 211 heppainen A5, siis ensimmäisenä kokeillun tavis-versio. Alusta oli pehmeämpi, mutta kuitenkin kontrollisssa. Auto ei kallistellut tai heilunut huomattavasti, mutta ajotuntuma ei ollut aivan S5:n luokkaa. Jäi kuitenkin positiivisena mieleen.

Sitten jonossa oli 177 heppaisella dieselillä koneistettu A4. Odotin, että pienempänä A4 olisi se oikea ajopeli tallaiselle syheröiselle ja huonosti pitävälle pinnalle. Petyin kuitenkin pahasti, sillä A4 oli törkeän aliohjaava. Se oli menossa jokaisessa kurvissa nokka edellä penkkaan, kunnes ESP otti tilanteen haltuun ja vei auton mutkan läpi. Painava kone suhteellisen pienessä autossa runteli fysiikan lakien mukaan hyvän kokoisen A4:n ajettavuudeltaan lähes yhtä huonoksi kuin Q5! Enpä tykännyt tästä kokoonpanosta.

Viimeisenä oli 211 heppaisella bensakoneella oleva A4:n allroad-malli. Auto on siis normaalia vähän korkeammalla maavaralla oleva versio. Heti ensimmäisessä mutkassa olivat otteet aivan erilaiset kuin dieselillä. Auto oli vain lievästi aliohjaava, mutta korkeampi painopiste toi kuitenkin ajoon hieman levottomuutta verrattuna vaikkapa S5:n ajettavuuteen. Arvioinnissani auto päätyi kolmoseksi. Perus A4 bensakoneella olisi todennäköisesti ollut aivan S5:n luokkaa, mutta pienempänä olisi voinut tulla jopa selkeäksi kakkoseksi. Mutta tämä on vain spekulaatiota, koska sitä en voinut kokeilla.

Odotin ennakkoon, että olisimme päässeet ajamaan A3/S3 - version, sillä se olisi kokoluokaltaan ollut noihin olosuhteisiin ja koeajoradalle sopivin. Mitä pienempi ja kevyempi auto on, sitä ketterämpi ja nopeampi se on, se on sitä fysiikkaa. Suoralle tiellehän sopii periaatteessa mikä tahansa, siinä ei paljon ominaisuuksia tarvita. Itse olen pienehköjen autojen kannalla, vaikka joskus vuosia sitten satuin omistamaan jopa Chevrolet Capricen - on ollut kyllä ehdottomasti huonoin autoni millä tahansa mittarilla mitaten. Ja jouduin ajelemaan isoilla Volvoillakin, kun lapset olivat pieniä ja hinattavaakin oli. Mutta nyt ollaan jälleen menossa koko ajan pienempiin päin! Minillä autoilun aikoinaan aloitin ja on minulla Mini nytkin tallissa. Siitä pienemmäksi on enää paha mennä.

Onnistunutta loppuvuotta!

Kuva on otettu noin vuosi sitten - nyt olisi maasto aivan toisenlainen! On se tuo Karman Ghia kaunis peli!

Kyllähän tämä loppuvuosi jo tästä varmaan sujuukin, kun on hyvään alkuun päästy.

Meillä oli tyttäremme kaksi koiraa paossa Hyrylän pommeja, ja hyvin ilta menikin. Ainoastaan muutamat paukut saivat neljän koiran porukkaan vähän levottomuutta.

Minulla itselläni on aina ollut hyvin jyrkkä kanta koko rakettien poksutteluun. Jotenkin tuntuu niin turhalta poltaa vähät rahat savuna ilmaan. Sama koskee myös tupakanpolttoa! Bensaa olen joskus polttanut turhaan, kun ajoin kilpaa kymmenen vuoden ajan ja nyt viime vuosina, kun ajelin moottoripyörällä. Sillä olivat kaikki ajot ihan turhia, lähdin vain ajelemaan ja nauttimaan. Onneksi pääsin peukalon avustuksella tuosta vaiheesta nopeasti ja vielä hengissä ohi. Nyt jälleen pelkästään automiehenä ei turhia mutkia juurikaan tule ajettua.

Vuosi meni. Taaksepäin katsoessa tuntuu, että mitään en saanut aikaan, lopullinen lähtö tuli vain jälleen vuoden lähemmäksi.

Täytyypä pinnistellä, jos nyt kuitenkin joitakin asioita löytyisi muisteista.

Viime talvi oli oikein hyvä. Pakkasta oli välillä niin paljon, että hiihtolenkki jäi tekemättä, mutta kevääseen mennessä olin saanut 500 kilsaa täyteen, kun tavoite oli 300. Viimeiset lenkin menivätkin jo ihan sujuvasti, vaikka mäkien päälle oli edelleen hilattava viidentoista kilon ylimääräinen lasti. Myötämäkeen menikin sitten mukavammin painovoiman ansiosta. Enkä heittänyt yhtään kuperkeikkaa, kuten niin monet muut suomalaiset hiihtäjät näyttävät tekevän. En kyllä ymmärrä, miksi hiihtäjät eivät opettele laskemaan, koska siinä saisi ihan ilmaisia sekunteja. Minulla oli kilpahiihtourallani aina tavoitteena, että otan kaikki irtosekunnit itselleni ja opettelin laskemaan. Kisoissa en koskaan heittänyt voltteja!

Koko talven kävin kerran viikossa lyömässä golfpalloja Kuntokeitaalla, joten tuntuma mailoihin säilyi.

Aloitin keväällä uuden romaanin rustaamisen, mutta jätin sen kesäteloille, kun säät sallivat golfkentälle menemisen. Tavoitteena oli jatkaa, kun syksyn räntäsateet koittavat.

Kesällä kiersin golfkenttiä ihan ansiokkaasti. Peli luisti, voitin jopa kaksi kisaakin ja lisäksi tuli muutama muu palkintosijoitus. Tasoitus hujahti parhaimmillaan jo lukemiin 10,9, mutta syksyn golfturnee kipeällä varpaalla nosti tasoituksen lukemiin 11,2. Siitä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kesänä, vaikka vuoden lisäys ikään ei varmasti helpota pelaamista. Olen kuitenkin pistänyt yltiöpäiseksi tavoitteeksi päästä ainakin kerran alle 10:n tasoitukseen. Tavoite on kova - ehkäpä liiankin kova!

Olin kesällä muutaman kerran valvojana kentällä. Meidän seniorit vastaavat valvonnasta, joten joitakin vuoroja sälyttyi itse kullekin seniorille, jotka renkaaseen kuuluimme. Pääasiassa valontaa hoiti yksi henkilö, kun hän särki selkänsä, eikä pystynyt itse pelaamaan. Golfkentällä oleilu kuitenkin kiinnosti. Olen myös senioritoimikunnassa, vaikka palaverit eivät kiinnosta tippaakaan. Töissä ollessani sain tyhjänpäiväisissä palavereissa istumisesta ihan tarpeekseni, joten aina, kun se vaan on mahdollista, vältän niitä nykyään.

Kesä meni kentällä niin mukavasti, että ensi kesän halkojen tekokin jäi siihen vaiheeseen, kun kentälle ei enää ollut menemistä. Kyllä halonteko on kovaa touhua, jo puun kaato sai paidan märäksi. Ei edellisen talven hiihdot tai golfkierrokset olleet kuntoa kohottaneet. Urakka tuli kuitenkin tehtyä hyvän sään aikana. Puiden ollessa jo häkissä ja suojassa sateelta, alkoikin sadella. Sitä on sitten piisannut nähin päiviin. Jos kaikki olisi tullut lumena, meillä olisi todella talviset oltavat. Ei kunnon räntäsateitaakaan ole ollut, joten romaanin kirjoittaminen on ollut jäissä näihin päiviin saakka. Olen koettanut jatkaa, mutta en ollutkaan tyytyväinen keväällä päättämääni rakenteeseen, joten pistin alun uusiksi, mutta kun vielä sekään ei tyydytä. Täytyy löytää vielä joku muu tapa rakentaa se. Siinäpä pulma!

Kirjoittamista en kuitenkaan ole täysin hylännyt, sillä hain pestiä Mäntsälä -lehteen avustajaksi ja sain sen. Nyt olen syyskuusta lähtien kirjoittanut 19 juttua ja yhden kolumnin. Juttujen yhteydessä ottamiani kuvia olen saanut läpi nelisenkymmentä. Juttujen aihepiirit ovat laidasta laitaan. Ensimmäiseksi tein jutut jokaisesta paikkakunnalla vaikuttavista senioriyhdistyksistä, sitten on ollut muutamat urheilutapahtumat ja henkilöhaastattelut. Olisin tietenkin toivonut, että varsinkin urheiluun, liikenteeseen ja tekniikkaan jollakin tapaa liittyviä juttuja olisin saanut tehdä enemmän, mutta hyvä näinkin.

Olen lukenut tavallista enemmän muiden tekstejä, kun oma kirjoittamiseni on ollut katkolla. Olen jälleen huomannut, että mitä enemmän kiitosta ja mainetta saanut teos on käsissäni, sitä varmempi on se, että en siitä opuksesta löydä takakantta. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt on yhä enemmän vallannut sijaa kirjallisuudessa ns. sanataiteilu tarinoiden kerronnan kustannuksella. Minä olen intohimoinen tarinoiden kannattaja!

Oma terveyteni on vuoden ollut suunnilleen samoissa asemissa. Keväällä yritin päästä mielialamössöistä kokonaan eroon, mutta se ei onnistunut, kun alkoivat yöunet kärsiä. Omalääkärin toimesta annoksia kuitenkin vähennettiin.

Nyt tapahtui kuitenkin se, mitä olen koko ajan pelännyt. Kunnassamme lääkäriresurssit jaettiin asuinpaikkojen mukaan, ja meidän asuinpaikkamme jäi entisen lääkärin alueen ulkopuolelle. Monen vuoden hyvä lääkärisuhde on pistetty poikki. Golfin syysturneen aikana vaivannutta ukkovarvasta kävin näyttämässä uudelle omalääkärillemme. Vastaanotolla meni aikaa muutama minuutti, mutta sain lähetteen röntgeniin, ja muutaman päivän päästä lääkäri soitti, että kuukauden kuluttua varpaan pitäisi olla kunnossa. Jos ei ole, niin sitten uudelleen. Ja olihan se kunnossa, joten uusikin lääkäri lienee ihan hyvä lääkäri!

Hyvää loppuvuotta kaikille tänne mustaan aukkoon eksyneille!