Syksyä ilmassa

Ajelin perjantaina 30.9. Lahteen. Olin saanut Laineen Pekan Optikkoliikkeeltä tarjouksen tarkistuttaa silmäni. Olin hyvissä ajoin liikkeellä, kun Uudenmaantien liikennevalot kertoivat, että pitäisi pysähtyä ja antaa tietä risteävälle liikenteelle. Olin melkein pysähtynyt, kun kuulin takaa renkaiden vinkumista, näin peilistä, että vihreä auto lähestyy aivan liian nopeasti, olin jopa huomaavinani, että renkaat savusivat jarrutuksessa. Yritin vielä väistää, mutta enhän minä mihinkään päässyt. Yritin ottaa rysäyksen vastaan tukemalla päätäni niskatukeen ja sitten pamahti. Autoni päätyi risteyksen yli – onneksi sivuilta ei tullut liikennettä ja muilta törmäyksiltä vältyttiin.

Tunsin niskassani kipua, joten aloin soittaa hätäkeskukseen, kun perääni törmännyt noin nelikymppinen mies tuli autolleni ja pyyteli anteeksi. Ensimmäisenä paikalle ehti paloauto. Heti perään tulivat myös poliisit ja viimeisenä ambulanssi pääsi paikalle. On tunnustettava, että ammattilaisten toiminta paikalla oli ensiluokkaista. Näki, että kyseessä eivät olleet ensikertalaiset. Niskani ja kuntoni tarkastettiin huolellisesti ja lopulta noin puolen tunnin jälkeen sain luvan lähteä kotiin. Poliisit tekivät työtä peräänajajan kanssa. Kirjoittivat hänelle sakot ja sain yhteystiedot hoitaa asiaa eteenpäin vakuutusyhtiön kanssa.

Käynnistäessäni auton, totesin, että pakoputki vuotaa, ajokissani oli oikein miehekkäät soundit. Muut vauriot tarkistin kotona. Takapuskuri oli länässä takaosan rakenteita vastaan. Ulospäin vauriot näyttivät todella vähäisiltä, mutta saatuani takaluukun auki, paljastui, että rakenteissa oli tapahtunut liikettä eteenpäin. Perään ajanut auto jäi tien varteen, kun koko nokka oli kasassa ja nesteet ulkona.

Kotona sain ukaasit mennä lääkäriin ja päivystyksessä kävinkin. Röntgen ei ollut enää auki, joten eipä käynnistä ollut paljon apua. Ohjeeksi sain nauttia särkylääkkeitä, joita muutamana päivänä jouduin syömään. Sain yhteyden vakuutusyhtiöön, josta sain ohjeen mennä autoni kanssa CarPojille Mäntsälään. Sinne veinkin autoni ensin kuvattavaksi ja lopulta hoitoon 10.10. Sijaisautoksi sain punaisen VW Polon. Siinä ei varusteilla ja tehoilla pröystäilty ja kolmipyttyisen moottorin äänikin oli kuin leikkiautossa. Seuraavana päivänä minulla oli meno Hankoon, jonne ajoin vaimon Yetillä.

14.10. menin kauppaan sijaisautolla. Halusin sijoittaa ostoskassin penkkien väliin lattialle. Ujuttaessani muutaman kilon kassia autoon, tunsin selässä oikealla puolella pienen nuksahduksen ja sähköiskun kaltaisen kivun. Kotona kipu vain kasvoi ja mietin, mitä selkäni kanssa tekisin. Ajattelin ensin kiropraktikkoa, mutta päädyin menemään ensin kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Lukko ei kuitenkaan auennut, joten sitten oli kuitenkin meno kiropraktikolle. Kipu ei ole täysin lakannut, mutta aion kuitenkin mennä testaamaan selän kuntoa huomenna golfkentälle. Jos ei kestä, niin tulen pois, onhan noita kierroksia jo 102, joten ei haittaa, jos en tilastoihin lisäystä enää saa.

Golfissa paras kierrokseni oli 75 lyöntiä ja huonoin 98, joten tavoitteeni päästä jokaisella kierroksella alle sadan lyönnin onnistui. Jos kipeällä selällä vielä pystyn jonkun kierroksen pelaamaan, niin en enää tuloksia noteeraa, vaikka menisi yli sadan! Olen tavoitteeni saavuttanut tällä kaudella. Kisoista tuli kaksi voittoakin, toinen MU Openista ja toinen M65 mestaruudesta. Lisäksi pelasin yleisten miesten joukossa ihan mukavasti, viimeisenä päivän valkoisilta jopa tuloksen 80 lyöntiä. Oli muuten koko porukan neljänneksi paras tulos ko. kierroksella! Sijoitukseni taisi olla 12. Niin, kävinhän minä M65 -sarjan Suomen mestaruudestakin lyömässä, tosin mestaruus jäi kovin kauas, mutta ihan hyvä kokemus sekin oli.

25.10. sitten olen menossa kirjastoon kirjailijavieraaksi, toivottavasti sinne sakkia tulee, että ei tarvitse tyhjille seinille puhua. Kansalaisopisto on tehnyt ainakin markkinointia, joten ihmisillä pitäisi olla asiasta tietoa, mutta saako se ihmisiä liikkeelle? Sen näen tiistaina. 

20. golfturnee

                                                       Mika

                                                       Veijo

                                                       Reijo

                                                       Juha

                                                       Kari

Olimme entisten työkavereiden kanssa viettämässä viikonloppua golfin parissa. Homma sai siis alkunsa jo 90 -luvulla ja nyt olimme saman teeman äärellä 20. kerran. Remmissä on ollut kahdeksan pallonlyöjää ja nyt mukaan oli päässyt kuusi kaveria. Mika lienee ainoa, joka on ollut mukana jokaisessa tapahtumassa. Minulla jäi varmaan lähes kymmenkunta kierrosta väliin, kun mikään ei oikein kiinnnostanut, mutta viime vuonna olin mukana Vierumäellä pelaamassa yhden kierroksen Cooken kentällä. Nyt sitten päätin lähteä mukaan koko kolmen kieeroksen turneelle, kun tunsin itseni suunnilleen terveeksi. Totta kai kolme kierrosta näillä vuosilla on jo liikaa. Muu porukka on vielä täysin työelämässä olevia nuoria miehiä. Mutta mukana repelsin!

Tänä vuonna pelasimme perjantaina Hyvinkää Golfin kentällä ensimmäisen kierroksen. Startit olivat hieman ennen kolmea. Pääsimme kentältä pois hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Ajoimme Vierumäelle, jossa jouduimme syömään myöhään illalla ja sehän oli tietenkin virhe yöunien kannalta, kun vatsa teki sulatustyötään lähes aamuun asti.
Toinen kierros pelattiin Lahden Golfin Takkulan kentällä. Olin pelannut kentän aiemmin kesällä mm. kuusviitosten SM -kisoissa ja mieleen muistuivat sen ajan vaikeudet. Nyt greenit olivat kuitenkin paljon vastaanottavaisemmat ja lähestymisissä tai puttailussa ei ongelmia sanottavasti ollutkaan. Mika kuitenkin mursi kädestään luun ja joutui jo alussa lähtemään pois kierrokselta. Jatkoimme siis viiden pelaajan voimin. Kierros oli ajallisesti kesän pisin, kun edellämme neljän urhon rymyjengi hidasteli. Joillakin alkoi jo verenpaineet nousta, mutta kierroksesta kuitenkin selvittiin. Pääsimme grilliin syömään inhimilliseen aikaan ja seuraava yö olikin jo helpompi, vasta klo 3.19 heräsin!
Viimeinen kierros pelattiin Vierumäen Cooken kentällä. Huhuja kentän heikohkosta kunnosta oli kantautunut kesän mittaan ja kyllähän greenit olivat vähän huonossa hapessa. Lisäksi greenit olivat korjaamattomia pallon koloja täynnä. Alussa yritettiin niitä korjata, mutta aika olisi mennyt siihen, joten ainoastaan omat jäljet korjattiin.

Kierroksella pelattiin pistebogeyta ja lisäksi jokaisella kierroksella oli lähimmäs lippua - ja pisin avaus -kisat. Reijo voitti mestaruuden ja muista kisoista voittoja korjaili useampi. Reijon valttina näytti olevan, että bagistä puuttui driveri kokonaan, joten avaukset olivat pääosin väylällä, josta sitten samalla puukolmosella matka jatkui eteenpäin. Erityisesti lähipeli hänellä oli hyvin reilassa. Myöskin slope ehkä auttoi Reijoa saamaan vuoden tittelin itselleen. Onnittelut!

Kesä on kääntymässä syksyksi

Luin tuossa juuri äsken joltakin nettisivustolta, että Suomen kesä oli surkea. Sademäärissä tuli ennätyksiä, eikä kuulemma lämpötilakaan noussut yli kolmenkympin. Itsellä on ihan erilainen muistikuva kesästä, hellettä oli niin paljon, että piti pitää ennätyksellisen paljon ilmalämpöpumpun jäähdytysominaisuuksia päällä ja sateetkaan eivät harrastuksia haitanneet. Olen pelannut golfia 78 kierrosta ja vain joillakin kilpakierroksilla olen sadetta saanut niskaan. Ulkolajin harrastajana tuon antaa helposti anteeksi. Siis kesä on ollut tähän mennessä ihan normaali kesä, on ollut lämpöä riittävästi ja vettäkin on tullut niin, että kasvit ovat pärjänneet. Joku voi olla eri mieltä, mutta se sallittakoon. Ja voihan olla niin, että muualla säät ovat olleet huonommat. Meillä Mäntsälässä on pärjäilty ihan hyvin.

Kirjoittaminen on ollut kesän lähes jäissä. Hain apurahaa uuden teoksen tutkimustyöhön, mutta eipä osunut kohdilleen. Täytyy pistää hanke hyllylle, koska en viitsi pistää omasta pussista siihen euroja. Kansa ei kuitenkaan ostaisi kirjoja ja työstä jäisi vain tappiota. Ehkä syksyn räntäsateilla alan kirjoittaa omasta päästäni jotakin fiktiota, tai sitten jätän kirjoittamisen kokonaan muille. Ehkä niin.  Lehteenkään en ole kirjoittanut kuin pari juttua kuukaudessa ja ilmeisesti linja silläkin sektorilla jatkuu niukkana. Talous on lehtitaloillakin tiukoilla. Tosin eipä minulla ole ollut oikein aikaakaan, kun on pitänyt suorittaa itselleni asettamia kävelyvelvoitteita golfkentällä.

Golfia olen siis pelannut tähän mennessä 78 kierrosta, siis kävelyä on tullut noin 780 kilometriä. Rangella harjoittelua en ole juurikaan harrastanut, vaikka sieltä olisi voinut saada peliin vielä lisävarmuutta. Se on vaan niin tylsää puuhaa, että mieluimmin menen kierrokselle ja koetan siellä tehdä erilaisia harjoitteita. Kisoja olen pelannut tähän mennessä seitsemäntoista, joista on tullut kaksi voittoa, joten keskimääräisen hyvin ne ovat menneet. Kävin haistelemassa myös M65 -sarjan SM -kisojen tunnelmaa Lahdessa, ja yllättävän lupsakkaat kisat olivat. Miehet olivat kyllä kovan luokan pelaajia, joten voittoa ei tarvinnut edes haaveilla. Kuitenkin olin tasoituksettomassa lyöntipelissä sijalla 51 ja tasoituksellisessa sijalla 42, siis sadan ja kahdenkymmenen ukon joukossa kohtalainen tulos ilman erikoisharjoituksia. Minähän en juuri rangella harjoittele, vaan haluan mieluimmin kävellä.

Melkoista huutoa on ollut jälleen, kun äänekkäimmät yrittävät kalastella joko ääniä tai muuta arvostusta ottamalla kantaa mitä erilaisimmista asioista. Näin epäpoliittisella henkilöllä on helppo sanoa, että hyvä, kun kiky meni läpi, se tarjoaa joitakin työkaluja, joilla voidaan saada positiivista kehitystä aikaan. Kun vaan se politiikka unohdettaisiin ja puhallettaisiin jokainen yhteen hiileen.
Luin jokin aika sitten päivän lehteä ja sieltä pomppasi esille otsikko ”jälleen autoilijoiden kukkarolla”, kun automies olen henkeen ja vereen. Suomi on iso maa ja kulkea täytyy. Silloin autot ja niillä ajavat ovat olleet oiva kohderyhmä täyttämään budjeteissa olleita vajeita. Nyt kuitenkin juttu käsitteli sitä, että ylinopeussakkoja nostettaisiin. Miten se voi olla pois autoilijoiden kukkarosta? En ymmärrä! Vai onko niin, että autoilijat haluavat ajaa koko ajan ylinopeuksia? Jos autoilijat eivät aja ylinopeutta, niin ei tule sakkojakaan. Jos kerran autoilijat ovat niin tyhmiä, että ajavat ehdoin tahdoin liian kovaa, niin on silloinhan autoilija voi katsoa peiliin, jos valtiovalta pyrkii kukkarolle. Itse päätin aikoinaan, että olen maksanut jo ihan tarpeeksi veroja, joten ylimääräistä en halua enää maksella. En ole mistään koskaan myöhästynyt, vaikka sallittuja nopeuksia olen ajellut. Toki mielelläni ajaisin kovempaa, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Onneksi kilpa-autoilijana sain purkaa aikoinaan niitä paineita, kokea, mitä on auton hallinta kovissa nopeuksissa ja ihan kivaahan se oli.

Kesän on mennyt siis todella nopeasti ja nyt ovat syksyn hommat, puiden siirtäminen liiteriin häkistä, nurkkien putsaamista ylimääräisestä rojusta, laitteiden huoltoa ja sen semmoista puuhastelua. Ja onhan sitten lokakuun 25. klo 18 se kirjailijaesiintyminen, toivottavasti sinne tulee enemmän sakkia kuin oli Suomussalmella. Niin ja olenhan menossa entisten työkavereiden kanssa golfturneelle 16.-18.9. Nyt pelaamme Hyvinkäällä, Takkulassa ja Vierumäellä. Itsellä oli sairausvuodet ja sen jälkeenkin taukoa geimeistä, mutta nyt kierros on jo 20., joten päätin lähteä jälleen mukaan. Olen kuitenkin sen verran kunnossa, että pystyn pelaamaan kolmena peräkkäisenä päivänä, ainakin uskon niin. Olen sellaista jo kesän mittaan muutaman kerran kokeillutkin, eikä ongelmia ole ollut.
       

Viimeaikojen juttuja

Onkin pitkä aika, kun viimeksi ehdin tähän kanavaan tuottaa tekstiä.

Talvella oli melkoisen hyvät olosuhteet hiihdellä, joten kunto ei päässyt repsahtamaan ylen määrin. Enää minulla ei ole tarvetta hiihtää tiettyjä kilometrejä, mutta hiihtokerrat ovat kuitenkin tärkeitä. Nelisenkymmentä lenkkiä kävin heittämässä ja alun tekniikkalenkkien noin viitosen matkoista hieman yli kaksikymppisiin lenkkieni pituudet asettuivat. Hiihtotekniikan löytäminen on minulle erittäin tärkeää. En halua olla laduilla se epämääräisesti puolelta toiselle heiluva luistelija, vaan oikeaoppisesti vapaata tyyliä käyttävä hiihtäjä. Vauhti ei ole pääasia.

Talvi meni siis ihan mukavasti, onhan se minulle tärkein vuodenaika. Ei tulisi mieleenkään lähteä jonnekin muualle - ainakaan kesämaihin - talven ajaksi.

Golfkausi avautui tänä vuonna hyvin aikaisin, heti huhtikuun alkupuolella pääsimme lyömään palloa rangelle, ja se olikin melkoinen tapahtuma. Lähes jokainen lyönti oli soketti, pallo lähti siis mailan lavasta oikealle. Olin talven aikana tehnyt kahvakuulalla svingiharjoittelua ja koordinaatio oli kärsinyt. Ei auttanut kuin pyytää pro Mikan apua. Hän seurasi hetken lyöntejäni ja kuvasikin niitä. Sitten hän kertoi, mistä soketit aiheutuvat ja seuraavana yönä valvoessani pistin svingini kuntoon. Soketit hävisivät! 18. huhtikuuta pääsimme ensi kertaa kentälle ja nyt takana on 35 kierrosta.

Tulokset ovat vaihdelleet 78:n ja hieman yli 90:n lyönnin välillä. Harjoituskierroksillani tuloksella ei ole väliä, silloin harjoittelen erilaisia mahdollisuuksia pelata eri väyliä. Kilpailuissa sitten on koetettava saada opit käytäntöön. Mäntsälän Uutiset Openissa homma jo toimikin mukavasti, sillä pelasin kierroksen 78 lyönnillä ja tasoituksellinen lyöntipelitulokseni oli 70, sillä tuli ykköstila. Tasoitukseni tippui 8,5:en. Seuraavissa kisoissa on siis jälleen vaikeampi saada hyviä sijoituksia, mutta eipä ne klubituupparille ole niin tärkeitä.

Toukokuun lopulla kokoonnuimme Paltamon Kivesvaaralle ammattikouluporukalla. 45 vuotta oli kulunut siitä, kun koulusta lähdimme maailmaa valloittamaan. Olimme radio- TV -asentajia, mutta kukaan ei sillä työllä leipäänsä hankkinut. Kaikille oli löytynyt muuta työtä, tekniikan parissa toki.

Porukka oli vanhentunut, hiukset olivat harmaat tai harventuneet, mutta entisiä piirteitä oli jokaisessa havaittavissa. Porukasta on jo kolme joutunut luovuttamaan maallisen vaelluksen ja kokouksessa Jättiläisenmaassa meitä oli kahdeksan, kun kaikki eivät päässeet mukaan. Oli työjuttuja, sairautta sun muuta estettä.

Keskustelussa muun muassa makkaranpaiston lomassa liki kaikki totesivat, että saimme hyvän peruskoulutuksen tekniikasta Kajaanissa. Olen itsekin samaa mieltä. Jos olisi joutunut insinöörin töihin pelkästään opiston pohjalta, olisin ollut paljon raakileenpi. Toki oma urani vei tekniikasta ohi, kun jouduin Hesassa suoraan erilaisiin projektien vetotehtäviin. Yritin kirputtaa vastaan, mutta eipä se auttanut. Toki olihan minulla ympärilläni ammattilaisia, jotka hoitivat tekniikan viimeisen päälle.

Kirjoittamistakin on tullut jonkin verran. Muutamia lehtijuttuja ja sen sellaista, mutta romaanin suunnittelu ei ole edennyt.

Samalla Kainuun reissulla kävin esittäytymässä Suomussalmen kirjastossa. Olen tehnyt sellaisen puolentoista tunnin esityksen asioista, jotka ovat edesauttaneet kirjoittamistani ja tietenkin kirjoittamisestani kuin muusta elämästänikin. Suomussalmella Sali oli kuitenkin vajaatäyttöinen, mutta esityksen pidin.
Olen saanut lupauksen, että pääsen Mäntsälän kansalaisopiston ja kirjaston yhteistoimin järjestämään tilaisuuteen puhumaan samat jutut 25. lokakuuta kello 18.00 – 19.30.
Vaikeaa on ollut lyödä itseä läpi, mutta en ole kovin aktiivisesti sitä yrittänytkään. Kivempi pitää kirjojen kirjoittaminen ihan harrastuksena kuin tiukkana yritystoimintana. Lukijoiden antamat kommentit otan aina kiitollisen vastaan, toivottavasti niitä tulee jatkossakin. Niillähän sitä jo elääkin!

Hauskaa kesän jatkoa!

Parissa kirjastossa kirjoittamisesta

Sain varmistuksen, että pääsen kertoilemaan kirjoittamisestani, kirjoistani ja elämästäni synnyinkuntani Suomussalmen kirjastoon 30.5.2016 klo 17.00 -18.30. Toivottavasti joku ehtii kevättöiltään kuuntelemaan, kun tilaisuus järjestetään. Kirjastotoimenjohtaja Ari Koistinen oli sitä mieltä, että kevään tilaisuudet ovat hiukan haasteellisia. Onhan minulla kunnassa vino pino sukulaisia ja koulutovereitakin, joten sana kiertämään, niin saadaan kunnon sessio aikaan.

Mäntsälän kansalaisopiston rehtorin kanssa oli jo pari vuotta sitten puhetta, että he järjestäisivät minulle mahdollisuuden esitellä töitäni ja elämääni, mutta vasta nyt selvisi, että tilaisuus on kansalaisopiston ja kirjaston yhdessä järjestämänä ensi syksynä 25.10.2016 klo 18.00 - 19.30 Mäntsälän kirjastossa. Pistäkäähän päivä jo allakkaan, niin ei pääse unohtumaan.

Tietoliikenteestä myös

Etsin tonttia Keski-Uudeltamaalta talvella 2004. Pornainen oli harkinnassa pitkään, mutta tonttien pienehkö koko ja sijainti kuitenkin ratkaisivat, että positiivista päätöstä tontin hakemiselle emme sinne tehneet. Etsintä jatkui. Mukavan tuntuinen tontti löytyikin Mäntsälästä Niittymäentien varrelta. Lähellä huriseva moottoritie vähän ajattelutti, mutta ei kuitenkaan rajoittanut tarjouksen tekoa, tulipahan mieleen, että siitä pääsee itsekin mukavasti ja nopeasti matkaan. Toisaalta tuli mieleen, että pianhan siellä suhisevat korkeintaan sähköautot, kun polttoaineet loppuvat tai tulevat ainakin niin kalliiksi, että monilla ei ole varaa maksaa ajeluistaan. Toisin on käynyt, polttoaine on tällä hetkellä niin halpaa, että ei ole ollut aikoihin, loppumisestakaan ei enää huolta kanneta, vaan ajetaan reilusti omilla autoilla. Se on tuonut sitten ongelmiakin. Julkinen liikenne on nääntymässä lähes nollatasolle, kun matkustajia ei riitä, ei tyhjää bussia kannata muutamaa matkustajaa varten ajeluttaa. Siksi on tässäkin kunnassa järjestetty oikein foorumeja julkisen liikenteen puolesta. Mutta myös tietoliikenteen suhteen olisi tehtävä jotakin, varsinkin pääkaupunkiseudun maaseudut ovat lapsipuolen asemassa.

Meillä ei liikkuminen ole ongelmana, matkaa keskustaan on vain viitisen kilometriä, senhän pääsee vaikka pyörimällä. Tosin autolla mekin matkan yleensä teemme. Pahempi puute meillä on sähköisten yhteyksien ala-arvoinen taso. Taloomme saimme vain kupariparin ja siihen megan ADSL -yhteyden. Riittäähän se laskujen maksuun ja sähköpostien lukuun, mutta muuhun siitä ei sitten ole. Aktiivisena kirjojen kirjoittajana ja juttujen väsääjänä tarvitsisin kunnon yhteydet puhumattakaan jos haluaisi katsoa väliin jääneitä TV -ohjelmia.

Langattoman laajakaistan tukiasema on lähes näköetäisyydellä, mutta se palvelee pääasiassa moottoritien liikennettä, joten bittejä kapasiteetista heruu minulle niukalti, kone lataa enemmän kuin näyttää ohjelmaa ja katkeamisia tulee lähes joka kerta. Joskus aamuyön tunteina homma toimisi, mutta silloin vanha eläkeläinen tarvitsee unia.

Olen ollut kolmisenkymmentä vuotta tietoliikenteessä mukana, valtaosan siitä matkapuhelinliiketoiminnassa ja siksi olen muodostanut vakaan mielipiteeni siitä, että langaton laajakaista ei ole ainoa ratkaisu raskaampaan käyttöön, vaan erinomainen vain tilapäiseen käyttelyyn.

Ainoa kunnollinen ratkaisu olisi valokuitu! Olen pommittanut operaattoreita, mutta eivät ole kiinnostuneita edes koemarkkinointiin. Itse asiassa tein joku vuosi sitten kyselyn tiemme varrella asuville, mutta vain 4 - 5 kiinnostunutta silloin ilmaisi mielenkiintonsa. Kymmenkunta tarvittaisiin, jotta operaattorit saisi nytkähtämään liikkeelle. Toisaalta heillä on varmaankin tietoa siitä, että me asiakkaat emme halua maksaa ihan mitä tahansa liittymästä ja siksi odottelevat varmempia kauppakohteita. Aikoinaan Markkinointi-instituutissa suorittamastani teknisen alan markkinoinnin tutkinnosta on jäänyt mieleen, että markkinoinnin tulisi olla ahkeraa ja tehdä kaupan kohde välttämättömäksi asiakkaalle. Nyt ei noin tapahdu. Lehtiä, vitamiineja sun muuta krääsää tarjotaan joka tuutista, mutta kuidusta ei puhu kukaan.

Olen myös sitä mieltä, että ihmisten siirtely paikasta toiseen on hassua, kun tietoliikenteellä monet hommat hoituisivat nopeammin, tehokkaammin ja halvemmin.

Ei mahda mitään - kevät tuli

Joutsenia ja muita siivekkäitä eilen Mäntsälänjoen varrella olevalla pellolla.

Kyllä se niin on, että kevät on tullut - ainakin tänne Mäntsälän korkeuksille. Taivalkoskella ja Kuusamossa vielä hiihdellään SM -tasolla ja vielä alkuviikosta täällä Mäntsälässäkin tykkiladulla. Itse kylläkin pistin hikilaudat kesäteloille jo  joku aika sitten, tarkalleen ottaen 16.3. 36 lenkkiä kävin hiihtämässä. Nykyään en viitsi laskeskella edes kilometrejä, koska niillä ei ole mitään merkitystä. Sen verran katson, että peräkkäisillä lenkeillä en hiihtänyt samoja matkoja. Jäi aikoinaan hiihtovalmentajan kursseilta ja omalta aktiivikaudelta mieleen, että kroppa tarvitsee erilaisia harjoituksia. Jos aina puskee saman lenkin ja samanlaisilla tehoille, niin jossakin vaiheessa kunto alkaa jopa heiketä. Varsinkin täällä eteläisessä osassa maata hiihtomahdollisuudet ovat sen verran rajoitetut, että silloin kannattaa mahdollisuuksista ottaa irti kaikki saatavissa oleva hyöty.

Hiihtokauden jälkeen tein aika paljon kahvakuulaharjoituksia. Käytännössä tein harjoituksia noin joka toinen päivä, kun hiihtokaudella ehkä vain 2 - 3 kertaa viikossa. Ajatuksena oli saada vahvennusta golfsvingissä tarvittaviin lihaksiin ja vartalon kiertoon vähän vauhtia. Tiistaina kävin lyömässä palloja rangella ja lyöntini oli aivan hukassa. Ilmeisesti painojen kanssa  tehdyt harjoitukset ovat vaikuttaneet ajoitukseen niin, että soketteja syntyy. Varsinkin rautamailoilla noin 80% lyönneistä lähetti pallon rankasti oikealle. Painon kanssa tehdyt svingit ilmeisesti aiheuttivat sen, että vartalo otti voimallisemman otteen lyönnistä ja eteni ennen käsiä. Tilasin tälle päivälle tuokion pron kanssa, joten jospa lyönti alkaa oieta.

Elämme aivan selvästi kesämaassa. Kesällä pystyin golfaamaan 108 kierrosta ja nyt talvella sain kasaan vain 36 hiihtolenkkiä. Eiköhän nuo luvut selitä, että kesä on 2/3 vuotta ja talvi vain yhden kolmanneksen, siis täällä  Mäntsälässä. Itse haluaisin kyllä tuota talviaikaa pitemmäksi, mutta joutuisin silloin yksikseni muuttamaan ylemmäksi. Ainakaan toistaiseksi sekään ei tunnu ajankohtaiselta, joten täytyy kärvistellä. Talvea en halua missään tapauksessa uhrata esimerkiksi jonnekin vielä kesäisempiin maihin matkustamalla, ainakaan niin kauan kun jaksan murtomaata hiihdellä ja nautin siitä. Monet golffarit kyllä harrastavat sitä, että liihottelevat Suomen kauden jälkeen vaikkapa Thaimaahan talveksi - pelaamaan golfia. Tuntuu näin äkkiseltään aika tylsältä!

Siis Hirvihaarassa on jo range auki, tosin siellä pystyy vain lyömään, koska putti- ja chippialueet eivät ole vielä selviytyneet talvesta. Monta kenttääkin on jo auki, mutta ei ole vielä innostanut lähteä katsomaan, miten peli käytännössä sujuisi. Varmaankaan väylät eivät sokettini vuoksi riittäisi. Peli ei olisi nautittavaa.

Lehtijuttuja olen tehnyt kahden kolmen jutun kuukausivauhtia. Ihan sopivasti, vaikka en ole päässyt uusimman kirjani vaiheissa oikeastaan alkua pitemmälle. Täytyy ilmeisesti etsiä uusi kustantajakin. BoD on kasvanut jo niin suureksi, että alkaa tämän tästä takkuilla. Harmittavin tilanne oli viimeisimmän kirjani "mustapukuinen" -kanssa. Tein taittoa ja suunnittelin kantta, kun vähän väliä yhteys meni poikki. Työ oli palasteltava pieniin paloihin ja koetettava tallentaa aina välillä ennen uutta katkeamista. Tein työtä tuntikausia ja sain jonkinlaisen lopputuloksen, mutta esikatselu paljasti virheitä. Tein korjaukset ja lopulta olin esikatselussa tyytyväinen, olin saanut virheet pois. Sitten tilasin itselleni satsin kirjoja, mutta hämmästys oli suuri, kun avasin paketin. Kirjat olivat virheellisiä!
Toki virheet eivät olleet suuria, takakannen tekstissä oli kirjoitusvirhe ja oli jotakin muutakin pientä.
Otin yhteyttä kustantajaan, mutta siellä naiset tylysti kertoivat, että olen hyväksynyt kyseisen version. Minun oli kärsittävä nahkoissani. Sain kuitenkin jaettuja kirjat ja ovat ehkä arvokkaampia sitten joskus, kun olen päässyt suureen maineeseen. Noita kirjoja ei ole kaikilla!