tätä päivää

Edellisessä blogissani kerroin Lumia 820:n toiminnasta. Monta viikkoa on kulunut, olen määritellyt uuden tilin windowsphoneen, mutta oma perhe-toiminto on edelleen tiukasti vaikuttamassa siihen, että en saa puhelimeeni hankittua mitään lisukkeita.
Tein aikoinaan ilmoitukset operaattorille Tele.fille, microsoftille ja tietenkin Nokialle.
Operaattori vastasi, mutta heillä oli sama ohje kuin verkossakin - tee uusi tili, mutta sopimusta operaattoori ei pura, koska vika ei ole operaattorissa. Nuo muut tahot eivät ole edes ottaneet yhteyttä, vaikka niin netissä luvattiinkin. Siis näköjään voi myydä mitä tahansa soopaa, ja ostaja on kaikesta vastuussa. Tässä tapauksessa on kyseessä kolmesta osapuolesta ongelman ratkaisussa, joten myös mahdollisuudet saada palvelua ja ratkaisuja kutistuvat. Minusta olisi kuitenkin kaikkien kannalta ehdottomasti edullista saada asiakkaat tyytyväisiksi, koska se huono kello kuuluu todella kauaksi. Ainakin ennen noin sanottiin. Ehkä nykyään tilanne on toinen!
Soneralta entinen työtoveri otti yhteyttä, kun oli blogini lukenut, mutta auttaminen kariutui todennäköisesti siihen, että en ole enää Soneran asiakas. Sonera on ainakin aiemmin pitänyt todella huolta siitä, että asiakasta autetaan ongelmissa, olipa ne sitten vaikkapa päätelaitteessa.
Sonera ei halunnut tarjota silloin siellä asiakkaana ollessa niin hyvää pakettia kuin tytäryhtiö - siis Soneran omistama halpisyhtiö. Tosin Tele.fi ei ollut myöskään aktiivinen saadakseen minut asiakkaaksi, minun oli netistä katsottava hinnat ja sitä kautta päätin vaihtaa.
Saunalahti ja DNA sitä vastoin olivat ja ovat edelleen todella päälle käyviä tyrkyttäjiä, vaikka olen monta kertaa sanonut, että heidän tarjouksensa eivät kiinnosta. En minä autoakaan osta pelkän hinnan perusteella, kyllä valinnassa painavat muutkin arvot. Saunalahdelle olen sanonut monta kertaa, että vaikka Suomessa ei olisi muita operaattoreita, niin en sittenkään ryhtyisi heidän asiakkaaksi. DNAn myyjä viimeksi kävi härskiksi, kun vaatimalla alkoi vaatia, miksi en halua ryhtyä heidän datapalvelujen käyttäjäksi. Täytyi oikein kovasti todeta, että päätökseni perusteet eivät missään nimessä hänelle kuulu. Täytynee tehdä liittymääni esto puhelinmyynnille!

menneen talven Lumia - vaiko tulevan?

Pitkällisen harkinnan tuloksena hankin lopultakin ns. älypuhelimen. Ns. sen vuoksi, että eihän se mikään älylaite ole - päinvastoin. Älyn on oltava näppäinpinnan ulkopuolella.
Ompputuotteita en ole koskaan voinut hankkia, koska ne ovat aina olleet minun kukkarolle ylihinnoiteltuja, anroideja olen hieman kokeillut, eikä natsannut. Sitten tuli windows7 -laitteet, mutta viileetä oli edelleen. Lopulta markkinoille tuli windows8 -kapulat, ja sitten alkoi jo lämmetä. Kuitenin Lumia 920 oli aivan liian kallis pienen eläkkeen nauttijalle. Vasta 820 sai vipinää, ja tilasin tuotteen. Samalla muutin liittymäni sallimaan dataliikenteen maksiminopeudella.
Laite tuli ja alkoi käytön opiskelu. Ilman käyttöohjeita sain kapulaan hengen ja perusjutut toimimaan. Pystyin siis hoitelemaan sähköpostiliikenteeni Lumialla, mutta muiden lisukkeiden saaminen käyttöön stoppasi.
Lumiahan on siitä merkillinen tuote, että käytännössä windows-tilin avulla hallinoidaan kaupankäyntiä, lisäksi oli perustettava vielä Nokia-tilikin. Siis saman kapulan läyttöön liittyy vahvasti kolme byrokraattisuudesta tunnettua instanssia: operaattori, Nokia ja Windows. Mitähän tuosta kolminaisuudesta oikein syntyykään?
Sillisalaattia varmaankin!
Yritin hankkia laitteeseeni lisäominaisuuksia, kun olin tilit asiallisesti määritellyt, mutta eipä onnistunut. Tuli tylysti esto ja käskettiin ottaa yhteyttä vanhempiini oma perhe-toiminnon määrittelemiseksi. Siinähän se tenkkapo syntyi. Laitteeseeni ei ollut määritelty yhteysmahdollisuuksia rajan taakse, eikä minulla itselläkään ollut kykyjä saada sinne yhteyttä. Eipä silti, olisi vanhemmillakin ollut vaikeuksia saada rajan takaa yhteyksiä windowsphoneen hoitaa oma perhe-toiminto päälle.
Vietin tuntikausia netissä etsien oikeaa valituskanavaa. Monilla oli kommentti, että mene keskustelusivuille, joista ratkaisu ongelmaan löytyisi. Olihan siellä, että määrittele syntymäaikasi oikein windows-tiliin tai kansallisuus. Minulla ne olivat ihan oikein ja määrittelin uudelleen. Tein jopa uuden tilinkin, mutta ongelma jatkui.
Operaattori kertoi tylysti, että kyseessä on windowsin vika, eivätkä he tiedä ratkaisuja ongelmaan. Ihmetys kasvoi, koska aikoinaan maan johtavalla operaattorilla oli oikein tekninen asiakaspalvelu, joka ammattitaidolla hoiti ongelman kuin ongelman. Nyt ei asiakasta enää kaiketi kannata palvella!
Olen lähettänyt viestin myös Nokialle ja Windodowsille, mutta eipä sieltä mitään ole kuulunut.  Netin keskustelupalstoilla on kuitenkin vastaavia ongelmia muillakin, joten kannattaisi pistää asia kuntoon. Muussa tapauksessa ei Nokialla tule menemään hyvin!

ihmetystä ilmassa

En varmasti tule koskaan ymmärtämään median tapaa julkistaa asioita. Otetaan joku juttu silmätikuksi, siis aloitetaan "uutisointi" ja jatkossa uutisointiin lisätään aina sana "kohu". Siis aiheutetaan itse se kohu ja sillä luodaan juttuun muka jotakin lisäarvoa. Niin surkeaa, kuin olla voi!

Koska seuraan Formula ykköstä, niin siihen liittyy viimeisin huomioni. Media julkisti viimeisen kisan yhteydessä kaksi täysin toisistaan poikkeavaa uutista.
1. Uutisoitiin ja paheksuttiin, kun Vettel hujautti Weberin ohi, vaikka talli oli antanut ohjeet pitää aiemmat sijoitukset. Minusta Formula on pääasiassa yksilöurheilua ja sijoitukset pitää silloin ottaa nimenomaan ajamalla.
2. Uutisoitiin ja paheksuttiin, kun Mersun talli antoi Nicolle ohjeet pysyä Lewiksen takana. Siis ei missään nimessä olisi saanut tehdä tallipäätöstä sijoitusten kiinni lyömiseksi. Itse kannatan myös tilannetta, että jokainen saa kilpailla kaikista jaossa olevista sijoituksista. Kuten jo aiemmin totesin, formula on yksilöurheilua, jolloin sijoitukset määrätään baanalla eikä varikkomuurilla.
Tietenkin jokaisella kuskilla on oltava pääkopassaan niin paljon pitämistä, että mitään yltiöpäisyyksiä ei kukaan lähde tekemään, herrasmiesasenne kuuluu kovinpaankin kilpaurheiluun.

Vaikka kritisoin mediaa, niin olen itsekin tavallaan median palveluksessa. Olenhan tehnyt jo yli 160 juttua paikallislehteen. Mutta kaikissa jutuissa olen pyrkinyt ottamaan positiivisen asenteen käsittelemääni aiheeseen ja mielestäni olen siinä onnistunutkin. Aiheitahan on ollut laidasta laitaan. Olen päässyt tekemään juttuja aiheista, joita en itse tavallaan arvosta tai en tiedä niistä mitään, mutta olen pyrkinyt kaivelemaan esille aina positiiviset puolet omat ennakkoajatukseni ohittamalla. Meitä ihmisiä on jokaiseen lähtöön, minunkaan ajatukset eivät varmasti kolahda jollakin toisella lainkaan!
Tosin pakallislehtien uutisoinnilla ei oikein kohua saisi nostatettua kovin helposti vaikka haluaisi, siksi luenkin vain paikallislehtiä. Niissä on yleensä se totuuden siemen, kun ei periaatteessa ole tarvetta saada aikaan myyntiennätyksiä.

Viime viikon lopulla julkaistiin uutinen, että Keski-Suomalainen on ostanut Lehtiyhtymän. Siis lehdet, joihin minäkin olen kirjoittanut kuuluu jatkossa Jyväskylän lehtimafian alle. Saapa nähdä, miten Mäntsälän lehtien käy. Pitääkö meilläkin saada kohujuttuja aikaan, että myynti nousisi ja tilauskannat kasvaisivat. Toivottavasti saamme olla edelleen asialinjalla. Totta kai saattaa käydä niin, että meikäläisenkään palveluja ei enää tarvita juttujen teossa! Sitä on kuitenkin turha vielä surra.

Blogi, julkaistu Mäntsälän Uutisissa 14.3.2013

Kirjoittamisen iloa ja tuskaa

Olen sitä sukupolvea, joka aloitti koulun kansakoulussa. Sieltä en muista yhtään kirjoittamiseen liittyvää tapausta. Oppikoulun ensimmäisenä vuotena äidinkielen opettajana oli viisissä kymmenissä oleva nainen ja toisena vuotena hieman nuorempi mies, mutta kumpikaan ei antanut arvoa kirjoituksilleni. Sellaista tasaista seiskaa he töilleni antoivat.

Kolmantena vuotena saimme nuoren naisopettajan ja kas kummaa, aivan yhtäkkiä ainekirjoitukseni olivatkin kiitettävällä tasolla. Aineitani luettiin hyvinä esimerkkeinä. Takaraivooni iskostui ajatus, että eläkkeellä ollessani romaanin kirjoitan.

Työelämässä ollessani kirjoittaminen oli teknisten kuvausten, toimintaohjeiden, projektipapereiden ja erilaisten raporttien aikaansaamista. Ainoat poikkeukset olivat työpaikan autokerhon ja hiihtotapahtumien tiedottamiset muutaman kerran vuodessa. Myös kilpa-autoilutiimini tiedottaminen oli mielenkiintoista.

Omasta elämästäni kertovaa ensimmäistä kirjaani työstin monta vuotta. Kirjoitin sen pöytälaatikkoon, mutta erehdyin näyttämään työni kahdelle kaverilleni – toinen oli sitä mieltä, että se kannattaa ilman muuta saattaa kansien väliin, toinen oli taas aivan toista mieltä. Julkaisuun se päätyi vuonna 2007. Kirjan kirjoittaminen oli todella monipuolinen savotta. Pääasiassa se oli terapiaa. Sain käsitellä kirjoittaessani itselleni kipeätkin asiat läpikotaisin, monta kertaa silmäni kostuivat, voisi puhua aivan tuskasta. Tarinaa keventävät takaumat olivat mukavia ja mielenkiintoisia kaivella aivosopukoista esille. Yllättäen kirja myi ihan hyvin, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen raakilehan se oli. Nyt kirjoittaisin monta asiaa eri tavalla. Kuitenkin se oli rehellinen paketti!

Toinenkin kirjani kertoi omasta elämästäni. Sen kirjoitin kokonaisuudessaan muutamassa kuukaudessa ja jälkeenpäin ajatellen olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Into kirjoittamiseen oli niin kova, että jotakin oli saatava aikaan. Lisäksi kirjoitin samaan syssyyn kaksi harrastekirjaa, joita en onneksi pistänyt julkiseen myyntiin. Terapiana ne toimivat.

 Rakentelin kesällä 2009 terassin, ja siinä rakentelun yhteydessä syntyi fiktiivinen tarina. Siitä se ensimmäinen romaani syntyi. Kirjoittamisvaiheessa tunteet vaihtelivat pakkasesta helteeseen. Välillä tekstiä syntyi yhdellä istumalla monta sivua, välillä ei päiväkausiin mitään. Kun sitten paketti oli kasassa, oli moneen kertaan tarkastettu, muutettu ja hierretty, niin kustantajalle tiedostoa lähettäessäni, oli aika tyhjä olo retukkaa painaessani. Muutaman päivän olin kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin viestiä, hyväksytäänkö aineisto painettavaksi. Hyväksyntä tuli ja muutaman viikon päästä kädessäni oli kuin olikin itse kirjoitettu romaani. Vuosikymmenet sitten asetettu tavoite oli saavutettu!

Nyt romaaneja on kolme.

 Syksyllä 2011 pääsin tekemään juttuja paikallislehtiin. Kirjojen tai tarinoiden kirjoittaminen on hyvin yksinäistä puuhaa, joten juttujen tekeminen on kivaa vaihtelua. Mökkihöperyyden vaara pienenee oleellisesti!

Itselleni kirjoittaminen on pääasiassa henkistä tuulettamista, mutta on tunnustettava, että iloitsen, jos joku sanoo lukeneensa kirjani tai juttuni. Jos vielä sanoja on pitänyt lukemastaan, niin se on jo melkoinen lisäbonus! Miten saisin useamman lukemaan sydänverellä kirjoittamiani kirjoja? Siinäpä ratkaisematon pulma, Markkinointi-instituutissa suoritettu teknisen alan markkinoinnin perustutkinto ei siihen ole antanut eväitä!

kirjoittamisesta

Sain illalla miellyttävän tekstiviestin:

Moi!
Luin kirjasi loppuun. Hyvä ja vetävä tarina, oppiakin sisältävä. Kirjaa oli miellyttävä lukea, teksti soljui helposti ja koko ajan tapahtui. Välillä tuntui, että mennään liian kovalla tohinalla tapahtumasta toiseen, mutta sitten jäin pohtimaan olisiko kirja yhtä käteenkäypä kuin nyt, kun tarina pysähtelisi kuvauksellisiin yksityiskohtiin. Mielestäni ei. Kokonaisuutena hyvä tarina, lopussa mieleeni tuli, että aivan kuin elokuvakäsikirjoitus ... Etenee näytös näytökseltä. Ja oli tosi mukava kun siinä oli tuttuja paikkoja, ja pakko sanoa, kuvauksia tuntemuksista, jotka uskon sinun ammentaneen vaikeiden aikojen ylityksessä. Ehkä Sakarilla joiltain osin on olemassa esimerkkihenkilö reaalimaailmassakin. t. H
PS! Ihan vaan referenssinä, kuinka hyvä kirjasi oli lukijalle; edellinen lukemani kirja (386 sivua) vei joulusta maaliskuun alkuun. Rajalla ahmin about kahdessa viikossa. Sellaiseen, mikä vetää, löytää aikaa...

Tuollaiset viestit lämmittävät kirjoittajaa. Valtaosaltaan kirjoittaminen on kuin suoltaisi tekstiä mustaan aukkoon, sinne se menee, eikä kaikuja tule.
Torstain Mäntsälän Uutisiin on tulossa kolumni " kirjoittamisen iloa ja tuskaa", jossa käsittelen kirjoittamistani ja tuntemuksiani siitä. Pistän sen sitten tänne blogiin, kun on julkaistu.
Kommenttina yllä olevaan arviointiin sen verran, että Sakarilla ei ole reaalimaailmassa esimerkkihenkilöä, tarina on ihan omansa. Kun se on syntynyt päässäni, niin totta kai tarinaan on varmaankin imeytynyt jotakin elämästäni, kokemastani ja oppimastani.
Syntyi halu kirjoittaa ko. tarina, josta tuli "rajalla" -romaani. Omasta mielestäni onnistuin kirjoittamaan sellaisen kirjan kuin halusin. Olen tyytyväinen tulokseen itsekin. Menisi nyt vaan kaupaksikin.
Kiitoksia kommentoijille ja arvosteluja lähettäneille!

Valokuitu ei kiinostanut

Kirjoitin blogin valokuidusta Mäntsälän Uutisiin vuoden alussa. Annoin sen hautua toista kuukautta, kopioin sen paperille ja pistin vähän tekstiä lisää. Tekstissä kysyin mielenkiintoa lähteä selvittämään, miten meidän nurkille saisi kuidun. Tiputin läystäkkeet seutumme yli kahteenkymmeneen postilaatikkoon ja jäin odottelemaan yhteyksiä.
Sain vain neljä yhteydenottoa, joissa oltiin kiinostuneita kuidusta ja yhden ehdottoman ein!
Täytyy sanoa, että olen pettynyt. En siksi, että kiinnostuneita oli noin vähän, vaan siitä, että suurin osa oli ihan hiljaa - ei mitään kannanottoa, vaikka olisi ollut helppoa kertoa kantansa sähköpostilla tai vaikkapa tekstiviestillä. No, en minäkään viitsi enää pistää toista kierrosta, kun ei kiinnosta, niin ei sitten.
Jotenkin minä pärjään tällä megan ADSL-liittymällä, vaikka välillä hitaus risookin. Sitäpaitsi kuidun kk-maksut olisivat samaa luokkaa ja nopeus ainakin viisikymmenkertainen ja televisiokin olisi mennyt samaan putkeen.
Täytyyköhän tehdä "reppanat", eli mennä Suomussalmelle mökkirahjään, korjata mökkerö asuttavaan kuntoon, sähköistää se ja ottaa kuitu sinne. Siellä voisi syntyä uusia kirjojakin!

kommentti "rajalla"-romaanistani

Hyvä Alpo!
Kaikesta päätellen sinut voidaan lukea jo rutinoitujen romaanikirjailijoiden joukkoon, sen verran varmaa työskentelyä kirjoittamisesi alkaa olla. Sain siis viimein aikaa lukiakseni teoksesi "rajalla" ja kokemus oli oikein myönteinen. Jo aiemmista kirjoistasi tutun tuntuisten elementtien ohessa dialogi yläkerran kanssa antoi mukavasti kuvitteellista uskottavuutta. Myös päähenkilön elämäntilanne kaikessa traagisuudessaan taisi poiketa jonkin verran aiempien sankareiden elämästä, vaikka maisemat olivat tuttuja. Myös seikkailu Sipoon korvesta Viirilään toi tuulahduksen tutuista maisemista asuttuani aikoinani niillä seuduilla. Mitenkä mahdat jatkaa kirjoittamisen saralla?