Edellisessä blogissani kerroin Lumia 820:n toiminnasta. Monta viikkoa on kulunut, olen määritellyt uuden tilin windowsphoneen, mutta oma perhe-toiminto on edelleen tiukasti vaikuttamassa siihen, että en saa puhelimeeni hankittua mitään lisukkeita.
Tein aikoinaan ilmoitukset operaattorille Tele.fille, microsoftille ja tietenkin Nokialle.
Operaattori vastasi, mutta heillä oli sama ohje kuin verkossakin - tee uusi tili, mutta sopimusta operaattoori ei pura, koska vika ei ole operaattorissa. Nuo muut tahot eivät ole edes ottaneet yhteyttä, vaikka niin netissä luvattiinkin. Siis näköjään voi myydä mitä tahansa soopaa, ja ostaja on kaikesta vastuussa. Tässä tapauksessa on kyseessä kolmesta osapuolesta ongelman ratkaisussa, joten myös mahdollisuudet saada palvelua ja ratkaisuja kutistuvat. Minusta olisi kuitenkin kaikkien kannalta ehdottomasti edullista saada asiakkaat tyytyväisiksi, koska se huono kello kuuluu todella kauaksi. Ainakin ennen noin sanottiin. Ehkä nykyään tilanne on toinen!
Soneralta entinen työtoveri otti yhteyttä, kun oli blogini lukenut, mutta auttaminen kariutui todennäköisesti siihen, että en ole enää Soneran asiakas. Sonera on ainakin aiemmin pitänyt todella huolta siitä, että asiakasta autetaan ongelmissa, olipa ne sitten vaikkapa päätelaitteessa.
Sonera ei halunnut tarjota silloin siellä asiakkaana ollessa niin hyvää pakettia kuin tytäryhtiö - siis Soneran omistama halpisyhtiö. Tosin Tele.fi ei ollut myöskään aktiivinen saadakseen minut asiakkaaksi, minun oli netistä katsottava hinnat ja sitä kautta päätin vaihtaa.
Saunalahti ja DNA sitä vastoin olivat ja ovat edelleen todella päälle käyviä tyrkyttäjiä, vaikka olen monta kertaa sanonut, että heidän tarjouksensa eivät kiinnosta. En minä autoakaan osta pelkän hinnan perusteella, kyllä valinnassa painavat muutkin arvot. Saunalahdelle olen sanonut monta kertaa, että vaikka Suomessa ei olisi muita operaattoreita, niin en sittenkään ryhtyisi heidän asiakkaaksi. DNAn myyjä viimeksi kävi härskiksi, kun vaatimalla alkoi vaatia, miksi en halua ryhtyä heidän datapalvelujen käyttäjäksi. Täytyi oikein kovasti todeta, että päätökseni perusteet eivät missään nimessä hänelle kuulu. Täytynee tehdä liittymääni esto puhelinmyynnille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti