Blogi, julkaistu Mäntsälän Uutisissa 14.3.2013

Kirjoittamisen iloa ja tuskaa

Olen sitä sukupolvea, joka aloitti koulun kansakoulussa. Sieltä en muista yhtään kirjoittamiseen liittyvää tapausta. Oppikoulun ensimmäisenä vuotena äidinkielen opettajana oli viisissä kymmenissä oleva nainen ja toisena vuotena hieman nuorempi mies, mutta kumpikaan ei antanut arvoa kirjoituksilleni. Sellaista tasaista seiskaa he töilleni antoivat.

Kolmantena vuotena saimme nuoren naisopettajan ja kas kummaa, aivan yhtäkkiä ainekirjoitukseni olivatkin kiitettävällä tasolla. Aineitani luettiin hyvinä esimerkkeinä. Takaraivooni iskostui ajatus, että eläkkeellä ollessani romaanin kirjoitan.

Työelämässä ollessani kirjoittaminen oli teknisten kuvausten, toimintaohjeiden, projektipapereiden ja erilaisten raporttien aikaansaamista. Ainoat poikkeukset olivat työpaikan autokerhon ja hiihtotapahtumien tiedottamiset muutaman kerran vuodessa. Myös kilpa-autoilutiimini tiedottaminen oli mielenkiintoista.

Omasta elämästäni kertovaa ensimmäistä kirjaani työstin monta vuotta. Kirjoitin sen pöytälaatikkoon, mutta erehdyin näyttämään työni kahdelle kaverilleni – toinen oli sitä mieltä, että se kannattaa ilman muuta saattaa kansien väliin, toinen oli taas aivan toista mieltä. Julkaisuun se päätyi vuonna 2007. Kirjan kirjoittaminen oli todella monipuolinen savotta. Pääasiassa se oli terapiaa. Sain käsitellä kirjoittaessani itselleni kipeätkin asiat läpikotaisin, monta kertaa silmäni kostuivat, voisi puhua aivan tuskasta. Tarinaa keventävät takaumat olivat mukavia ja mielenkiintoisia kaivella aivosopukoista esille. Yllättäen kirja myi ihan hyvin, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen raakilehan se oli. Nyt kirjoittaisin monta asiaa eri tavalla. Kuitenkin se oli rehellinen paketti!

Toinenkin kirjani kertoi omasta elämästäni. Sen kirjoitin kokonaisuudessaan muutamassa kuukaudessa ja jälkeenpäin ajatellen olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Into kirjoittamiseen oli niin kova, että jotakin oli saatava aikaan. Lisäksi kirjoitin samaan syssyyn kaksi harrastekirjaa, joita en onneksi pistänyt julkiseen myyntiin. Terapiana ne toimivat.

 Rakentelin kesällä 2009 terassin, ja siinä rakentelun yhteydessä syntyi fiktiivinen tarina. Siitä se ensimmäinen romaani syntyi. Kirjoittamisvaiheessa tunteet vaihtelivat pakkasesta helteeseen. Välillä tekstiä syntyi yhdellä istumalla monta sivua, välillä ei päiväkausiin mitään. Kun sitten paketti oli kasassa, oli moneen kertaan tarkastettu, muutettu ja hierretty, niin kustantajalle tiedostoa lähettäessäni, oli aika tyhjä olo retukkaa painaessani. Muutaman päivän olin kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin viestiä, hyväksytäänkö aineisto painettavaksi. Hyväksyntä tuli ja muutaman viikon päästä kädessäni oli kuin olikin itse kirjoitettu romaani. Vuosikymmenet sitten asetettu tavoite oli saavutettu!

Nyt romaaneja on kolme.

 Syksyllä 2011 pääsin tekemään juttuja paikallislehtiin. Kirjojen tai tarinoiden kirjoittaminen on hyvin yksinäistä puuhaa, joten juttujen tekeminen on kivaa vaihtelua. Mökkihöperyyden vaara pienenee oleellisesti!

Itselleni kirjoittaminen on pääasiassa henkistä tuulettamista, mutta on tunnustettava, että iloitsen, jos joku sanoo lukeneensa kirjani tai juttuni. Jos vielä sanoja on pitänyt lukemastaan, niin se on jo melkoinen lisäbonus! Miten saisin useamman lukemaan sydänverellä kirjoittamiani kirjoja? Siinäpä ratkaisematon pulma, Markkinointi-instituutissa suoritettu teknisen alan markkinoinnin perustutkinto ei siihen ole antanut eväitä!

kirjoittamisesta

Sain illalla miellyttävän tekstiviestin:

Moi!
Luin kirjasi loppuun. Hyvä ja vetävä tarina, oppiakin sisältävä. Kirjaa oli miellyttävä lukea, teksti soljui helposti ja koko ajan tapahtui. Välillä tuntui, että mennään liian kovalla tohinalla tapahtumasta toiseen, mutta sitten jäin pohtimaan olisiko kirja yhtä käteenkäypä kuin nyt, kun tarina pysähtelisi kuvauksellisiin yksityiskohtiin. Mielestäni ei. Kokonaisuutena hyvä tarina, lopussa mieleeni tuli, että aivan kuin elokuvakäsikirjoitus ... Etenee näytös näytökseltä. Ja oli tosi mukava kun siinä oli tuttuja paikkoja, ja pakko sanoa, kuvauksia tuntemuksista, jotka uskon sinun ammentaneen vaikeiden aikojen ylityksessä. Ehkä Sakarilla joiltain osin on olemassa esimerkkihenkilö reaalimaailmassakin. t. H
PS! Ihan vaan referenssinä, kuinka hyvä kirjasi oli lukijalle; edellinen lukemani kirja (386 sivua) vei joulusta maaliskuun alkuun. Rajalla ahmin about kahdessa viikossa. Sellaiseen, mikä vetää, löytää aikaa...

Tuollaiset viestit lämmittävät kirjoittajaa. Valtaosaltaan kirjoittaminen on kuin suoltaisi tekstiä mustaan aukkoon, sinne se menee, eikä kaikuja tule.
Torstain Mäntsälän Uutisiin on tulossa kolumni " kirjoittamisen iloa ja tuskaa", jossa käsittelen kirjoittamistani ja tuntemuksiani siitä. Pistän sen sitten tänne blogiin, kun on julkaistu.
Kommenttina yllä olevaan arviointiin sen verran, että Sakarilla ei ole reaalimaailmassa esimerkkihenkilöä, tarina on ihan omansa. Kun se on syntynyt päässäni, niin totta kai tarinaan on varmaankin imeytynyt jotakin elämästäni, kokemastani ja oppimastani.
Syntyi halu kirjoittaa ko. tarina, josta tuli "rajalla" -romaani. Omasta mielestäni onnistuin kirjoittamaan sellaisen kirjan kuin halusin. Olen tyytyväinen tulokseen itsekin. Menisi nyt vaan kaupaksikin.
Kiitoksia kommentoijille ja arvosteluja lähettäneille!

Valokuitu ei kiinostanut

Kirjoitin blogin valokuidusta Mäntsälän Uutisiin vuoden alussa. Annoin sen hautua toista kuukautta, kopioin sen paperille ja pistin vähän tekstiä lisää. Tekstissä kysyin mielenkiintoa lähteä selvittämään, miten meidän nurkille saisi kuidun. Tiputin läystäkkeet seutumme yli kahteenkymmeneen postilaatikkoon ja jäin odottelemaan yhteyksiä.
Sain vain neljä yhteydenottoa, joissa oltiin kiinostuneita kuidusta ja yhden ehdottoman ein!
Täytyy sanoa, että olen pettynyt. En siksi, että kiinnostuneita oli noin vähän, vaan siitä, että suurin osa oli ihan hiljaa - ei mitään kannanottoa, vaikka olisi ollut helppoa kertoa kantansa sähköpostilla tai vaikkapa tekstiviestillä. No, en minäkään viitsi enää pistää toista kierrosta, kun ei kiinnosta, niin ei sitten.
Jotenkin minä pärjään tällä megan ADSL-liittymällä, vaikka välillä hitaus risookin. Sitäpaitsi kuidun kk-maksut olisivat samaa luokkaa ja nopeus ainakin viisikymmenkertainen ja televisiokin olisi mennyt samaan putkeen.
Täytyyköhän tehdä "reppanat", eli mennä Suomussalmelle mökkirahjään, korjata mökkerö asuttavaan kuntoon, sähköistää se ja ottaa kuitu sinne. Siellä voisi syntyä uusia kirjojakin!

kommentti "rajalla"-romaanistani

Hyvä Alpo!
Kaikesta päätellen sinut voidaan lukea jo rutinoitujen romaanikirjailijoiden joukkoon, sen verran varmaa työskentelyä kirjoittamisesi alkaa olla. Sain siis viimein aikaa lukiakseni teoksesi "rajalla" ja kokemus oli oikein myönteinen. Jo aiemmista kirjoistasi tutun tuntuisten elementtien ohessa dialogi yläkerran kanssa antoi mukavasti kuvitteellista uskottavuutta. Myös päähenkilön elämäntilanne kaikessa traagisuudessaan taisi poiketa jonkin verran aiempien sankareiden elämästä, vaikka maisemat olivat tuttuja. Myös seikkailu Sipoon korvesta Viirilään toi tuulahduksen tutuista maisemista asuttuani aikoinani niillä seuduilla. Mitenkä mahdat jatkaa kirjoittamisen saralla?

aikansa kutakin

49 vuotta tilasin yhtäjaksoisesti Tekniikan Maailman. Kaikki numerot ovat tallessa, osa vuosikerroista on jopa kansioissa. Jos joku tuntee halua säilöä tekniikan kirjoitettua historiaa, niin luovun kokoelmastani parin sadan euron korvausta vastaan (nouto kotoani). Jos halukkaita ei löydy, niin täytyy järjestää varastosta lehdille hyllypaikkaa.

Miksi sitten juuri nyt päädyin tällaiseen ratkaisuun?
Olin tilannut saman yhtiön julkaisemaa Vauhdin Maailmaa pätkän ja olin ehdottomasti vaatinut, että tilaus todella päättyy, kun viimenenkin tilaukseen kuuluva lehti on postitettu. Puhelinmyyjä tietenkin vakuutti, että ilman muuta menetellään haluamallani tavalla. Syksyllä sain kuitenkin VM:ltä laskun - tilaukseni oli kuitenkin muutettu kestotilaukseksi. Soitin tai lähetin sähköpostin, että en ole tilannut Vauhdin Maailmaa kestotilauksena. Minulle kuitenkin vakuutettiin, että näin tilaus on lehdelle toimitettu. Suutuin todella ja samoin tein irtisanoin myös Tekniikan Maailman tilaukseni, vaikka olisi ollut se 50. vuosi! Eipä silti viimeisinä vuosina TM ei ole ollut enää niin mielenkiintoinen, kun lehti ei enää ole autolehti. Autojututkaan eivät tunnu olevan niin asiantuntevia kuin -60 -luvulla!

Valokuidusta

Kaikki asiat eivät ole paremmin täällä ”rikkaassa etelässä”

Esimerkkinä olkoon vaikkapa tiedonsiirto. Toki Suomussalmenkin maaseudulta on teleoperaattori kerännyt kuparia pois kasapäin ja moni on ollut asiasta todella närkästynyt. Kuparilinjat eivät kuitenkaan pitemmän päälle ole paras ja edullisin tapa siirrellä tietoa, niillä yhteyksillä saavutetaan vain rajallisia tiedonsiirtonopeuksia ja puhelukäyttöönhän lähes jokainen on valinnut kännykät jo ajat sitten. Mutta valokuitu tarjoaa paljon enemmän ja ainakin itse haluaisin sellaisen yhteyden kotiini.

Kirjoitan joka kuukausi kolumnin Mäntsälän Uutisiin ja viimeisimmässä käsittelin juuri valokuitutilannetta Suomussalmella ja Mäntsälässä.

Kolumni ”Biteille vauhtia”, julkaistu Mäntsälän Uutisissa 3.1.2013.

Kahdeksan vuotta sitten tonttia Mäntsälästä valitessani en vielä tiennyt, mitä tulen eläkkeellä tekemään. Nyt tarvitsen yhteyksiä säännöllisesti, ja yhä enemmän on alkanut tuntua siltä, että jotakin tarttis tehdä. Megan ADSL -yhteys ei yksinkertaisesti ole enää tätä päivää. Mokkulayhteyden nopeudet vaihtelevat runsaasti käyttäjien määrästä riippuen, ja yhteys voidaan jopa katkaista, kun tila radioaalloilla yksinkertaisesti loppuu. Tuollainen palvelu ei sovi mielestäni pääsääntöiseksi tietoliikennepalveluksi – kylläkin muiden palvelujen lisäksi.  

Keväällä sain kirjeen, että Suomussalmen korvessa kököttävän mökkini tien varrelle suunnitellaan valokuitua. Nyt sitten kuitu on jo todennäköisesti asennettukin, ja kulkee kolmenkymmenen metrin päässä mökistäni. Tuosta aktivoituneena aloin etsiä tietoja Mäntsälän valokuitutilanteesta. Paikallisia kuituoperaattoreita löysin kaksi. Kajo, joka toimii Mäntsälässä Nummisten suunnalla ja Mäntsälän Sähkö muualla. Nämä toimivat siis eri alueilla ja ovat enemmän yhteistyökumppaneita kuin kilpailijoita.

Näillä kahdella valokuitutoimijalla on tällä hetkellä hallussaan alle tuhat taloutta, joten potentiaalia on vielä runsaasti. Kuidun laajenemisen ongelmat liittyvät yksinkertaisesti rahaan. Vaikka kuitulinjojen rakentamisessa hyödynnetään vesiyhtiöiden, kaukolämpölinjojen ja maakaapeleiden kaivuutyöt, sähköyhtiön linjat ja kerrostalojen putkistoremontitkin, niin kuitenkin kuidun tuominen kiinteistöihin maksaa, ja operaattori joutuu perimään kustannukset asiakkailta. Etelän verkkojen rakentamiseen ei tukia heru. Kuukausimaksut ovat maltilliset ja maksuun kuuluu netin lisäksi myös kaapelitelevisio MSOy:n verkossa. Siis valokuidulla saadaan hoidettua kiinteistön kaikki sähköinen tietoliikenne, ja antennitkin saadaan pois katoilta. Nykytelevisiot ymmärtävät myös netin, joten samalla välineellä voi olla netissä ja katsella TV:n mieliohjelmat.

Valokuidulla nettiyhteydet voivat olla esimerkiksi 50M/10M tai vaikkapa 100M/100M. Suurempia nopeuksia haluavat yleensä vain yritykset. Noilla nopeuksilla sujuu esimerkiksi etätyö hienosti monipuolisempienkin järjestelmien kanssa, jolloin vuosikymmenet paikallaan takunnut etätyömahdollisuus olisi jälleen varteenotettava vaihtoehto liikenteen ruuhkissa tai junien täysissä vaunuissa aamuin illoin sukkuloinnin sijaan.

Tietoliikenne ei varmasti vähene tulevaisuudessa. Virastot häviävät kylältä ja yhä useammin joudumme muutenkin ihan jokapäiväisissä asioissa nettiin. Vastaan tulee yhä raskaampia järjestelmiä, jotka tarvitsevat enemmän vääntöä koneilta ja suurempia nopeuksia yhteyksiltä. Valokuitu olisi hyvä lääke päivien pelastamiseksi!

Operaattorit toivovat asiakkailta inputteja, mille alueille valokuidun käyttäjiksi olisi halukkaita. Niittymäentie on nyt listoilla, mutta tänne tarvittaisiin monta muuta samoin ajattelevaa asiakasta. Ehkäpä jonakin päivänä!

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2013