Ensimmäinen arviointi uusimmasta kirjastani Ylä-Kainuu -lehdessä 24.9.2015

Nopeatempoinen toimintaromaani

Alpo Manninen: mustapukuinen, Books on Demand 2015.

Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Mäntsälässä asuva Alpo Manninen on jatkanut kirjallista tuotantoaan romaanilla ”mustapukuinen”. Se on tiheätunnelmainen, trillerimäinen kuvaus Olkiluodon ydinvoimalan työmaan betoniraudoittajaporukan viimeisen keikan loppunäytöksestä, jossa vakavalla tavalla sijaiskärsijäksi nousee nuori nainen. Mutta samalla se on kuvaus oikeudenmukaisuuden etsinnästä, jossa totuus joutuu kohtaamaan toisenlaisen totuuden, jossa tuomioistuimen julistama päätös johtaa oikeuden ottamiseen omiin käsiin.

 

Salaperäinen mustapukuinen mies nousee pääosaan nuoren Heidin rinnalle. Manninen kuljettaa rinnakkain heidän elämäntarinaansa tuoreella ja yllättävällä tavalla. Betoniraudoittajat pääsevät rikoksestaan vähällä ja lehdistö on ennakolta tuominnut lähes yksinomaan nuoren Heidin. Tapahtumat vyöryvät nopeasti eteenpäin ja yllättävät käänteet seuraavat toinen toistaan. Manninen punoo juonta taitavasti, suorastaan hengästyttävästi, mikä aiheuttaa sen, että henkilökuvat jäävät etäisiksi. Poliisin työn kuvaukseen ja myös henkilöhahmoihin jää kaipaamaan sekä terävyyttä että syvyyttä.

Romaani näyttää maailman vastakohtaisuudet, mutta samalla pohtii ihmisyyden syvintä olemusta sekä inhimillisyyttä. Itsekkyyden lisääntyminen on johtanut vain omien oikeuksien puolustamiseen, mutta ei näytä sitä, miten asiat näyttäytyvät toisen näkökulmasta.

Manninen on rakentanut viisaasti teemansa myös jännityksen kautta. Romaanin jakaminen selkeästi lukuihin olisi tuonut jäntevyyttä teokselle. Tiivis tunnelma säilyy loppuun saakka ja vie lukijan eri tasoisten pohdintojen ääreen.

Risto Kormilainen

PS! Risto Kormilainen on mm. Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija.

Kainuussa ja Koillismaalla

Kirjani ”mustapukuinen” tiimoilta päätin viettää vajaan viikon mökillä Suomussalmella syyskuun alkupuolella. Kontissa oli muutama kirja luovutettavaksi sukulaisten käyttöön, mutta myös golfvälineet olivat mukana. Ajoin ensin Juvalle, jossa tankkasin niin auton kuin kuskinkin sekä soitin Siilinjärvelle, jos vaikka Vanhalle Tarinalle olisi sopivasti tiiausaikoja tarjolla. Ja olihan siellä.

Caddiemaster oli savolaiseen tyyliin puhelias ja kehui kentän kunnon hyväksi. Puttigreenillä kylläkin totesin, että ei greenit ole Hirvihaaran veroiset.
Sain seurakseni kaksi paikallista miestä, toinen oli jo seniori, mutta toinen oli vielä työelämässä. Golfkokemusta heillä oli vasta muutama kesä, joten hasardeja varsinkin toisella puoliskolla tuli muutamia. Minä selvisin ensikertalaisena melko hyvin Kosti Kurosen toimiston tekemistä ansoista. Pelatessa muistui elävästi mieleen, kun meidän kenttämme suunnittelija Jorma Huhtanen kertoi, että Kosti Kuronen harrasti suunnittelussaan pelaajille ansoitusta käyrän kohottamista.
Vanha Tarina on kenttänä maisemallisesti aivan eri luokkaa kuin joskus aiemmin pelaamani Uusi Tarina. Ainakin itse tykkäsin vanhan maisemista enemmän. 89 lyöntiä kertyi tuloskorttiin – siis ihan ok ajon jälkeen ja ensimmäisellä kierroksella kyseisellä baanalla.

Matka jatkui Suomussalmelle nopean aterian jälkeen. Mökille pääsin vasta hämärissä, joten heitin vain muutaman kalikan makkarin Porin kaminaan ja kattilaan kävin kaappaamassa pesuvettä lämpiämään kaminan päälle. Pientä iltapalaa nautin ja sitten taskulampun valossa näin, että vastarantaan myllertänyt tuuli oli roskannut veden. Kattilan vesi oli niin roskaista, että hädin tuskin pystyin naamani ja hampaani pesemään. Kämppä ei lämmennyt oikeastaan lainkaan ja kömminkin makuupussiin, jossa kyllä tarkeni hyvin, mutta kosteus häiritsi.

Aamu oli komea. Söin aamupalan, varasin Kuusamosta golfajan ja lähdin ajelemaan kohti Koillismaan pääkaupunkia. Uusi golfkenttä on rakennettu meijerin ja kylpylän naapuriksi. Parkkipaikka oli vielä keskeneräinen, ja en ollut ihan varma, minne siitä pitää lähteä. Onneksi parkkipaikalla oli pari golffaria, jotka lähtivät kipuamaan rinnettä ylös, ja minä seurasin perässä. Klubi oli rakennettu kukkulan päälle lähes korkeimmalle kohdalle, asiointi sujui hyvin ja myös aamukahvit sain samalla kertaa.
Kahvin jälkeen lähdin alas rangelle lyömään korillisen palloja. Tunsin heti, että alusta on ihmeellisen kova, palloa oli lyötävä mieluimmin kylkeen kuin maahan. Lyöntien jälkeen selvisi kysymällä, että puttigreeni on ylhäällä klubin viereesä. Siispä kipusin sinne. Greenillä oli isoja paljaita kohtia, joten ei kovin hyvältä näyttänyt. Sitten lähdin etsimään ykkösen tiiauspaikkaa. Se oli hieman klubia alempana, mutta kuitenkin korkealla ykkösväylään nähden. Silmä sanoi, että en millään pääse veden yli väylälle ja lippukin näytti olevan todella kaukana. Sain lähtöön paikallisen kaverin ja lisäksi toisen, joka pelaa aina Kuusamossa, kun on mökillään. Heiltä selvisi, että avauksen tarvitsee olla vain 110 m. Ja totta tosiaan, avauksen sain helposti 140 metriin lipusta. Sitten tuli joku hasardi, sillä Garminin kello ei tuntenut Kuusamon kenttää lainkaan ja jouduin käyttämään kiikaria, joka kertoi lipulle olevan 170 m! Ihmettelin, mutta valitsin aseen kiikarin mukaan. Siis palloni lensi greenin taakse kanervikkoon. Pääsin sieltä kuitenkin greenille ja matka jatkui.
Kenttä oli todella kova kuten greenitkin – rullia riitti. Edellinen talvi oli tehnyt tehtävänsä ja kenttä oli hieman apeassa kunnossa, greeneiltä ja väyliltä puuttui monesta paikasta nurmi. Mutta kentän sijoittelu ja maastot olivat hienoja. 88 lyöntiä käytin kierrokseen, ei siis mikään huippukierros. Varmaan käyn kentällä toistekin!

Paluumatkalla poikkesin Irnillä ja sieltä hämärissä jälleen mökille. Muutama kalikka uuniin, iltapesut ja makuupusiin. Aamuisin lähdin hämärissä liikkeelle ja illalla hämärissä palasin mökille, vaikka ilmat olivat todella suotuisat. Mutta työ ennen huvia, sukulaisissa kiertelin ja kävin katsastamassa taimikot ja harvennuksen toteuttamisjäljet. Hyvältä kaikki näytti, ja alkoi tulla aika lähteä paluumatkalle kotiin. Ei kuitenkaan suoraan, vaan Paltamon hienon golfkentän kautta.
Pääsin jälleen ryhmään, jolla oli paljon kokemusta Paltamon kentästä. Ilmoittautumisessa tuli
positiivisena yllätyksenä, että nelihenkiselle ryhmälle greenfee oli todella edullinen. Koko ryhmä pääsi kentälle seitsemällä kympillä, siis 17,50 per nokka, vaikka minä en edes kuulunut kolmen muun kaverin ryhmään!
Aamuyhdeksältä sumu oli niin sakea, että ykkösen kiviäkään ei näkynyt, Muutamia puiden haamuja näkyi, joiden mukaan lyönnit oli suunnattava. Onneksi sumu alkoi pikku hiljaa hävitä ja taisi olla jo kuutosella melkein kokonaan pois. Vaikuttihan se kuitenkin peliimme ensimmäisillä väylillä melkoisesti, joten huipputulokset jouduimme itse kukin hylkäämään, kun tripaa ja sen sellaista tulosta vihkoon kirjattiin. Kaikkiaan käytin 92 lyöntiä, joten eihän tulos hääppöinen ollut,mutta Paltamossa aina kuitenkin viihtyy. Kenttä oli reissuni parhaimmassa kunnossa!

Sain reissullani vaihdettua kirjani Risto Kormilaisen kanssa hänen kirjaansa. Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija ja niinpä sainkin lukea hänen arvionsa kirjastani Ylä-Kainuu -lehdestä. Arviosta olen otettu.
Itse puolestani luin hänen kirjansa mökillä kynttilän valossa ja etsin, mitä kirjassa olisi esimerkiksi Ministä, siis nykyisestä harrasteautostani. Ja olihan siellä peräti kaksi runoa! Siis hänen 40. kirjansa on runokirja autoista. Palaan asiaan myöhemmin tällä kanavalla!

Kasasin kuvaan osan kirjoittamistani jutuista, teksteistä tai kirjoista. Alimmaisessa mapissa ovat Mäntsälän paikallislehtiin tekemäni jutut, joita lienee jonkin matkaa yli 300. Sitten tulevat pari omaelämäkerrallista teosta "kairoilta kahleisiin" ja "kahleet murtuvat" sekä "kaksikymmentä airisvuotta" ja "otteita viestimiehen päiväkirjasta". Romaanikausi alkoi "reppana" -teoksella, jonka jatko-osana julkaisin kirjan "takapotku". Sitten seurasi "rajalla" ja juuri nyt viimeisin "mustapukuinen".
"mustapukuinen" on siis jo nyt myynnissä niin paperina kuin e -kirjanakin.
Olen ollut tekemässä ja kirjoittamassa Mäntsälän Moottorikerhon 50 -vuotisjuhlajulkaisua sekä Hirvihaaran Golfin kymmenen vuoden taivalta.
Muutamiin kyläkirjoihin on pyydetty ja olen myös kirjoittanut pieniä tekstejä. Ainakin "teoistaan tunnetut" -teokset sisältävät joitakin pätkiä tekstejäni. Myös Näljängän viimeisessä kyläkirjassa on pieni muisteluni kyseisessä kylässä asumisestani.

Tämä blogi on ollut myös ajoittain ahkerassa päivityksessä, tämä taitaa olla 255. blogi
Jatkossakin pistän tänne kuulumisiani mieluimmin kuin jonnekin facebookiin, jossa olen pääasiassa tarkkailijana ja perheeni kuulumisia tiirailemassa.

Yhden romaanin olen vielä aikonut kirjoittaa. Saa nähdä, viekö sen synnyttäminen yhtä kauan tai peräti kauemmin kuin "mustapukuinen" vei. Aihe sinänsä on jo selvillä, mutta on jonkin verran vaikeampi kuin tähän astiset, sillä siinä pitäisi ujuttautua aikaan paljon ennen omia muistojani.

VILLE

Facebook välitti joku aika sitten surullisen viestin, Ville on poissa.

Tutustuin Villeen kansalaisopiston järjestämällä luovan kirjoittamisen kurssilla. Kurssilla Ville osallistui aktiivisesti, kirjoitti hyviä harjoitustekstejä ja juttua riitti. Myös hänen terveydelliset ongelmat selvisivät ajan myötä. Hän oli käynyt ison sydänleikkauksen ja oli leikkauksen myötä jo nuorena miehenä joutunut eläkkeelle.

Kurssin jälkeen meillä muutamilla kurssilaisilla välähti, että kirjoitetaanpa novellikokoelma, johon jokainen toisi panoksensa muutaman novellin muodossa. Ideoimme pakettia parikin kertaa ja novelleja syntyi. Ville oli mukana aktiivisesti useammalla novellilla.

Kuitenkin kävi niin, että emme koskaan saaneet kokoelmaa julkaisuasteelle. Ville kirjoitti ahkerasti ja julkaisi yhden kirjankin. Hän markkinoi merkonomitutkinnon tuomalla ammattitaidolla kirjaansa eri kanavien kautta.  

Hän kirjoitti myös omaa elämänkertaansa. Sain lukea tekstin ja täytyy todeta, että se oli lennokasta ja rehellisenmakuista tekstiä alusta loppuun. Julkaisuun asti se ei päätynyt, ellei nyt sitten, kun Villeä ei enää ole.

Meillä oli tapana käydä aina silloin tällöin syömässä ja juttelemassa niitä näitä kiinalaisessa ravintolassa. Viimeksi tapasimme kevään korvilla. Ville huokaili syödessään ja kertoi, että sydän alkaa vedellä viimeisiä ja kertoi lopultakin päässeensä sydämensiirtojonoon. Latelimme melkoista mustaa huumoria syödessämme. Totesimme, että moottoripyöräilykauden alkaessa ehkä vaihtosydän löytyy. Naapuriloosissa oli synkän näköinen mies, joka heitteli meihin tuomitsevia katseita, enkä sitä ihmettele.

Uskon, että Ville kätki paljon kipua ja tuskaa hurtin huumorin taakse, hän varmaankin jaksoi sen avulla mennä eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen.

Meillä oli Villen kanssa aivan eri lähtökohdat elämään. Villen isä oli opettaja ja kommunisti, ja Villeenkin oli kotioloista jäänyt vasemmistolainen ajattelu. Myöskään uskonto ei ollut hänelle tärkeää. Hän kertoi avoimesti olevansa agnostikko tai ateisti.

Minun äitini oli uskonnollinen ja maalaisliittolainen tai keskustalainen viime aikoinaan. Minuun eivät äidin opit tarttuneet. Politiikka tuli minulle hänen opetuksiensa, sukulaiskommareiden ja rakennustyömailla demareiden ja kommareiden kesken käytyjen tulikivenkatkuisten väittelyjen vuoksi suorastaan vastenmieliseksi. En ymmärtänyt - enkä ymmärrä vieläkään - miksi politiikan avulla on valkoinenkin väännettävä mustaksi tai päinvastoin. Miksi ei otettaisi asioita vaan asioina?

Myöskään uskonnollisuus ei tarttunut, vaikka en kyllä tunnustaudu ateistiksi. Ehkä tuo ei ole tullut minulle vielä ajankohtaiseksi pohdisteluksi.

Villen kanssa keskustellessamme en noihin kiinnittänyt huomiota, eivätkä ne häirinneet, vaikka Villestä tuli jossakin vaiheessa jopa Mäntsälän vasemmistolaisten puheenjohtaja.

Keskustelumme käsittivät pääasiassa muuta kuin politiikkaa. Helposti ruokatuokiostamme tuli parituntinen istunto.

Ville menehtyi aivan liian nuorena, hänelle jäivät vielä melko nuoret lapset ja hän oli äskettäin löytänyt uuden elämänkumppanin. Niin paljon olisi ollut vielä koettavaa ja elettävää. Ville menehtyi aivan liian nuorena.

Toivotan hänelle hyvää matkaa tuntemattomaan ja otan osaa omaisten suruun!

 

Golfia

Mäntsälän golfmestaruus 2015

Mäntsälän mestaruus on pelattu aina ilman tasoituksia ja pitemmällä kentällä kuin normaalit openkisat. Siis ukot löivät valkoisilta ja tytöt sinisiltä. Itse en ole aiemmin osallistunut kyseiseen kisaan, en ylipäänsä ole muutamaan vuoteen pelannut valkoisilta. Pääasiassa me seniorit pelailemme kisoissa punaisilta, joka tarkoittaa Hirvihaarassa noin kilometrin lyhyempää reittiä. Muissa kisoissa pelaamme keltaisilta. Silloin väylien pituus asettuu punaisten ja valkoisten puoliväliin.

Nyt siis päätin lähteä mukaan, kun oli lupailtu mukavia ilmoja. Menestymistoiveet olin haudannut jo lähtiessä, kunhan tulee liikuntaa kymmenisen kilometriä ja toivottavasti lyöntejä ei tule paljon yli sadan. Seurakseni sain nuoren miehen Jarnon ja hieman vanhemman herrasmiehen Paavon.

 

Ja sitten muistikuviin kisasta:

Ykkönen (PAR5 478m, hcp11): Jarno aloitti ja veti outtiin ensimmäisen pallonsa, Paavo pisti väylälle ja myös oma avaukseni ylsi väylälle, vaikka pelkäsin, että en pääse edes veden yli. Jarno pääsi vasta kolmannella pallolla liikkeelle. Kohtalaisella kakkosella pääsin 150:n paalujen väliin. Lähestyminen greenin kanttiin, josta peli jatkui putterilla. Parputti meni aivan reiän vierestä ohi, tuloskorttiin tuli siis bogey.

Kakkonen (PAR4 342m, hcp9): Ihan hyvä avaus 150:n paalun  viereen väylälle. Kakkonen päätyi 30 metrin päähän raffiin oikealle. Huono chippi ylsi nippa nappa greenille. Pitkä ja hieno putti ohitti reiän aivan läheltä, joten tuloskorttiin merkattiin bogey.

Kolmonen (PAR4 331m, hcp1): Avaus päätyi raffiin mäen rinteeseen matkaa greenille jäi noin 145 m. Lyöntipaikka oli vino, joten pyrin varmasti vasemmalle greenin kanttiin.  Pallo löytyi jälleen raffista, josta söpsö chippi vei pallon juuri greenin reunaan. Puttasin hyvän putin reiän lähelle, joten jälleen bogey.

Nelonen (PAR4 361m, hcp3): En osunut palloon kunnolla, mutta pallo lensi kuitenkin raffiin lähes väylälle. Matkaa greenille jäi 170 m. Raffista en saanut kunnon lyöntiä ja pallo päätyi raffiin noin 80 metrin päähän lipusta. 52:lla sain pallon tippumaan metrin päähän lipusta, mutta pallo valui ainakin kolmen metrin päähän. Yksi putti vei pallon jälleen reikää viistäen ohi, tulokseksi tuli bogey.

Viitonen (PAR4 347m, hcp5): Jälleen hieman huono osuma palloon, mutta pallo lensi kuitenkin väylälle. Lipulle jäi kuitenkin matkaa pari sataa metriä ja edessä oli tuuhea puu. Päätökseni oli siirtää pallo noin satkun päähän lipusta ja saada sieltä hyvä lähestyminen greenille. Putille jäi mittaa ainakin viisi metriä, joten jälleen hyvä putti reikää viistäen ohi. Tuloksena bogey.

Kuutonen (PAR3 171m, hcp13): Hyvä avaus neljän metrin päähän lipusta, hyvä putti aivan reiän ohi, ja tulokseksi päivän ensimmäinen par.

Seiska (PAR4 244m, hcp17): Avaus päätyi raffiin puiden keskelle. Kakkoslyönti oli söpsö ja vasta kolmosella olin greenillä. Parputti hienon hienosti ohi, joten jälleen bogey.

Kasi (PAR4 343m, hcp14): Avasin vasemman ampparin viereen raffiin, josta sain pallon greenille noin viiden metrin päähän reiästä. Birdie hiuksenhienosti ohi, joten toinen par.

Ysi (PAR3 178m, hcp12): Avaus ei yltänyt aivan greenille, mutta hyvällä chipillä sain pallon alle kahden metrin päähän reiästä. Tarvitsin kuitenkin kaksi puttia, joten bogey.

Kymppi (PAR4, hcp16): Avasin noin 80 metrin päähän lipusta, mutta vastatuuli otti lähestymiseen niin, että jäin jopa hieman greenin ulkopuolelle. Tarvitsin kaksi puttia pariin.

Yksitoista (PAR4 343m, hcp15): Avaus päätyi noin 170 metrin päähän greenistä. Hyvä lähestyminen lennätti pallon aivan greenin kanttiin lyhyeksi leikatulle alueelle. Chippi suoraan pallon kylkeen, jolloin pallo oli greenin toisella puolella raffissa. Sieltä sain putilla pallon aivan reiän vierestä ohi. Siis bogey jälleen.

Kaksitoista (PAR5 448m, hcp8): Avasin maakaasuputken merkkipaalun lähelle, mutta huolimaton kakkonen johti rinteeseen, josta matkaa olisi ollut pari sataa greenille. Suoraa lyöntiä en edes harkinnut vaan nostin pallon bunkkerin eteen. Siitä chippi vei pallon ylärinteeseen pari metriä reiästä. Myötämäkiputti lirui aivan reiän vierestä. Siis bogey!

Kolmetoista (PAR4 335m, hcp10): Avaus oli jälleen noin 150 metriä greenistä. Lähestyminen kantoi greenin kanttiin. Huono chippi ja puttailu reiän ohi toivat korttiin kierroksen ensimmäisen tuplabogeyn.

Neljätoista (PAR4 356m, hcp2): Avasin vasemmalle, josta nostin mäen päälle ja jatkoin greenin kanttiin lipun tasalle. Jälleen putti niukasti reiän ohi ja tarvitsin toisen putin bogeytulokseen. Pelikaverit vetivät suoraan metsän aukon kautta parit!

Viisitoista (PAR4 303m, hcp6): Avauksessa en osunut kunnolla palloon, en itse edes nähnyt, minne se päätyi. Pelikaverit kuitenkin olivat nähneet! Se löytyi vasemmalta kallion vierestä pitkästä ruohosta. Koukin pallon sieltä väylälle ja jatkoin greenin lähelle bunkkereiden väliin. Jälleen chippi oli huono ja jäin kauaksi lipusta. Parilla putilla tulokseksi tuli tuplabogey.

Kuusitoista (PAR5 492m, hcp4): Avaus oli hieman liian ahne ja pallo jäi raffiin tien ja väylän väliin kivikon kohdalle. Raffi vei voimia lyönnistä ja seuraavaa lyöntiä jouduin koettamaan parista sadasta metristä. Lipulle jäi kuitenkin matkaa vielä viitisenkymmentä metriä, joka on inhottava matka minun kalustolle ja taidoille. Jälleen oli hyviä putteja runsaasti, mutta viimeistä lukuun ottamatta menivät niukasti ohi tai jäi lähelle. Tulokseksi kirjattiin tuplabogey.

Seitsemäntoista (PAR3 131m, hcp18): Avaus lensi greenin kanttiin oikealle, sieltä chippi vei melkein reikään, mutta par syntyi. Saimme kaikki aikaan parit!

Kahdeksantoista (PAR4 374m, hcp7): Avaus lensi hyvin väylälle, kun en ollut liian ahne. Matkaa greenille jäi pari sataa metriä. Hyvä lähestymislyönti toi pallon greenin eteen, josta chippi vei jälleen ylärinteen puolelle alle kahden metrin päähän. Myötämäkiputti lirui hiljaa ja jälleen läheltä ohi lähes metrin päähän reiästä. Bogey syntyi.

Yhteenveto: Taisin olla kisan vanhin pallon tuuppaaja, joten sinänsä tulos 90 on OK ja varsinkin sijoitus 12. Kuitenkaan en pystynyt pelaamaan lähellekään tasoitustani ja suurin ongelmani oli se, että ne läheltä menneet putit eivät uponneet - ei edes osa niistä. Kysymys ei ollut siitä, että olisin putannut huonosti vaan siitä, että muihin kisailijoihin nähden lyhytlyöntisenä jouduin lähestymään ihan liian pitkillä mailoilla, jolloin tarkkuus on paljon huonompi. Putit jäivät vain niin pitkiksi, että huonompana päivänä niitä en reikään saanut. Siis valkoisilta ei meikäläistä enää nähdä pelaamassa. Jos joku näkee, niin tulkoon vetämään hihasta pois.

Ainakin toistaiseksi tulen avaamaan pääsääntöisesti keltaisilta ja satunnaisesti punaisilta. Sinisiä en ole vielä tullut kokeilleeksi.

Ilma oli todella hieno ja kenttä viimeisen päälle hyvässä kunnossa. Siihen ei siis pelini karahtanut.

 

Kisan voitti Vesa Weckström 73, kakkonen oli Oskar Saraste ennätystuloksellaan 75 ja kolmoseksi pelasi Miko Saraste 79. Siis nuoret veivät kisan, kuten kuuluukin. Oskar käy vielä peruskoulua, Mikosta tuli juuri lukiolainen, eikä Vesaakaan vielä ikä paljon paina.

ja jatkuu…

Unikeonpäivänä saimme pelata keltaisilta senior openissa. Bruttotulokseni oli 91!

Siis tulos oli lyönnin huonompi kuin valkoisilta lauantaina. Tiiauspaikalla ei siis näytä olevan merkitystä tulokseen näin pienellä otoksella, mutta pelatessa olin kyllä enemmän kotonani, kun sain paiskia keltaisilta. Avaukseni olivat ihan hyviä, joten tulos kehittyi muilta pelin osa-alueilta. Sää oli kyllä lauantaina paljon parempi kuin maanantaina. Silläkin lienee pieni merkitys.

 

Ihan lyhyt referaatti maanantain kisasta:

Ykkösellä tuuli kantoi pallon oikealle raffiin. Ajattelin lyödä rautakuutosella ladon yli, mutta käteeni tarrautuikin hybridi, jolla yritin ladon oikealta puolelta. Raffi vei lyönnistä sen verran voimaa, että pallo jäi outiin. Tuloksena kakkospallon par eli seska.

Nelosella kakkoslyönnille jäi mittaa vain pikkuisen runsas sata metriä. Rennolla lyönnillä olisi helposti pitänyt olla greenillä, mutta pallo olikin outissa vasemmalle, siis muunkin sössimisen jälkeen korttiin kirjattiin tripla eli seiska.

Neljällätoista löin kakkosen liian ahneella linjalla ja pallo lensi vasemmalle jonnekin koivujen taakse. Palloa ei löytynyt, mutta selvisin kuitenkin bogeyllä.

Kuudellatoista hyvän avauksen jälkeen kaksi huonoa lyöntiä, ensin puu nelosella ja sitten hybridillä, tuloksena tuplabogey. Muuten pelailin par - bogey -tuloksia, paitsi ysillä ja viidellätoista.

Jotta ei pelkästään tulisi muisteltua huonoja tuloksia, niin jotakin hyvääkin.

Ysillä avaus alle metriin reiän yläpuolelle, pirkku! Viidellätoista kakkonen neljään metriin lipusta. Oikea kaltevuuden luku ja voima, pirkku!

 Sen verran takaisin edellisestä jutusta, että Tuusulan senior openissa pelasimme sinisiltä, mutta omalla kentällä en ole sinisiltä pelannut. Tuusulassa olin kakkonen!

 

 

 

Muistoja

Mattia muistellen

Saimme kuulla suru-uutisen, kun lehdissä kirjoitettiin Matti Makkosen menehtyneen 26.6.2015. 12.6. Matti kommentoi kirjoittamaani blogia ja juhannusviestissään hän kertoi joutuneensa leikkausoperaatioon. Perjantaina 26.6. klo 13.01 lähetin Matille tekstiviestin, jossa lähetin terveiseni ja toivotin jaksamista. Olin ajatellut soittaa, mutta päädyin kuitenkin tekstiviestiin. Vastausta viestiini en kuitenkaan saanut, kunnes lehdet kertoivat Matin kuolemasta juuri tuona samana päivänä. Mikähän etiäinen tuossa oli?

Matti oli minulle merkittävä henkilö. Ensimmäisen kerran kuulin Matista vuonna 1980, kun hänet oli laitettu soittamaan minulle kaiketi entisenä Suomussalmen miehenä silloiselle Suomussalmen miehelle. Olin silloin opettajana kurssikeskuksessa Ämmänsaaressa ja olin hakenut radio-osaston insinöörin paikkaa. Emme olleet koskaan tavanneet Matin kanssa asuessamme poikavuosina Suomussalmella. Minä olin muutaman vuoden vanhempi ja hän oli asunut Ämmänsaaressa, kun minä olin kirkonkylän poikia. Jo puhelussa sain Matista kansan miehen vaikutelman, hän pystyi keskustelemaan asiasta kuin asiasta.

En muista, milloin tapasimme ensimmäisen kerran ihan juttelun merkeissä, koska Matti oli eri jaostossa. Kuitenkin Matti ja ryhmä tuli tutuksi, kun he porukalla liikkuivat ja keskustelivat radiotekniikan ihmeistä ja kehityskuvioista. Matilla oli menestystä työelämässä ja pestejä yhä merkittävimpiin esimiestehtäviin alkoi tippua. Lopulta hän yleni matkapuhelinbusineksen johtajaksi. Työtehtävämme liippasivat tämän tästä ja monet keskustelut saimme käydä töiden merkeissä. Toki myös joitakin vapaa-ajan yhteyksiäkin meillä oli. Pelasin muun muassa joskus Matin kanssa tennistä Järvenpäässä, kun hänen tennisvuoronsa olisi muuten mennyt hukkaan.

Sitten firmaan tuli vaikuttaviin asemiin persoonia, joiden ajatukset eivät käyneet yksiin Matin ajatusten kanssa ja lopulta Matti sai kylläkseen ja siirtyi muualle. Samojen persoonien vaikutukset tulivat myös itselleni konkreettisiksi ja silloinkin Matti tarjosi apuaan. Kävimme monet keskustelut. Kun olin menettää kaiken, niin Matti järjesteli yhteyksillään minulle jopa talousapua, jolla selvisin kuin selvisinkin pahimmasta. Henkinen apu oli merkittävää!

Olin kirjoitellut koettelemuksistani melkoisen bumaskan, kun jälleen kerran Matti pistäytyi meillä ohi ajaessaan. Hän oli itse ollut (romaanin)kirjoittamiskursilla Kuopiossa, joten hän oli kiinnostunut myös minun kirjoittamisestani. Näytin aikaansaannoksiani ja lupasin lähettää hänelle myös sähköpostilla lisää luettavaa. Palaute oli sellainen, että hän kehotti pistämään tuotokseni kansien väliin ihan kirjaksi. Hän siis teki minusta kirjailijan!

Jossakin vaiheessa Matti jälleen soitti ja pyysi mukaansa poimimaan karpaloita Keravanjärven suolle. Tapasimme kiskalla, josta ajoimme Matin mukanaan tuomilla polkupyörillä suon reunaan. Saimme jonkin verran karpaloitakin, mutta tauolla ollessamme Matti kertoi, että hän oli löytänyt uudelleen lukioaikaisen mielitiettynsä. Hän tunnusti olevansa todella rakastunut Saaraan. Niinhän siinä kävi, että Matti muutti Saaran luokse Seinäjoelle!

Vaihtelimme viestejä aina silloin tällöin, kun jotakin merkittävää tapahtui tai toivottelimme hyviä juhlapäiviä.

Olkoon tämä sitten viimeinen viestini ja onnentoivotukseni hänen viimeiselle matkalleen.  Minulla on jäänyt Matista hyvät muistot, mutta toisaalta olen surullinen. Hän menehtyi aivan liian nuorena!

Käynti lääkärissä

                                         Golfkentän vakiasukkaita

Vanhuus iskee katalasti

Kävin maanantaina kesäkuun ensimmäisenä päivänä terveyskeskuksessa. Käynnin syynä oli joka puolelle kehoa vaivaamaan yltyneet kivut. Minulla kivut eivät ole jatkuvia, mutta alkavat kyllästyttää, kun ei ole varmaa tietoa, mistä ne johtuvat.

Ensimmäiset vaivat tulivat polviin jo toista kymmentä vuotta sitten. Ehkä vaivat juontuvat urheilusta, lähinnä juoksusta. Vaivat ilmenivät siten, että yllättäen jompaankumpaan polveen tuli niin pistävä kipu, että kävely tai aiemmin juoksu oli keskeytettävä ja odoteltava hetki. Sen jälkeen matka taas jatkui. Siis kyseessä olivat tilapäiset iskut polviin. Juoksemaan olen pystynyt viimeksi vuonna 2005. Kävelyä harrastan edelleen golfkentällä ja aina silloin tällöin kivut yllättävät edelleen. Vaivan kanssa olen pärjännyt.

Muutama vuosi sitten halkoliiterissä tiputin vasemman ison varpaan päälle halon ja siitä tuli vaikea tulehdus, jonka lääkäri tulkitsi kihdiksi. Sain varulta kihtilääkityksen kevennettynä, koska en halunnut riskeerata golfkierroksia ja -kilpailuja. Kuitenkin jonkin ajan päästä tuli vastaavanlainen tulehdus, jonka jälkeen kihtilääkitys lisättiin normaaliksi. Kohtaukset ovat pysyneet sen jälkeen pois, mutta varpaiden nivelet kipeytyvät. Varpaita kipristellessäni kipu on tuntuva.

Toissa kesänä asentelin kiviä autokatokseen ja kulkuteille. Parin viikon kivien plaraus ja käsittely aiheutti vasempaan käteeni ns. tenniskyynärpäävaivan. Ammattilaisen ohjeilla sain vaivani kuriin, mutta kyynärniveleen on jäänyt kipu. Samoihin aikoihin vasempaan olkapäähän iski joku kipujuttu ja aiheutti liikeradoissa ongelmia.

Viime syksynä halkourakan jälkeen käsittelin oksia hakkeeksi. Oikeassa kädessä oli kirves, jolla naputtelin oksia koneeseen sopivaksi ja kas kummaa sain oikeaankin käteen tenniskyynärpään.  Edellisen talven opeilla hoidin käden jonkinlaiseen käyttökuntoon talven aikana. Onneksi vaivat eivät haitanneet hiihtoa tai muuta liikkumista, kivut tuntuvat pienessä nivelten liikuttelussa.

Talvella kirjoitin romaania kolme ja puoli kuukautta. Istumisurakan jälkeen tuolilta varomattomasti noustessani iski aina selkään kipu ja jalat meinasivat lähteä alta. Lisäksi käsien nimettömien sormien nivelissä on alkanut olla kipuja.

Siis noilla eväillä menin lääkärille. Hän riisutti vaatteet pois ja teki testejä. Ei sanonut olevan esimerkiksi reumaattisia vaivoja, koska lepokipuja ei ole. Varpaat hän pisti kihdin vaivaamiksi, polvet nivelrikkojen syyksi, kädet tenniskyynärpäiksi ja selän normaaliksi selkäkivuksi. Olkapäähän hän ei löytänyt mitään syytä. Sain kirjallisia ohjeita käsitellä kihtiä ja tenniskyynärpäitä sekä geeliä kipuihin ja parasetamoolia särkyihin! En voi väittää olevani  käynnin jälkeen yhtään viisaampi.