Kainuussa ja Koillismaalla

Kirjani ”mustapukuinen” tiimoilta päätin viettää vajaan viikon mökillä Suomussalmella syyskuun alkupuolella. Kontissa oli muutama kirja luovutettavaksi sukulaisten käyttöön, mutta myös golfvälineet olivat mukana. Ajoin ensin Juvalle, jossa tankkasin niin auton kuin kuskinkin sekä soitin Siilinjärvelle, jos vaikka Vanhalle Tarinalle olisi sopivasti tiiausaikoja tarjolla. Ja olihan siellä.

Caddiemaster oli savolaiseen tyyliin puhelias ja kehui kentän kunnon hyväksi. Puttigreenillä kylläkin totesin, että ei greenit ole Hirvihaaran veroiset.
Sain seurakseni kaksi paikallista miestä, toinen oli jo seniori, mutta toinen oli vielä työelämässä. Golfkokemusta heillä oli vasta muutama kesä, joten hasardeja varsinkin toisella puoliskolla tuli muutamia. Minä selvisin ensikertalaisena melko hyvin Kosti Kurosen toimiston tekemistä ansoista. Pelatessa muistui elävästi mieleen, kun meidän kenttämme suunnittelija Jorma Huhtanen kertoi, että Kosti Kuronen harrasti suunnittelussaan pelaajille ansoitusta käyrän kohottamista.
Vanha Tarina on kenttänä maisemallisesti aivan eri luokkaa kuin joskus aiemmin pelaamani Uusi Tarina. Ainakin itse tykkäsin vanhan maisemista enemmän. 89 lyöntiä kertyi tuloskorttiin – siis ihan ok ajon jälkeen ja ensimmäisellä kierroksella kyseisellä baanalla.

Matka jatkui Suomussalmelle nopean aterian jälkeen. Mökille pääsin vasta hämärissä, joten heitin vain muutaman kalikan makkarin Porin kaminaan ja kattilaan kävin kaappaamassa pesuvettä lämpiämään kaminan päälle. Pientä iltapalaa nautin ja sitten taskulampun valossa näin, että vastarantaan myllertänyt tuuli oli roskannut veden. Kattilan vesi oli niin roskaista, että hädin tuskin pystyin naamani ja hampaani pesemään. Kämppä ei lämmennyt oikeastaan lainkaan ja kömminkin makuupussiin, jossa kyllä tarkeni hyvin, mutta kosteus häiritsi.

Aamu oli komea. Söin aamupalan, varasin Kuusamosta golfajan ja lähdin ajelemaan kohti Koillismaan pääkaupunkia. Uusi golfkenttä on rakennettu meijerin ja kylpylän naapuriksi. Parkkipaikka oli vielä keskeneräinen, ja en ollut ihan varma, minne siitä pitää lähteä. Onneksi parkkipaikalla oli pari golffaria, jotka lähtivät kipuamaan rinnettä ylös, ja minä seurasin perässä. Klubi oli rakennettu kukkulan päälle lähes korkeimmalle kohdalle, asiointi sujui hyvin ja myös aamukahvit sain samalla kertaa.
Kahvin jälkeen lähdin alas rangelle lyömään korillisen palloja. Tunsin heti, että alusta on ihmeellisen kova, palloa oli lyötävä mieluimmin kylkeen kuin maahan. Lyöntien jälkeen selvisi kysymällä, että puttigreeni on ylhäällä klubin viereesä. Siispä kipusin sinne. Greenillä oli isoja paljaita kohtia, joten ei kovin hyvältä näyttänyt. Sitten lähdin etsimään ykkösen tiiauspaikkaa. Se oli hieman klubia alempana, mutta kuitenkin korkealla ykkösväylään nähden. Silmä sanoi, että en millään pääse veden yli väylälle ja lippukin näytti olevan todella kaukana. Sain lähtöön paikallisen kaverin ja lisäksi toisen, joka pelaa aina Kuusamossa, kun on mökillään. Heiltä selvisi, että avauksen tarvitsee olla vain 110 m. Ja totta tosiaan, avauksen sain helposti 140 metriin lipusta. Sitten tuli joku hasardi, sillä Garminin kello ei tuntenut Kuusamon kenttää lainkaan ja jouduin käyttämään kiikaria, joka kertoi lipulle olevan 170 m! Ihmettelin, mutta valitsin aseen kiikarin mukaan. Siis palloni lensi greenin taakse kanervikkoon. Pääsin sieltä kuitenkin greenille ja matka jatkui.
Kenttä oli todella kova kuten greenitkin – rullia riitti. Edellinen talvi oli tehnyt tehtävänsä ja kenttä oli hieman apeassa kunnossa, greeneiltä ja väyliltä puuttui monesta paikasta nurmi. Mutta kentän sijoittelu ja maastot olivat hienoja. 88 lyöntiä käytin kierrokseen, ei siis mikään huippukierros. Varmaan käyn kentällä toistekin!

Paluumatkalla poikkesin Irnillä ja sieltä hämärissä jälleen mökille. Muutama kalikka uuniin, iltapesut ja makuupusiin. Aamuisin lähdin hämärissä liikkeelle ja illalla hämärissä palasin mökille, vaikka ilmat olivat todella suotuisat. Mutta työ ennen huvia, sukulaisissa kiertelin ja kävin katsastamassa taimikot ja harvennuksen toteuttamisjäljet. Hyvältä kaikki näytti, ja alkoi tulla aika lähteä paluumatkalle kotiin. Ei kuitenkaan suoraan, vaan Paltamon hienon golfkentän kautta.
Pääsin jälleen ryhmään, jolla oli paljon kokemusta Paltamon kentästä. Ilmoittautumisessa tuli
positiivisena yllätyksenä, että nelihenkiselle ryhmälle greenfee oli todella edullinen. Koko ryhmä pääsi kentälle seitsemällä kympillä, siis 17,50 per nokka, vaikka minä en edes kuulunut kolmen muun kaverin ryhmään!
Aamuyhdeksältä sumu oli niin sakea, että ykkösen kiviäkään ei näkynyt, Muutamia puiden haamuja näkyi, joiden mukaan lyönnit oli suunnattava. Onneksi sumu alkoi pikku hiljaa hävitä ja taisi olla jo kuutosella melkein kokonaan pois. Vaikuttihan se kuitenkin peliimme ensimmäisillä väylillä melkoisesti, joten huipputulokset jouduimme itse kukin hylkäämään, kun tripaa ja sen sellaista tulosta vihkoon kirjattiin. Kaikkiaan käytin 92 lyöntiä, joten eihän tulos hääppöinen ollut,mutta Paltamossa aina kuitenkin viihtyy. Kenttä oli reissuni parhaimmassa kunnossa!

Sain reissullani vaihdettua kirjani Risto Kormilaisen kanssa hänen kirjaansa. Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra, kirjailija, runoilija ja kirja-arvostelija ja niinpä sainkin lukea hänen arvionsa kirjastani Ylä-Kainuu -lehdestä. Arviosta olen otettu.
Itse puolestani luin hänen kirjansa mökillä kynttilän valossa ja etsin, mitä kirjassa olisi esimerkiksi Ministä, siis nykyisestä harrasteautostani. Ja olihan siellä peräti kaksi runoa! Siis hänen 40. kirjansa on runokirja autoista. Palaan asiaan myöhemmin tällä kanavalla!