15. golfturnee - SGT

Golftapahtumamme alkoi siis 15 vuotta sitten. Olimme Mikan kanssa suorittaneet keväällä green cardin ja syksyllä teimme sitten historian ensimmäisen SGT -kiertueen. Koko 8-miehinen joukkue on kasaantunut vasta vuosien saatossa, kun pääosa joukosta oli jo siirtynyt pois samasta työpaikasta. Tällä hetkellä enää kaksi kaveria nauttii alkuperäisen työnantajamme palkkaa. Minä olin siis mukana heti alusta alkaen, mutta 2000-luvulla jouduin olemaan pois joistakin kiertueista piehtaroidessani vaikean masennuksen kourissa. Tämän vuoden kiertue oli kolmas peräjälkeen, ja ehkä tämä oli samalla myös minun viimeinen mukanaolo. Alan olla jo liian vanha tällaisiin karkeloihin, vaikka tänä vuonna peliseura oli todella kivaa ja kannustavaa. Muuten tilanteeni oli hankala, koska vasemman jalan ukkovarpaani tuotti tuskaa joka ikisellä askeleella.

Auragolfiin starttasi ensimmäisenä kuvan ryhmä. Veijon peli Aurassa ei luistanut aivan ensimmäisen kierroksen malliin ja niinpä hän siirtyi Aurinkogolfin ratkaisevalle kierrokselle toiseen ryhmään.

Auragolfiin lähti toisena kuvan ryhmä. Juhalla peli sujui mukavasti ja sunnuntaille hän siirtyi tuloksensa mukaisesti huippuryhmään.

Veijo on lähes alusta asti hoitanut kierrosten järjestelyt mallikkaasti. Suuret kiitokset hänelle siitä! Tässä Veijo pistää putin reilaan, ja se kyllä hänellä kulkeekin.

Mika on ainut, joka on osallistunut ihan jokaiselle turneelle.

Mika virittelee puttejaan kierrosta varten. Hyvin virittelikin, kun paikka huippuryhmään oli selviö.

Reijo miettii, miten sen pallon saisi upotettua mahdollisimman vähillä puteilla. En tiedä olivatko putit Reijon tuloksen ratkaisevana tekijänä, mutta me pelailimme suunnilleen samoja tuloksia.

Näyttääköhän Kari tässä kuinka vähän ne putit voivat mennä ohi?

Kari toteaa, että golfpallokin on pyöreä. Nyt putti on kohdistettu ja kierros sitten näyttää, miten se osa-alue toimii.

Juha ja Aapo joutuivat enteellisesti yhteiskuvaan Auragolfiin valmistautumisessa. He ratkaisivat Aurinkogolfin kierroksella tämän turneen voiton. Aapo viime vuoden voittajana joutui luovuttamaan haarikan Juhalle tämän vuoden kiertueen voiton merkiksi. Onnea Juhalle!

Aapo virittelee puttia kohdalleen, mutta se ei sitten ihan riittänyt.

Olen siis mietiskellyt, että nämä kiertueet saavat minun osaltani nyt päätöksen, ellei ihan ihmeellistä talven aikana tapahdu. Tunnen olevani siis liian vanha tällaisiin kapinoihin. Ehkä tänä vuonna ajatuksiini tuli lisäpontta, kun en ollut edes kunnolla kävelykunnossa - sain pinnistellä, että pysyin toisten mukana. Kierroksilla tein tämän kesän toiseksi huonoimman, huonoimman ja selkeästi huonoimman tuloksen, siis kolme heikkoa kierrosta. Muuten tämä kesä on mennyt pelillisesti erittäin hyvin, joten ehkä siksi nyt saamani tulokset tuntuvat surkeilta. Se, että jäin häntäpäähän ei ole ratkaiseva, vaan se, miltä peli tuntui, ja nyt pelit olivat surkeita!

Mutta katsotaan, miten terveys kestää ja tehdään lopullisia päätöksiä sitten. Vanha sananlasku kertoo, että vuosi lapsen kasvattaa ja vanhan vanhettaa. Se on pidettävä mielessä.

Hyvää syksyä!

hyppy menneisyyteen!

Jokamiesluokan SM-kilpailut Hyvinkäällä. 1. lähdössä näyttää viime vuoden mestari J-P Rajala vähän mallia muille.

Me ihmiset käymme erilaisissa tapahtumissa. Lauantainakin olisi ollut tarjolla muutakin huvia, esimerkiksi Järvenpäässä puistobluesia, halkojen tekoa tai golfkierrosta, mutta meikäläisen tie johti Hyvinkäälle katsomaan, miten äijät ja puolenkymmentä hameniekkaa pystyivät hallitsemaan kisavälineitään. Tapanani on vuosittain käydä muutramissa erilaisissa moottoriurheilutapahtumissa. Ajoin itsekin autourheilu-urani alkuaikoina nimenomaan jokamiesluokkaa - jokkista.

Kuitenkin melko pian siirryin ajamaan rallisprinttiä, koska totesin sen sopivan paremmin minun luonteelleni. Jokkis on kontaktilaji ja sopii siten paremmin hieman erityyppiselle ihmiselle. Aina olen arvostanut jokkiskuskien taitoja kehitellä mitä mielikuvituksellisimpia ajovälineitä ja todella hyviä ajotaitoja. Olenkin joskus leikkimielellä sanonut, että Suomesta löytyy sata Loebin vertaista ajomiestä nimenomaan jokkiskuskien joukosta. Väitettäni en tosin pysty todistamaan koskaan, mutta tuollainen vertaus on vuosien varrella iskostunut mieleeni monien rallien ja jokkiskisojen katsomoissa.

Tässä kuvassa näkyy, että aina joskus jokkismiehelläkin lipeää joko kaverin hieman avustaessa tai liian kovan yrityksen seurauksena. Ja kiepeistä syntyy kuvassa näkyvä pölypilvi. Kaksi Fiatia on jo päässyt irti ja ajokaavion mukaan ovat menossa suoraan sunnuntaille.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kurveihin sulloudutaan tappi- ja kylkituntumassa ja toivotaan, että latua olisi omalle ajokille auki kärkisijoille. Fiatit ovat tässäkin lähdössä valttia.

Minä arvostan nykyään erilaisia ajokkeja. Tässä on Rädyn Markon Imp. Tämäkin merkki pysyy mukana AKK:n mielestäni virhepäätöksen seurauksena. Aikoinaan AKK katsoi karsaasti, kun kuplat olivat aina kärkisijoilla, ja niin se synnytti säännöstön, joka salli autoihin vierasmoottorit ja vaihteistotkin. Impeissä kuten myös Fiateissa mylvii jonkun muun ajokin kone, ja vaihteita hämmenetään alunperin kuplissa olleissa vaihdelaatikoissa. Jokkisväki tuottaa tälläisia kilpalaitteita kuin tyhjää vaan!

Jotkut yrittävät mennä eksotiikassa vieläkin eteenpäin. Kuvassa on Fiatien pölyissä ajelemassa eräs harvinaisuus etuvetoinen Honda. Täksi kaudeksi AKK keksi pistää autojen minimipainoja n. 60 kiloa ylöspäin, jotta näitä uudempikorisia autoja tulisi pelikentille mukaan, mutta eipä niitä näissä karkeloissa montakaan näkynyt. Yksi VW Polo siellä oli, mutta sekin oli tehty takapuuppariksi.

Tämä NSU oli todella siisti, mutta on toteutettu samoilla periaatteilla kuin Fiatit tai Impit.

Tuollaiseen kokoelma-autoon tarvitaan monta osienluovuttajaa, kun vaihteisto ja taka-akselisto pitää saada jostakin kuplasta, moottorina käytetään Fiatin twim cameja ja nykyään melko useasti myös Golfin konetta. Toki moottoreina voidaan käyttää monen muunkin merkkisissä autoissa voimaa tuottaneita koneita, jopa kuplankin moottoreita näkyy näissä kokoelmateoksissa. Päätavoitteena on saada ajokki viivalta hätäisesti baanalle.

Katsoin AKK:n sivuilta tulokset ja Harjun Antti oli ollut kisan voittaja - jo neljännen kerran. Onnittelut!

Olen mielenkiinnolla seurannut, miten jokkiksella menee. Juuri tällä hetkellä rivit ovat melkoisen hajanaiset. Maassamme on kolme instanssia, jotka pyörittävät samantapaista kilpakarusellia, ja se on mielestäni aivan liian paljon. Viimeisin hajaannus tapahtui viime talvena, kun osa jokkikisailijoista tympääntyi AKK:n viisauteen hoidella asioita ja perusti rinnakkaisen organisaation pyörittämään kisailemista periaatteissa samoilla AKK:n säännöillä - se kolmas toimii hieman eri säännöillä.

Kun minäkin aloitin jokkiksen, niin silloin ei ollut lainkaan varmaa, että mahtuu edes kisoihin. Monta bumerrangia tuli. No nyt jokainen pääsee kisailemaan, joten siinä mielessä asiat ovat paremmin!

viikonloppu taannehtivasti

Hetekanpohjahäkkyrä!

Lauantaiaamuna kello pärisi minuuttia vaille 4. Keittelin kaurapuuron ja kupin kahvia ja niiden nauttimisen jälkeen päräytin Fiestan tulille puoli viiden aikoihin. Shelliltä kävin automaatista hakemassa vähän käteistä ja polkaisin moottoritielle pohjoista kohti. Ensimmäisen tunnin aikana joillakin suorilla tuli aurinko vastaan pitkillä, piti oikein kunnolla keskittyä, että pysyin oikealla ajouralla.

Liikenne oli hiljaista Mikkeliin asti. Muutamia rekkoja ohittelin ja minustakin meni joku vielä kiireisempi ja maksukykyisempi vauhdilla ohi. Minun matkani taittui ihan nimellisten nopeuksien mukaan. Fiestassa on todella kätevä autopilotti. Siihen voi navigaattorin avulla etukäteen ohjelmoida kolme eri nopeutta ja ajossa tarvitsee vain painaa oikeasta napista, niin nopeus pysyy sallituissa rajoissa. Lapinlahdella kävin tankkaamassa kulkupelin ja ryystämässä kupin kahvia. Olin Kajaanin linja-autoasemalla jo kymmeneltä, siis puoli tuntia ennen h-hetkeä. Parkkipaikalla oli Tuomo P jo odottelemassa ja vähitellen paikalle kertyi koko tapahtumaan osallistuva joukko.

Siinä tervehdimme toisiamme. Kaikki tunsivat vielä toisensa, vaikka olimme juhlistamassa 40 vuotta sitten päättynyttä opiskelua Kajaanissa. Toki vastaavia tapahtumia on ollut viiden vuoden välein, joihin minäkin olen osallistunut muutamia kertoja. Tietenkin jokaisen olomuodoissa oli tapahtunut kehitystä. Hiukset olivat melko tyypillisesti jo arvokkaasti harmaantuneet, joillakin ne olivat jopa tyylikkäästi lakipisteestä hävinneet. Kummallisesti hyvin monella oli sierainten alle kasvanut tupsu, ja olipa jollakin lähestulkoon vanhan ajan levyparta.

Emme jääneet bussiasemalle ihmisten töllisteltäviksi, vaan suuntasimme Sotkamon suuntaan korpeen. Kävimme illanviettopaiksassa Loma Perkkiössä, jonne jätimme muutaman ylimääräisen auton ja jatkoimme matkaa eteenpäin.

Tulimme paikkaan, jossa ajeltaisiin lähestulkoon hetekanpohjilta näyttävillä ajokeilla. Neljä pyörää ja ratti niissä oli, etupäässä ei ollut lainkaan jousitusta tai jarruja, jotka molemmat olivat sitten takapäässä. Perässä oli myös työntövoiman antava peräti 9 hevosvoiman tehopaketti. Kuskille oli muovipenkki ja neljän pisteen turvavyöt, jotta ohjastaja pysyisi penkissä. Saimme järjestäjältä haalarit, näppylähanskat ja kypärän. Tosin Seppo P joutui ajamaan omissa tamineissa, kun järjestäjän haalareissa koot loppuivat kahteen äksään - niitä olisi pitänyt olla kolme tai neljä.

Osa porukasta sunnustautuneina juhla-asuun.

Ensin saimme päristellä muutaman kierroksen omaan tahtiin harjoittelun merkeissä. Sitten pistettiin jokainen vuoron perään yksi kerrallaan ajamaan ns. nopean kierroksen, ja aikojen perusteella ryhmä jaettiin finaaleihin. Vaikka porukka on aina ollut urheiluhenkistä, niin nyt ainoastaan A-finaali ajettiin. Ehkäpä oli niin, että voiton luisuessa tavoittamattomiin, ei intoa riittänyt mihinkään mutasarjan koitokseen. Vain voitto olisi maistunut, ja niinhän se Markulle maistuikin. Onnittelut vielä kerran näin julkisesti.

Ajelun jälkeen oli toinen vähintään yhtä kova suoritus edessä. 22 tonnin kavinkoneella olisi pitänyt saada koukattua kaljapullo pölkyn päältä. Ainoastaan Tuomo P ja Seppo J onnistuivat tehtävässä. Meillä muilla homma kariutui pullon tippumiseen pölkyn nokasta.

Urakan jälkeen nautimme vanhaan navettaan tehdyssä ravintolassa lohikeiton ja jälkiruokakahvit. Kylläisinä siirryimme Loma Perkkiöön.

Käytössämme oli kaksi mökkiä. Toiseen mökkiin meni 5 asukkia ja toiseen loput. Tuli aivan selväksi, että ne, jotka jo kouluaikoina olivat seuramiehiä, olivat sitä edelleen. Vuosikymmenet eivät tuossa mielessä olleet muuttaneet oikeastaan mitään. Pääasiassa tarkkailijana illan tapahtumia seuratessani tuli välillä mieleen, että jotkut olisivat voineet tehdä työuran vaikkapa näyttelijöina, sen verran sujuvaa heidän ulosantinsa oli. Matti ja Tapani jopa suoriutuivat yksinlauluesityksistään ihan kiitettävästi.

Illan mittaan saunoimme, uimme ja joimme olutta tai hieman jopa teräviäkin sekä nautimme Seppo P:n rouvan Riitan luomista herkullisista antimista. Puheita pidettiin ja toisiamme kehuttiin kunnes vähitellen kaikki löysivät tiensä nukkumapaikalleen.

Aamulla nautimme aampupalan ja -kahvit, jotkut kävivät jopa aamusaunassakin, siivosimme paikat säälliseen kuntoon ja poistuimme. Viiden vuoden kuluttua olisi jälleen tarkoitus tavata, silloin kaikki ovat jo todennäköisesti eläkevaareja. Nyt oli vielä joitakin aivan täysipäiväisissä toimissa.

Minua tietenkin harmitti, että kirjoittamiani kirjoja ei porukka ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lukenut. Ehkä ei olisi tarvinnut vastata niin moneen kysymykseen minun kohdalle sattuneista osumista. Mutta onneksi olen jo lähes terve, joten en kokenut mitenkään pahoja ahdistuksia - vielä viisi vuotta sitten olisi tilanne ollut aivan toinen.

Tämän kiven alla lepäävät vanhempani.

Tapaamisestamme ajoin suoraan Kontiomäen Shellille, jossa söin. Sieltä jatkoin matkaa Suomussalmelle hautausmaalle katsomaan, missä kunnossa on isän ja äidin hautapaikka. Meillä on sopimus seurakunnan kanssa haudan hoitamisesta, joten jäi vähän kismittämään, kun haudalla ei ollut vielä kukan kukkaa. Jotakin multaan oli kylvetty, mutta eipä vielä olleet siemenet itäneet.

Kirkolta ajoin äitini kotipaikalle Näljänkään, jossa minulla on sisareni kanssa pieni metsäpaikka, tai oikeastaan taimikkopaikka, koska suurempaa puustoa on vain pienellä osalla pinta-alasta. Kävin vilkaisemassa, miten taimikko on pärjännyt ja menin sitten kahville ikäiseni serkun luokse. Sain kuulla, että hekin ovat lopettelemassa karjataloutta. Kuljetus lehmille on jo kuulemma tilattu.

Mökin ranta.

Viime talven kova juoksutus ja sähkön jauhaminen näkyy Kiantajärven veden korkeudessa. Normaalisti tähän aikaan veden pitäisi liplattaa aivan grillikatoksen lähellä, mutta nyt rantaa on todella ruhtinaallisesti. Kalamiehetkin saavat luovuttaa munansa kattilaan, kun kalaa ei yksinkertaisesti järvestä tule, vaikka olisi yritystäkin.

Torkuin kylmässä mökissä makuupussissa yön yli ja aamulla ajelin kirkolle äidin kuolinpesän omistamalle entiselle mummoni mökille. Avasin ikkunat ja suunnistin Ämmänsaareen aamukahville ja sitten setäni luokse. Setä odotteli kaikessa rauhassa sydänoperaatiota Kuopioon. On hän paljon paremmassa kunnossa kuin isäni mennessä vastaavaan leikkaukseen. joten ennuste on tietenkin parempi.

Kävin vielä syömässä poropizzan, tankkasin auton ja riensin mummon mökille.

Minulla oli mökillä treffit kiinteistövälittäjän kanssa. Tarkoituksemme on myydä mökki, josta on meille vain menoa. Saapa nähdä, kiinnostaako ketään!

Kun Kainuuseen asti olin lähtenyt, niin olihan minun käytävä pelaamassa kierros golfia. Siispä väänsin ajokin keulan etelää kohti ja Vartiuksen tien risteyksestä varmistin puhelimella, että Paltamon kentälle pääsen pelaamaan. Olin luukulla kahdelta ja tiiausajan sain 14.10. Ottaessani bagia pois autosta ja pistäessäni kenkiä jalkaani huomasin, että mäkärät ovat saaneet siivet. Kumartaessani alaspäin, niitä oli menossa silmiin ja korviin, pari sai jopa purastua palaset käsivarsistani. Kentällä ne eivät vaivanneet kuin tiiatessa tai putatessa. Pelasin 28 bogeypistettä, joka on paljon alle tasoitukseni. Huomasin, että pelkästään lätkillä etäisyyksien ilmoittaminen aiheutti minulle paljon huteja. Lyönnit menivät joko ihan liian pitkiksi tai jäivät lyhyiksi. Kolmessa tunnissa oli kierros ohi. Kenttä oli kohtalaisessa kunnossa ja maisemathan Paltamon kentällä ovat maan kuulut.

Pelin jälkeen ajelin Kajaaniin kummityttöni luokse. Hänellä on nuorimmainen vauva vasta viiden viikon iässä, joten enpä ollut sitä uusinta tulokasta nähnytkään. Ryyppäsimme kahvit ja oikaisin auton keulan kohti Mäntsälää. Nyt ajoin vaihteeksi Jyväskylän kautta ja yhden aikaan yöllä olin kotona. Koirat ottivat hyvin innokkaasti vastaan reissulta!

mielenkiintoista autokauppaa!

Muutama viikko sitten laitoin myynti-ilmoitukset kuvassa olevasta harraste-autostani useaan nettifoorumiin. Sunnuntaina illalla lontoolaismies oli väsännyt emailin minun luukkuuni. Hän kertoi viestissään yksinkertaisesti olevansa kiinnostunut ostamaan autoni, pyysi viimeisimmän hintani ja lisäkuvia tai aineistoa kohteesta. Vastasin, että hinta on ilmoituksen hinta, ja pistin liitteeksi 13-sivuisen tarinan Minin rakentamisesta vuosina 2005-2007. Valittelin vielä, että selostukseni on suomeksi.

Maanantaina alkoi tapahtua. Ostaja esitti, että hän siirtäisi rahat minun PayPal -tililleni, koska hän ei voi työn vuoksi mennä pankkiin ja hänellä ei ole nettiaksessiakaan pankkiinsa. Vastasin, että minä en tiedä mitään moisesta rahansiirtoon käytettävästä tavasta ja ehdotin kuitenkin normaalia pankkisiirtoa, laitoin jopa tilini numeron hänelle. Hän vastasi hyvin pian ja kertoi, että PayPal -tilin avaus on hyvin helppoa ja toivoi, että minä sellaisen itselleni hankkisin.

Soitin pankkiini, eikä heilläkään ollut antaa juuri mitään tietoa kyseisestä rahansiirtotavasta. Sieltäkin ehdotettiin, että rahat siirrettäisiin suoraan tililleni. Etsin netistä tietoa PayPalista, ja todellakin tilin avaaminen oli helppoa. Sain netistä myös tietoa systeemistä. Siksipä heitin PayPal -tilini tunnuksen ostajalle ja jäin odottelemaan.

Soitin myös katsastuskonttorille ja pyysin neuvoa miten toimia, jos autoni menisi ulkomaille. Sen verran todentuntuisia ostajan toimet olivat.

Muutaman tunnin kuluttua tuli viesti, että ostaja on lähettänyt tililleni 1100 € ekstraa, joka minun tulisi lähettää edelleen Western Unionin kautta hänen pickup agentilleen. Kävin muutaman kerran katsomassa PayPal-tiliäni, mutta maanantain aikana tilini ammotti edelleen tyhjää. Ajattelin, että puolen yön aikoihin tililleni tupsahtaa rahat, ja voin siirtää ne sitten omalle pankkitililleni ja viedä ylimääräinen Mäntsälän Matkahuoltoon, joka on lähin Wester Unionin toimipiste.

Tiistaiaamuna menin jälleen innokkaana katsomaan PayPal -tiliäni, mutta saldo näytti edelleen nollaa. Laitoin viestin ostajalle ja kysyin kuinka kauan rahojen tulo kestää. Vastaukseksi sain, että minun olisi omista rahoistani vietävä WU-toimistoon 1100 € ja osoitettava ne ostajan picup agentille. Vasta tämän suorituksen jälkeen saisin rahat PayPal -tililleni. Vastasin heti, että minulla ei ole rahaa enkä edes halua tehdä moista liikettä. Kaverilta eivät sanat loppuneet, vaan kertoi, että tämä on PayPalin käytäntö, ja kehotti minua toimimaan sen mukaan, jotta päästään pian eteenpäin. Kiire ja nopeus olivat koko ajan ostajan viesteissä merkittävässä roolissa. Oli vähän sellainen tunne kuin olisi ollut kekäle hännän alla.

Eilen illalla sitten laitoin viimeisen viestini, että unohdetaan koko kauppa, jos ei toimita minun tavallani. Siis en halua pistää omia rahojani likoon, koska minulla ei ole mitään takuita siitä, että PayPal -tililleni tulisi koskaan mitään suorituksia. Kerroin vielä, että monet suomalaiset ovat menettäneet Wester Unionin kautta tapahtuvissa rahansiirroissa rahojaan ja siksi minäkin olen varovainen.

Tuon viimeisen viestini jälkeen lontoolaismies vaikeni, mutta saapa nähdä, tekeekö jotakin jäynää, koska hänellä on minun osoitteeni ja jopa pankkitilini numero. Kun en ole mikään riskien ottaja, niin saatoin menettää autokaupan, joka olisikin ollut merkittävä juttu. Brittiauto olisi palannut kotiinsa! Epäilen kuitenkin huijausyritystä.

Mutta autokauppa-asiat eivät loppuneet tähän. Netissä on myynnissä myös minun varsinainen ajokkini Ford Fiesta ST 150. Eilen kopsahti luukkuuni viesti, että amerikkalainen kapteeni haluaisi ostaa autoni. Vastasin hänelle, että minulla on hieno pikkusportti, hinta on ilmoituksen hinta, mutta jos päästään todella pikaisesti kauppoihin, niin voin antaa 400 € alennusta. Viestiin laitoin, että mitään PaPal- tai Wester Union -sidoksia en tule hyväksymään. Haluan myyntihinnan suoraan käteeni tai pankkitililleni. Lopuksi laitoin vielä ihmettelyni, miksi jenkkikapteeni haluaa ostaa auton Suomesta. Toki Fiesta ST on hieno ja todellinen ajajan auto, mutta kuitenkin. Viestiini ei ole kuulunut vastausta - eipä ilmeisesti kuulukaan!

Kyllä autokaupoissa on aina oma jännityksensä, ja minulla oli todella hauskaa, vaikka kaupat jäivätkin syntymättä. Vaihdoimme kymmeniä sähköpostiviestejä parin päivän aikana. Ostaja ei ollut ilmeisesti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, niin todentuntuisesti hän oli koko kuvion laatinut. Oli käyttänyt konseptinsa kehittämiseen todella runsaasti aikaa, ja välillä minusta tuntui aivan siltä, että hän on tosissaan kiinnostunut juuri minun autostani. Kuitenkin koko ajan odotin uusia kuvioita ja liikkeitä, mihin suuntaan milloinkin käännytään.

Jos hän todella autoni haluaa, niin hänellä on siihen edelleenkin mahdollisuudet. Aika senkin näyttää!

27.5.2011.
Lisäys edelliseen juttuun.
Eilen illalla tuli tori.fi sivustojen operaattorilta viesti, että samanlaisia hutijausyrityksiä on tapahtunut muitakin. Kuinka moni meikäläisistä on mennyt vipuun, ei ole tiedossa. Kyllä varmasti joku on haksahtanut, sen verran ammattimaisesti huijarit olivat koko casen kasaan kutoneet.

ei voi olla - totta! Kuitenkin on

Airedalenterrierimme Sorjan synnyttämisen aika läheni. Vappuviikolla vaimo käytti koiran Järvenpäässä kuvauksessa, ja odotettavissa oli 5 - 6 pentua. Siispä kokosimme olohuoneeseen pentulaatikon pentueen synnyttämistä ja hoitamista varten.

Ja sitten oli ohjelmassa vain odottelua. Hain perjantaiehtoona tyttären tyttäreni Hennan vaimolle avuksi pentujen maailmaan saattamisessa ja hoivaamisessa. Mutta mitään ei tapahtunut! Sorja oli kyllä kivulias ja läähätti, mutta mitään ponnistuksia ei ilmaantunut. Hennakin jo kyllästyi turhaan odotteluun ja vein hänet kotiin Vapun aattoiltana Minillä.

Vappuaamuna vaimo ei enää havainnut pentujen liikkeitä ja hän alkoi etsiä apua soittelemalla ensin kasvattajalle, joka ehdotti lähtöä Helsinkiin eläinlääkäriasemalle, joka aukaisisi ovensa vasta kymmeneltä. Siinä hässäkässä muistettiin, että Mäntsälässä on Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaala. Vaimo soitti sinne, ja sieltä luvattiinkin apu keisarileikkauksen muodossa, jos se olisi tarpeen. Pennut olivat olleet jo todella huonossa kunnossa, sydänäänet olivat olleet jo melko vaimeat, joten he olivat käynnistäneet keisarileikkauksen heti pelastaakseen pennuista edes osan ja tietenkin myös emän.

Leikkauksen jälkeen Sorjalla oli 4 elävää pentua, 2 oli ollut kuolleena jo kohdussa kohtalaisen pitkään ja kolmas oli kuollut heti leikkauksen jälkeen. Leikkaava lääkäri oli jättänyt istukat kohtuun, koska ne olivat olleet todella lujassa. Lisäksi leikkauksen lopussa oli tullut kiire jollekin maatilalle avustamaan lehmän synnytyksessä.

Vaimo tuli kotiin Sorjan ja pentujen kanssa. Sorja oli aivan kanttuvei nukutuksesta ja lääkityksestä. Yhdessä saimme Sorjan pentulaatikkoon ja vaimo aloitti pentujen tissityksen. Koska Sorja oli tilanteesta aivan ulkona ja kivusta aivan sekaisin, niin se sai tokkastua yhtä tissiin menossa olevaa pentua turhan kovasti, ja hetken kuluttua pentu kuoli - siis vain kolme pentua oli enää hengissä!

Hätä alkoi olla minullakin jo melkoinen, kun lisäksi vaimo pyörtyi pentulaatikkoon. Soitin tyttärelleni, mitä minä pystyisin tekemään ja sain joitakin ohjeita. Aivan ensimmäiseksi raahasin vaimon pois laatikosta ja laitoin hänet makuuasentoon jalat ylös. Hetken päästä hän alkoi heräillä ja pian tytärkin saapui avukseni. Vaimo sai kivennäisvettä, suolaa ja ravintoa, jotka olivat koko hässäkässä ilmeisesti unohtuneet. Lisäksi huono istuma-asento laatikossa, järkyttävät tapahtumat ja vajavainen hengitys veivät vääjäämättömästi pilkotuksen taakse, mutta selvittiin kuitenkin.

Kasvattajalla oli juuri synnyttänyt lakelandinterrieri, jolle kolmen oman pennun lisäksi tuli kolme Sorjan pentua. Näin Sorjaa pystyttäsiiin lääkitsemään kovemmilla aineilla kuntoon.

Tiistaina vaimo vei Sorjan oman eläinlääkärin tarkastukseen, ja koira joutui heti uudelleen leikkauspöydälle. Siis kahden päivän päästä keisarileikkauksesta Sorja jouduttiin nukuttamaan toisen kerran, ja nyt Sorjalta leikattiin huonoon kuntoon mennyt kohtu kokonaan pois. Päivän - parin päästä kohtu olisi voinut aiheuttaa Sorjan menehtymisen. Nyt eletään toivossa, että kiva koira saa elinvuosia lisää, vaikka äitiyteen siitä ei enää ole. Toivottavasti myös pennut vahvistuvat ja antavat iloa sijoitusperheilleen vuosiksi eteenpäin.

Pääsiäisen alla

Vuosi sitten joutsenet viettivät aikaa viikkokausia lähellämme Mäntsälänjoen tulviessa järveksi, mutta nyt tapahtui kesän tulo eri tavalla. Tänään pellot olivat jo vedestä vapaana ja joutsenet tipotiessään. Kahtena päivänä tänä keväänä yritin kuvata niitä, mutta laihoin tuloksin. Eläinkuvaus on hauskaa, mutta niin harvoin tuloksekasta.

Kolmisen viikkoa sitten hiihdin vielä aivan kunnollisen hiihtolenkin ja nyt menetettiin jo järvikin. Kaipa nyt on vaan tajuttava, että olemme siirtyneet kesään lyhyen kaavan mukaan.

Ensi viikon loppupuolella pitäisi tämän kuvassa olevan karvaturrin saada pikkuairiksia. Edellisestä juoksusta homma meni Sorjalla harjoitteluksi. Olimme jo hankkineet synnytystä varten jo laatikkotarpeetkin, mutta veimme koiran kuitenkin varmuuden vuoksi kuvaukseen. Yllätys oli melkoinen, kun kohtu olikin tyhjää täynnä.

Minä en ole tästäkään raskaudesta ihan varma, mutta viikon sisään pitäisi jotakin tapahtua, jos on tapahtuakseen. Pidetään peukkuja, jotta Sorja saisi näyttää äidin kykynsä.

Toivottelen tässä samalla kaikille tänne mustaan aukkoon eksyneille hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa.

merkillisiä aikoja!

Kun en itse enää pysty harrastamaan urheilua kuten joskus ennen, niin olen pakosta joutunut penkkiurheilijaksi. Tarkoitan, että osallistun nykyään urheilun seuraamiseen pääasiassa televison kautta. Enkä ole lainkaan ilahtunut tavoista kehittää urheilua yhä enemmän showbusineksen ehdoilla. Urheilija kuitenkin on vain työmies tai -nainen, joka tekee työtään parhaan suorituksen aikaansaamiseksi, ja palkka työstä on tietenkin menestyminen. Media kuitenkin haluaa, että ennen suoritusta kuin heti suorituksen jälkeen pitäisi olla innokkaana vastaamassa toimittajien todella typeriin kysymyksiin. Ihmettelen, että pääosa urheilijoista pystyy suhtautumaan tilanteeseen tyynesti - ehkä kuitenkin itse mielessään huumorimielellä. Minä kuitenkin pihisen kiukusta!

Minä en tykkää katsella ja kuunnella noita tilanteita lainkaan, kun mielelläni katsoisin enemmän suorituksia kuin tyhjiä löpinöitä.

Monet lajit ovat kehittyneet tai niitä on järjestelmällisesti kehitetty mediaseksikkäiksi. Halutaan tarjota katsovalle yleisölle enemmän draamaa kuin urheilua. Kilpailutilanteeseen tuodaan väkisellä tehtyjä jännityselementtejä mukaan. Hiihdossa ne ovat yhä lisääntyneet yhteislähtökisat, joissa porukalla hiihdellään alkutaipale yleensä yhdessä ja vasta loppukilometreillä hiihdetään kunnolla ja jaetaan mitalit. Ollessani itse hiihtäjä, en lainkaan tykännyt noista kisoista, vaikka monet seuran mestaruudet voitinkin juuri taktiikalla muita peesaten ja viimeisellä kilometrillä voittoon karaten. Eihän se ole oikein! Sprinttihiihdosta tykkään ja olisin varmasti itsekkin keskittynyt siihen, jos sellaisia olisi minun aikanani järjestetty. Se hiihdosta.

Moottoriurheilu on tietenkin minun arvoasteikossani ykkösenä, mutta siihenkin ovat mediapellet kajonneet jokaisessa lajissa. Jännitystä pitää saada aikaan vaikka väkisin. F1:ssä ja amerikkalaisissa lajeissa ehkä teennäinen sormeilu tapahtumiin on ollut kaikkein kovinta. Pitää tehdä mm. niin huonot renkaat, että vähän väliä pitää käydä niitä varikolla vaihtamassa. Siis taktiikalla halutaan sormeilla tuloksia ja urheilijan suorituksen arvoa pienennetään. Autoihin on pitänyt kehittää kersit ja avattavat spoileriluukut, jotta helpotettaisiin ohituksia! Nyt on jopa ehdotettu, että keinotekoisesti kasteltaisiin rataa kisan aikana, jotta saataisiin jälleen sitä jännitystä mukaan. Minä katson useasti kisat vielä uudelleen, kun jo tiedän tuloksen, näin pystyn seuraamaan urheiljoiden suorituksia paremmin ja voin kelata turhat höpinät pois. Minusta kaikki toimet, joilla tähdätään ns. onnen vaikutuksen lisäämiseen tuloksiin, pitäisi ehdottomasti karsia minimiin, ja antaa urheilijoille mahdollisuudet esittää parastaan.

Muistuupa mieleeni eräs kilpailureissu Tornion ja Kemin seudulle. Ajoin silloin rallisprinttiä: Kisat olivat asfaltilla ajettavia. Ensimmäisen päivän kisassa ajoin ensimmäisellä kierroksella ajan, jolla pääsin tuloslistan kärkipäähän ja palkintosijalle, mutta halusin toisella kierroksella vielä parantaa aikaani. Radan loppupuolella T-risteykseen olivat kuitenkin edelliset kilpailijat oikomalla nostaneet oikein kunnon kerroksen soraa. Sliksini eivät tietenkään purreet hiekkakerroksen läpi asfalttiin, ja seurauksena oli suistuminen katon kautta ympäri pyörilleen syvän ojan pohjalle. Sain palkinnon, mutta illalla oli hotellin parkkipaikalla tehtävä lasikuituhommia seuraavan päivän kisaa varten. Muuten autoni säilyi kunnossa kaadosta. Seuraavana päivänä olin menossa lähtöön, kun taivas aukeni ja kasteli ajoradan tehokkaasti. Minulla oli tietenkin autossani alla sliksit, joten ajaminen oli kuin jäällä luistelua. Kuitenkin pahimmat kilpailijani olivat päässeet ajamaan kuivalla kelillä! Onneksi toiselle kierrokselle ajorata kuivui sen verran, että minäkin pääsin jonkinlaiseen vauhtiin ja jälleen kuitenkin palkinnoille. Kuitenkaan en ollut pystynyt antamaan parastani olosuhteista johtuen ja se tietenkin korpesi. Siis urheilijan kannalta on todella väärin vielä lisää sormeilla ulkoisia olosuhteita jännitysmomentin lisäämiseksi. Urheilijoille täytyy järjestää niin tasapuoliset olosuhteet kilpailuun kuin mahdollista - mielestäni. En voi ymmärtää, että selostajatkin toivovat, että joku ulkopuolinen seikka sotkisi kisaa ja saisi aikaan sen, että sarjan jännitys säilyisi. En ymmärrä! Parhaanhan pitäisi aina voittaa!

Vaalitkin sitten käytiin. Pitkästä aikaa kävi niin, että minunkin ehdokkaani meni läpi. Kävin läpi lukuisat vaalikoneet oikeaa ehdokasta etsiessäni ja kuten jo aiemmin tällä kanavalla kirjoittelin, niin PerSun ehdokkaita oli kiitettävästi tyrkyllä parhaimmilla osumilla. Eipä siis olekaan ihme, että kyseinen puolue sai suuren voiton. Nyt heillä on sitten näytön paikka! En siis äänestänyt kyseistä puoluetta, koska puoluejohtaja ei sympatioitani kerää, enkä äänestänyt vihreitä enkä kommareitakaan, joita yllättäen tupsahti vaalikoneissa ehdolle. Minä olin luullut, että ne ovat sukupuuttoon hävinneitä. Onpahan kuitenkin minullakin oikeus vaikkapa arvostella maan asioita seuraavan neljän vuoden aikana, kun kävin numeron piirtämässä.