Kun en itse enää pysty harrastamaan urheilua kuten joskus ennen, niin olen pakosta joutunut penkkiurheilijaksi. Tarkoitan, että osallistun nykyään urheilun seuraamiseen pääasiassa televison kautta. Enkä ole lainkaan ilahtunut tavoista kehittää urheilua yhä enemmän showbusineksen ehdoilla. Urheilija kuitenkin on vain työmies tai -nainen, joka tekee työtään parhaan suorituksen aikaansaamiseksi, ja palkka työstä on tietenkin menestyminen. Media kuitenkin haluaa, että ennen suoritusta kuin heti suorituksen jälkeen pitäisi olla innokkaana vastaamassa toimittajien todella typeriin kysymyksiin. Ihmettelen, että pääosa urheilijoista pystyy suhtautumaan tilanteeseen tyynesti - ehkä kuitenkin itse mielessään huumorimielellä. Minä kuitenkin pihisen kiukusta!
Minä en tykkää katsella ja kuunnella noita tilanteita lainkaan, kun mielelläni katsoisin enemmän suorituksia kuin tyhjiä löpinöitä.
Monet lajit ovat kehittyneet tai niitä on järjestelmällisesti kehitetty mediaseksikkäiksi. Halutaan tarjota katsovalle yleisölle enemmän draamaa kuin urheilua. Kilpailutilanteeseen tuodaan väkisellä tehtyjä jännityselementtejä mukaan. Hiihdossa ne ovat yhä lisääntyneet yhteislähtökisat, joissa porukalla hiihdellään alkutaipale yleensä yhdessä ja vasta loppukilometreillä hiihdetään kunnolla ja jaetaan mitalit. Ollessani itse hiihtäjä, en lainkaan tykännyt noista kisoista, vaikka monet seuran mestaruudet voitinkin juuri taktiikalla muita peesaten ja viimeisellä kilometrillä voittoon karaten. Eihän se ole oikein! Sprinttihiihdosta tykkään ja olisin varmasti itsekkin keskittynyt siihen, jos sellaisia olisi minun aikanani järjestetty. Se hiihdosta.
Moottoriurheilu on tietenkin minun arvoasteikossani ykkösenä, mutta siihenkin ovat mediapellet kajonneet jokaisessa lajissa. Jännitystä pitää saada aikaan vaikka väkisin. F1:ssä ja amerikkalaisissa lajeissa ehkä teennäinen sormeilu tapahtumiin on ollut kaikkein kovinta. Pitää tehdä mm. niin huonot renkaat, että vähän väliä pitää käydä niitä varikolla vaihtamassa. Siis taktiikalla halutaan sormeilla tuloksia ja urheilijan suorituksen arvoa pienennetään. Autoihin on pitänyt kehittää kersit ja avattavat spoileriluukut, jotta helpotettaisiin ohituksia! Nyt on jopa ehdotettu, että keinotekoisesti kasteltaisiin rataa kisan aikana, jotta saataisiin jälleen sitä jännitystä mukaan. Minä katson useasti kisat vielä uudelleen, kun jo tiedän tuloksen, näin pystyn seuraamaan urheiljoiden suorituksia paremmin ja voin kelata turhat höpinät pois. Minusta kaikki toimet, joilla tähdätään ns. onnen vaikutuksen lisäämiseen tuloksiin, pitäisi ehdottomasti karsia minimiin, ja antaa urheilijoille mahdollisuudet esittää parastaan.
Muistuupa mieleeni eräs kilpailureissu Tornion ja Kemin seudulle. Ajoin silloin rallisprinttiä: Kisat olivat asfaltilla ajettavia. Ensimmäisen päivän kisassa ajoin ensimmäisellä kierroksella ajan, jolla pääsin tuloslistan kärkipäähän ja palkintosijalle, mutta halusin toisella kierroksella vielä parantaa aikaani. Radan loppupuolella T-risteykseen olivat kuitenkin edelliset kilpailijat oikomalla nostaneet oikein kunnon kerroksen soraa. Sliksini eivät tietenkään purreet hiekkakerroksen läpi asfalttiin, ja seurauksena oli suistuminen katon kautta ympäri pyörilleen syvän ojan pohjalle. Sain palkinnon, mutta illalla oli hotellin parkkipaikalla tehtävä lasikuituhommia seuraavan päivän kisaa varten. Muuten autoni säilyi kunnossa kaadosta. Seuraavana päivänä olin menossa lähtöön, kun taivas aukeni ja kasteli ajoradan tehokkaasti. Minulla oli tietenkin autossani alla sliksit, joten ajaminen oli kuin jäällä luistelua. Kuitenkin pahimmat kilpailijani olivat päässeet ajamaan kuivalla kelillä! Onneksi toiselle kierrokselle ajorata kuivui sen verran, että minäkin pääsin jonkinlaiseen vauhtiin ja jälleen kuitenkin palkinnoille. Kuitenkaan en ollut pystynyt antamaan parastani olosuhteista johtuen ja se tietenkin korpesi. Siis urheilijan kannalta on todella väärin vielä lisää sormeilla ulkoisia olosuhteita jännitysmomentin lisäämiseksi. Urheilijoille täytyy järjestää niin tasapuoliset olosuhteet kilpailuun kuin mahdollista - mielestäni. En voi ymmärtää, että selostajatkin toivovat, että joku ulkopuolinen seikka sotkisi kisaa ja saisi aikaan sen, että sarjan jännitys säilyisi. En ymmärrä! Parhaanhan pitäisi aina voittaa!
Vaalitkin sitten käytiin. Pitkästä aikaa kävi niin, että minunkin ehdokkaani meni läpi. Kävin läpi lukuisat vaalikoneet oikeaa ehdokasta etsiessäni ja kuten jo aiemmin tällä kanavalla kirjoittelin, niin PerSun ehdokkaita oli kiitettävästi tyrkyllä parhaimmilla osumilla. Eipä siis olekaan ihme, että kyseinen puolue sai suuren voiton. Nyt heillä on sitten näytön paikka! En siis äänestänyt kyseistä puoluetta, koska puoluejohtaja ei sympatioitani kerää, enkä äänestänyt vihreitä enkä kommareitakaan, joita yllättäen tupsahti vaalikoneissa ehdolle. Minä olin luullut, että ne ovat sukupuuttoon hävinneitä. Onpahan kuitenkin minullakin oikeus vaikkapa arvostella maan asioita seuraavan neljän vuoden aikana, kun kävin numeron piirtämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti