Perjantaina minulla oli sattuneesta syystä asiaa Otaniemeen. Vaikka vuosien mittaan olen käynyt paikassa useita kertoja, niin en ollut ollenkaan varma, miten osoitteeseen löydän. Siksi pistin kohteen tiedot muutamia vuosia vanhaan Garmin nuvi 200 -kapulaan. Ajoajaksi Mäntsälästä kone ilmoitti muutamaa minuuttia vaille tunnin. Kun en uskonut navigaattorin ohjeita ajaa Lahden tietä aina kehä I:lle, vaan oikaisin Hyrylän kylän ohikulkutien kautta Tuusulan tielle, niin Garmin lisäsi ajoaikaan 3 minuuttia. Kun aina lähden ajoissa, niin perjantainakin olin hyvissä ajoin lähitienoilla - onneksi, sillä navigaattori ajatti minut korttelin tai kiinteistön toiselle puolelle. Jouduin kävelemään pitkät pätkät ja pari kertaa jopa kysyin, miten haluamaani paikkaan parhaiten pääsisin. Olin kuitenkin varttia vaille paikalla!
Olen jo aiemmin huomannut, että navigaattorini kartat ovat vähän sinne päin. Helsingin keskustan liikenteessä siitä ei joka paikassa ole ollut mitään hyötyä - pikemminkin päinvastoin. Se on ajattanut vähän väliä umpikujiin tai yrittänyt jopa käännyttää kiellettyihin paikkoihin. Kuntaliitosten myötä on myös teiden ja katujen nimistö muuttunut jossakin päin niin paljon, että tänään ajattelin pistää navigaattorini kartat uusiksi.
Garminin sivusto löytyi helposti netistä. Ohjeet olivat helpot, mutta monta mutkaa asiassa oli ennen karttojen saamista koneeseen. Ensin piti tietenkin perustaa tili, sitten piti rekisteröityä ja rekisteröidä laite ja vasta noiden temppujen jälkeen pääsin ostelemaan karttoja. Valitsin sellaisen tuotteen, jolla saan koko laitteen käyttöiäksi päivittää kartat neljä kertaa vuodessa ilmaiseksi, mutta tuote maksoi nyt 89 euroa eli saman verran kuin laite uutena. Kun olin hoitanut maksun Visalla, sain oikeuden ladata kartat.
Kauhistuin, kun mikroni ilmoitti, että lataaminen kestää 325 tuntia käyttämälläni tiedonsiirtonopeudella. Onneksi en ole hätäinen poika, vaan annoin koneen ruksuttaa ja niin latautumisaika muuttui ja vihreää palkkia ilmestyi latauksen edistyessä. Kolmisen tuntia päivitys kesti!
Saapa nähdä, miten navigaattori ohjaa minut seuraaviin kohteisiin. En kuitenkaan viitsinyt lähteä vain ajelemaan ja tutkimaan, sillä niin insinööri en enää ole! Eiköpähän asia selvinne lähivuosina ihan oikeilla matkoilla.
tiistai 22. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
kaverista tohtori tänään 18.2.
Nyt se sitten tapahtui. Entinen työtoverini ja kaverini Jyrki Penttinen väitteli tänään Otaniemessä mobiilitelevisioverkon suunnittelusta ja optimoinnista.
Taisi ensimmäinen tunteroinen mennä siihen, että vastaväittäjät kyselivat JyPeltä järjestelmän kaupallisista seikoista, mutta toinen puolisko olikin sitten jo teknisiin asioihin liittyvää pientä ahdistelua. Erityisesti ruotsalainen vastaväittäjä esitti kiperiä kysymyksiä. Mutta JyPe kesti hyvin, vaikka välillä joutui ottamaan kantaa kysymykseen, onko joku aineistossa esitetty väittämä oikein!
On nostettava hattua oikein kunnolla, kyllä JyPe hallitsi asian, ja asian parissa aherretut vuodet eivät olleet menneet hukkaan. Yli kaksi tuntia hiillostus kaikkiaan kesti, ja pääsimme nauttimaan kakkukahvit. Nyt on odotettava pieni tuokio, ja JyPe saa pistää ansaitun hatun päähänsä. Toivottavasti hän heittää hatullisella kuvalla, kun tilanne todentuu!
Miksi minusta tuntuu hyvältä, että juuri JyPe pääsi tavoitteeseensa?
Hän tuli aikoinaan nuorena ylioppilaana harjoittelijaksi samaan työpaikkaan, tosin toiselle osastolle alkuvaiheessa. Jostakin syystä kuitenkin tutustuimme, ja minulla on jäänyt mieleen, kuinka hän lähes ensimmäiseksi kysyi, kuinka pääsisi kansainvälisiin hommiin. Yhden vuoden opiston jälkeen JyPe siirtyi Otaniemeen korkeakouluun ja oli meillä harjoittelemassa aina, kun opiskeluiltaan ehti. Diplomityönsä jälkeen hänestä tuli matkapuhelinyksikköön vakinainen työntekijä ja tapasimme käytännössä päivittäin ainakin firman kahviossa. Päivätyönsä ohessa hän kävi opettamassa firman ulkopuolella, kun oli todella kiinnostunut opettamistyöstä. Ja opiskeli lisenssiksi!
JyPe kohtasi perheessään tragedian, josta minä silloisen työni puitteissa sain tiedon melko pian tapahtuman jälkeen. Vaikka olen insinööri, enkä tunne mitään henkisen auttamisen konsteja taikka keinoja, niin soitin viipymättä JyPelle, ja keskusteluilla kävimme tilannetta läpi. Uskon ja toivon, että hän sai myös oikeaakin ammattiapua, mutta yritin tehdä kuitenkin parhaani. Sain sen kuvan, että pystyin ainakin hiukan auttamaan häntä.
Vuoden 2002 loppupuolella jouduin vuorostani minä tragedian kouriin. Ja JyPe oli ensimmäisiä tukijoitani tuskassani. Eräänkin kerran hän oli meillä viettämässä vapaa-aikaa ja auttamassa minun mustia ajatuksiani valoisampaan suuntaan. Uskon, että JyPe teki auttamisensa ihan omasta halustaan eikä velvollisuuden tunnosta. Olen hänen panoksestaan selvitymistaistelussani edelleenkin kiitollinen!
Sitten seurasi JyPen maailmavalloitukset. Ensin hän muutti Madridiin firmamme osaomistuksessa olevan uuden 3G-matkapuhelinoperaattorin palvelukseen, mutta kuten nyt tiedämme, niin siitä tuli lyhyt visiitti, mutta JyPe jäi kuitenkin Madridiin sapattivuodeksi ja hankki leipänsä perustamansa yhtiön kautta erilaisilla opetus-, konsultointi- ja kirjoittamistöillä. Kun silloin soittelin Jypelle, niin koskaan en voinut olla varma, mistä päin maailmaa hän puhelimeensa vastaa, jos vastaa. Muutaman kerran vastapelurina oli joku hotellin työntekijä, joka osasi vain espanjaa, jota minä olen JyPeltä oppinut kaksi sanaa. Kuitenkin aina asiat jotenkin selvisivät ja mies löytyi. Olimme siis paljon yhteyksissä, jopa niin, että yritin vetää kaksi kurssia Tiekessä JyPen yhtiön nimissä. Ensimmäinen mobiiliajokortin kouluttajakurssi menikin hyvin, mutta toisen kurssin kanssa tuli ongelmia. Minua vedettiin toisaalta Salmisaaren entisen viinatehtaan tiloissa kahleisiin, ja välipäivinä minun olisi pitänyt jaksaa paimentaa hunsvotteja koululaisia kuin alakoululaisia ikään. Muutamat kaverit eivät olleet paikalla kuin satunnaisesti, ja ihan perusopitkaan eivät tietenkään heille avautuneet. Vain JyPen hyvä tahto päästi heidät läpi kokeesta. Yllätyksekseni nämä veijarit pistivät kaiken oppimattomuutensa minun piikkiin, ja sain tietenkin Tiekeltäkin pyyhkeitä. Sovimme JyPen kanssa, että pedakoomikon urani saa jäädä siihen.
Maanpuolustustyötä teimme Jypen kanssa vuosien saatossa eräitäkin kertoja. Olimme hoitamassa harjoitusten viestintää ja kouluttamassa viestiteknologiaa lukuisissa harjoituksissa. Jopa Madridista sain JyPen viestijoukkoihini kerran, joten harrastus oli todellakin verissä.
Madridin keikan jälkeen JyPe etsi aikansa paikkaa entisessä firmassa Helsingissä, mutta melko pian alkoi ainakin minusta tuntua siltä, että hän ei saanut riittäviä haasteita. Olimme niihin aikoihin säännöllisesti yhteyksissä, JyPe pistäytyi meillä tämän tästä ja tietenkin keskustelimme asioista hyvin luottamuksellisesti. Me molemmat olemme insinöörejä ja herrasmiehiä, emme koskaan udelleet toisiltamme mitään ylimääräistä tai liian hekilökohtaisia asioita. Kumpikin kertoi, mitä aiheelliseksi katsoi ja se riitti. Kunnioitus oli molemminpuolista! Kuitenkin joka kerta ollessamme juttusilla en jättänyt kysymättä vätöskirjan tilanteesta, että sen verran urkin.
Jossakin vaiheessa firma vaihtui hänen nykyiseen työnantajaan. Se diili vei miehen Maksikoon ja USAankin, kunnes Madridista löytyi nykyinen diili.
Nyt on sitten valitettavasti käynyt niin, että yhteytemme ovat harventuneet ehkä muutamaan kertaan vuodessa tapahtuvaan tekstiviestittelyyn. Se on tietenkin harmillista, mutta elämä vain on sellaista, että kaikista kavereista vain tahtoo tulla entisiä kavereita - ennemmin tai myöhemmin.
Joka tapauksessa toivotan JyPelle ja hänen läheisilleen kaikkea onnea ja menestystä, mitä vain voi kuvitella!
Taisi ensimmäinen tunteroinen mennä siihen, että vastaväittäjät kyselivat JyPeltä järjestelmän kaupallisista seikoista, mutta toinen puolisko olikin sitten jo teknisiin asioihin liittyvää pientä ahdistelua. Erityisesti ruotsalainen vastaväittäjä esitti kiperiä kysymyksiä. Mutta JyPe kesti hyvin, vaikka välillä joutui ottamaan kantaa kysymykseen, onko joku aineistossa esitetty väittämä oikein!
On nostettava hattua oikein kunnolla, kyllä JyPe hallitsi asian, ja asian parissa aherretut vuodet eivät olleet menneet hukkaan. Yli kaksi tuntia hiillostus kaikkiaan kesti, ja pääsimme nauttimaan kakkukahvit. Nyt on odotettava pieni tuokio, ja JyPe saa pistää ansaitun hatun päähänsä. Toivottavasti hän heittää hatullisella kuvalla, kun tilanne todentuu!
Miksi minusta tuntuu hyvältä, että juuri JyPe pääsi tavoitteeseensa?
Hän tuli aikoinaan nuorena ylioppilaana harjoittelijaksi samaan työpaikkaan, tosin toiselle osastolle alkuvaiheessa. Jostakin syystä kuitenkin tutustuimme, ja minulla on jäänyt mieleen, kuinka hän lähes ensimmäiseksi kysyi, kuinka pääsisi kansainvälisiin hommiin. Yhden vuoden opiston jälkeen JyPe siirtyi Otaniemeen korkeakouluun ja oli meillä harjoittelemassa aina, kun opiskeluiltaan ehti. Diplomityönsä jälkeen hänestä tuli matkapuhelinyksikköön vakinainen työntekijä ja tapasimme käytännössä päivittäin ainakin firman kahviossa. Päivätyönsä ohessa hän kävi opettamassa firman ulkopuolella, kun oli todella kiinnostunut opettamistyöstä. Ja opiskeli lisenssiksi!
JyPe kohtasi perheessään tragedian, josta minä silloisen työni puitteissa sain tiedon melko pian tapahtuman jälkeen. Vaikka olen insinööri, enkä tunne mitään henkisen auttamisen konsteja taikka keinoja, niin soitin viipymättä JyPelle, ja keskusteluilla kävimme tilannetta läpi. Uskon ja toivon, että hän sai myös oikeaakin ammattiapua, mutta yritin tehdä kuitenkin parhaani. Sain sen kuvan, että pystyin ainakin hiukan auttamaan häntä.
Vuoden 2002 loppupuolella jouduin vuorostani minä tragedian kouriin. Ja JyPe oli ensimmäisiä tukijoitani tuskassani. Eräänkin kerran hän oli meillä viettämässä vapaa-aikaa ja auttamassa minun mustia ajatuksiani valoisampaan suuntaan. Uskon, että JyPe teki auttamisensa ihan omasta halustaan eikä velvollisuuden tunnosta. Olen hänen panoksestaan selvitymistaistelussani edelleenkin kiitollinen!
Sitten seurasi JyPen maailmavalloitukset. Ensin hän muutti Madridiin firmamme osaomistuksessa olevan uuden 3G-matkapuhelinoperaattorin palvelukseen, mutta kuten nyt tiedämme, niin siitä tuli lyhyt visiitti, mutta JyPe jäi kuitenkin Madridiin sapattivuodeksi ja hankki leipänsä perustamansa yhtiön kautta erilaisilla opetus-, konsultointi- ja kirjoittamistöillä. Kun silloin soittelin Jypelle, niin koskaan en voinut olla varma, mistä päin maailmaa hän puhelimeensa vastaa, jos vastaa. Muutaman kerran vastapelurina oli joku hotellin työntekijä, joka osasi vain espanjaa, jota minä olen JyPeltä oppinut kaksi sanaa. Kuitenkin aina asiat jotenkin selvisivät ja mies löytyi. Olimme siis paljon yhteyksissä, jopa niin, että yritin vetää kaksi kurssia Tiekessä JyPen yhtiön nimissä. Ensimmäinen mobiiliajokortin kouluttajakurssi menikin hyvin, mutta toisen kurssin kanssa tuli ongelmia. Minua vedettiin toisaalta Salmisaaren entisen viinatehtaan tiloissa kahleisiin, ja välipäivinä minun olisi pitänyt jaksaa paimentaa hunsvotteja koululaisia kuin alakoululaisia ikään. Muutamat kaverit eivät olleet paikalla kuin satunnaisesti, ja ihan perusopitkaan eivät tietenkään heille avautuneet. Vain JyPen hyvä tahto päästi heidät läpi kokeesta. Yllätyksekseni nämä veijarit pistivät kaiken oppimattomuutensa minun piikkiin, ja sain tietenkin Tiekeltäkin pyyhkeitä. Sovimme JyPen kanssa, että pedakoomikon urani saa jäädä siihen.
Maanpuolustustyötä teimme Jypen kanssa vuosien saatossa eräitäkin kertoja. Olimme hoitamassa harjoitusten viestintää ja kouluttamassa viestiteknologiaa lukuisissa harjoituksissa. Jopa Madridista sain JyPen viestijoukkoihini kerran, joten harrastus oli todellakin verissä.
Madridin keikan jälkeen JyPe etsi aikansa paikkaa entisessä firmassa Helsingissä, mutta melko pian alkoi ainakin minusta tuntua siltä, että hän ei saanut riittäviä haasteita. Olimme niihin aikoihin säännöllisesti yhteyksissä, JyPe pistäytyi meillä tämän tästä ja tietenkin keskustelimme asioista hyvin luottamuksellisesti. Me molemmat olemme insinöörejä ja herrasmiehiä, emme koskaan udelleet toisiltamme mitään ylimääräistä tai liian hekilökohtaisia asioita. Kumpikin kertoi, mitä aiheelliseksi katsoi ja se riitti. Kunnioitus oli molemminpuolista! Kuitenkin joka kerta ollessamme juttusilla en jättänyt kysymättä vätöskirjan tilanteesta, että sen verran urkin.
Jossakin vaiheessa firma vaihtui hänen nykyiseen työnantajaan. Se diili vei miehen Maksikoon ja USAankin, kunnes Madridista löytyi nykyinen diili.
Nyt on sitten valitettavasti käynyt niin, että yhteytemme ovat harventuneet ehkä muutamaan kertaan vuodessa tapahtuvaan tekstiviestittelyyn. Se on tietenkin harmillista, mutta elämä vain on sellaista, että kaikista kavereista vain tahtoo tulla entisiä kavereita - ennemmin tai myöhemmin.
Joka tapauksessa toivotan JyPelle ja hänen läheisilleen kaikkea onnea ja menestystä, mitä vain voi kuvitella!
maanantai 14. helmikuuta 2011
Ihmeteltävää!
Aivan ensimmäiseksi on pistettävä omakin lusikka Nokiasoppaan. En ole käytellyt Microsofin käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia kuin kolmisenkymmentä vuotta - olen siis ollut vain käyttäjänä, en minään kehittäjänä. Työelämässä ollessani kyllä sain ammattilaisilta melkoisen tylyjä kommentteja kyseisen firman tuotteiden sopivuudesta nimenomaan työkäyttöön. En enää jaksa muistaa, millaisia ongelmia he ympäristöstä toivat esille, mutta erilaiset haavoittuvuudet olivat ainakin yksi tärkeimpiä seikkoja. Monet ammattilaiset käyttivätkin Linuxin käyttöjärjestelmää.
Toki käyttäjäkin sai tuta milloin mitäkin sotkuja. Varsin usein koneet vain kaatuivat ja kaatuvat edelleen näin kotioloissakin, ja niitä oli käynnisteltävä uudelleen käyntiin. Muutaman kerran kävi niin, että monen tunnin työ valui hukkaan, kun kone päättikin yht'äkkiä ottaa ohjat käsiinsä ja kaatui. Onneksi nuo opettivat, että jokaista työtä tehdessä täytyi taltioida tämän tästä siihen asti syntynyt aineisto.
Ja nyt sitten tätä samaa potaskaa ollaan kaiketi tuomassa mobiiliympäristöön ja vieläpä firman kalleimpiin tuotteisiin.
Kun matkapuhelinlaitteet aikoinaan tulivat yleiseen käyttöön, silloin toimivuus oli yksi pääkriteereistä. Jos laitteet eivät toimineet suunnilleen samalla luotettavuudella kuin perinteiset lankapuhelimet ja vieläpä niin, että tuo toimintavarmuus oli taattava joka niemeen ja saarelmaan missä päin valtakuntaa tahansa. Jos niin ei tapahtunut, niin operaattori sai kuulla kunniansa! Siinä uhkailtiin helposti Karpolla, kuningaskuluttajalla, liikenneministeriöllä, THK:lla ja vaikka millä instanssilla. Siinä oli operaattorin ja miksei myös laitevalmistajankin juostava.
No nykyään ajat ovat muuttuneet. Näinä aikoina ilmeisesti riittää, kun operaattori tarjoaa halpuutta ja alennuksia sekä puhelimet kaiken maailman pelejä, musiikkia ja muita ennen tietokonemaailmassa olleita sovelluksia. Itse puheluilla ei näytä enää olevan niin suurta merkitystä, kun kaikkien älypuhelimien kunkkuna pidetty iPhonekin on puhelimena kaiketi vain keskikastia. Nokialla uusien vaatimusten tajuamiseen tai oivaltamiseen on mennyt liian pitkään. Ehkä se on johtunut juuri siitä, että se oli kehittämässä aikoinaan matkapuhelinteknologiaa maailman huipulla maailman huippuoperaattorin kanssa ja ajatteli koko busineksen siltä pohjalta.
Nokia sai johtajakseen entisen Microsoftin miehen, ja hetkessä koko hienon firman elo on kaiketi menossa amerikkalaisten syliin. On siinä meikäläisillä insinööreillä melkoinen markkinointiponnistelu edessä, jos haluavat edelleenkin tehdä parhaiten hallitsemaansa työtä. Toivottavasti tuon sukupolven koulutuksessa on otettu huomioon myös nuo tärkeät itsensä markkinoinnin näkökohdat, jotta eivät jää omiin nurkkiinsa voivottelemaan ja odottelemaan työvoimatoimiston päivärahoja.
Pohjois-Afrikasta on kuultu ja nähty melkoisia uutisia. Siellä ovat kansat nousseet barrikaadeille ja ovat saaneet entiset diktaattorinsa luovuttamaan vallan muualle. Mutta mitä sitten? Pystyykö uusi vallanpitäjä tarjoamaan sitä, mitä kansa haluaa? Siinäpä ne ratkaisun avaimet ovatkin!
Haasteita vallanpitäjiltä ei ainakaan jää puuttumaan. Heidän on pikaisella aikataululla saatava kansa hiljaiseksi ja tekemään työtä. Muutenhan yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Vasta seuraava puoli vuotta näyttää, miten asiassa onnistutaan, mutta kyllä noilla alueilla muhii melkoiset tulipesäkkeet. Toivottavasti rauhan voimat saavat otteen ja kansakunnat uuteen nousuun ennen pahempaa katastrofia!
Eivät sapelien kalistelut ole jääneet pelkästään afrikkalaisten huoleksi, vaan onhan niitä ollut joka puolella maailmaa koko ajan. Kymmeniä, jopa aivan sodiksi luokiteltavia selkkauksia, on koko ajan käynnissä eri puolilla maailmaa. Toki me täällä pohjoisessa olemme olleet lähes sivussa noista tilanteista, mutta Afganistanin kautta myös meikäläisillä on koko ajan kosketuksia taisteluihin. Terroritekojahan on ollut jo aivan lähinaapurustossa. Näistä näkökohdista en näkisi mitenkään oikeutettuna edes keskustelua meidän omien asevoimien jäädyttämisestä ja suuremmasta supistamisesta, sillä mitä vain voi tapahtua jopa meidän lintukodossamme. Tehdäänkö mahdollisiin uhkiin valmistautuminen ammattisotilaiden vai reserviläisten voimin, on politikkojen asia. Itse näen varusmiespalveluksen ja sieltä muodostuvan reserviläisjoukon olevan kannatettava tapa hoitaa asiat kuntoon.
Toki käyttäjäkin sai tuta milloin mitäkin sotkuja. Varsin usein koneet vain kaatuivat ja kaatuvat edelleen näin kotioloissakin, ja niitä oli käynnisteltävä uudelleen käyntiin. Muutaman kerran kävi niin, että monen tunnin työ valui hukkaan, kun kone päättikin yht'äkkiä ottaa ohjat käsiinsä ja kaatui. Onneksi nuo opettivat, että jokaista työtä tehdessä täytyi taltioida tämän tästä siihen asti syntynyt aineisto.
Ja nyt sitten tätä samaa potaskaa ollaan kaiketi tuomassa mobiiliympäristöön ja vieläpä firman kalleimpiin tuotteisiin.
Kun matkapuhelinlaitteet aikoinaan tulivat yleiseen käyttöön, silloin toimivuus oli yksi pääkriteereistä. Jos laitteet eivät toimineet suunnilleen samalla luotettavuudella kuin perinteiset lankapuhelimet ja vieläpä niin, että tuo toimintavarmuus oli taattava joka niemeen ja saarelmaan missä päin valtakuntaa tahansa. Jos niin ei tapahtunut, niin operaattori sai kuulla kunniansa! Siinä uhkailtiin helposti Karpolla, kuningaskuluttajalla, liikenneministeriöllä, THK:lla ja vaikka millä instanssilla. Siinä oli operaattorin ja miksei myös laitevalmistajankin juostava.
No nykyään ajat ovat muuttuneet. Näinä aikoina ilmeisesti riittää, kun operaattori tarjoaa halpuutta ja alennuksia sekä puhelimet kaiken maailman pelejä, musiikkia ja muita ennen tietokonemaailmassa olleita sovelluksia. Itse puheluilla ei näytä enää olevan niin suurta merkitystä, kun kaikkien älypuhelimien kunkkuna pidetty iPhonekin on puhelimena kaiketi vain keskikastia. Nokialla uusien vaatimusten tajuamiseen tai oivaltamiseen on mennyt liian pitkään. Ehkä se on johtunut juuri siitä, että se oli kehittämässä aikoinaan matkapuhelinteknologiaa maailman huipulla maailman huippuoperaattorin kanssa ja ajatteli koko busineksen siltä pohjalta.
Nokia sai johtajakseen entisen Microsoftin miehen, ja hetkessä koko hienon firman elo on kaiketi menossa amerikkalaisten syliin. On siinä meikäläisillä insinööreillä melkoinen markkinointiponnistelu edessä, jos haluavat edelleenkin tehdä parhaiten hallitsemaansa työtä. Toivottavasti tuon sukupolven koulutuksessa on otettu huomioon myös nuo tärkeät itsensä markkinoinnin näkökohdat, jotta eivät jää omiin nurkkiinsa voivottelemaan ja odottelemaan työvoimatoimiston päivärahoja.
Pohjois-Afrikasta on kuultu ja nähty melkoisia uutisia. Siellä ovat kansat nousseet barrikaadeille ja ovat saaneet entiset diktaattorinsa luovuttamaan vallan muualle. Mutta mitä sitten? Pystyykö uusi vallanpitäjä tarjoamaan sitä, mitä kansa haluaa? Siinäpä ne ratkaisun avaimet ovatkin!
Haasteita vallanpitäjiltä ei ainakaan jää puuttumaan. Heidän on pikaisella aikataululla saatava kansa hiljaiseksi ja tekemään työtä. Muutenhan yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Vasta seuraava puoli vuotta näyttää, miten asiassa onnistutaan, mutta kyllä noilla alueilla muhii melkoiset tulipesäkkeet. Toivottavasti rauhan voimat saavat otteen ja kansakunnat uuteen nousuun ennen pahempaa katastrofia!
Eivät sapelien kalistelut ole jääneet pelkästään afrikkalaisten huoleksi, vaan onhan niitä ollut joka puolella maailmaa koko ajan. Kymmeniä, jopa aivan sodiksi luokiteltavia selkkauksia, on koko ajan käynnissä eri puolilla maailmaa. Toki me täällä pohjoisessa olemme olleet lähes sivussa noista tilanteista, mutta Afganistanin kautta myös meikäläisillä on koko ajan kosketuksia taisteluihin. Terroritekojahan on ollut jo aivan lähinaapurustossa. Näistä näkökohdista en näkisi mitenkään oikeutettuna edes keskustelua meidän omien asevoimien jäädyttämisestä ja suuremmasta supistamisesta, sillä mitä vain voi tapahtua jopa meidän lintukodossamme. Tehdäänkö mahdollisiin uhkiin valmistautuminen ammattisotilaiden vai reserviläisten voimin, on politikkojen asia. Itse näen varusmiespalveluksen ja sieltä muodostuvan reserviläisjoukon olevan kannatettava tapa hoitaa asiat kuntoon.
tiistai 8. helmikuuta 2011
Sukupuolihäirintää!
Katselinpa TV:stä eilen, kun meikäläisen työministeriön virkamies oli piinapenkissä vastailemassa toimittajan teräviin kysymyksiin virkamiehen työyhteisössä tehdyn kyselyn tuloksista. Enkä hämmästynyt lainkaan!
Olen ollut monenlaisissa työyhteisöissä, ja varmasti joka ikisessä paikassa olisivat kyselyjen tulokset sukupuolihäirinnästä olleet aivan samanlaisia kuin kyseisen ministeriön teettämässä kyselyssä. Jokaisessa työyhteisössä on ollut porukkaa, jotka ainakin puheillaan ja katseillaan ovat täyttäneet kyselyn esittämät sukupuolihäirinnän merkit. Kaikissa työpaikoissa ainakin kahvihuoneissa ovat puheet olleet sen laatuisia, että joku olisi voinut ne käsittää häirinnäksi. Ja varmasti useammat silmäparit ovat seuranneet katseillaan vastakkaisen tai muuten kiinnostavan sukupuolen liikkeitä. Kähminnästä minulla ei ole näyttöjä, mutta aina silloin tällöin kuulin jonkun napsahtaneen kiinni yrityksistä. Koskaan en kuitenkaan havainnut tai saanut tietää, että nainen olisi syyllistynyt tekoihin, joita olisi pitänyt selvitellä.
Yritän siis kertoa, että joka ikisessä työpaikassa todennäköisesti esiintyy tai on ainakin esiintynyt vielä viime vuosikymmeneen saakka sukupuolihäirintää, jos se määritellään samoin kuin nyt tehdyssä kyselyssä. Joten työsarkaa tulee riittämään esimiehille ja luottamusmiehille, jotta joka ikinen sukupuolihäirinnäksi tulkittava teko saadaan käsiteltyä ja vähitellen kitkettyä pois etenkin miesten toimintamalleista. Sehän vaatisi lähes koko miessukupolven ajatusmaailman nollaamista ja uudelleen päivittämistä!
Itse olen sitä mieltä, että hyvä, jos saadaan muutosta aikaan, mutta tässäkin on suuri vaara, että syyttömiä tulee teilatuksi. Varsinkin, jos on ainoastaan sana sanaa vastaan.
Olen ollut monenlaisissa työyhteisöissä, ja varmasti joka ikisessä paikassa olisivat kyselyjen tulokset sukupuolihäirinnästä olleet aivan samanlaisia kuin kyseisen ministeriön teettämässä kyselyssä. Jokaisessa työyhteisössä on ollut porukkaa, jotka ainakin puheillaan ja katseillaan ovat täyttäneet kyselyn esittämät sukupuolihäirinnän merkit. Kaikissa työpaikoissa ainakin kahvihuoneissa ovat puheet olleet sen laatuisia, että joku olisi voinut ne käsittää häirinnäksi. Ja varmasti useammat silmäparit ovat seuranneet katseillaan vastakkaisen tai muuten kiinnostavan sukupuolen liikkeitä. Kähminnästä minulla ei ole näyttöjä, mutta aina silloin tällöin kuulin jonkun napsahtaneen kiinni yrityksistä. Koskaan en kuitenkaan havainnut tai saanut tietää, että nainen olisi syyllistynyt tekoihin, joita olisi pitänyt selvitellä.
Yritän siis kertoa, että joka ikisessä työpaikassa todennäköisesti esiintyy tai on ainakin esiintynyt vielä viime vuosikymmeneen saakka sukupuolihäirintää, jos se määritellään samoin kuin nyt tehdyssä kyselyssä. Joten työsarkaa tulee riittämään esimiehille ja luottamusmiehille, jotta joka ikinen sukupuolihäirinnäksi tulkittava teko saadaan käsiteltyä ja vähitellen kitkettyä pois etenkin miesten toimintamalleista. Sehän vaatisi lähes koko miessukupolven ajatusmaailman nollaamista ja uudelleen päivittämistä!
Itse olen sitä mieltä, että hyvä, jos saadaan muutosta aikaan, mutta tässäkin on suuri vaara, että syyttömiä tulee teilatuksi. Varsinkin, jos on ainoastaan sana sanaa vastaan.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
lunta ja kunnon talvea - jihuu!
Essi ja Sorja osaavat arvostaa kunnon talvea! 
Näkymä terassille - lunta on melkoisen mukavasti!
Tällaiset talvet ovat todella hienoja, luonto on ollut lähes koko ajan kuin taideteos. Melkein joka päivä on tullut myös uutta lunta ja on ollut mielenkiintoista tutkia, mitä elikoita milloinkin on pihalla kuljeskellut jälkiä jättäen.
Jänikset ovat ylivoimaisesti eniten talloneet pihamaatamme ja ryömiskelleet hangessa lintujen syömispaikalla. Joskus välillä pihalle on ilmestynyt koiran jälkiäkin, eikä ihme, kun meillä asustelee kaksi koiraprinsessaa. Hiiret liikkuvat luikuisina joukkoina kompostin lähimaisemissa. Ne ovat löytäneet hyvän majapaikan valmiin kompostin säilömispaikassa ison kuusen juuressa. Sieltä ne kipaisevat tutkimaan lähiympäristöä jättäen pienet jälkensä lumeen. Joskus näkyy, että joku havukka tai muu pöllö on osunut paikalle ja pistänyt uskalikon suihinsa. Se on sitä elämän kiertokulkua, joku hyötyy aina jostakin toisesta!
Kuten tuosta toisesta kuvasta näkyy, niin melkoiset penkat ovat syntyneet, kun kerran kävin tiputtelemassa lumet katolta. Terassin aita on jo matalampi kuin lumipenkka. Ja vielä lunta kertyy lisää ainakin kuukauden verran. Meillä ei ole hätää, kun on iso tontti, ja lumet aivan varmasti mahtuvat omalle tontille. Jossakin Keravalla saattaa olla jo pieniä ongelmia, kun pienimmillään omakotitalotonttien koko on sellaista viiden sadan neliön luokkaa, jolle on nostettu parin sadan neliön talo. Isännällä saattaa hieman olla lumien sijoittamisvaikeuksia tai sitten vaihtoehtona on pistää lumi Muuliin ja ajaa se kaatopaikalle.
Me hiihtelijät olemme kyllä tyytyväisiä, että jo toisena talvena peräkkäin on lunta mukavasti - voi ihan huoleti lähteä lenkille parhaimmilla suksilla.
Myös koiramme ovat haltioissaan lumesta, ne ovat kuin eri olioita, kun satelee uutta lunta, ja ne pääsevät pesmeltämään hankeen. Kaikki lapset, eläimet ja me lapsenmieliset nautimme ihan koko rahalla.
Kaunis Mäntsälän kirkko talviasussaan!Taisi olla torstai, kun kopeuduin kameran kanssa kirkonmäelle. Maisema oli kaunis, mutta kuvaukseen ilma olisi saanut olla seesteisempi. Täytyy käydä jälleen kokeilemassa jollakin muunlaisella kelillä. Aurinkoilma ei ole kuitenkaan se paras keli digikuvaukseen. Minulla vaan menee monta kertaa aikoessa ihan hyvät kelit sivu suun. Kun leipä ei ole kiinni kuvauksesta, niin käyn kameran kanssa mutkia millä kelillä sattuu. Silloin ei niitä hyviä otoksia muistikortille tartu.
perjantai 14. tammikuuta 2011
hiihtotekniikkatarkkailua
Entisenä hiihtäjänä ja nykyisenä hiihtelijänä olen edelleen kiinnostunut erilaisista hiihtotekniikoista. Siksi olen katsellut hiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn maailmacupit, jos vain suinkin olen ollut maisemissa. Myös hiihtoladuilla kiinnitän huomiota kanssahiihtelijöiden tekniikoihin. Pääasiassa tutkin vapaata hiihtoa, perinteinen näyttää edelleen sellaiselta käsijarru päällä taapertamiselta, kun nykyään ei saa käyttää edes toispuoleista luistelua kuin vain latua vaihtaessa tai askelkäännöksissä. Touria seuratessani tosin näytti siltä, että latua vaihdeltiin tuhkatiheään, jolloin hiihtäjä sai pienen edun etenemiseen, ja tuomittiinhan siellä muutamia jopa luistelusta. Kun itse kilpailin, niin jokaisessa kilpailussa olisin tullut diskatuksi nykyisillä säännöillä. Kun voimat vähenivät ja voiteet kuluivat, niin luistelu tuli avuksi. Siksipä olikin luonnollista, että vapaan tyylin tullessa ihan viralliseksi hiihtotyyliksi, minä otin sen omakseni.
Vapaan tyylin hiihtäminen on kehittynyt huimasti. Hiihdon maailmacupeissa ei enää juurikaan näe hiihtäjää, joka menisi kuokkaa molemmilta puolilta. Kaikki yleensä kuokkivat siltä vahvemmalta puolelta - sekunnit on säästettävä tarkoin. Ampumahiihdossa ja yhdistetyssä näkyy vielä hiihtäjiä, jotka kuokkivat molemmilta puolilta, mutta heillä kisat eivät ilmeisesti vielä ole niin sekuntien päälle. Kuokkaa mennään vain jyrkimmissä vastaleissa.
Tyypillisimmät tekniikat ovat Wassberg, Mogren ja tasatyöntökin. Vuoroluistelu ja toispuoleinen luistelu ovat aivan joissakin erikoistilanteissa käytettyjä etenemistapoja.
Eilen oli hyvä tilaisuus katsoa, miten täkäläiset hiihtelijät ovat vapaata menneeet. Kone oli ajanut ladun joskus aamulla ja jäljistä näki hyvin, miten vapaa on hiitäjiltä taittunut. Täytyy sanoa, että tilanne on paljon parantunut ensimmäisistä hiihtokerroista. Luistojäljet olivat tasaisella jo melkolailla koko suksen levyisiä, kun hiihtokauden alussa jäljet olivat tyypillisesti suksen kanttien jättämiä. Tasapaino on siis hurjasti parantunut ja hiihtämisestä on varmaankin tullut paljon antoisampaa, sillä suksi luistaa paljon paremmin pohjallaan kuin kantillaan. Hyvä mäntsäläläiset hiihtäjät!
Itse hiihtelen parin - kolmen lenkin settejä niin, että en koskaan perättäisinä päivinä hiihdä samanlaista lenkkiä. Koska kuntoni on huono, niin vauhtia en paljon pysty muuttamaan, mutta lenkkien pituuksia ja paikkoja voin vaihdella. Hiihtolenkkini ovat tyypillisesti vitosen ja vähän yli kympin välillä. En edelleenkään tykkää pitkistä lenkeistä, kun enää ei ole pakko.
Kilpailuissa en koskaan hiihtänyt yli kolmenkympin kisaa. Nekin olivat yhteislähtökisoja, joissa tyypillisesti olin vain mukana ja viimeisellä kilometrillä ratkaisin seuran mestaruudet itselleni. En noihinkaan kisoihin mielelläni mennyt ja jäin pois, jos suinkin oli mahdollista - kerran jopa keskeytin, kun perinteisellä sukseni eivät oikein luistaneet eivätkä kunnolla pitäneetkään. Ei ollut minun juttu!
Sprintti olisi ehkä ollut minulle sopiva laji, mutta silloin ei vielä aika ollut kypsä kunnon hiihtämiselle. Kilpa-autoilussakin sprintti oli se oikea lajini. Minulle riitti muutaman kilometrin pyrähdykset. Pääsin hyvin rytmiin heti alusta, en tarvinnut kymmenien kilomerien lämmittelyä.
Mutta onhan olemassa lajeja, joissa hitaimmat palkitaan. Miksi pitäisi olla nopea - edelleen? Tekniikkaa en kuitenkaan jätä - hiihdossakaan!
Vapaan tyylin hiihtäminen on kehittynyt huimasti. Hiihdon maailmacupeissa ei enää juurikaan näe hiihtäjää, joka menisi kuokkaa molemmilta puolilta. Kaikki yleensä kuokkivat siltä vahvemmalta puolelta - sekunnit on säästettävä tarkoin. Ampumahiihdossa ja yhdistetyssä näkyy vielä hiihtäjiä, jotka kuokkivat molemmilta puolilta, mutta heillä kisat eivät ilmeisesti vielä ole niin sekuntien päälle. Kuokkaa mennään vain jyrkimmissä vastaleissa.
Tyypillisimmät tekniikat ovat Wassberg, Mogren ja tasatyöntökin. Vuoroluistelu ja toispuoleinen luistelu ovat aivan joissakin erikoistilanteissa käytettyjä etenemistapoja.
Eilen oli hyvä tilaisuus katsoa, miten täkäläiset hiihtelijät ovat vapaata menneeet. Kone oli ajanut ladun joskus aamulla ja jäljistä näki hyvin, miten vapaa on hiitäjiltä taittunut. Täytyy sanoa, että tilanne on paljon parantunut ensimmäisistä hiihtokerroista. Luistojäljet olivat tasaisella jo melkolailla koko suksen levyisiä, kun hiihtokauden alussa jäljet olivat tyypillisesti suksen kanttien jättämiä. Tasapaino on siis hurjasti parantunut ja hiihtämisestä on varmaankin tullut paljon antoisampaa, sillä suksi luistaa paljon paremmin pohjallaan kuin kantillaan. Hyvä mäntsäläläiset hiihtäjät!
Itse hiihtelen parin - kolmen lenkin settejä niin, että en koskaan perättäisinä päivinä hiihdä samanlaista lenkkiä. Koska kuntoni on huono, niin vauhtia en paljon pysty muuttamaan, mutta lenkkien pituuksia ja paikkoja voin vaihdella. Hiihtolenkkini ovat tyypillisesti vitosen ja vähän yli kympin välillä. En edelleenkään tykkää pitkistä lenkeistä, kun enää ei ole pakko.
Kilpailuissa en koskaan hiihtänyt yli kolmenkympin kisaa. Nekin olivat yhteislähtökisoja, joissa tyypillisesti olin vain mukana ja viimeisellä kilometrillä ratkaisin seuran mestaruudet itselleni. En noihinkaan kisoihin mielelläni mennyt ja jäin pois, jos suinkin oli mahdollista - kerran jopa keskeytin, kun perinteisellä sukseni eivät oikein luistaneet eivätkä kunnolla pitäneetkään. Ei ollut minun juttu!
Sprintti olisi ehkä ollut minulle sopiva laji, mutta silloin ei vielä aika ollut kypsä kunnon hiihtämiselle. Kilpa-autoilussakin sprintti oli se oikea lajini. Minulle riitti muutaman kilometrin pyrähdykset. Pääsin hyvin rytmiin heti alusta, en tarvinnut kymmenien kilomerien lämmittelyä.
Mutta onhan olemassa lajeja, joissa hitaimmat palkitaan. Miksi pitäisi olla nopea - edelleen? Tekniikkaa en kuitenkaan jätä - hiihdossakaan!
lauantai 8. tammikuuta 2011
lumien siirtelyä
Nyt oli jälleen se vuosi, kun meidän nurkilla ajettiin rallia. Minä otan tilanteesta kaiken hyödyn ja katson joka ikisen auton, joka kulloinkin kisassa mukana on. Niin nytkin!Normaalisti en välitä katsoa saatikka edes kuvata kuskin virheitä, mutta nyt tein poikkeuksen, kun auto pyöri pehmeässä lumessa eikä kaiketi aiheuttanut pieniä painautumia pahempia vaurioita kalustoon. Seuraavassa kisassa miehistöllä on sitten jälleen mahdollisuus onnistua. Komea oli lumiryöppy!
Usvan hälvettyä paljastui ryöpyn aiheuttajaksi kinoksella köllöllään oleva piskuinen Starlet. Miehistön pääseminen ulos autosta kesti todella kauan, mutta terveinä he lopulta puskeutuivat ulos omat ajolinjat valinneesta ajokistaan
Olen seurannut autourheilua pikkupojasta asti, mutta vasta nyt näin livenä VW Karman Ghian kisatöissä. Minusta tuo peli on eräs kauneimmista vanhoista autoista ja sen näkeminen aina sykähdyttää. Hienoa nähdä tuollaisia historiallisia taideteoksia!Säätiedotukset kertoivat jo viikolla, että loppuviikosta ja lähinnä sunnuntaina tulee plussakelit. Katselin kattomme lumikerrosta ja päättelin, että katto on putsattava ennen suojaa. Parjantaina otin työn ohjelmaan. Jo etukäteen pelotti, miten urakan jaksan tehdä. Muistin viime talvelta, että homma oli aivan mieletön.
Nousin lapion kanssa katolle ja aloitin putsauksen niiltä katon osilta, joissa ei ole lumiesteitä. Pehmyt lumi solahtikin alas, kun annoin pikkuisen vauhtia harjalta. Mutta lumiesteiden ja kuistin katon seudut oli puhdistettava ihan lapioiden. Apuvälineenä käytin tikkaita, joihin väkelsin pehmikkeet, jotta kattoon ei tulisi vaurioita. Tikkaat köytin kiinni harjan kulkusiltaan, mutta talon pohjoispäässä ei ole kävelysiltaa eikä ollut siten mahdollista kiinnittää mihinkään tikkaita. Siispä lumen luonti oli tehtävä ihan omalla patentilla.
Menin harjaa pitkin lumiesteen kohdalla ja valuttauduin lumessa alas lumiesteelle. Seisoin lumiesteen päällä ja lapioin lumia pois. Lumiesteeltä en ylettynyt luomaan kovin ylhäältä, joten harjalle jäi lumikinosta, jotka aina jossakin vaiheessa lähtivät vyörymään alas. Silloin minun oli vain heittäydyttävä pyrstölleni katolle ja pidettävä jalat tukevasti lumiesteessä, jotta en olisi vyörynyt lumen mukana alas. Lape tuli putsattua, mutta enhän minä lumiesteeltä päässyt kipuamaan harjalle. Minun oli siis hypättävä alas syntyneeseen kinokseen.
Lännen puoleisen sivun sain puhdistettua paljon sujuvammin, koska sain tikkaat kiinni kulkusiltaan ja pääsin lappeen putsattuani nousemaan niitä pitkin takaisin kulkusillalle. Ei tarvinnut hyppelehtiä alas. Viimeiseksi lapioin lumen terassin katon jiiristä. Paikoitellen lunta oli kinostanut arviolta jopa 70 sentin nietokset, joten oli aika tehdä kevennys.
Katon puhdistamisessa meni aikaa ehkä kolme tuntia. Vaatteet olivat aivan märät hiestä. Kahvitauolla jouduin vaihtamaan kuivat pukimet päälleni, koska vielä oli siirreltävä kinokset pois alhaalta kulkureiteltä. Parin tunnin levon jälkeen alkoi viimeinen urakka. Siinäkin oli pidettävä taukoa muutamaan notteeseen ja tehtävä paidan vaihto kuivaan ennen kuin hyväksyin urakan tehdyksi. Eipä tarvinnut mennä hiihtolenkille, vaan suoraan saunaan.
Kropastani löytyi lukuisia lihaksia, jotka nyt ovat makean kipeinä rasituksesta. Saapa nähdä, miten maanantaina osun golfpalloon harjoituksissa?
PS! Ihmettelen, että miksi järjestelmä ei halua hyväksyä tekemiäni kappalejakoja. Se pistää tekstin vain tylysti samaan pötköön!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)