kaverista tohtori tänään 18.2.

Nyt se sitten tapahtui. Entinen työtoverini ja kaverini Jyrki Penttinen väitteli tänään Otaniemessä mobiilitelevisioverkon suunnittelusta ja optimoinnista.
Taisi ensimmäinen tunteroinen mennä siihen, että vastaväittäjät kyselivat JyPeltä järjestelmän kaupallisista seikoista, mutta toinen puolisko olikin sitten jo teknisiin asioihin liittyvää pientä ahdistelua. Erityisesti ruotsalainen vastaväittäjä esitti kiperiä kysymyksiä. Mutta JyPe kesti hyvin, vaikka välillä joutui ottamaan kantaa kysymykseen, onko joku aineistossa esitetty väittämä oikein!
On nostettava hattua oikein kunnolla, kyllä JyPe hallitsi asian, ja asian parissa aherretut vuodet eivät olleet menneet hukkaan. Yli kaksi tuntia hiillostus kaikkiaan kesti, ja pääsimme nauttimaan kakkukahvit. Nyt on odotettava pieni tuokio, ja JyPe saa pistää ansaitun hatun päähänsä. Toivottavasti hän heittää hatullisella kuvalla, kun tilanne todentuu!

Miksi minusta tuntuu hyvältä, että juuri JyPe pääsi tavoitteeseensa?
Hän tuli aikoinaan nuorena ylioppilaana harjoittelijaksi samaan työpaikkaan, tosin toiselle osastolle alkuvaiheessa. Jostakin syystä kuitenkin tutustuimme, ja minulla on jäänyt mieleen, kuinka hän lähes ensimmäiseksi kysyi, kuinka pääsisi kansainvälisiin hommiin. Yhden vuoden opiston jälkeen JyPe siirtyi Otaniemeen korkeakouluun ja oli meillä harjoittelemassa aina, kun opiskeluiltaan ehti. Diplomityönsä jälkeen hänestä tuli matkapuhelinyksikköön vakinainen työntekijä ja tapasimme käytännössä päivittäin ainakin firman kahviossa. Päivätyönsä ohessa hän kävi opettamassa firman ulkopuolella, kun oli todella kiinnostunut opettamistyöstä. Ja opiskeli lisenssiksi!

JyPe kohtasi perheessään tragedian, josta minä silloisen työni puitteissa sain tiedon melko pian tapahtuman jälkeen. Vaikka olen insinööri, enkä tunne mitään henkisen auttamisen konsteja taikka keinoja, niin soitin viipymättä JyPelle, ja keskusteluilla kävimme tilannetta läpi. Uskon ja toivon, että hän sai myös oikeaakin ammattiapua, mutta yritin tehdä kuitenkin parhaani. Sain sen kuvan, että pystyin ainakin hiukan auttamaan häntä.

Vuoden 2002 loppupuolella jouduin vuorostani minä tragedian kouriin. Ja JyPe oli ensimmäisiä tukijoitani tuskassani. Eräänkin kerran hän oli meillä viettämässä vapaa-aikaa ja auttamassa minun mustia ajatuksiani valoisampaan suuntaan. Uskon, että JyPe teki auttamisensa ihan omasta halustaan eikä velvollisuuden tunnosta. Olen hänen panoksestaan selvitymistaistelussani edelleenkin kiitollinen!

Sitten seurasi JyPen maailmavalloitukset. Ensin hän muutti Madridiin firmamme osaomistuksessa olevan uuden 3G-matkapuhelinoperaattorin palvelukseen, mutta kuten nyt tiedämme, niin siitä tuli lyhyt visiitti, mutta JyPe jäi kuitenkin Madridiin sapattivuodeksi ja hankki leipänsä perustamansa yhtiön kautta erilaisilla opetus-, konsultointi- ja kirjoittamistöillä. Kun silloin soittelin Jypelle, niin koskaan en voinut olla varma, mistä päin maailmaa hän puhelimeensa vastaa, jos vastaa. Muutaman kerran vastapelurina oli joku hotellin työntekijä, joka osasi vain espanjaa, jota minä olen JyPeltä oppinut kaksi sanaa. Kuitenkin aina asiat jotenkin selvisivät ja mies löytyi. Olimme siis paljon yhteyksissä, jopa niin, että yritin vetää kaksi kurssia Tiekessä JyPen yhtiön nimissä. Ensimmäinen mobiiliajokortin kouluttajakurssi menikin hyvin, mutta toisen kurssin kanssa tuli ongelmia. Minua vedettiin toisaalta Salmisaaren entisen viinatehtaan tiloissa kahleisiin, ja välipäivinä minun olisi pitänyt jaksaa paimentaa hunsvotteja koululaisia kuin alakoululaisia ikään. Muutamat kaverit eivät olleet paikalla kuin satunnaisesti, ja ihan perusopitkaan eivät tietenkään heille avautuneet. Vain JyPen hyvä tahto päästi heidät läpi kokeesta. Yllätyksekseni nämä veijarit pistivät kaiken oppimattomuutensa minun piikkiin, ja sain tietenkin Tiekeltäkin pyyhkeitä. Sovimme JyPen kanssa, että pedakoomikon urani saa jäädä siihen.

Maanpuolustustyötä teimme Jypen kanssa vuosien saatossa eräitäkin kertoja. Olimme hoitamassa harjoitusten viestintää ja kouluttamassa viestiteknologiaa lukuisissa harjoituksissa. Jopa Madridista sain JyPen viestijoukkoihini kerran, joten harrastus oli todellakin verissä.

Madridin keikan jälkeen JyPe etsi aikansa paikkaa entisessä firmassa Helsingissä, mutta melko pian alkoi ainakin minusta tuntua siltä, että hän ei saanut riittäviä haasteita. Olimme niihin aikoihin säännöllisesti yhteyksissä, JyPe pistäytyi meillä tämän tästä ja tietenkin keskustelimme asioista hyvin luottamuksellisesti. Me molemmat olemme insinöörejä ja herrasmiehiä, emme koskaan udelleet toisiltamme mitään ylimääräistä tai liian hekilökohtaisia asioita. Kumpikin kertoi, mitä aiheelliseksi katsoi ja se riitti. Kunnioitus oli molemminpuolista! Kuitenkin joka kerta ollessamme juttusilla en jättänyt kysymättä vätöskirjan tilanteesta, että sen verran urkin.
Jossakin vaiheessa firma vaihtui hänen nykyiseen työnantajaan. Se diili vei miehen Maksikoon ja USAankin, kunnes Madridista löytyi nykyinen diili.

Nyt on sitten valitettavasti käynyt niin, että yhteytemme ovat harventuneet ehkä muutamaan kertaan vuodessa tapahtuvaan tekstiviestittelyyn. Se on tietenkin harmillista, mutta elämä vain on sellaista, että kaikista kavereista vain tahtoo tulla entisiä kavereita - ennemmin tai myöhemmin.
Joka tapauksessa toivotan JyPelle ja hänen läheisilleen kaikkea onnea ja menestystä, mitä vain voi kuvitella!