Näytetään tekstit, joissa on tunniste ralli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ralli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. tammikuuta 2011

lumien siirtelyä

Nyt oli jälleen se vuosi, kun meidän nurkilla ajettiin rallia. Minä otan tilanteesta kaiken hyödyn ja katson joka ikisen auton, joka kulloinkin kisassa mukana on. Niin nytkin!
Normaalisti en välitä katsoa saatikka edes kuvata kuskin virheitä, mutta nyt tein poikkeuksen, kun auto pyöri pehmeässä lumessa eikä kaiketi aiheuttanut pieniä painautumia pahempia vaurioita kalustoon. Seuraavassa kisassa miehistöllä on sitten jälleen mahdollisuus onnistua. Komea oli lumiryöppy!

Usvan hälvettyä paljastui ryöpyn aiheuttajaksi kinoksella köllöllään oleva piskuinen Starlet. Miehistön pääseminen ulos autosta kesti todella kauan, mutta terveinä he lopulta puskeutuivat ulos omat ajolinjat valinneesta ajokistaan

Olen seurannut autourheilua pikkupojasta asti, mutta vasta nyt näin livenä VW Karman Ghian kisatöissä. Minusta tuo peli on eräs kauneimmista vanhoista autoista ja sen näkeminen aina sykähdyttää. Hienoa nähdä tuollaisia historiallisia taideteoksia!
Säätiedotukset kertoivat jo viikolla, että loppuviikosta ja lähinnä sunnuntaina tulee plussakelit. Katselin kattomme lumikerrosta ja päättelin, että katto on putsattava ennen suojaa. Parjantaina otin työn ohjelmaan. Jo etukäteen pelotti, miten urakan jaksan tehdä. Muistin viime talvelta, että homma oli aivan mieletön.
Nousin lapion kanssa katolle ja aloitin putsauksen niiltä katon osilta, joissa ei ole lumiesteitä. Pehmyt lumi solahtikin alas, kun annoin pikkuisen vauhtia harjalta. Mutta lumiesteiden ja kuistin katon seudut oli puhdistettava ihan lapioiden. Apuvälineenä käytin tikkaita, joihin väkelsin pehmikkeet, jotta kattoon ei tulisi vaurioita. Tikkaat köytin kiinni harjan kulkusiltaan, mutta talon pohjoispäässä ei ole kävelysiltaa eikä ollut siten mahdollista kiinnittää mihinkään tikkaita. Siispä lumen luonti oli tehtävä ihan omalla patentilla.
Menin harjaa pitkin lumiesteen kohdalla ja valuttauduin lumessa alas lumiesteelle. Seisoin lumiesteen päällä ja lapioin lumia pois. Lumiesteeltä en ylettynyt luomaan kovin ylhäältä, joten harjalle jäi lumikinosta, jotka aina jossakin vaiheessa lähtivät vyörymään alas. Silloin minun oli vain heittäydyttävä pyrstölleni katolle ja pidettävä jalat tukevasti lumiesteessä, jotta en olisi vyörynyt lumen mukana alas. Lape tuli putsattua, mutta enhän minä lumiesteeltä päässyt kipuamaan harjalle. Minun oli siis hypättävä alas syntyneeseen kinokseen.
Lännen puoleisen sivun sain puhdistettua paljon sujuvammin, koska sain tikkaat kiinni kulkusiltaan ja pääsin lappeen putsattuani nousemaan niitä pitkin takaisin kulkusillalle. Ei tarvinnut hyppelehtiä alas. Viimeiseksi lapioin lumen terassin katon jiiristä. Paikoitellen lunta oli kinostanut arviolta jopa 70 sentin nietokset, joten oli aika tehdä kevennys.
Katon puhdistamisessa meni aikaa ehkä kolme tuntia. Vaatteet olivat aivan märät hiestä. Kahvitauolla jouduin vaihtamaan kuivat pukimet päälleni, koska vielä oli siirreltävä kinokset pois alhaalta kulkureiteltä. Parin tunnin levon jälkeen alkoi viimeinen urakka. Siinäkin oli pidettävä taukoa muutamaan notteeseen ja tehtävä paidan vaihto kuivaan ennen kuin hyväksyin urakan tehdyksi. Eipä tarvinnut mennä hiihtolenkille, vaan suoraan saunaan.
Kropastani löytyi lukuisia lihaksia, jotka nyt ovat makean kipeinä rasituksesta. Saapa nähdä, miten maanantaina osun golfpalloon harjoituksissa?
PS! Ihmettelen, että miksi järjestelmä ei halua hyväksyä tekemiäni kappalejakoja. Se pistää tekstin vain tylysti samaan pötköön!



maanantai 15. marraskuuta 2010

mielenkiintoisia mielipiteitä

Eilen saimme päätökseen kaksi merkittävää urheilu- ja mediatapahtumaa tältä vuodelta. Niin ralli kuin F1 -kausikin päättyi eilisiin osakilpailuihin. Rallin puolelta saimme loppujen lopuksi hopeaa Jari-Matti Latvalalle, mutta Loebille ei kukaan edelleenkään voinut mitään. Formuloissa meni paljon heikommin. Ainoa Suomen lisenssillä kilpaileva, entinen suomussalmelainen, Heikki Kovalainen jäi ilman ainokaista pistettä. Se onkin vuosiin todella heikon saavutuksemme. Mutta ehkäpä ensi vuonna saamme edes silloin tällöin pistesijoituksia!

F1 - sarja oli todella tasainen, kun nopein talli ja nopeimmat kuljettajat sortuivat virheisiin, milloin autot hajosivat tai milloin kuljettajille sattui kömmähdyksiä. Red Bull -miehet menettivät pisteitä kasapäin ja keskinkertaisuudet pääsivät hyppimään varpaille. No onneksi eilinen toi voiton oikealle tallille ja oikealle miehelle. Sitä paitsi Vettelin taustalla toimii myös meikäläisiä, kun hänen trainerinsa on suomalainen. Vettelihän on omaksunut kieltämmekin paremmin kuin aikoinaan Venäjän lahja Suomelle, nimittäin Hämäläinen, urheillessaan Suomen lipun alla.

Minusta oli aivan oikein, että Renault-miehet eivät alistuneet sarjan luikureille eli Alonsolle ja Hamiltonille, vaan pitivät näitä takanaan tarpeeksi pitkään ja lopputulokset muodostuivat ainakin minun mielestäni oikein. Ja kyllähän kisan päätyttyä Alonso jälleen kerran osoitti epäurheilijamaista käytöstä, kun piti näyttää keskisormea Petroville, joka taisteli kilpailun hyvistä sijoituksista siinä kuin Alonsokin. Olisihan Alonsolla ollut mahdollisuus hujauttaa Petrovista ohi, eikä vain haistella Rellun pakokaasuja noin 40 kierroksen ajan. Mutta eipä ollut miestä sitä tekemään, olisi varmasti halunnut, että Ferrarin miehistö olisi käskenyt Perovin siirtyä syrjään tähden edestä.

Mutta vielä ihmeellisempää on Santader -pankin pääjohtajan Emilio Botin lausunnot. Hän nimittäin ensinnäkin kiittää erään tietotoimiston mukaan Ferraria ja Alonsoa erinomaisesta kaudesta, ja ne kuulemma edustavat santanderilaista arvomaailmaa. Siis ilmeisesti sitä, että ostetaan rahalla ulos Kimi Ferrarilta ja pistetään espanjalainen kuski tilalle ja vielä tallimääräyksillä järjestellään tälle pisteitä enemmän kuin ansaitsisi, eikä sittenkään voita kumpaakaan mestaruutta (tallimestaruus meni Red Bullille ja henkilökohtainen mestaruus Vettelille). Melkoinen arvomaailma!
Lisäksi pääjohtajan mielestä Alonso osoittaa voittajan asennetta ja on hänen mielestään maailman paras kuljettaja. Millähän kriteereillä? Ehkä palkan suuruudella!
Domenicali on F1:n paras tallipäällikkö ja di Montezemolo on suuri johtaja ja yksi hienoimmista liikemiehistä, joita pääjohtaja on tavannut. Ihmeiden aika ei ole ohi!
Pankki on kuulemma hyötynyt yhden kauden aikana F1 -sponsoroinnista 270 milj€. Sehän on hyvä se!

Tosin Italian yksi ministereistä, Calderoli, vaatii di Montezemololle eroa idioottimaisen varikkotaktiikan johdosta. Pitäneeköhän Ferrari siirtää Espanjaan, kun noin erilaisia mielipiteitä esitetään?

Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miten Red Bullilla voi olla varaa pitää kahta F1 -tallia, yhtä rallitiimiä ja Kimiä, sekä tukea liutaa muita huippu-urheilijoita joka puolella maapalloa? Itse en ole koskaan juonut yhtään purkkia kyseisen firman tuotteita, vaikka olen harrastanut hikilajejakin ja joutunut hoitamaan neste- ja suolatasapainoja. Minusta nuo voidaan hoitaa halvemmillakin eväillä! Ja Red Bull ei ole läheskään ainoa juomafirma, joka urheilusponsoroinnissa on todella näkyvästi esillä.
Olen luullut, että maailmassa juodaan kovasti kaljaa, mutta taitaa ollakin niin, että urheilujuomamarkkinoilla se raha juoksee.