käsien taidot kunniiaan!

Luin juuri uusinta Klassikot -lehteä. Kyseinen lehti on viime vuonna perustettu klassikkoautoja ja -moottoripyöriä käsittelevä julkaisu. Koska itsekin olen puuhastellut vanhojen autojen parissa jonkin verran, olen aina silloin tällöin ostanut itselleni lehden.
Normaalisti en lueskele lehtien pääkirjoituksia, ne kun ovat milloin mitäkin, mutta nyt satuin pääkirjoituksen lukemaan. Päätoimittaja oli kirjoituksensa otsikoinut "Sukupolvelta toiselle" ja käsitteli käsityötaitojen periytymistä sukupolvelta toiselle. Sinänsä ihan hyvä jutunjuuri, mutta esimerkkinä käytetty kaasarin paperitiivisteen tekeminen ei kyllä mielestäni ole missään mielessä sellainen teko tai taito, jota kannattaisi hirveästi nostella jalustoille. Jokainen meistä on joutunut tiivisteitä tekemään jo mopoaikoina, se vaan kuuluu hommaan, kun kaikkea ei yksinkertaisesti kaupasta saa.

Minun arvoasteikossani ovat omin käsin tehdyt työt nousseet koko ajan iän myötä. Oikeastaan muunlaista työtä en enää osaa arvostakaan. Olen myös alkanut ymmärtää ukkini arvomaailmaa, hän kun ei pystynyt arvostamaan esim. rakennusmestaria, joka ei pystynyt tekemään itsenäisesti kunnon kirvesvartta. Silloin ajattelin, että eihän nyt tuollaisin perustein voi mestareita pistää jonoon. Nyt olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ukkini oli viisas mies!

Näistä omilla käsillä ja taidoilla tekevistä arvostan ylitse kaikkien muiden tätini miestä Kalevia. Hän kun kansakoulupohjalta on tehnyt vaikka mitä. Jostakin syystä hän teki elämäntyönsä metsurina, vaikka olisi niin halutessaan voinut vaikkapa perustaa konepajan. Hän korjasi autot, traktorit ja mitkä tahansa koneet, rakenteli erilaisia kodin tarve-esineitä puusta ja metallista edistyksellisestä keskuslämmityskattilasta alkaen, mutta kaikkein ihmeellisempiä ovat hänen rakentamansa kaksi kenttäsirkkelilaitosta. Ensimmäistä en ole nähnyt, mutta toisen näin ja se teki todella vaikutuksen. Aivan ensimmäiseksi kiinnitti huomiota erittäin korkea työn laatu, mutta varsinaisesti se tekniikka hämmästytti. Sirkkeli toimi nestemoottoreilla, sahurin turvallisuuteen ja ergonomiaan oli paneuduttu huolella ja muutenkin sahatavaran mittatarkkuuden huolehtimiseen oli tehty todella käyttökelpoiset apukeinot. Ja koko laitos oli tehty omin käsin sorvaten, jyrsien, pultaten ja hitsaten rauta-aihioista. Tuollaista käsien taitoa katsoessa ei voi kuin ottaa hatun pois päästä ja ihmetellä. Joillakin nuo asiat ovat mukana geeneissä, jotkut eivät niitä opi korkeakouluissakaan!

Kun käsityötaidot ovat omassa arvomaailmassani nousseet todella korkeaan kurssiin, olen tietenkin itsekin koettanut väsätä aina jotakin pientä. Mutta enpä juuri ole ollut kovinkaan tyytyväinen suorituksiini. Nimenomaan työn laatu on sellainen seikka, joka minun hommissani ei ole päässyt haluamalleni tasolle. Moottoreiden kanssa pärjäilen, kun olen niitä vuosikymmenet rakennellut ja viritellyt, mutta esimerkiksi auton peltityöt ovat minulle todella vaikeita. En hallitse pellin muokkaamista, kun kilpa-autoissakaan ei siihen tarvinnut kiinnittää hirveästi huomiota, niin harjoitusta ei vain ole ollut tarpeeksi.

Puutyöt ovat myös vaikeita, kun en ole pystynyt hankkimaan tarvittavia työkaluja ja kunnon puutyöpaikkaakaan minulla ei ole. Moottorit ja puutyöt kun eivät oikein kunnolla sovi samaan tilaan. Kesäisin voi ulkona väsäillä jotakin pientä, mutta ainakin kunnon pöytäsirkkeli ja oikohöylä pitäisi olla.

Ruiskumaalausta minun piti jo opetella Mini -projektin yhteydessä, mutta aikataulut lipsuivat niin, että maalaus piti siirtää maalausliikkeen hoitoon. Osa verhoilutöistäkin olivat myös vaikeita, mutta sain kuitenkin Minin ajoon. Mini oli siinä mielessä hyvä projekti, että siinähän työn laatu tehtaankaan jäljiltä ei ollut mikään hääppöinen, joten uusiorakentamisen jälkeen lopputulos oli kuitenkin välttävä.

Nyt olen ajellut Minillä kolmena kesänä muutamia satoja kilometrejä ja hyvin on toiminut. Nyt on suunnitelmissa järjestellä konetila uusiksi. Normaalilla jähdyttimellä kun tuppavat lämpötilat nousemaan koneessa liian ylös hellekeleillä. Sama ominaisuus oli jo minun ensimmäisessä vuoden 1965 Minissä, joten peruskonstruktiokin on hivenen heikko. Asennan autoon toisen jäähdyttimen, niin eiköhän sitten tuplajäähdyttimillä ala lämmöt pysyä kurissa.

Toisaalta tekisi kyllä mieli rakennella joku muu ajokki. Mutta resursseja puuttuu. Rakentaminen maksaa, talli on jo täynnä, eikä hallituskaan ole innostunut uusista hankkeista. Jos vaikka löytyisi mopo, sellainen Helkama Mini, joka minulla oli aikoinaan. Olisipahan nostalgiat kunnossa!