Kävin tänään tämän vuoden puolella kolmannen kerran hiihtelemässä. Paikka oli edelleen Hirvihaaran hiihtokeskus. Kiersin ensin pellolla olevan kiehkerön, mutta siinä oli ainaostaan minun lisäkseni sellaisia alle kouluikäisiä lapsia hiihtelemässä, joten ylpeyteni ei antanut pyöriä heidän kanssaan samaa rinkiä. Sitä paitsi kaikki mummotkin painuivat ylös mäkeen, joten sinne sitten minäkin. Heti ensimmäisessä kinkamassa minun oli heitettävä akuankalle, kun happi ei riittänyt antamaan lihaksille tarpeellista vääntöä. Pari kuntohiihtäjää paineli ohi ja minulla oli täysi työ ehtiä heidän alta pois. Kahdesti piti ihan pysähtyä ja haukkoa henkeä ennen mäen päälle pääsyä. Mutta lasku tuntui edelleen juhlalta, askeltaen pystyin tulemaan suhteellisen vauhdikkaan mäen alas ja selviydyin hienosti alhaalla olevasta mutkasta. Jäljistä päätellen osa hiihtäjistä oli tullut ainakin puoli rinnettä alas auraten. Ei varmaan ole nautittavaa puuhaa!
Samalla tavalla selvitin ylös kaikki mäet ja laskut olivat yhtä juhlaa. Ehkä siksi minä aikoinaan aloinkin hiihtämään, kun tykkäsin niin kovasti laskuista. Toki nuorempana harrastin laskettelua, joten siitä saattoi tarttua vaatteisiin jonkunlainen taito tulla alas vauhdikkaitakin laskuja. Kilpahiihtourallani en varmaankaan koskaan hävinnyt kapinaa laskuissa! Kyllä tietenkin hyvässä kunnossa ollessa myös vastamäet sujuvat ja murtomaahiihto alkaa tuntua lähes juhlalta. Tullessani vuonna 1980 pääkaupunkiseudulle, ihmettelin, miksi ihmiset puhuivat merellä hiihtämisestä kovana ja hauskana juttuna. Minä pidin ja kyllä varmaan vieläkin pidän sellaista kovin yksitoikkoisena. Mutta jos ei ole kuntoa, niin vastamäkiin nouseminen on yhtä tuskaa, kuten minäkin nyttemmin olen huomannut, ja jos ei ole taitoa tai uskallusta tulla mäkiä alas, niin hommahan on todella ihan p:stä. Alan ymmärtää nyt tätä joukkoa!
Olen siis nyt selvästi huomannut, että sopivalla lääkityksellä saadaan ihmisen kunto todella lamaan. Vielä neljä vuotta sitten kiertelin Hirvihaaran latusia useamman kerran peräjälkeen ja tuntui siltä, että voisin jopa hiihtää leikkimielellä kilpaa yhden kierroksen. Nyt monen vuoden lääkkeiden nappailun jälkeen jo yhden kierroksen kiertämisessä on kovat haasteet. Ehkä lääkkeet olivat minulle tarpeen masennuksen hoitoon, mutta kyllä niistä varmaan on ollut haittaakin. Toki masennus on vienyt halun lähteä hoitamaan kuntoa, mutta kyllä aineenvaihdunta on täysin sekaisin. No yhdessä tulos on sitten tällainen.
Aasinsiltana tuosta powerin puutteestani on pakko tarkastella hieman maamme energiataloutta. Tänä talvenakin kovimmilla pakkasilla ainakin 25% tarvitsemastamme energiasta on täytynyt korvata tuontitavaralla. Me kaikki haluamme käyttää sähköä ja olemme todella pahalla päällä, jos jostakin syystä emme sitä kulutukseemme saa. Meillähän suunnilleen kaikki pyörii sähköllä.
Toki aivan viime aikoina meistä monet ovat alkaneet miettiä, miten tulisimme toimeen pienemmällä kulutuksella, mutta siitä huolimatta omat myllymme eivät riitä tuottamaan tarpeeksi sähköä.
Mutta on melkoisen ihmeellistä, että aina älähdetään siellä, minne kaavaillaan jotakin uutta sähkömyllyä.
Vesivoimaa ei saa missään nimessä rakentaa, jos kysytään asiaa suunniteltujen vesialtaiden lähettyvillä asuvilta. Ja vesivoiman tuottaminen olisi kansantaloudellisesti kaikkein edullisinta! Meidän kesämökki on Kiantajärven rannalla (ei ole sähköä) ja olemme tottuneet siihen, että joskus laineet liplattavat lähes saunan portailla tai että vesiraja on parikymmentä metriä saunan portailta. Siis tontin pinta-ala muuttu melkoisen paljon riippuen siitä, miten vettä lasketaan sähkön tuotantoon. Emme pidä asiaa enää mitenkään ihmeellisenä!
On suunniteltu tuulienergiaa hyödyntävia energiapuistoja. Ja paikalliset ihmiset ovat aivan kauhuissaan, eihän heidän seudulleen noita huiskuja saa missään tapauksessa rakentaa, nehän pitävät melkoista ääntäkin. Eli ne pitää rakentaa jonnekin muualle joittenkin toisten ihmisten kotien ja mökkien läheisyyteen. Niinpä!
Useammalla energiayhtiöllä on suunnitteilla rakentaa atomivoimalaitoksia. Ja jälleen kansa on karheana. Ei missään tapauksessa nimenomaan heidän reviirilleen saa rakentaa syöpää aiheuttavia laitoksia. Eikä saa etsiä edes uraania näitä laitoksia varten.
Millä me sitten tuotamme sähköä? Poltetaanko metsää, turvetta tai kivihiiltä?
Olen ollut Jyväskylässä käymässä turvevoimalassa, enkä ihmettele, että ihmiset eivät halua sellaistakaan naapurikseen.
Minun mielestäni atomivoimala on tässä kehityksen vaiheessa ehdoton. Se on puhdas ja tehokas. Sellaisen naapurissa voisin minäkin elää! Ja insinöörit tehkööt lisätutkimusta uusien ja vieläkin tehokkaampien laitosten saamiseksi aikaan. Mutta siihen asti meidän on parjättävä jotenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti