Hiihtelyä

Lopultakin sain parin vuoden jälkeen ensimmäisen kerran ispiraation lähteä katsomaan, onko sitä lunta kerttynyt riittävästi oikeaan paikkaan eli latusille. Tässä on ollut muutama päivä niin mollivoittoista, että olen näin jälkikäteen ihan tyytyväinen, että päätin lähteä!

Jo lähtövaiheessa oli monta juttua, jotka yrittivät sabotoida ajatukseni. Olen käyttänyt aina hiihdellessäni kilpailuaikakaudeltani periytyviä välineitä ja vaatteita. Puketuminen oli todella raskasta, koska tunsin oloni kilpahaalarissani samanlaiseksi kuin kahdella nakilla, jotka on sullottu yhteen kuoreen. Eikä ihme, kun kiloja on kertynyt lisää viimeisten kisojeni jälkeen sellaiset 15. Mutta hiki hatussa sain pungerrettua itseni lähtökuntoon.

Hirvihaarassa oli nuoskaa lunta maassa joitakin senttejä, mutta nurmikentällähän ei paljoa tarvitse ollakaan, kun hiihto onnistuu. Kiertelin pellolla olevaa latua vajaan tunnin ja olin aivan poikki. Matkaa tuli varmaan alle 5 km. Kyllä kunto on heikko!
Hiihto on hieman erilainen kuin pyörällä ajo. Joka vuosi täytyy tekniikka opetella suunnilleen alusta asti - ainakin jos on vaativa persoona. Ja minä olen! En voi hyväksyä itseltäni, että vain jotenkuten matelen suksien päällä.
Viime talven hiihdot jäivät väliin, joten kävin kaikki vapaan hiihdon hiihtotekniikat läpi. Alussa meni vähän huonommin, mutta vähitellen homma alkoi luistaa. Sauvoitta hiihto sujui jo mukavasti myötätuuleen, mutta vastaseen ei. Olisi pitänyt olla koivissa enemmän papua. Sauvojen käytössä käsistä ei ollut juuri mitään apua. Vasen kätenihän on ollut likimain käyttämättä yli puoli vuotta, kun rikoin sen hiirellä. 8.12. sain siihen piikin ja muutaman viikon olen pystynyt sitä osittain kuntouttamaan. Eilen sain luvan jatkaa sen kehittämistä, vaikka jotkut liikkeet vielä tekevät kipeää. Muistelin siinä hiihdellessäni, että eipä ollut ihme, jos viime kesänä tien toisella puolella golfkentällä en saanut kovin pitkiä lyöntejä aikaan. Kun kädet ovat suunnilleen keitetyn makaroonin luokkaa, niin ei saa vain tarpeellista mailanpään nopeutta.
Siis hiihtelyni oli vain lähes tasaisella tapahtunutta eri tekniikoiden harjoittelua!

Ajoin takaisin moottoritietä sen pienen pätkän ja eikös vaan taas yksi Audi kohdellut minua kaltoin. Valkoinen A6 porhalsi ohitseni ja kurvasi suoraan eteeni heittäen suolamoskan tuulilasiini. Audin perässä ajeli vanha Volvo 740 myös kovaa ylinopeutta, mutta siinä oli ratissa kuitenkin ihminen. Volvo siirtyi oikealle kaistalle vasta pitkän matkan päästä. Gentelmanni ratissa!

Pari päivää sitten oli Ylenaikaisessa juttua rekkojen liikennöinnistä. Siellä oli puhetta myös rekkojen nopeusrajoittimista. Olin luullut, että rajoitin täytyy asettaa nopeuteen 88 km/h, mutta ohjelmassa kerrottiin, että nopeus onkin 89 km/h. Minun etupuolella ajeli kotimainen rekka täysin samaa nopeutta kuin minäkin ja minun pilotti on säädetty todelliseen nopeuteen 101km/h. Siis laitteita pystytään manipuloimaan!