Auringosta sähköä

 Lähtötilanteessa 15.9. tarkasteltiin, millaisiin tuottomahdollisuuksiin olisi mahdollista päästä, kun talo sattuu olemaan pohjois-eteläsuunnassa. Tietokone tarjosi tuotoksi noin 4000 kWh eli noin viidenneksen koko vuoden sähkön kulutuksesta. Kiinteistössä on kesäisinkin melkoisesti peruskuormaa, kun puhdistamo, kaivo, ilmanvaihto ja helteillä myös ilmalämpöpumppu haluaa toimiakseen sähköä. Päädyttiin siis tuollaiseen pienehköön järjestelmään.

 WarmLexin Pekka Karppanen saapui joukkoineen tontille 15.10. asentamaan järjestelmää.

 Pekka tekee hieman mittauksia ja sitten alkoikin reikien poraaminen ja kiinnikkeiden ruuvaaminen. Essi oli ihan paiseessa, kun kuvitteli ukkosen kolistelevan yläilmoissa.

 Paneelit työkunta nosteli henkilönosturilla katolle.

 Sittenhän se olikin vain paneelien latomista ja kiinnittämistä, jotta ensimmäisen trombi ei veisi paneeleita mennessään.

 Sinnäpä ne sitten istuvat kaikki kahdeksan paneelia. Kaapelit paneeleilta inverttereille kuljetettiin harjapeltien alla toiseen päätyyn.

Tässä tapauksessa järjestelmään kuuluu kaksi invertteriä, koska paneelit ovat eri lappeilla. Jos kaikki olisivat olleet samalla lappeella, olisi säästytty yhden invertterin asennukselta.
- Tämä kiinteistö ei oikeastaan poikkea mitenkään erikoisesti muista kohteista. Ainut ero on tuo, että inverttereitä ja turvakytkimiä on jouduttu asentamaan kaksin kappalein.
Tänä vuonna on varmaan asennettu satakunta järjestelmää ja näyttää siltä, että aurinkosähköjärjestelmien määrä tuplaantuu vuosittainen, toteaa Karppanen.

Karppasen mukaan sähkölaitoksilla on tällä hetkellä melkoinen jono käsitellä aurinkosähköjärjestelmien kytkemislupia verkkoon. Jopa kolmenkin viikon jono on joissakin yhtiöissä. Saapa nähdä, miten on Nivoksen laita!
Viimeiset syksyn aurinkokelit menevät vähän turhaan, kun järjestelmä ei ole vielä kytketty tuotantoon, mutta tuleehan se kevät joskus, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä sitten tapahtuu. Paljonko laitteisto kykenee sähköä tuottamaan ja pitääkö ennakkolaskelmat paikkansa.

Aurinkosähköä yms

Hirvihaara Golf Mäntsälän mestaruuskisoissa 2018. Takatiiltä pätskittiin kolmena päivänä peräkkain.

Blogipäivitys – pitkästä aikaa

Onkin mennyt aikaa, kun viimeksi tälle foorumille olen jotakin saanut aikaan. Aikaa meni ”pentin” saamisessa painokuntoon ja kun se lopulta oli käsissä, elettiin jo kesäkuun puolta väliä. Tarkoitukseni oli näin juhlia syntymäni 70. vuosipäivää – muuta juhlimista en sitten suvainnutkaan. Perhe kävi syömässä, joten se oli siinä.

Kirjan julkaisemisen jälkeen oli melkoisen tyhjä olo, joten kirjoittaminen ei ole maistunut. Lehtijuttujakin olen tehnyt vain muutaman kuukaudessa.

Golfkentällä olen kävellyt mielestäni ihan mukavasti kilometrejä, kierroksia on tätä kirjoitettaessa kertynyt 86, joista 30 on kilpailukierroksia. Edelleenkään en pidä golfia itselleni kilpailulajina, mutta monelle kentälle pääsee kilpailuihin halvemmalla kuin pelilipun ostamalla. Olen myös mielestäni käynyt vierailla kentillä kultakortilla pelailemassa aiempaa enemmän.

Kisoista ei ole tullut mitään järisyttäviä sijoituksia. HirviGolfissa pelasin 50 vuotta nuoremman Mikon kanssa scrambleä ja niinhän siinä kävi, että pokkasimme ykköspalkinnot. Entinen työtoverini Helena kutsui minut Talmaan scramble -joukkueeseensa ja kakkospalkinnon saimme kisasta aikaan. Kakkospalkinnon pelasin myös omalla kentällä yhdestä openista. Joitakin muitakin pieniä juttuja kisoista on tullut, mutta aika usein tasoitus on kisan jälkeen noussut 0,1.  Oman ikäluokan tourilta sain Vuosaarta lukuun ottamatta sellaisia top 30 -sijoituksia kuten myös SM-kilpailuista.

Se golfista.

Kesä oli tukahduttavan kuuma. Mökillä kävimme heinäkuun alussa työleirillä. Saunaan ja vessaan piti uusia katto. Onneksi yksi päivä oli hieman sateinen ja silloin katolle en päässyt. Jalat olisivat olleet ihan tönköt, jos joka päivä olisi pitänyt katoilla rimpuilla. Vanhat jalat eivät enää palaudu yllättävistä rasituksista kuten aiemmin. En ole enää millään muotoa mökki-ihminen. Ei siellä oikein voi täysipäisesti nauttia, kun näkee tekemätöntä työtä ja korjauskohteita. Miljööhän on kyllä mukava, kun joku tekisi remontit!

Vielä tuosta syntymäpäivän ohituksesta. Suomalaisten miesten keski-ikä oli aikoinaan 78 vuotta, nyt lienee jonkin verran enemmän, mutta kuitenkin viimeisiä aikoja vedellään. Noin on alkanut tuntua, kun mietin, että 70 on täynnä. Kuolemaa en sinänsä pelkkää, sen kanssa tulin sinuiksi jo viime vuosikymmentä käydessäni. Ajattelen kuitenkin, että toivottavasti en joudu mihinkään hoitolaan, vaan että saan elellä kotona, kunnes en enää muista hengittää.

Eturauhasen höyläys ei tuonut toivottua tulosta. Joudun hyppäämään vessassa vähän väliä jopa yöllä, että en valuttelisi vaatteita märiksi. Jos lääkkeitä asiaan ei löydy, niin tulevaisuus ei hyvältä näytä. Joulukuussa pitäisi päästä lisätutkimuksiin, mutta tiedä häntä, mitä siitä voisi kostua.

Harmi, että muuten hyväkuntoisessa kropassa on tuollainen valuvirhe.

Tein päätöksen hankkia taloomme aurinkosähköjärjestelmän, vaikka talomme ei olekaan optimi paneelien sijoitusta ajatellen. Paneelit tulevat itään ja länteen, joten keskipäivän porotus menee osittain hukkaan. Kuitenkin myyjän tietojärjestelmä antoi takuutuotoksi noin 4000 kWh vuodessa, joka on noin viidenneksen koko huushollin sähkön kulutuksesta.

Talossamme on ympäri vuorokauden ja vuoden toimivia sähkölaitteita melkoisesti. Meillä pyörii jatkuvasti jäteveden puhdistamo, ilmanvaihtokone, kiukaan peruslämmitys, jääkaappi ja pakastin. Vettäkään emme saa porakaivosta ilman sähköä ja lämmityksetkin ovat sähköllä, vaikkakin varastot ja autotalli ovat vain noin kahdeksan asteen lämpötilassa.

Laskeskelin, että noihin jatkuviin peruskulutuksiin aurinkovoimala riittäisi antamaan sähkön aurinkoisina hetkinä. Jos sattuisi niin, että tuottoa tulisi yli oman tarpeen, niin ylimääräiset elektronin valuisivat verkkoon. Järjestelmä on sellainen, että aina käytetään ensin voimalan sähkö ja vasta sitten ostetaan verkosta tarvittava lisäsähkö. Näin myös sähkön siirtomaksuja ei tarvitse maksaa oman voimalan sähköstä.

Saapa nähdä, miten järjestelmä toimii. Se on kuitenkin varmaa, että asennuksen jälkeen loka- marraskuun vaihteen jälkeen tuotto on vaatimatonta, mutta eiköhän se maaliskuussa ala jo näyttämään, mihin pystyy.

Saanpahan tuolla vähän rauhoitettua omaatuntoani hiilijalanjäljestäni. Enpähän tuossa suhteessa kuvittele olevanikaan mikään suurikenkäinen, mutta jos asialle näin voin jotakin tehdä, niin onhan se kohdaltani eteenpäin.

Uusimman romaanini kansi. Itse kuvattuna tietenkin. Paikka on läheisestä metsästä. Koirien kanssa ohi mennessäni katselin kantoa vuosien ajan sillä silmällä ja muutaman kuvausreissun jälkeen olin tyytyväinen. Sopii myös kirjan sisältöön - mielestäni.



Pähkäilyjä pitkästä aikaa!

Aloin kirjoittaa 17.6. julkaisemaani uusinta romaaniani "pentti" viime vuoden itsenäisyyspäivänä, joten blogiin ei ole riittänyt aiemmin  aktiviteetteja. On pitänyt hiihtää, kun pitkästä aikaa oli oikein kunnon talvi. Kesän tullessa alkoi golfkausi, joka on vienyt jälleen mukavasti aikaa ja blogi on unohtunut. Välillä oli siis myös kirjaakin kirjoitettava, joten koneen ääressä sain kuitenkin istua ihan riittävästi.

Marraskuussa kävin eturauhasen höyläyksessä, joten se vaikutti olemiseen melkoisesti koko talven. Virtsaaminen ei ole lähtenyt pelittämään vieläkään, vaan öisin on vessassa ravattava tämän tästä. Vaikuttaa oleellisesti elämisen laatuun. Ongelma ei valitettavasti jää yöhön, vaan myös päivisin on ongelmia.  Vessa tulee tutuksi, ja on mietittävä hyvin tarkaan, minne menen. Lähinnä on tarkistettava, että vessa löytyy lähistöltä.
Ajelin toukokuun lopulla Turkuun golfkisaan ja kolme kertaa oli poikettava moottoritieltä vessaan. Rasittavaa!

17.6.2018 vietin syntymäpäiviä. Seitsemänkymmentä tuli täyteen. Vaimo olisi järjestänyt jotakin, mutta sanoin lähteväni kierron päälle, jos hän meinaa juhlia järjestää. Siksi vain söimme perheen kesken ja nautimma kahvit. Ainoastaan kaksi naapuripariskuntaa tuli kahveet nauttimaan kanssamme.

Pientä kilistelyä, hillitysti vaan!

Pönötyskuva. Olen päässyt samaan kuvaan lastenlapsieni kanssa!

Tuo 70 on ikä, jota on ihan pakko pohtia ja pähkäillä enemmän.
Suomessa miesten keski-ikä oli aikoinaan noin 78 vuotta. Se lienee tuosta hieman noussut, mutta eipä kai oleellisesti. Jos siis keskivertomiehenä vanhenen, niin aika finaalissahan alan olla - toinen jalka haudassa. Toki sitähän onneksi ei tiedä kukaan, käyttäydynkö keskivertomiehen tavoin. Kuitenkin elämää on elettävä niin, että siitä  nauttii. Minun kohdallani se on aivan muuta kuin suurimmalla osalla.
Allakkani täytän pääasiassa vain sellaisilla tapahtumilla, jotka ovat minusta kiinnostavia, liittyvät pitkälti liikuntaan. Kirjoittamisesta en osaa vielä oikein sanoa. Paikallislehteen olen tehnyt juttuja välillä melko runsaastikin. Syksystä 2011 alkaen lienee kertynyt nelisensataa juttua, lisäksi aika paljon muuta kirjoittamista kirjojen ohessa. Nyt lehtihommat ovat jääneet aika vähiin ja olen kertonut juttujen tilaajalle, että voin tehdä jutun silloin tällöin, jos saan itse sopia ajankohdan haastateltavan kanssa. Näin pääsen itse vaikuttamaan allakkaani ja sen täyttymiseen. Koetan pitää allakkani siis niin tyhjänä kuin mahdollista, että voin toteuttaa liikunta-aktiviteettini mieleni mukaan. Sain tukka putkella lentämisestä töissä ollessani ihan tarpeekseni. Myöskään passia en omista, enkä tunne mitään tarvetta omistaakaan - ainakaan toistaiseksi. Kotimaa ja sen tarjoamat hienot neljä vuodenaikaa ovat kristallia. Talvi tietenkin on se paras.

Tuota aiemmin mainittua ongelmaa lukuunottamatta kuntoni on hyvä. Pystyn selviytymään golfkierroksesta ripeästi kuin myös hiihtolenkeistä, kun pidän huolen siitä, että välillä myös lepään ja venyttelen. Kolmena, korkeintaan neljänä, peräkkäisenä päivänä liikettä ja sitten päivä tai kaksi lepoa. Se tuntuu näillä vuosilla olevan ihan ok.

Ajattelemattomuutta vai ihan kiusaamista

Viikon neljä alussa jouduin ajelemaan mutkan Vantaalla. Sää oli kostea ja kura lensi.

Tapanani on ajaa GPS:n mukaan tien suurinta sallittua nopeutta, jos keliolosuhteet sen suinkin sallivat, sillä katson maksaneeni ja maksan yhä yhteiskunnalle veroja ihan tarpeeksi. En halua ainakaan tahallani lisätä maksuvirtaa siihen suuntaan sakkojen muodossa. Ja tienopeuksillakin ehtii vallan mainiosti, kun ajoissa lähtee. En ole koskaan mistään myöhästynyt. En ainakaan muista!

Niinhän siinä tietenkin kävi, että ohittajia piisasi ja oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että ohittaja koukkasi heti eteeni nostattaen kurapilven tuulilasiin. Tapahtuma ei suinkaan ollut ainutkertainen, vaan noin on tapana moottoriteillämme ajella.

Siitä tulikin mieleen, että onko noin käyttäytyvillä autoilijoilla tarkoitus kiusata ohitettavaa, vai onko toiminta vain ajattelemattomuutta.

Yksi pieni pakettiauto teki samat manöveerit kuin kymmenet muut. Tai ei se pakettiauto tehnyt varmaankaan hommaa ihan yksin, lienee kuski määrittänyt ajolinjat. Joka tapauksessa auto pyyhälsi lähes etupuskuria hipoen oikealle kaistalle eteeni ja tietenkin sen pyöristä nousi kivi tai nasta kuran mukana tuulilasiini. Nyt vasta uusitussa tuulilasissani on esineen tekemä orkonen.

Tuossakin tapauksessa vasen kaista olisi ollut kilometrikaupalla vapaassa käytössä turvallisempaan ohitukseen.

Tuli itsellekin muutama ohitus rekoista ja ne olivatkin melkoisia operaatioita. Siinä tien suurinta sallittua nopeutta ajellessa rekan rinnalla, perään liimautui yleensä joku nopeampi. Parilla oli jopa niin hoppu, että valoja oli vilkuteltava ja kun yritin siirtyä oikealle kaistalle sopivan matkan päässä, jotta en itse sotkisi rekan näkyvyyttä, niin eiköhän nämä maantieritarit olleet jo menossa oikealle kaistalle ohittamismielessä. Siinä sain pyöritellä päätään kuin helmipöllö, jotta pääsin turvallisesti jälleen omalle kaistalle.

Jotenkin tuntuu siltä, että liikenne moottoriteillä on mennyt koko ajan vain hullumpaan suuntaan. Siellä ei oikeastaan ajatella kanssaliikennöitsijää, vaan mennään päätä pahkaa itsekeskeisesti.

Jos joku haluaa ajaa ylinopeutta ja pistää kukkaronsa alttiiksi ylimääräiselle verolle, niin minun puolesta se passaa, mutta haluaisin, että ajateltaisiin asioita muidenkin kantilta ja mentäisiin turvallisesti eteenpäin yhteispelillä.

Liikenteessä ollaan hyvin helposti pistämässä asioita toisten piikkiin. Jalankulkijat ovat sitä mieltä, että autoilijat eivät kunnioita heitä. Autoilijat valittavat, että jalankulkijat käyttäytyvät ennalta arvaamattomasti. Aivan samalla tavalla on pyöräilijöiden kanssa. Jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat sättivät toisiaan. Liikenteessä on siis melkoisesti parannettavaa, mutta jos jokainen katsoisi ensin peliin, niin ehkäpä sitten olisi mahdollisuuksia parantaa yhteiseloa ja saada turvallisuutta parannettua. Kuitenkin liikenteessä pahimmillaan on ihmishenkien menettämisen mahdollisuus.

Toki tuo maanteillä tapahtuva ajattelemattomuus tai kiusanteko ei maailmassa ole ainoa, vaan vastaavia esiintyy elämässä muitakin. Kun yleisönosaston kirjoittelua katsoo, niin mopopojat tai p-rallaajat ovat koko ajan tapetilla, tai koirat. Ne ovat paskomassa ja kuseksimassa yleisillä paikoilla tai hiihtoladuilla. Siis valitusta piisaa, kun kanssaeläjät eivät ajattele asioita kuin omasta kantistaan.

Valitusta kyllä riittää, vaikka ei olisi niin tarviskaan. Lieneekö tämäkin kirjoitus sitten jonkinlainen valitus?

Osa autohullun ajopeleistä

Ajopelejä testeissä tai omistuksessa

Sedän Austin A35, jonka ratissa sain istua, mutta ajamaan ei ollut vielä asiaa.

Isä osti kyseisen maantienielijän, kun olin kymmenvuotias. Opettelimme sillä isän kanssa ajamaan samaan aikaan. Kyseessä oli 125-kuutioinen menopeli.

Isän ensimmäinen auto oli Commer Cob pakettiauto, jolla varsinaisesti opettelin ajamaan pihalla koivuja kierrellen. Joskus myös yksityisteillä.

Kun sain kortin vuonna -66, isällä oli punainen Mini. Sillä sitten ensimmäiset kortilliset maantielenkit ajelin. Vieressä minun henkilökohtainen ajopeli aina armeijaan menemiseen asti.

Syksyllä -66 isän Mini vaihtui Isuzu Bellettiin. Sillä ajoin monet reissut milloin minnekin ja joskus oli vauhtiakin.

Olin kesän 1970 töissä Helsingissä ja sieltä ostin ensimmäisen oman autoni. Oli ajettavuudeltaan hieno peli. Sieltä tuli mukaan vasemman jalan jarrutukset ja ajotuntuma siirtyi takapuoleen. Tämä peli ei koskaan yllättänyt, kun se kertoi aina etukäteen, mitä aikoo tehdä. Kyllä sitä poljinkin.

 Insinööriopintojen viimeiseksi vuodeksi vaihtui rättisitikka Datsuniksi kesällä -75, kun oli tulossa perheeseen lisäystä. Auto kuvattu Kaarinassa asuntomme edessä. Oli muuten entinen kyläkauppa!

 Kesällä -77 Datsun vaihtui Bemuksi, joka minulla olikin aina vuoteen 1986.

 Bemu vaihtui -86 ensin 1600 Sierraan, mutta eihän se tyydyttänyt ja melkein heti se muuttui 2,0iS-versioksi.

 Sierra ei toiminut koko aikana kunnolla, joten välillä perheessä käväisi 318 i Bemu, mutta sekin oli lyhytaikainen, kun harrastukseksi tulivat kilpa-ajot ja koiranäyttelyt. Ajokiksi vaihtui valkoinen Volvo 740.  Autolla ajoin parisataatuhatta, mutta kesärenkaat olivat vielä alkuperäiset Michelinit. Silloin renkaat kestivät, vaikka hinauksia tuli paljon. 740 vaihtui Volvon 940- malliin, joka muutaman vuoden jälkeen muuttui Volvon S40 T4:ksi. Silloin oli jo harrastus vähentynyt ja perheessä oli muitakin kulkuneuvoja. S40 vaihtui Mondeon Dieseliksi, mutta se ei miellyttänyt, joten alle tuli Volvo S60. Välillä oli kuukauden jopa Rellun Megane, kun Volvosta oli saatava rahaa muihin menoihin.

 Ainoa Opel, joka minulla on ollut.

 VW 1302SS oli kiva peli, sillä ehti useasti palkinnoille...

... kunnes Nurmijärvellä monen seikan vuoksi lipesi lähes 150:n vauhdista lepikkoon.

 Kun täytin 50, sain lainaksi Sumpin, numeroksi 50 ja hienon varikkopaikan Vantaalta. Autohan ei pelannut lainkaan, mutta kaupaksi se meni.

 Minun ylivoimaisesti huonoin autoni oli kuvassa oleva Letukka. Onneksi ei tarvinnut kestää kuin vuoden ja vaihdoin sen Mitsu L200 lava-autoon.

 Micra kuskattiin Pudasjärvelle kisoihin. Minulla  katkesi vaihdekeppi heti ensimmäisessä kurvissa. Kuplaan verrattuna melkoinen raakile. Tiimin nuoremmat yrittivät Micralla kilpailla myöhemmin, mutta kiertoon lähti.

Tammisaaresta kävin hakemassa Golfin projektin, mutta auto ei koskaan päässyt kisailemaan, kun elämässä alkoi tapahtua niin paljon kaikkea muuta. Kiertoon Golfikin lähti.

 Yhteen ralliin suostuin kartturiksi ja se riitti. Onneksi kaasuvaijeri meni poikki jo kakkosella, niin ei tarvinnut pelätä koko rallia.

 Ensimmäinen 1303 harrastekuplani. Ostin kuplan projektina ja rakentelin auton liikennekelpoiseksi. Tein kuplaan virikoneen, joten sillä pystyi kulkemaan muun liikenteen mukaan

 Toinen 1303 harrastekuplani. Moottori vuoti öljyä ja sähköt eivät toimineet. Tein autoon virikoneen ja korjasin sähköt. Muuta en ehtinyt tehdä, kun työkaveri kävi ostamassa sen pois.

 Harrastemini 1275 Clubman näyttelyssä Mäntsälässä. Purin aihion atomeiksi, korjasin ruostevauriot ja tekniikkakin meni uusiksi.

 Peugeot Partner vaihtui Nissan Noteksi. On ollut meidän helpoin auto tähän mennessä.

 Ensimmäinen 2-pyöräiseni sitten mopon oli Jammun 535 Virago, mutta eihän se ollut mikään pyörä. Se vaihtui Moto Guzzi Brevaksi. Ei sekään mikään raketti ollut, mutta ajo-ominaisuudet olivat ok.

 Breva vaihtui Grisoksi ja sehän oli jo pyörä, kun en kilpuria etsinyt. Etualalla lumikone.

 Rupesin lehti-ihmiseksi,joten 2-pyöräinen oli hylättävä. Juttukeikat sujuivat hyvin näppärällä Fiestan ST-mallilla. Laitteessa oli 2-litrainen kone ja tehoa ihan mukavasti. Etsin TT Quattroa, joita kävin ajamssa lukuisia, mutta Fiesta sai olla kulkupelinä jonkin aikaa.

 Lopulta se sitten löytyi. Asiallinen, mutta olihan siihen entisiltä omistajilta jäänyt vikoja, joita oli korjattava. Välillä vähän tunteetkin kihahtivat yli äyräiden, mutta kiva on peli. Yli kuusi vuotta olen sillä töihin ja harrastuksiin ajellut.

 Tein lehteen juttuja erilaisista liikkumavälineistä. Vertailin Suzuki Altoa ja Aixamin mopoautoa.

 Aixam oli melkoisesti kalliimpi kuin Alto. On kuitenkin selvä juttu, kumpi olisi liikenteessä parempi. Alto on kaikissa suhteissa parempi. Se on vaan se korttijuttu, joka mopoautoja pistää hankkimaan.

 Moottoriradalle pääsin testailemaan Audin 4-vetoisia oikein talvikelissä. Kaikissa oli alla kitkarenkaat ja alussa ne toimivat ihan ok, mutta kun päivä oli ajettu, niin jarrutuspaikat olivat melkoisen liukkaat. Tuli nastoja ikävä.

 Golf testissä Lahdessa.

 Kuplan F-ryhmän peli kokeiluissa siviilinastoilla. Oli aika aika lipsakka ajettava!

 Ikarusta pääsin myös tastaamaan. Ilmassa pysyi.

 Auriksen hybridi testissä Hyrylässä. Sähköllä maksiminopeus oli 45, joten jos halusi viidenkympin alueella sähköllä ajella, toiset olivat tulossa päälle. Kun painoi kaasua, niin sitten kyllä kulkua piisasi, kun polttomoottori potki lisää vauhtia.

 Kaasukäyttöinen Passat testissä Mäntsälässä.

 Mielnkiintoinen pikkuford. Koko kyljen saa auki lastausta varten ja 3-sylinterisen turbon tehot riittävät normaaliin ajoon.

 VW Karman Ghia avomalli testissä. Onneksi oli hieno keli. En ole avoautojen ystävä.

 Pienoisauto testissä. Oli niin hätäinen, että ei pysynyt oikein ladulla. Se perstuntuma kun puuttuu.

 Ihmevimpain, jonka olemassaoloa en oikein ymmärrä. On sitäpaitsi ajo-ominaisuuksiltaan melko erilainen autoihin tai moottoripyöriin nähden.

 Nissanin sähköauto testissä Porvoossa. Hyvin pysyy moottoriteilläkin muun liikenteen mukana. Äänimaailma muodostuu renkaista ja tuulen suhinoista. Miellyttävä!

En ole koskaan vannonut Mersun nimeen, mutta kun mallia tehdään Suomessa, niin olihan se testattava. Autossa oli ihan liian mataprofiiliset renkaat, joista kabiiniin tuli yllättävän kova meteli.

 Tässä oli testeissä peli, jossa tehot ja ominaisuudet olivat hyvässä balanssissa. Olisi tarvinnut enemmän ajoa, jotta olisi kunnolla uskaltanut ominaisuuksia testata.

Lähes vakioautomainen kilpa-auto.