Ihmettelyä

                                          Sorjakin ihmettelee Kiantajärven rannalla.

Jälleen ihmettelyä

Meikäläinen joutuu jälleen tunnustamaan, että täytyy ihmetellä.

Facebook kaverini jakoi vasemmiston kansanedustajan kirjoittaman blogin.
Kirjoituksessa kansanedustaja kertoo, että köyhät joutuvat verojen maksajiksi!
Minä en tunne yhtään köyhää, joka maksaisi veroja. He kyllä kuluttavat ja käyttävät meidän tavisten maksamaa hyvinvointia, joka tietenkin heille kuuluukin. En minä sitä ihmettele, vaan sitä, että köyhät pystyisivät maksamaan hyvinvointimme. Matematiikka ei tuollaisiin toteamuksiin taivu.

En ole tutkinut mistä kansanluokasta verottajan laariin eurot pääasiassa kertyvät, köyhät eivät niitä kuitenkaan sinne tuo, siitä olen varma. Mutta kertyvätkö eurot normaaleilta työssäkävijöiltä keskiluokan kansalaisilta, vai rikkailta. Paha sanoa. Jos veroprosentteja tarkastellaan, niin siinä kyllä keskiluokan kansalaiset pärjäävät varsin hyvin. Heillä kun ei ole mahdollisuuksia juurikaan kikkailla pienentääkseen verorasitustaan, kuten rikkailla yleensä on. Pääomatulojen verotusprosentti on paljon matalampi kuin palkansaajalla, lisäksi heille löytyy muitakin mahdollisuuksia enemmän välttää veronkerääjän otetta.

Olen tullut huomaamaan, että meidän eläkeläisten veroprosentit ovat korkeammat kuin työssäoloaikana suuremmista tuloista. En kuitenkaan valita, sillä veroja on maksettava, jos haluamme elää hyvinvointiyhteiskunnassa.

Tietenkin köyhän ja rikkaan määritelmät kukin määrittelee näköjään eri tavoin. Minusta köyhä on sellainen, jolla ei ole mitään. Joko esimerkiksi viina, terveys tai muija on vienyt kaiken!

Nyt hallituksen muodostamisen jälkeen on alkanut itkut siitä, kun ohjelma vie rahoja tai muita juttuja. Muilta olisi saatu viedä, mutta juuri minun hyvinvointi tai toimiala olisi ollut se, että siihen ei olisi saanut mitenkään kajota.  Aika raadollista! Ja media tuntuu olevan näissä itkuvirsissä mukana hyvin tehokkaasti. AamuTV:n ohjelmat levittävät valitusta aika tehokkaasti.

Minä olen sitä mieltä, että meidän itse kunkin on osallistuttava talkoisiin, vain niin voidaan jollakin aikavälillä päästä irti velkaantumisesta.

En muista, että koskaan olisi hallitusta muodostettu noin asiantuntevasti kuin nyt tapahtui. Nyt olisi syytä unohtaa politiikka, josta en kyllä mitään ymmärrä, mutta tajuan, kun sen varjolla voidaan esittää vaikka mitä arvosteluja tai arvailuja.

Insinöörimaailmassa pääministerin käyttämällä tekniikalla saadaan monimutkaisetkin asiat prosessoitua pakettiin. Onneksi maan hyvinvointia vetää nyt lopultakin insinööri!

Tietenkin vasta ajan kanssa näemme, mitä hallituksen työ tuo tullessaan, mutta aloitus on ollut hykerryttävä.

KEVÄTTÄ ILMASSA

                                         Hirvihaaran sennuja harjoittelemassa viime kesänä!

Mäntsälään näytti kesä tulevan todella vauhdilla. Lumet lähtivät nopeasti, mutta sitten menivät jarrut päälle. Tuli kunnon takatalvi, jopa lunta tuli välillä niin, että autoon laiton talvirenkaat alle vasta pääsiäisen jälkeen. Hiihtokelitkin menivät lumien sulamisen myötä luonnonlumiladuilla, tykkilumiladulla olisi vielä päässyt hiihtelemään, mutta en viitsinyt sinne asti ajella joka päivä, joten laitoin sukset kesäteloille. Kuntokin meni influenssan myötä niin huonoksi, että hiihto ei tuntunut hyvältä, joten senkin vuoksi oli hyvä siirtyä kesäaikaan.  

Hirvihaaran Golfissa range avattiin heti maaliskuun alussa, mutta eipä siitä voinut paljon nauttia, kun välillä oli 15 senttiä lunta. Nyt olen käynyt lyömässä palloja puolenkymmentä kertaa. Ensimmäinen kerta oli se paras, lämpöä oli 7 – 8 astetta, oli sopiva tuuli, joten pallot lensivät hyvin. Osuin hyvin palloon, tuli paljon erinomaisia lyöntejä. Toinen kerta oli vielä hyvä, mutta kolmannella kerralla tulivat ne joka keväiset soketit. Nyt parilla kerralla olen yrittänyt rakennella lyöntiä uudelleen ja eilen oli jo vähän parempaa tekemistä. Täksi päiväksi katselin kenttiä, jonne olisi voinut mennä kierrokselle, mutta enpä raskinut.  Odotan oman kentän aukeamista kaikessa rauhassa.

Tasoitus lipsahti viime kesän hyvien kilpailujen johdosta singeliksi, joten se antaa tietenkin pientä boostia tekemiseen, mutta on melko varmaa, että kyllä se nousee kymppiin jo ekassa kisassa. Kuitenkin ukko alkaa olla pian seitsenkymppinen, lyönnit lyhenevät, mutta tarkkuus ei kuitenkaan enää parane. Mutta olen tyytyväinen, että ainakin kerran olin hetken singelipelaaja! Kahdeksantoista kesää se vaati. Toki välillä oli melkein kymmenen vuotta, että en pystynyt paljonkaan pelaamaan. Tasoitus jökötti koko ajan kuudentoista pinnassa, nyt oikeastaan kolmena viime kesänä olen voinut pelata enemmän ja paremmin tuloksin.

 

Sain romaanin oikoluentakuntoon. Olen tyytyväinen, kun sain rypistettyä tarinan reilusti alle kahden sadan sivun. Mietin kovasti, alanko tehdä tekstiä Päätalon mallin mukaan lähes tyhjästä, mutta en siihen lähtenyt. Minulle on kuitenkin tärkeämpää, että tarina etenee ilman krumeluureja. Saa sitten nähdä, mitä yleisö tykkää!

Lehtijuttuja on ollut harvakseltaan, mutta enpä niitä olisi ehtinyt kirjoittamaankaan, kun oli se päätyö romaanin kimpussa. Näljänkä -kirjaan toimittelin materiaalia, mutta en ole vielä nähnyt, mitä niistä on kirjaan mahtunut. Minulle luvattiin toimittaa kirjasta oma kappale, joten asia selvinnee lähiaikoina.

Olen paljon mietiskellyt viime aikoina, mitä taide oikeastaan ihmiselle merkitsee. Kuitenkin se on pinnalla elämässä melkoisen, jopa tuntuu siltä, että välillä liiankin runsaasti ainakin jossakin muodossa. Mutta pohdinnat ovat pahasti kesken. Ehkä kuitenkin insinöörimäinen ajatteluni tulee vaikuttamaan lopputulemaan, mutta katsotaan, pääsenkö joskus johonkin tulokseen. Sitäpä jään edelleen pohtimaan!  

Kulttuuri?

Kulttuuripohdiskelua

Olen joskus aiemminkin pohdiskellut kulttuuriasioita tällä palastalla ainakin sivulauseissa. Olen kovin erilainen kulttuuripersoona kuin monet muut. Olen realisti ja luotan pelkästään omiin tuntemuksiini. Suurimpaan osaan kulttuuritekoja en pysty, ja tekevänä ihmisenä, en sitten juurikaan ymmärrä, tai oikeastaan haluakaan ymmärtää sellaisia kulttuurin alueita.

Kulttuurialueista lähimpänä minua on tietenkin fyysisen kulttuurin alueet ja siinäkin vielä niin, että joukkuelajeja en yksinkertaisesti jaksa seurailla edes sohvalla puhumattakaan, että osallistuisin niihin kekkereihin paikan päällä. Jääkiekkoa ja pesäpalloa olen nuoruudessani pelannut, tietenkin myös jonkin verran jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa. Kolme viime mainittua olivat niin sanotusti pakkopullaa, joita en edes halunnut ymmärtää. Jääkiekkoa pelailin vielä parikymppisenäkin, mutta sen jälkeen kiinnostus siihen lopahti.

Hiihto oli lajini opiskelujen jälkeen. Toki hiihdon harjoitteluun kuului erityisesti kesällä juoksua, vaellusta, sauvarinnettä, kuntopiiriä, rullahiihtoa ja suunnistusta, joten kyse oli todella monipuolisesta lajista, kun myös itse hiihto on mitä teknisin ja vaativa laji. Erityisesti vapaan hiihdon oivaltaminen ja tekniikan haltuunotto olivat hauskaa ja hyödyllistä, vasta oikeastaan vapaan hiihtotyylin myötä alkoi palkintojakin kertyä hyllyyn. Toki noista ajoista on jo kolmekymmentä vuotta, mutta hiihto kuuluu jossakin määrin nykyäänkin talven kuvioihin ihan ladulla, mutta myös sohvalla.

Moottoriurheilu olisi varmasti ollut minun ykköslaji. Siitä olin eniten kiinnostunut jo pikkupoikana, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia ennen kuin vasta nelikymppisenä ukkona. Ensin kokeilin jokkista, mutta se ei ollut lajini. Onneksi löytyi rallisprint, jossa ajetaan reitti yksikseen kelloa vastaan. Se oli lajini, en tarvinnut välttämättä edes apuria kisoihin, vaan pystyin menemään kisoihin jopa yksikseen. Opettelin moottoreiden rakentelun ja muunkin auton rakentamisen ja huollon, joten harrastuksesta oli myös hyötyä ihan elämään ja tekniikan harrastamiseen. Menestystäkin tuli mukavasti! Moottoriurheilua seuraan edelleen runsaasti sohvalta, mutta muutaman kerran menen myös paikan päälle katsomaan.

Liki viisikymppisenä aloin pelata golfia. Kahdeksantoista kesän harrastamisen jälkeen tasoitukseni tippui singeliksi. Tasoni on siis noussut hitaasti, mutta vaikean masennuksen selättämisen jälkeen jälleen aika mukavasti. Kymmenen vuotta meni masennuksen vuoksi harakoille. Golfia en aikonut koskaan ottaa kilpalajikseni, mutta nyt alkaa vähän kuumottaa siihen malliin, että pitäisiköhän antaa lupaukselle vähän periksi ja mennä enemmän suurempiin seniorigolfkisoihin. Saa nähdä. On se golf todella hieno laji, joka ei ole sitä kokeillut, ei tiedä elämästä mitään!

Sitten mennään hieman henkisen puolen kulttuuriin. Kirjallisuus on luonnollisesti lähimpänä, koska kirjoittelen itsekin tarinoita. Runous ei ole minun lajini. Kun en kirjoita, niin silloin luen muiden tekstejä. Olen huomannut, että parhaat ja minulle antoisimmat kirjat olen löytänyt ihan sattumalta kirjastosta. Mitä suurempi tähti on kirjan kirjoittanut, tai mitä enemmän niin sanotut kriitikot ovat kirjaa kiitelleet tai mitä enemmän palkintoa kirja on saanut, sitä vähemmän ne minulle tuovat elämyksiä. Joko olen todella tyhmä, tai kirjallisuudessa on joitakin lainalaisuuksia, joita en ymmärrä.

Musiikin kuuntelijana olen varmasti suurkuluttaja. Minulla on aina radio auki niin autossa kuin kirjoittaessanikin. Kun en musiikista mitään ymmärrä, niin minulle musiikki on taustakohinaa, joka estää minua kiinnittämästä liikaa huomiota korvieni tinnitykseen. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta klassisen- tai oopperamusiikin kyllä heivaan aina joksikin muuksi. Harvoin musiikissa kiinnitän huomiota sanoihin, koska yleensä teen jotakin muuta kuin pelkästään kuuntelen. Soittimista joku panhuilu on miellyttävä, mutta piano tai viulu ovat sieltä toisesta päästä. En yleensä mene paikan päälle musiikkitapahtumiinkaan, joissakin jazzkonserteissa olen käynyt ja olenhan käynyt kerran jopa musikaalissa Lontoossa. Toki musiikki ei siinä käynnissä ollut pääasia, vaan teatterin vanha ja melkoisen erikoinen arkkitehtuuri. Mielimusiikkini voisi olla jotakin jazzahtavaa, sellaista musiikkia olen ostanut jo aikoinaan useita LP -levyllisiä.

Näytelmäkultuuri ei iske minuun lainkaan. Siihen on monta syytä. Heti tulee mieleen liian yksinkertaiset lavastukset, ylinäytteleminen ja jäykkä tunnelma. Joku sopiva kesäteatteri menettelee, mutta elokuvista tykkään. Elokuvat kertovat tarinoita oikeassa ympäristössä ja näyttelijätkin ovat yleensä luonnollisempia. Pyrin katsomaan useamman elokuvan viikossa ja katson ne ihan kotona. Lähin elokuvateatteri on Järvenpäässä ja seuraavaksi lähin Lahdessa. En halua mennä niin kauaksi elokuviin. Myös vanhat kotimaiset elokuvat kiehtovat.

 

Sairastelua

Influenssa

Niinhän siinä kävi. että muuttunut A-virus iski jäseniin. Flunssasta tulikin influenssa. Kävin lääkärissä, joka totesi, että kuitenkin ottamani piikki lievensi flunssaa jossakin määrin.

Monen kymmenen vuoden jälkeen kuumetauti ei tuntunut lainkaan hyvältä, ei ollut edes oikein muistissa, mitä kunnon flunssa on. Läskit ovat kipeät vieläkin ja rykimisen aiheuttama rintalihasten arkuus on varmasti vielä riesana jonkun aikaa.

Minulla on mennyt nyt viikko pilaten, mutta onpa kuulemma joku joutunut kärsimään tästä samaisesta jopa kolme viikkoa. Siinä onkin kestämistä.

Tässä sairastaessani, en ole kirjoittanut romaania, mutta televisiota olen töllöttänyt. Pääasiassa olen katsellut urheilua ja elokuvia. Vaikea oli televisiotakin katsella, kun silmätkin olivat ihmeellisen kipeät. Tärkeätä on ollut löytää sellaista katsottavaa, että juonesta ei pääse tippumaan, vaikka välillä olisi näytön lepuutus pitempäänkin päällä. Kuitenkin suunnilleen elokuva päivässä oli katsottava tai parhaina päivinä jopa kaksi. Urheilutarjonnasta kaivelin vain yksilölajien kilpailuja, jopa lasketteluakin katselin jonkin verran.

Nyt on ollut jo yksi päivä ilman kuumetta. Olo on kuitenkin vielä aika hutera. Korvissa soi ja humputtaa, mutta eiköhän tämä jo tästä ala selvitä. Toivottavasti nousuviikolla pääsen jo latusille yrittämään, miten kunto on valahtanut. Myös golfharjoituksia pitäisi päästä myös verestämään, jotta olisi keväällä helpompi päästä jälleen homman alkuun.

Talvi jatkuu -toivottavasti vielä jonkin aikaa

Alkutalvea

Kirjoitusurakkaa olen tehnyt lähes joka päivä tämän vuoden aikana, joten en ole tännekään ehtinyt mitään kirjoitella. Nyt sain flunssan ja nyt eivät aivot oikein toimi, joten voin pistää jotakin tänne blogien puolelle.

Ehkä olen saanut kirjoitustavoitteestani noin vajaan kolmasosan talteen. Olen siis suunnilleen aikataulussa, koska tavoitteenani oli saada versio yksi valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen on tiedossa se kaikkein pitkäpiimäisin vaihe eli koko aineiston läpikäynti, joka tarkoittaa uudelleen kirjoittamista, jonkun osan poistamista, kappalejärjestysten muuttamista, aikamuotojen tarkentamista ja tietenkin kirjoitusvirheiden etsimistä. Huhtikuussa pitäisi saada aineisto oikolukijan reposteltavaksi.  

Kirjoitan yleensä vain tunnin pari, korkeintaan neljä tuntia, mutta ajatustyötä teen tietenkin lähes koko ajan. Onpa joskus täytynyt nousta yölläkin

kirjoittamaan, kun on tullut joku ahaa-elämys. Viime aikoina ovat myös lumityöt kuormittaneet jonkin verran. Muutaman sentin lumet olen työntänyt ihan kolalla, vaikka putsattava alue onkin melko suuri. Pari kovempaa sadetta iski päälle, joten mönkijällä tein ihan käsineni säästämiseksi työt. Toisella kertaa oli tullut parikymmentä senttiä melko raskasta lunta. Mönkijällä sain tehtyä vuoren päällä olevan alueen ja pääsin juuri alas tien oikeaa reunaa, kun kiinalainen kilahti ja sammui siihen paikkaan. Hommat oli tehtävä loppuun kolalla. Kun olin tehnyt viimeisetkin pukkaukset, menin kokeilemaan mönkkäriä, ja sehän pärähti käymään. Kahden perättäisen lumityön aikana joku mikrokytkin oli saanut kaiketi kosteutta ja esti käynnistämisen.

Autotalli.comissa on edelleen Minin myynti-ilmoitus, ja viikko sitten sain postia, että voisiko autoa tulla katsomaan. Eipä kaveria näkynyt! Olkoon tallissa, kun ei se siellä paljon tilaa vaadi.

Hiihtelemässä olen käynyt jonkin verran. Täytyy kättä säästellä, joten kaksi - kolme lenkkiä perättäisinä päivinä olen käynyt hiihtämässä. Pisin lenkki on ollut 16 ja lyhin 8 km. Ennen flunssaa alkoi jo aika mukavasti sujua, ei tarvinnut enää seisoskella ja palautella, mutta nyt sitten tulee takapakkia, toivottavasti ei kovin pitkää taukoa tulisi.

Tuli melkoinen yllätys, kun tarkistusajoissa tasoitukseni golfissa tipahti singelin puolelle. Kisat menivät kuitenkin niin hyvin, että sieltähän se. Sen verran itseäni palkitsin, että hankin uudet rautamailat. Tuskin asialla on mitään merkitystä peliini, mutta onpahan vaihtelua. Entiset mailat pistin myyntiin tori.fi -sivuille. Onhan mailoilla meriittiä, kun tiputtivat tasoitukseni kuudestatoista kymmenen alle. Ensi kesä on jälleen arvoitus, kun nyt oikea käsi on ollut kipeänä, lajiharjoituksia en ole voinut tänäkään talvena ottaa ohjelmaan.

Vaimo on tarjonnut erilaisille elikoille kymmeniä kiloja auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja talipalloja. Ja onhan sieltä voinut seurailla eläinten toimintaa. Jopa pähkinänakkeli oli vieraana jossakin vaiheessa.  Oravat ja fasaanit ovat olleet vieraina, tosin fasaaneja ei ole nyt lumisateiden jälkeen näkynyt. Tintit ovat tietenkin ne pääasiallisimmat siivekkäät.

 

Rauha maassa

Uusi vuosi vaihtui jälleen suunnilleen samoissa merkeissä kuin vuosi sitten. Ilma oli lauha, muutaman päivän takaisesta talvesta oli jäänteenä vain liukkaat kaljamat.

Meillä oli tyttäremme koira paossa Hyrylän ehkäpä kovemmasta paukkeesta. Täälläkin Peppi ja meidän Essi pelästyivät jo ensimmäisiä kovempia paukkuja, rauhoittuminen kesti pitkään. Television äänet pistettiin vahvistumaan kotiteatterin kautta ja niin koirienkin uuden vuoden vastaanotto näytti sujuvan vähän paremmin. Nyt aikaisin aamulla tätä kirjoittaessani on maassa jälleen rauha.  Kuuden jälkeen noustessani puuron ja kahvin keittoon, koko lauma seuraili puuhasteluani täysin rauhallisesti, mutta normaalin innostuneesti.  

Uuden vuoden aattona kävimme autokaupoilla. Ja niinhän siinä kävi, että kauppapaperit olivat taskussa, kun kotiin ajelimme. Tällä kertaa meni vaimon auto kiertoon. Tilalle tulee hieman uudempi ajopeli, jahka se käydään Hyvinkäältä noutamassa. Kirjoitin joku blogi sitten kuinka tien päällä Skodat ovat nousseet todella yleisiksi ajopeleiksi eikä aina niin hyvässä. Niillä kun tahtoo olla todella kovat menohalut. Siispä vaimo ajelee tästä eteenpäin tsekkiferrarilla, skeidalla tai millä kaikilla nimillä Skodaa haukutaankin. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että Skoda on volkkareista se laadukkain ajopeli. Saapa nähdä, miten se meillä etukäteisodotuksia toteuttaa. Vaimo ei ainakaan aikonut tien päällä pitää yllä Skodan menevän auton mainetta, vaan aikoo ajella nätisti. Se on se viisain tapa tietenkin, siinä säästyy ylimääräisiltä valtion veroilta ja bensaakin varmaan säästyy kevyemmän kaasujalan käytöllä.

Vähitellen olen päässyt eroon ylimääräisistä hommista ja olen päässyt alkuun uuden romaaninkin kirjoittamisessa. Olen ottanut työhön pehmeän alun, kirjoitan vaan aamuisin tunnin tai pari sen mukaan, miten ajatus luistaa. Sen verran paljastan juonta, tai ihan juontakaan, mutta luonnetta, että tapahtumista näyttää tulevan hieman rajumpia aiempiin kirjoihini verrattuna. Tosin nyt minulla ei ole ihan valmista konseptia käsissäni, kuten ”reppanassa” oli. Siinähän mielessäni oli oikeastaan koko kirja jo ennen kirjoitustyön aloittamista. Nyt annan itselleni hieman enemmän vapauksia työstää tapahtumia kirjoitusvaiheessa. Saa sitten nähdä, miten tässä mallissa onnistun.

Katselin blogini laskuria ja huomasin, että nyt loppuvuonna siellä on käyty ahkerast,i ja olen jopa saanut palautettakin kirjoituksistani. Blogiin palautteen jättö on kuulemma niin monimutkaista, että ehkä siksi palautteet tulevat suoraan sähköpostilla, jolloin toiset eivät niihin pääse käsiksi.

 

Yhteenvetona sen verran, että tonkaisemistani ajatuksista palautteen antajat ovat jalostaneet ajatuksia lisää omilla mielipiteillään höystettynä. On syntynyt mukavaa keskustelua - sen vuoksi olen ajatellut aina silloin tällöin kirjoitella näitä juttuja jatkossakin.

Toivotan kaikille blogeihini eksyneille erittäin hyvää loppuvuotta!

PS!
Viime vuonna sain kokea, miltä tuntui, kun lääkäri totesi, että käsivarressani on tyvisolusyöpä. Ei tuntunut oikeastaan miltään! Lääkäri tosin selitti, että tyvisolusyöpä on oikeastaan paras syövän laji, sillä se ei lähetä etäispesäkkeitä.
Läiskää hoidettiin kuuden viikon ajan salvalla ja nyt paikka on jo terveen näköinen. Ainoastaan näytteenoton jättämä arpi on konkreettisin muisto.
 

Kuva näytteenoton jälkeisestä kraaterista käsivarressa.

 

 

 

Joulun ”ihmeitä”

Henkilökohtaisesti en ole koskaan kokenut mitään erikoisia joulun ihmeitä. Poikavuosina elimme sen verran vaatimattomasti, että suuria kohokohtia ei päässyt syntymään. Ruoka oli yksipuolista pottua ja kinkkua. Lisukkeina oli ehkä kotitekoisia laatikoita, porkkanaa ja maksaa. Kahdeksanvuotiaaksi olin kokenut joka vuosi sisäänlämpiävän saunan löylyt, mutta kirkolle muutettuamme löyly muuttui uloslämpiävän kiukaan antamiin löylyihin. En muista eroa löylyissä, mutta olipahan hieman siistimpää.

Kerran elämässäni olen päässyt joulukirkkoon hevosen kyydillä, kun Hulkonniemellä asuessamme pääsin mummon ja ukin rekeen. Hevonen oli todella hidasaskelinen, joten matka järven yli kesti, mutta vällyjen alla oli mukavan lämmintä. Kirkonmenoista ei ole jäänyt juuri tuolta reissulta mitään erikoisia mielikuvia, mutta yleensä kirkossa ollessamme saarnat kestivät todella pitkään. On jäänyt mieleen, että alle puolituntinen saarna ei ollut mitään.

Lahjoja meillä ei juuri annettu, erityisesti isän paketoimat lahjat olivat todella harvinaisia, äiti koetti aina jotakin pistää joulupaperiin. Jos ei muuta, niin jokusen piparin kuitenkin. Vähitellen opin, enkä lahjoja odotellutkaan, tärkeintä oli se muu joulutunnelma. Kun sitten itsellä oli perhe ja lapset pieniä tai lastenlapset pieniä, niin jatkoin tarkoituksella niukkaslinjaa, muutama lahja ja sitten normaali joulutoiminta saunoineen ja aterioineen.

Tyttäret olivat joskus katkeria, kun heidän kaverinsa saivat röykkiöittäin lahjoja, mutta he vähemmän. Nyt omissa perheissään he ovat sitten siirtyneet röykkiölinjalle, joten perinne ei säilynyt. Toki heidänkin lapset ovat jo niin suuria, että lahja-aikakausi alkaa olla heilläkin jo ohi.

Varsinainen joulun sanoma on jäänyt itsellä hieman vieraaksi. Toki tiedän, miksi joulua vietetään, mutta en ole saanut otetta syvempään sanomaan. Kun sairastuin vakavasti seitsemäksi vuodeksi, pyysin lukuisia kertoja apua kädet ristissä, mutta en koskaan saanut vastakaikua pyyntöihini. Tunne oli vähän samantapainen kuin näitä blogeja kirjoittaessani, näistä ei kommentteja juuri heru, vaikka mitä kirjoittaisin. Laskurista näen toki, että blogeja käydään kurkkimassa. Rukouksistani en ole saanut mitään vinkkiä, ovatko ne menneet edes tarkoittamaani osoitteeseen.

Vai onko, niin, että sieltä ei tulekaan varsinaista palautetta?

Onko niin, että sain sieltä ”käskyn” alkaa kirjoittaa, josta on sittemmin tullut terapiaa ja pelastajani?

Tai, että ollessani todella puun ja kuoren välissä Matin ansiosta työtoverit ja tutut alkoivat lähetellä hyvän joulun toivotuksia lahjoitusten kera, ja niin pääsin pahimman karikon yli elämään?

Tai, että löysin Petrin netistä ja pääsimme hänen kanssaan purkamaan ja järjestelemään asioita insinöörimielen mukaiseen järjestykseen?

Tai, että olen päässyt irti lääkkeistä ja niiltä osin terveiden kirjoihin?

En ole päässyt asioista selvyyteen, joten joudun elämään edelleen odottavalla kannalla.

Tai ehkä ei ihan terveiden kirjoihin. Viime talven kuntoutin vasenta kyynärpäätäni. Keväällä jonkin aikaa jouduin pitämään golfkierroksilla tukea, mutta kesän mittaan pääsin siteestä eroon. Sitten kesällä taljajousella ampuessani napsahti vasen olkapää, joka vaikutti myös peliini koko kesän jonkin verran, ja nyt syksyllä halkotöissä tuli tenniskyynärpääoireet oikeaan käteen. Siis on jo toinen talvi menossa, kun en voi harjoitella golfia varten talvella.

Tänäkään joulun en ole siis kokenut mitään ”jouluihmeitä”. Toivottavasti edes joku näiden blogien lukija niitä koki!