Joulun ”ihmeitä”

Henkilökohtaisesti en ole koskaan kokenut mitään erikoisia joulun ihmeitä. Poikavuosina elimme sen verran vaatimattomasti, että suuria kohokohtia ei päässyt syntymään. Ruoka oli yksipuolista pottua ja kinkkua. Lisukkeina oli ehkä kotitekoisia laatikoita, porkkanaa ja maksaa. Kahdeksanvuotiaaksi olin kokenut joka vuosi sisäänlämpiävän saunan löylyt, mutta kirkolle muutettuamme löyly muuttui uloslämpiävän kiukaan antamiin löylyihin. En muista eroa löylyissä, mutta olipahan hieman siistimpää.

Kerran elämässäni olen päässyt joulukirkkoon hevosen kyydillä, kun Hulkonniemellä asuessamme pääsin mummon ja ukin rekeen. Hevonen oli todella hidasaskelinen, joten matka järven yli kesti, mutta vällyjen alla oli mukavan lämmintä. Kirkonmenoista ei ole jäänyt juuri tuolta reissulta mitään erikoisia mielikuvia, mutta yleensä kirkossa ollessamme saarnat kestivät todella pitkään. On jäänyt mieleen, että alle puolituntinen saarna ei ollut mitään.

Lahjoja meillä ei juuri annettu, erityisesti isän paketoimat lahjat olivat todella harvinaisia, äiti koetti aina jotakin pistää joulupaperiin. Jos ei muuta, niin jokusen piparin kuitenkin. Vähitellen opin, enkä lahjoja odotellutkaan, tärkeintä oli se muu joulutunnelma. Kun sitten itsellä oli perhe ja lapset pieniä tai lastenlapset pieniä, niin jatkoin tarkoituksella niukkaslinjaa, muutama lahja ja sitten normaali joulutoiminta saunoineen ja aterioineen.

Tyttäret olivat joskus katkeria, kun heidän kaverinsa saivat röykkiöittäin lahjoja, mutta he vähemmän. Nyt omissa perheissään he ovat sitten siirtyneet röykkiölinjalle, joten perinne ei säilynyt. Toki heidänkin lapset ovat jo niin suuria, että lahja-aikakausi alkaa olla heilläkin jo ohi.

Varsinainen joulun sanoma on jäänyt itsellä hieman vieraaksi. Toki tiedän, miksi joulua vietetään, mutta en ole saanut otetta syvempään sanomaan. Kun sairastuin vakavasti seitsemäksi vuodeksi, pyysin lukuisia kertoja apua kädet ristissä, mutta en koskaan saanut vastakaikua pyyntöihini. Tunne oli vähän samantapainen kuin näitä blogeja kirjoittaessani, näistä ei kommentteja juuri heru, vaikka mitä kirjoittaisin. Laskurista näen toki, että blogeja käydään kurkkimassa. Rukouksistani en ole saanut mitään vinkkiä, ovatko ne menneet edes tarkoittamaani osoitteeseen.

Vai onko, niin, että sieltä ei tulekaan varsinaista palautetta?

Onko niin, että sain sieltä ”käskyn” alkaa kirjoittaa, josta on sittemmin tullut terapiaa ja pelastajani?

Tai, että ollessani todella puun ja kuoren välissä Matin ansiosta työtoverit ja tutut alkoivat lähetellä hyvän joulun toivotuksia lahjoitusten kera, ja niin pääsin pahimman karikon yli elämään?

Tai, että löysin Petrin netistä ja pääsimme hänen kanssaan purkamaan ja järjestelemään asioita insinöörimielen mukaiseen järjestykseen?

Tai, että olen päässyt irti lääkkeistä ja niiltä osin terveiden kirjoihin?

En ole päässyt asioista selvyyteen, joten joudun elämään edelleen odottavalla kannalla.

Tai ehkä ei ihan terveiden kirjoihin. Viime talven kuntoutin vasenta kyynärpäätäni. Keväällä jonkin aikaa jouduin pitämään golfkierroksilla tukea, mutta kesän mittaan pääsin siteestä eroon. Sitten kesällä taljajousella ampuessani napsahti vasen olkapää, joka vaikutti myös peliini koko kesän jonkin verran, ja nyt syksyllä halkotöissä tuli tenniskyynärpääoireet oikeaan käteen. Siis on jo toinen talvi menossa, kun en voi harjoitella golfia varten talvella.

Tänäkään joulun en ole siis kokenut mitään ”jouluihmeitä”. Toivottavasti edes joku näiden blogien lukija niitä koki!