Sain illalla miellyttävän tekstiviestin:
Moi!
Luin kirjasi loppuun. Hyvä ja vetävä tarina, oppiakin sisältävä. Kirjaa oli miellyttävä lukea, teksti soljui helposti ja koko ajan tapahtui. Välillä tuntui, että mennään liian kovalla tohinalla tapahtumasta toiseen, mutta sitten jäin pohtimaan olisiko kirja yhtä käteenkäypä kuin nyt, kun tarina pysähtelisi kuvauksellisiin yksityiskohtiin. Mielestäni ei. Kokonaisuutena hyvä tarina, lopussa mieleeni tuli, että aivan kuin elokuvakäsikirjoitus ... Etenee näytös näytökseltä. Ja oli tosi mukava kun siinä oli tuttuja paikkoja, ja pakko sanoa, kuvauksia tuntemuksista, jotka uskon sinun ammentaneen vaikeiden aikojen ylityksessä. Ehkä Sakarilla joiltain osin on olemassa esimerkkihenkilö reaalimaailmassakin. t. H
PS! Ihan vaan referenssinä, kuinka hyvä kirjasi oli lukijalle; edellinen lukemani kirja (386 sivua) vei joulusta maaliskuun alkuun. Rajalla ahmin about kahdessa viikossa. Sellaiseen, mikä vetää, löytää aikaa...
Tuollaiset viestit lämmittävät kirjoittajaa. Valtaosaltaan kirjoittaminen on kuin suoltaisi tekstiä mustaan aukkoon, sinne se menee, eikä kaikuja tule.
Torstain Mäntsälän Uutisiin on tulossa kolumni " kirjoittamisen iloa ja tuskaa", jossa käsittelen kirjoittamistani ja tuntemuksiani siitä. Pistän sen sitten tänne blogiin, kun on julkaistu.
Kommenttina yllä olevaan arviointiin sen verran, että Sakarilla ei ole reaalimaailmassa esimerkkihenkilöä, tarina on ihan omansa. Kun se on syntynyt päässäni, niin totta kai tarinaan on varmaankin imeytynyt jotakin elämästäni, kokemastani ja oppimastani.
Syntyi halu kirjoittaa ko. tarina, josta tuli "rajalla" -romaani. Omasta mielestäni onnistuin kirjoittamaan sellaisen kirjan kuin halusin. Olen tyytyväinen tulokseen itsekin. Menisi nyt vaan kaupaksikin.
Kiitoksia kommentoijille ja arvosteluja lähettäneille!
tiistai 12. maaliskuuta 2013
kirjoittamisesta
Tunnisteet:
elokuvakäsikirjoitus,
kiitokset,
kirja-arviointi,
kirjoittaminen,
rajalla
lauantai 23. helmikuuta 2013
Valokuitu ei kiinostanut
Kirjoitin blogin valokuidusta Mäntsälän Uutisiin vuoden alussa. Annoin sen hautua toista kuukautta, kopioin sen paperille ja pistin vähän tekstiä lisää. Tekstissä kysyin mielenkiintoa lähteä selvittämään, miten meidän nurkille saisi kuidun. Tiputin läystäkkeet seutumme yli kahteenkymmeneen postilaatikkoon ja jäin odottelemaan yhteyksiä.
Sain vain neljä yhteydenottoa, joissa oltiin kiinostuneita kuidusta ja yhden ehdottoman ein!
Täytyy sanoa, että olen pettynyt. En siksi, että kiinnostuneita oli noin vähän, vaan siitä, että suurin osa oli ihan hiljaa - ei mitään kannanottoa, vaikka olisi ollut helppoa kertoa kantansa sähköpostilla tai vaikkapa tekstiviestillä. No, en minäkään viitsi enää pistää toista kierrosta, kun ei kiinnosta, niin ei sitten.
Jotenkin minä pärjään tällä megan ADSL-liittymällä, vaikka välillä hitaus risookin. Sitäpaitsi kuidun kk-maksut olisivat samaa luokkaa ja nopeus ainakin viisikymmenkertainen ja televisiokin olisi mennyt samaan putkeen.
Täytyyköhän tehdä "reppanat", eli mennä Suomussalmelle mökkirahjään, korjata mökkerö asuttavaan kuntoon, sähköistää se ja ottaa kuitu sinne. Siellä voisi syntyä uusia kirjojakin!

maanantai 4. helmikuuta 2013
kommentti "rajalla"-romaanistani
Hyvä Alpo!
Kaikesta päätellen sinut voidaan lukea jo rutinoitujen romaanikirjailijoiden joukkoon, sen verran varmaa työskentelyä kirjoittamisesi alkaa olla. Sain siis viimein aikaa lukiakseni teoksesi "rajalla" ja kokemus oli oikein myönteinen. Jo aiemmista kirjoistasi tutun tuntuisten elementtien ohessa dialogi yläkerran kanssa antoi mukavasti kuvitteellista uskottavuutta. Myös päähenkilön elämäntilanne kaikessa traagisuudessaan taisi poiketa jonkin verran aiempien sankareiden elämästä, vaikka maisemat olivat tuttuja. Myös seikkailu Sipoon korvesta Viirilään toi tuulahduksen tutuista maisemista asuttuani aikoinani niillä seuduilla. Mitenkä mahdat jatkaa kirjoittamisen saralla?

kirjallisuus,
rajalla,
romaani
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
aikansa kutakin
49 vuotta tilasin yhtäjaksoisesti Tekniikan Maailman. Kaikki numerot ovat tallessa, osa vuosikerroista on jopa kansioissa. Jos joku tuntee halua säilöä tekniikan kirjoitettua historiaa, niin luovun kokoelmastani parin sadan euron korvausta vastaan (nouto kotoani). Jos halukkaita ei löydy, niin täytyy järjestää varastosta lehdille hyllypaikkaa.
Miksi sitten juuri nyt päädyin tällaiseen ratkaisuun?
Olin tilannut saman yhtiön julkaisemaa Vauhdin Maailmaa pätkän ja olin ehdottomasti vaatinut, että tilaus todella päättyy, kun viimenenkin tilaukseen kuuluva lehti on postitettu. Puhelinmyyjä tietenkin vakuutti, että ilman muuta menetellään haluamallani tavalla. Syksyllä sain kuitenkin VM:ltä laskun - tilaukseni oli kuitenkin muutettu kestotilaukseksi. Soitin tai lähetin sähköpostin, että en ole tilannut Vauhdin Maailmaa kestotilauksena. Minulle kuitenkin vakuutettiin, että näin tilaus on lehdelle toimitettu. Suutuin todella ja samoin tein irtisanoin myös Tekniikan Maailman tilaukseni, vaikka olisi ollut se 50. vuosi! Eipä silti viimeisinä vuosina TM ei ole ollut enää niin mielenkiintoinen, kun lehti ei enää ole autolehti. Autojututkaan eivät tunnu olevan niin asiantuntevia kuin -60 -luvulla!

lauantai 12. tammikuuta 2013
Valokuidusta
Kaikki asiat eivät ole paremmin täällä ”rikkaassa etelässä”
Esimerkkinä olkoon vaikkapa tiedonsiirto. Toki
Suomussalmenkin maaseudulta on teleoperaattori kerännyt kuparia pois kasapäin
ja moni on ollut asiasta todella närkästynyt. Kuparilinjat eivät kuitenkaan
pitemmän päälle ole paras ja edullisin tapa siirrellä tietoa, niillä
yhteyksillä saavutetaan vain rajallisia tiedonsiirtonopeuksia ja puhelukäyttöönhän
lähes jokainen on valinnut kännykät jo ajat sitten. Mutta valokuitu tarjoaa
paljon enemmän ja ainakin itse haluaisin sellaisen yhteyden kotiini.
Kirjoitan
joka kuukausi kolumnin Mäntsälän Uutisiin ja viimeisimmässä käsittelin juuri
valokuitutilannetta Suomussalmella ja Mäntsälässä.
Kolumni ”Biteille vauhtia”, julkaistu Mäntsälän Uutisissa
3.1.2013.
Kahdeksan vuotta sitten tonttia Mäntsälästä valitessani en
vielä tiennyt, mitä tulen eläkkeellä tekemään. Nyt tarvitsen yhteyksiä säännöllisesti,
ja yhä enemmän on alkanut tuntua siltä, että jotakin tarttis tehdä. Megan ADSL -yhteys
ei yksinkertaisesti ole enää tätä päivää. Mokkulayhteyden nopeudet vaihtelevat runsaasti
käyttäjien määrästä riippuen, ja yhteys voidaan jopa katkaista, kun tila
radioaalloilla yksinkertaisesti loppuu. Tuollainen palvelu ei sovi mielestäni pääsääntöiseksi
tietoliikennepalveluksi – kylläkin muiden palvelujen lisäksi.
Keväällä
sain kirjeen, että Suomussalmen korvessa kököttävän mökkini tien varrelle
suunnitellaan valokuitua. Nyt sitten kuitu on jo todennäköisesti asennettukin,
ja kulkee kolmenkymmenen metrin päässä mökistäni. Tuosta aktivoituneena aloin etsiä
tietoja Mäntsälän valokuitutilanteesta. Paikallisia kuituoperaattoreita löysin
kaksi. Kajo, joka toimii Mäntsälässä Nummisten suunnalla ja Mäntsälän Sähkö
muualla. Nämä toimivat siis eri alueilla ja ovat enemmän yhteistyökumppaneita
kuin kilpailijoita.
Näillä kahdella valokuitutoimijalla
on tällä hetkellä hallussaan alle tuhat taloutta, joten potentiaalia on vielä
runsaasti. Kuidun laajenemisen ongelmat liittyvät yksinkertaisesti rahaan.
Vaikka kuitulinjojen rakentamisessa hyödynnetään vesiyhtiöiden,
kaukolämpölinjojen ja maakaapeleiden kaivuutyöt, sähköyhtiön linjat ja
kerrostalojen putkistoremontitkin, niin kuitenkin kuidun tuominen kiinteistöihin
maksaa, ja operaattori joutuu perimään kustannukset asiakkailta. Etelän
verkkojen rakentamiseen ei tukia heru. Kuukausimaksut ovat maltilliset ja
maksuun kuuluu netin lisäksi myös kaapelitelevisio MSOy:n verkossa. Siis
valokuidulla saadaan hoidettua kiinteistön kaikki sähköinen tietoliikenne, ja antennitkin
saadaan pois katoilta. Nykytelevisiot ymmärtävät myös netin, joten samalla
välineellä voi olla netissä ja katsella TV:n mieliohjelmat.
Valokuidulla nettiyhteydet voivat
olla esimerkiksi 50M/10M tai vaikkapa 100M/100M. Suurempia nopeuksia haluavat
yleensä vain yritykset. Noilla nopeuksilla sujuu esimerkiksi etätyö hienosti monipuolisempienkin
järjestelmien kanssa, jolloin vuosikymmenet paikallaan takunnut
etätyömahdollisuus olisi jälleen varteenotettava vaihtoehto liikenteen
ruuhkissa tai junien täysissä vaunuissa aamuin illoin sukkuloinnin sijaan.
Tietoliikenne ei varmasti vähene
tulevaisuudessa. Virastot häviävät kylältä ja yhä useammin joudumme muutenkin
ihan jokapäiväisissä asioissa nettiin. Vastaan tulee yhä raskaampia
järjestelmiä, jotka tarvitsevat enemmän vääntöä koneilta ja suurempia nopeuksia
yhteyksiltä. Valokuitu olisi hyvä lääke päivien pelastamiseksi!
Operaattorit toivovat asiakkailta
inputteja, mille alueille valokuidun käyttäjiksi olisi halukkaita. Niittymäentie
on nyt listoilla, mutta tänne tarvittaisiin monta muuta samoin ajattelevaa
asiakasta. Ehkäpä jonakin päivänä!
perjantai 14. joulukuuta 2012
maanantai 10. joulukuuta 2012
huuli pyöreänä
Uudesta romaanistani "rajalla" tulee mukavasti positiivisia palautteita ja hyviä arvosteluja, mutta myyntiluvuissa se ei ainakaan vielä ole näkynyt. Ilmeisesti minun kirjani lukijoilta ei tieto lähde kiirimään ystävä- ja tuttavapiiriin samalla tavalla kuin esimerkiksi tähtien kirjojen lukijoilla - niistä vain kaiketi puhutaan ja kirjoitetaan. Itselläni pitäisi olla pokkaa ja voimia koettaa mennä joka käänteessä kertomaan kirjasta tai jopa markkinoimaan sitä, mutta olen todella huono myyntimies.
Kirjaa on kuitenkin myynnissä jopa oikeissa kirjakaupoissa ihan hyllyssä, mutta nettikaupoissa niitä on satavarmasti. Tai sitten kirjaani lainataan kirjastoista!
Itsenäisyyspäivä on ohi. Itse juhlin sitä päivällä ensimmäisellä hiihtolenkillä näillä lumilla ja illalla katsoin "tuntematonta" jälleen kerran. Pieniä paloja näin myös linnan juhlista ja jälleen olin ihan tyrmistynyt. Niidenhän piti olla 95. itsenäisyyspäivän kunnianosoitus, mutta ohjelmasta tuli mieleen aivan muut asiat. Siellä näyttikin olevan vain pukujen näytökset ja kauneuskilpailut. Niillä ei ole kovin paljon yhtäläisyyksiä niihin tapahtumiin, joilla Suomi itsenäisyytensä säilytti. Silloin olivat pääosissa henkensä alttiiksi panneet, resuisissa armeijan tamineissa työtään tekevät sotilaat ja harmaissa lottapuvuissaan tukitoimintoja täysipäiväisesti hoitavat naiset.
Ajattelin siinä katsellessani, että miltähän tuntui normaalinnäköisestä linnaankutsutusta, kun toimittajat etsivät vain sitä illan näyttävintä pukua ja komeinta paria. Ne varsinaiset ansiot juhliin osallistumisessa kun jäivät täysin pimentoon!
Olen ikäni miettinyt, että miksiköhän yrityksen pitää aina kasvaa. Miksi ei riitä, että viivan alle jää mukava siivu yrittäjälle palkkioksi riskin ottamisesta. Kun yrittäjä joutuu pakkorakosessa kasvattamaan yritystään lainarahalla, ja tuleekin taantuma tai lama, niin yrityshän on alta aikayksikön pankin hoteissa ja yrittäjä konkurssissa.
Toinen yrityksiin liittyvä kupla tulee pörssimaailmasta. Vaikka yrityksessä olisi kunnon meininki, ja viivan alle jäisi mukava positiivinen tulos, niin pörssikurssit voivat olla ihan mitä tahansa. Siinä on yrityksen toimarilla ja hallituksella naurussa pitelemistä, kun pitäisi saada tilapäisesti käyttöpääomaa markkinoilta, mutta eipä sitä tule, kun pörssikurssit ovat yrityksen kohdalla alamaissa. Tai jos tulee, niin rahan hinta on ihan muuta kuin jollakin huithapeliyrityksellä, johon kuitenkin pörssimaailmassa luotetaan, vaikka koko yritys olisi käytännössä pelkkää ilmaa. Tässäkin on kysessä jonkinlainen kauneuskilpailusta, toiset yritykset ovat pörssimaailmassa seksikkäämpiä kuin toiset. Pörssikurssithan ovat pelkkiä mielikuvia!
Lukioitakin on kilpailutettu iät ajat, on tehty listoja, miten oppilaat ovat kirjoituksissa pärjänneet ja pantu koulut järjestykseen. Nyt on sitten tehty rankkaus toisella perusteella. Miksikähän median pitää järjestää kisa tuossakin asiassa? Kyseessä ovat kuitenkin vai perusopinnot, joka ei ole oikeasti vielä mitään. Vasta jatko-opinnot ja menestyminen työelämässä näyttävät jotakin koulujen onnistumisesta!
Missähän se reilu meininki oikein on?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)