Tuomaan karhupaini 1883!

Edellisen blogini jälkeen kaivelin muistisopukoitani ja olin sieltä löytävinäni äitini ukille nimen Jaakko. Tämä varmistui, kun löysin Mannisten sukukirjasta Vuoksi-lehden jutun otsikossa mainitusta tapahtumasta.

Nyt en ihmettele lainkaan, kun äidinkielen opettajani Mannerin Martti aikoinaan arvioi esitystäni Tuomaan viimeisestä karhunkaadosta ajan saatossa värittyneeksi. Silloin se kirpaisi, kun olin aivan varma, että kyllä äiti tietää, mitä suvussa on tapahtunut. Itse asiassa kyllä vieläkin uskon enemmän äidin kertomiin tapahtumiin kuin jonkun lehden juttuihin. Olen saanut elämässäni kokea, millaisia juttuja lehdet kirjoittavat.

10.5.1883 äitini ukki Jaakko oli havainnut aivan talon pihapiirin läheisyydessä tuoreet karhun jäljet. Jaakko oli heti kääntynyt takaisin kotiin, jossa oli kertonut asian isälleen Tuomaalle, joka oli jo vanha mies. Jaakko oli Raiskion isäntä ja Tuomas oli siirtynyt jo pääasiassa pihaukoksi. Karhun kaatoon lähtiessään Tuomas ei kuitenkaan tuntenut ikää vielä miksikään esteeksi. Täytyisihän se kymmenes karhu saada kaadettua. Nopeasti hän kaapasi suustaladattavan kiväärinsä, teki siihen valmiin latingin. Sitten hän jo menikin karhun jäljille, kun Jaakko jäi vielä etsimään oman kiväärinsä, keihään ja kirveen. Sitten Jaakkokin viiletti isänsä perään suksillaan.

Tuomas löysi helposti jäljet ja jonkun kilometrin hiidettyään hän näkikin ison uroskarhun tonkimassa muurahaispesää. Tuomas pääsi ehkä sadan metrin päähän, kun hän päätti ampua karhua. Hän pysähtyi, henkäisi syvään muutaman kerran saadakseen aseensa vakaaksi. Hänen tarkoituksena oli ampua karhua päähän, koska suustaladattavan teho ei ollut mitään häikäisevää luokkaa. Päässä luoti tekisi pahinta jälkeä. Ilmeisesti kova hiihto oli tehnyt tehtävänsä, koska karhu ei tipahtanut, se vain pudisteli hiukan päätään ja kääntyi kovaa kyytiä pakosalle. Tuomaan oli tehtävä kivääriinsä uusi panos ja siinä meni aikaa muutama minuutti. Näin karhu sai etumatkaa ja hävisi näkyvistä. Tuomas jatkoi takaa-ajoaan. Karhu oli haavoittunut, kun hangella näkyi joitakin veripilkkoja. Tuomas tiesi, että haavoittunut karhu voi olla vaarallinen ja siksi hän ei puskenut aivan aiemmalla vauhdilla, vaan yritti tutkiskella maastoa ja jälkiä aiempaa tarkemmin.

Jonkun kilometrin hiidettyään Tuomas oli jonkunlaisen mäen päällä. Jäljet johtivat suoraan alas, mutta Tuomas alkoi varovasti laskeutua mäkeä alas, että pystyisi toimimaan, jos karhu olisikin mäen alla. Puolivälissä rinnettä Tuomas kuuli takaa kahinaa jä käänsi katseen ylärinteeseen. Rinnettä alas höyrysi täyttä laukkaa Tuomaan haavoittama karhu. Karhu oli ovelasti kiertänyt takaisin jäljilleen ja pääsi näin yllättämään metsästäjän. Tuomas ei oikeastaan ehtinyt tehdä mitään, kun karhu oli jo kimpussa. Karhu rontaisi Tuomaan päästä sellaisen kämmenen kokoisen alueen auki kämmenellään tai puremalla. Tuomas menetti tajuntansa ja kaatui hangelle. Karhu oli juuri tutkimassa tekosiaan, kun Jaakko saapui mäen päälle. Hädissään Jaakko karjaisi: "Älä syö miestä"! Samalla hän ampui, mutta edelleenkään ampumiset eivät näyttäneet tepsivän, mutta karhu jätti kuitenkin Tuomaan rauhaan ja ryntäsi Jaakon kimppuun. Jaakolla oli keihäs, mutta kun lähtö oli ollut niin nopea, niin keihäs oli jäänyt terottamatta. Jaakko piti tylsällä keihäällä karhua paikoillaan, mutta karhu yritti kaikin tavoin kämmenillään ronkkia Jaakkoa. Siinä saivat napit kyytiä, kun kämmenet viuhtoivat yhä uudelleen tavoitellen Jaakkoa.

Aivan sattumalta paikalle tuli kauppareissullaan hevosella eräs naapuri. Hänellä oli mukana myös kivääri, mutta ampuminen ei ollut helppoa, koska Jaakko ja karhu olivat melko lähekkäin. Naapuri pääsi kuitenkin sellaiseen paikkaan, että ampuminen onnistui. Nyt karhu jo menetti toimintakykynsä, mutta ei vieläkään henkeään. Naapuri löysi Jaakon kirveen, jolla hän lopullisesti otti hengen metsän kuninkaalta. Vasta tämän jälkeen miehet pääsivät tutkimaan Tuomaksen tilan. Pahalta näytti, kolmasosa päästä oli vaurioitunut. Tuomas hengitti, mutta tajuissan hän ei ollut. Miehet arvioivat, että Tuomaan päävammat ulottuivat aina aivoihin saakka, selviytyminen ei siis näyttänyt todennäköiseltä.

Naapuri kuljetti Tuomaan ja karhun samassa reessä Raiskioon. Tuomas eli äidin kertoman mukaan vielä toista viikkoa, joten nykyaikaisella sairaalahoidolla hän kukaties olisi voinut jopa selviytyä. Kuitenkin noissa olosuhteissa kymmenes karhu vei ukon hautaan!

Vuoksi-lehden mukaan kyseessä olisi ollut yhdestoista karhu! Kuitenkin uskon, että suvussa suusta suuhun siirtynyt juttu olisi ainakin karhujen lukumäärän suhteen oikea. Mutta lieneekö tuo niin tärkeää!