Äiti pääsi Raiskioon

Tänään sain puhelun hieman ennen klo 17:ää. Kajaanin Keskussairaalasta soitti sama sairaanhoitaja, jolle olin juuri varttituntia aiemmin soitellut ja kysellyt hoidossa olevan äitini vointia.
Hoitaja kertoi, että äiti on kuollut klo 16.40. Siis juuri silloin, kun me puhuimme. Ilmeisesti hoitaja oli mennyt suoraan äitini luokse puhelun päätyttyä ja todennut, että sormen päät ovat jo siniset eikä ole enää verenpainetta. Silmät olivat vielä hieman räpsähtäneet, kun äitiä oli puhuteltu. Mutta siihen sitten äidin maallinen elämä oli päättynyt.

Äiti jaksoi puhua kanssani vielä maanantaina. Jo silloin hän totesi, että ei enää jaksa hengittää kunnolla. Ja minäkin sen hyvin kuulin. Keskustelimme myös kuolemasta ja totesin, että hänen miehensä siellä jo odottelee häntä. On odotellut jo yli viisi vuotta. Äiti ei enää tuota muistanut, mutta oli mielissään, kun kuuli, että ei joudukaan tuntemattomaan paikkaan, jos lähtö tulee.
Mutta Raiskioon oli menossa vielä kovasti, vaikka totesikin, että eipä hän enää jaksa heinäpellolle mennä. Minua sinne patisteli, että isä ja äiti saavat karjalleen syömistä.
Raiskio on äidin synnyinkoti, jonka vaikutuksessa hän on elänyt isän kuoleman jälkeen hyvin vahvasti ja varmaan isän eläessäänkin jonkun aikaa. Nyt hän sinne sitten pääsi!

Äidin elämä on ollut hyvin raskasta monestakin syystä. Hänellä on ollut lukemattomia sairauksia, lääkkeitä on pitänyt niellä ämpärikaupalla, leikkauksia on tehty useita.
Niin kauan kuin minä muistan, hän ei ole tervettä päivää nähnyt. Siksi hänen asenteensa elämään oli välillä hyvinkin ahdistunut. Hän pelkäsi lähes kaikkea, mitä ihminen vain voi pelätä. Eikä ainoastaan omasta puolestaan, vaan hän pelkäsi meidän kaikkien läheisten edestä milloin mistäkin. Kuolema tuntui olevan hänelle peloista suurin. Mielestäni hän eli hyvinkin "vanhurskasta" elämää, mutta kuitenkaan hän ei tuntenut olevan valmis kuolemaan. Tilit Jumalan kanssa eivät olleet hänen mielestään vielä selvät. Nyt maanantaina hän oli jo antanut periksi, minusta hän ei enää pelännyt tulevaa. Hän totesi, että Jumalahan sen päättää, milloin hänen loppunsa tulee. Kuitenkin pyysi minua rukoilemaan puolestaan. Sen lupasin mielihyvin tehdä - ja teinkin, kuten olen tehnyt joka ikisenä iltana aivan pikkupojasta asti.

Äiti eli kuitenkin koko suuresta sisarussarjasta vanhimmaksi. 20.6. olisi tullut 87 vuotta täyteen. Se on sellainen ikä, että esimerkiksi minä en kuvittele pääseväni lähellekään noita vuosia. Mutta aikahan sen näyttää!

Olen kirjoittanut kirjoissani äidistä ja isästä useaan otteeseen. Äiti oli erityisesti nuorempana se henkilö meidän perheessä, joka tasapainotti elämää. Isä oli välillä todella jyrkkä, mutta äiti oli se sovitteleva henkilö meidän lasten ja isän välillä. Erityisesti sisareni kanssa isällä oli joskus todella jyrkkiä keskusteluja, mutta äiti sai välit aina kuntoon. Saattoi äidillä joskus olla todella raskasta!

Nyt toivottavasti helpottaa!