Virittelyä

Kävin ensimmäisen kerran elämässäni sairaalahoidossa 18.-19.12 Hyvinkäällä. Minulla on aina ollut tukkoinen nenä. Kovemmassa kuormituksessa ollessani kilpahiihtourallani sain osaksen useamman kerran vuodessa poski- ja otsaontelotulehduksia. Syynä oli se, että suunnittelussani oli aikoinaan tullut moka, ja nenän ja onkaloiden aukot olivat jääneet liian pieniksi. Pienenkin nuhan johdosta röörini olivat käytännössä tukossa, ja silloin onteloni eivät saaneet tarpellista tuuletusta ja tulehdus oli seurauksena. Kovemmat harjoitukset eivät silloin olleet mahdollisia. Hiihtokausi tuppasi menemään aina pieleen noiden vaivojen johdosta.

Kun tässä muutenkin elämä meni remonttiin, niin pyrittiin edes jotakin parantamaan. Hyvinkään lääkäri Kolehmainen esitti, että voitaisiin parantaa ilman kulkua ja onkaloiden tuuletusta leikkauksella. Ja eilen se sitten tapahtui!

Vaimo vei minut Hyvinkäälle 7.15 ilmoittautumaan toimenpiteeseen. Hetken päästä sairaanhoitaja kävi läpi tietoni ja myös lähimmän omaisen yhteystiedot. Mitään elintenluovutustestamenttia ei kuitenkaan tarjottu. Kysytiin monta kertaa, jännittääkö tilanne ja haluaisinko jotakin lääkitystä. Mutta, kun ei jännittänyt, niin en halunnut mitään ylimääräistä lääkitystä.
Isänihän oli lähes samoihin aikoihin viisi vuotta sitten Oulussa menossa leikkaukseen ja sille tielle sitten jäi. Toki olin mielessäni käynyt läpi asiat omassa mielessäni, mutta en tuntenut varsinaisesti huolta. Vakuutukseni korvaisi vaimolleni jotakin ja jäisipähän valtio nuolemaan näppejään, jos niin sanotusti huonosti kävisi.

Siinä kahdeksan tienoilla pelmahti leikkaava lääkäri. Oli tehokas palaveri. Ehkä alle 5 minuuttia ja seuraavaksi jäin odottelemaan teuraalle menoa. Olisikohan ollut noin klo 8.30, kun noutaja tuli ja talsimme peräkanaa leikkaussaliin. Potkaisin Reinot nurkkaan, otin aamutakin pois ja kävin makuulle toimenpidepöydälle. Vasemman käden selkäpuolelle pistettiin tiputusta varten hana ja laitettiin jotakin ainetta tippumaan suonistooni. Lisäksi kehooni liimattiin lätkiä valvontakoneelle ja automaattinen verenpainemittari kytkettiin oikeaan käsivarteeni. Pikkusen ennen klo yhdeksää oli jo laitettu kipulääkitys, pahoinvointia estävä lääkitys ja renteuttava lääkitys kehooni. En tuntenut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kun lääkäri assistentti tulivat hoitamaan homman. Sain rätin silmilleni ja homma alkoi heti. Kumpaankin sieraimeeni pistettiin useita puudutuspiikkejä, jotka itse asiassa olivat pahin juttu koko leikkauksessa.

Kuulin koko ajan, mitä ympärillä oleva tiimi puuhasteli. Pysyin hyvin selvillä tilanteesta. Leikkaaja tunkeutui oikean sieraimeni kautta sierainteni välissä olevan ruston kimppuun. Ensin kuului tapahtuvan ihon irroittaminen rustosta ja luustosta. Kappaleita kuului lentelevän johonkin kuppiin. Rustot lähtivät irti melkisen helposti. Pääni ei edes paljon liikkunut operaation aikana. Nenästäni kuului kaapimista erilaisilla kaavaimilla tehtynä. Sitten käytettiin talttaa ihan reilusti. Metallin kilahtelu vasaralla talttaan iskiessä kuului itse asiassa ihan maukkaasti. Välillä joitakin piikkejä katkottiin nenäpihdeillä - ääni oli suunnilleen samanlainen kun sivuleikkureilla katkottaessa muovisia sähköasennuksissa käytettäviä sokeripaloja. Lopuksi suurimmasta rustopalasta muotoiltiin sieraimieni välille limakalvopussiin sopivan ohut rustolevy. Sitten oli vuorossa palan sitominen pussiin sierainten välille laitettavilla ompeleilla. Ihan lopuksi lääkäri pisti tampoonit sieraimiin ja toimenpide oli valmis.

Tunsin olevani täysin kunnossa, mutta minut nostettiin pöydälle ja kärrättiin heräämishuoneeseen - pää edellä. Heräämishuoneessa tarkkailtiin elintoimintojani noin tunnin verran. Kun mitä ilmeisimmin leikkaus oli onnistunut ja potilaskin oli hengissä, niin alkoi matka neljänteen kerrokseen osastolle. Silloin viisi vuotta sitten isänkin leikkaus oli teknisesti onnistunut, mutta silloin potilas kyllä kuoli.

Ensimmäisen sapuskan sain siinä neljän jälkeen iltapäivällä. Syöminen oli vaikeaa, kun sieraimesta valui verta ruokaa pureskellessa ja kaiken lisäksi vielä aivastutti lukuisia kertoja. Aivastaminen oli kielletty, mutta minkäs sille mahdoin. Sama juttu oli joka kerran vessassa käydessäni, kun kamusin pystyssä, niin nesteet sieraimen ja tamponi välissä liikkuivat ja aiheuttivat ärsytystä. Yöksi sain kipulääkistys, mutta enhän minä pystynyt nukkumaan lainkaan. Kun nenä oli tukossa, niin hengittäminen oli tehtävä suun kautta. Näin huulet ja kurkku kuivuivat tämän tästä ja oli hörpättävä vettä. Hetkeksi olotila aina parani.

Siinä makoillessani mietin, että minulle oli tehty eräänlainen viritystoimenpide. Kuten autoissakin olen monasti itsekin tehnyt. Auton moottorin virityksessäkin pääosassa ovat kaasujen virtausten parantamiset. Auton moottoria viritettäessä täytyy pako- ja imupuoli saattaa tasapainoon. Minun virittämisessä ei kyllä pakopuoleen kiinnitetty mitään huomiota, mutta tuo imupuoli rustattiin uuteen uskoon. Virittämiseni tulos selviää vasta muutaman kuukauden kuluessa, kun taas auton virittämisessä tulos selviää hetkessä, kun pistää moottorin pyörimään. Että tässä ihmisen virittämisessä on vielä kehittämistä. Saisikohan siitä Nobelin, joka pystyisi tuollaisen kehittämään?

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
t. Alpo