lauantai 16. maaliskuuta 2019



Mäntsälän Uutisissa julkaistu kolumni

Sairaudenhoitoko lottoa?
Sairauksia hoidetaan erilaisissa sairaaloissa hoitajien ja lääkäreiden toimesta. Voisiko saatu hoito tai saavutettavuus olla eri paikoissa erilaista? Mietitäänpä!

Diagnoosini on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, joka on aiheuttanut virtsaamisongelmia jo vuosien ajan. Vuoden 2018 marraskuussa erikoistumisvaiheessa oleva nuori lääkäri höyläsi eturauhaseni. Homma meni vihkoon ja tammikuussa tänä talvena olin jälleen höyläyksessä, nyt HUSin eri sairaalassa. Höylääjä oli valtakunnan yksi kokeneimmista kirurgeista ja virtsaaminen alkoi onnistua!

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä menin Lahdessa erään kaupan vessaan. Hätkähdin, kun virtsan asemesta roiskui verta kuin härän kurkusta. Paikalle oli tilattava ambulanssi.
Oli pitkä kymmenminuuttinen odotella lanssia. Kipu oli karmea!

Sairaalassa hoitaja laittoi rakkoon huuhtelukatetrin ja koetti saada rakossa olevaa hyytymää pois. Hän sai vedettyä rakosta hieman hyytymämöhnää. Pikkuisen helpotti, kun sain lisäksi kipupiikkejä ja tiputuksen.
Seitsemän tunnin jälkeen minut pistettiin lanssiin ja suunnaksi tuli Helsinki. Kyyti oli kivulias, ja loppupätkä mentiin sirrat päällä.

Helsingissä oli hoitaja, joka ilmeisesti oli tehnyt rakon putsausta ennenkin tai sitten hän oli ollut koulussa läsnä fysiikan tunneilla. Hän järjesti ruiskulla rakon töhnän pyörteilemään, ja sai heti ensimmäisessä vedossa puolukkasoseen kaltaista nestettä ruutallisen pois. Operaatio riipoi tajua, mutta lopulta helpotti! Kello 3.20 olin osastolla, mutta ei nukuttanut.
Miettimästä päästyäni mietin, onko sairaudenhoidossa mukana lottoa ja siihen päädyin. Riippuu, missä sairastuu ja minne käsittelyyn joutuu. Hoitohenkilökunta on kutsumusammateissaan, mutta jos jotakin työtä ei ole koskaan joutunut tekemään, saattaa hoito ainakin viivästyä.
Mitäpä, jos veren purkaus olisi tapahtunut vaikkapa Muoniossa hiihtoladulla?

Minä hoidan terveyttäni pääasiassa hiihtoladuilla tai golfkentillä, mutta eipä tuo näytä riittävän - pätevää sairaanhoitoakin tarvitaan!

Alpo Manninen
kirjoittaja on insinööri, kirjailija ja freelancer

Noihin merkkeihin ei tietenkään mahtunut kaikki käänteet, joten hieman lisävalaistusta:

Ensimmäisen höyläyksen jälkeen (marraskuu 2017)  virtsaaminen ei koskaan lähtenyt sujumaan kunnolla - rakko ei tyhjentynyt. Öisin vessassa sai vierailla tämän tästä ja vielä yleensä niin, että vaikka oli selkeästi hätä, virtsa ei lähtenyt tulemaan. Huoneistossa oli käppäiltävä ensin minuuttikaupalla ja sitten pyttyyn tuli pieni liru. Pahimmillaan yöllä oli käytävä jopa kahdeksan kertaa vessassa. 
Toukokuussa 2018 olin menossa Turkuun golfkisoihin. Etukäteen suunnittelin matkan niin, että käyn Lohjan ABC:llä ja ajan sitten Turkuun. Kuitenkin moottoritien osuudella jouduin käymään kaksi muuta kertaa vessassa!
Muilla vähänkin pitemmillä automatkoilla jouduin useamman kerran poikkeamaan sivuteille asioille. Ei siis toiminut!
Golfkentällä pelien aikana oli poistuttava kuusikkoon keventämään, mutta esimerkiksi Vuosaaressa se oli aika vaikeaa.

Syksyyn mennessä olin todella väsynyt tilanteeseen ja siihen, että yöunet olivat todella vähäiset, joten menin lääkärin vastaanotolle. Sieltä pääsin Meilahteen tutkimuksiin, jossa todettiin, että myös eturauhasen lisäkasvua oli tapahtunut ja tehnyt virtsaamiseen lisäesteen. Pääsin höyläysjonoon ja sitä odotetellessa katetroin itse aamuin illoin. Katetrointi auttoi hieman, mutta odotin uutta höyläystä kuin kuuta nousevaa.

Tammikuussa pääsin kokeneen kirurgin käsittelyyn. Operaatio meni sutjakkaasti ja heti katetrin poiston jälkeen virtsaaminen alkoi onnistua todella hyvin. Rakko tyhjeni hyvällä paineella, jopa liiankin hyvin. Hana ei pitänyt!

Höyläys tapahtui perjantaina ja sunnuntaina pääsin kotiin. Kotona iltayöstä alkoin kuitenkin tulla melko reipasta veren vuotoa ja jouduin soittamaan hätäkeskukseen. Siellä konsultoitiin urologia ja sain ohjeet seurata tilannetta yön yli. Vuoto tyrertyikin, mutta rakko täyttyi, eikä tyhjentynyt. Syntyi umpi.
Onneksi minulla oli muutama katetri ja vasta kolmannella tukos aukesi ja rakko tyhjeni. Olo helpottui.
Puolentoista viikon kuluttua nousi kuume, joten jouduin menemään vastaanotolle. Sain viikon antibiottikuurin.
Neljän viikon päästä aloin jälleen hiihtää, kävin kolmena päivänä peräkkäin lenkillä, mutta huomasin, että happi ei jalkoihin kulje, joten aloitin rautakuurin. Hiihtelin rauhallisia lenkkejä säännöllisesti ja nautin kunnon talvesta.

Alpon päivänä lähdimme Lahteen ostamaan televisiota aamulla rikkoontuneen tilalle. Tein kaupat ja odottelin noutopisteessä kapistustamme, kun päätin mennä kaupan vessaan. Säikähdin todella, kun virtsan asemesta roiskui todella voimakkaasti silkkaa verta. Sitä tuli kuin virtsaa konsanaan. Rakko oli täyttynyt myös ja aiheutti kovan kivun. Ajattelin, että jospa pääsisin kotiin ja lähdin vessasta ja nostin myyjän kaverina televison autoon, mutta minun oli palattava vessaan uudelleen. Vuoto jatkui!
Lähdin vessasta ja menin autoon matkustajan paikalle ja soitin hätäkeskukseen. Tuska oli aivan hirveä ja odottelu tuntui todella pitkältä. Lopulta ambulanssi tuli ja pääsin kyytiin. Kaikki vaatteeni olivat aivan verestä märät ja auton penkkikin oli kuulemma muuttunut punaiseksi.
Lahdessa hoitaja yritti saada rakosta hyytymät pois huuhtelukatetrin ja ruiskun avulla. Töhnää tuli kuitenkin vain vähän ja kivut jatkuivat. Onneksi sain kipupiikkejä, mutta eivät ne paljon tilannetta parantaneet. Seitsemän tuntia Lahdessa pidettiin ja vasta sitten sain ambulanssikyydin Helsinkiin. Loppumatkan lanssi ajoi sirrat päällä!
Jokainen tärähdys teki kipeää, mutta olin tajuissani koko ajan.

Helsingin akuutissa oli hoitaja, joka osasi tyhjentää rakon samanlaisilla välineillä kuin Lahdessa koetettiin. Nyt kuitenkin poisto onnistui ja olo helpottui, vaikka toimenpiteet eivät herkkua olleetkaan. Kun hyytymä oli pois, rakon huuhtelu käynnistettiin. Seuraavana päivänä katetri poistettiin ja rakko alkoi toimia luonnollisesti, tosin virtsaa karkaili itsekseenkin tämän tästä.

Hemoglobiini oli alhaisimmillaan 88, joten olo oli aika ventti. Ei käytävillä tarvinnut paljon kävellä kun silmissä alkoi mustua. Erään ammattilaisen arvio oli, että höyläyksessä ja nyt vuototilanteessa olisin menettänyt pari litraa vertaa.

Minulla on ollut vuototaipumusta, mutta koskaan kukaan ei ole asiaa ottanut niin tosissaan, että olisi määrännyt minut kunnon hyytymistesteihin. Nyt paperit ovat menossa eteenpäin, että jospa jossakin vaiheessa saan tietää, onko trombosyytien toiminnassani jotakin häiriötä.

Nyt koetan olla mahdollisimman varovainen ja toivon, että virtsan karkailutaipumus alkaisi pikkuhiljaa vähentyä. Ei olisi kovin hauskaa elää nämä elämän loppuajat vaippa housuissa!  

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

2018






Vuosi 2018 on kärsitty
Vuosi 2018 alkoi toipilaana marraskuulla tehdystä eturauhasen höyläyksestä.
Tammikuun alussa pääsimme tykittämään lunta hiihtokeskuksessa ja toipilaana olin valvomassa tykin toimintaa ainakin kaksi kertaa. Hiihtolatujen tultua kuntoon, olin tietenkin suksien päällä niin usein kuin suinkin mahdollista. Kolme – neljä lenkkiä ja sitten päivä tai pari lepoa. 55 kertaa ulkoilin talven aikana suksilla. Hiemankin kovemmin puristettu lenkki teki sen, että virtsan mukana poistui punaista ainetta pyttyyn. Ei kiva! Virtsaputki oli kärsinyt leikkausoperaatiossa niin, että teki mieli melkein huutaa, kun neste alkoi valua. Tällaista elo oli aina maaliskuun lopulle.
Virtsaaminen ei kuitenkaan alkanut luonnistua lainkaan niin, kuin olisi toivonut. Huonolla paineella tuli ja pieni liru kerrallaan. Usein oli vessa löydettävä. Mihinkään epävarmaan paikkaan ei ollut menemistä, kaupassa käyntikin oli ongelma. Kun hätä tuli, tyhjennystä oli päästävä tekemään heti, eikä viidestoista päivä.
Toukokuun lopulla menin Turkuun golfkisaan ja kolmesti jouduin moottoritien osuudella poistumaan vessaan. Onneksi olin lähtenyt ajoissa, niin ehdin kuitenkin omaan lähtööni. Golfkentillä yleensä löytyi kuusi, jonka suojissa pystyin tarpeeni hoitamaan. Vuosaaren kenttä oli hankala, kun puita oli vain joitakin kentän laidoilla ja teitä oli lähes joka puolella kenttää. Kuitenkin kisat sain sielläkin hoidettua.
Kirjoitin romaania ”pentti” pitkin talvea ja kevättä. Sain sen julkaisukuntoon ja julkistukseen 17.6. täyttäessäni 70.
Eturauhaongelma oli koko vuoden päällimmäisenä. Höyläys oli epäonnistunut, mutta vasta marraskuussa meni terveyskeskukseen vaivan kanssa. Olin siis melkoisen pitkämielinen ongelman korjauttamisessa.
Tutkimuksiin pääsin Meilahteen, josta sain lähetteen Peijakseen. Hyvinkään olen jo kokeillut, joten ei tehnyt mieli mennä sinne uudelleen. No, Peijaksestakaan ei ole kuulunut mitään, joten toinenkin talvi mennee munilleen.
Hiihtämässä olen käynyt kerran ja sauvarinteessä muutaman kerran, joten aika huonolla on harjoitteluni ollut. Koneen ääressä olen kyllä kököttänyt ja rustaillut uutta romaania. Työnimeksi olen antanut sille ”vihreäpukuiset”. Käsikirjoitus on tässä vaiheessa raakaversiona, joten suurin työ on vasta edessä. Siinäpä uudelle vuodelle haasteita.

Golfkentillä kävelin 105 kierrosta, joten toista tuhatta kilometriä siinä tuli tallusteltua ja lähes 9000 lyöntiä lyötyä. On siinä vanhalle ukolle ihan riittämiin, vaikka on niitä monia, jotka paljon enemmänkin pelaavat. Kilpailukierroksia oli kolmisenkymmentä, joilla menestystä oli melko vaisusta, mutta muutama pokaali ja jokunen muukin palkinto kisoista mukaan lähti. Paras henkilökohtainen tulos oli erään openin kakkossija, lisäksi HirviGolfissa saimme parini Miko Sarasteen kanssa voiton ja Talmassa Mattilan Helenan ja Talmagolfin tj:n kanssa saimme kakkossijan. M70 -Tourilla paras suoritus oli top 30 -sijoitus ja huonoimmillaan Vuosaaressa loppupäässä joukkoa. Kun Vuosaari on mielestäni paska kenttä, niin eipä sillä voi muunlaista peliä pelatakaan.
Hirvihaarassa paras harkkakierroksen tulos taisi olla 77 ja kisassa kahdeksankympin paikkeilla.
Keväällä tasoitukseni oli 9,1 ja nyt se on 10,7, joten eiväthän kisat niin kovin hyvin menneet. Kortteja en tehnyt lainkaan harkkakierroksilla.
Viime talven valmistautumisiin nähden ihan ok kausi.

Syksyllä vaimo sai päähänsä pistää taloomme hieman erilaista väriä sisäseiniin ja kattoihin. Hän maalasi ja minä tein aputöitä, mutta hyvissä ajoin ennen joulua homma oli selvä. Kodinhoitohuone täytyy vielä jossakin vaiheessa hoitaa kuntoon.
Syksyllä taloomme asennettiin aurinkokennot katolle ja invertterit mittauskeskuksen viereen, nyt odotellaan vain esille sitä mollukkaa, joka pistää elektronit liikkeelle. Parissa aiemmassa blogissa on aurinkovoimala-asiaa käsitelty.
Hyvää loppuvuotta blogini lukijoille!

perjantai 14. joulukuuta 2018


Aurinkovoimala odottelee aurinkoa!

 Pekka asentaa itäisen järjestelmän paneeleja!

 Paneelit katolla valmiina kaappaamaan auringonsäteitä!

 Molemmat invertterit seinällä. Asennustekniikassa olisi hiomista ja jonkinlaista suojaa asennuksille on rakennetava!

 Jesse kytkee invertterit mittauskeskukseen!

Kytkemispäivä oli pilvinen, mutta kuitenkin vähän watteja syntyi!


12.9. tehtiin kaupat aurinkovoimalan toimittamisesta Mäntsälän taajaman ulkopuolella sijaitsevaan kiinteistöön, kuten tuossa aiemmassa blogissa kerroinkin.

15.10. Pekka Karppanen WarmLex Oy:stä tuli kahden nuoren miehen avustamana asentamaan paneelit katolle ja johdottamaan ne inverttereille mittauskeskuksen viereen autokatokseen.
Paneelit noustettiin kätevästi henkilönosturilla katolle asennettuihin kiinnikkeisiin. Molemmille lappeille tuli neljä paneelia ja molemmista ryhmistä vedettiin kaksi kaapelia autokatokseen. Asentajat irrottivat harjapellit irti käytännössä koko katon pituudelta ja kiinnittivät kaapelit peltien alle piiloon. Pohjoispäädystä kaapelit johdatettiin autokatoksen ullakon kautta piilossa seinälle ja inverttereiden asennuspaikoille. Inverttereiden yläpuolelle asennettiin turvakytkimet, mutta itse voimalan kytkemiseen verkkoon tällä ryhmällä ei ollut oikeuksia. He tekivät vain mekaanisen asennuksen.

Jesse Lehtola EnergiaVahti Oy:stä teki 13.11. kytkennät keskukseen ja sitä kautta verkkoon. Kytkentäpäivä oli pilvinen, joten Jesse Lehtola etukäteen vähän varoitteli, lähtisivätkö invertterit toimimaan lainkaan. Valoa ei todellakaan ollut paljon.
Kytkennät tulivat valmiiksi ja invertterit lähtivät toimimaan ja tuottivat sähköä lähes parikymmentä wattia kumpikin. Tuotolla pystyi siis polttamaan muutamaa lediä.

Kytkennän jälkeen Lehtola teki käyttöönotosta pöytäkirjat sekä ilmoitukset sähköyhtiöön. Inverttereitä vielä voinut jättää päälle, vaan lopullisen luvan antaisi Nivos.
Nivokselta lupa tuli nopeasti, ja asia oli heidän puoleltaan kunnossa. Aurinkovoimalan vuoksi tarvittiin vielä pylvääseen talojohtoon varokekytkin, joka estää aurinkovoimalan syöttämästä sähköä linjaan, jos linjalla tehdään esimerkiksi korjaustöitä. Nivos asensi varokekytkimen.
Lisäksi Nivokselta luvattiin ostaa kiinteistön voimalasta tuleva ylijäämäsähkö samaan hintaan kuin sieltä ostettaessa. Toki voimala on niin pieni, että tuskin kovin paljon virtausta siihen suuntaan tulee tapahtumaan.

Voimala on ollut käytössä muutamia viikkoja ja näyttää siltä, että syksylläkin auringon madellessa vain hieman puiden latvojen yläpuolella, voimala pystyy tuottamaan parhaimmillaan kiinteistön käyttämän perussähkön. Puhdistamo, ilmanvaihto ja ilmalämpöpumppuhan toimivat koko ajan. Toki lieteen ja muihin vastaaviin kohteisiin muutamien kymmenien wattien tuotto ei tietenkään riitä.
Tuollaisella tuotolla ei kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä, vasta keväällä voimala alkaa näyttää, mihin se todella pystyy. Toiveessa on 1 kW pitkin päivää - tietenkin aurinkoisella kelillä!



tiistai 16. lokakuuta 2018

Auringosta sähköä

 Lähtötilanteessa 15.9. tarkasteltiin, millaisiin tuottomahdollisuuksiin olisi mahdollista päästä, kun talo sattuu olemaan pohjois-eteläsuunnassa. Tietokone tarjosi tuotoksi noin 4000 kWh eli noin viidenneksen koko vuoden sähkön kulutuksesta. Kiinteistössä on kesäisinkin melkoisesti peruskuormaa, kun puhdistamo, kaivo, ilmanvaihto ja helteillä myös ilmalämpöpumppu haluaa toimiakseen sähköä. Päädyttiin siis tuollaiseen pienehköön järjestelmään.

 WarmLexin Pekka Karppanen saapui joukkoineen tontille 15.10. asentamaan järjestelmää.

 Pekka tekee hieman mittauksia ja sitten alkoikin reikien poraaminen ja kiinnikkeiden ruuvaaminen. Essi oli ihan paiseessa, kun kuvitteli ukkosen kolistelevan yläilmoissa.

 Paneelit työkunta nosteli henkilönosturilla katolle.

 Sittenhän se olikin vain paneelien latomista ja kiinnittämistä, jotta ensimmäisen trombi ei veisi paneeleita mennessään.
 Sinnäpä ne sitten istuvat kaikki kahdeksan paneelia. Kaapelit paneeleilta inverttereille kuljetettiin harjapeltien alla toiseen päätyyn.
Tässä tapauksessa järjestelmään kuuluu kaksi invertteriä, koska paneelit ovat eri lappeilla. Jos kaikki olisivat olleet samalla lappeella, olisi säästytty yhden invertterin asennukselta.
- Tämä kiinteistö ei oikeastaan poikkea mitenkään erikoisesti muista kohteista. Ainut ero on tuo, että inverttereitä ja turvakytkimiä on jouduttu asentamaan kaksin kappalein.
Tänä vuonna on varmaan asennettu satakunta järjestelmää ja näyttää siltä, että aurinkosähköjärjestelmien määrä tuplaantuu vuosittainen, toteaa Karppanen.

Karppasen mukaan sähkölaitoksilla on tällä hetkellä melkoinen jono käsitellä aurinkosähköjärjestelmien kytkemislupia verkkoon. Jopa kolmenkin viikon jono on joissakin yhtiöissä. Saapa nähdä, miten on Nivoksen laita!
Viimeiset syksyn aurinkokelit menevät vähän turhaan, kun järjestelmä ei ole vielä kytketty tuotantoon, mutta tuleehan se kevät joskus, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä sitten tapahtuu. Paljonko laitteisto kykenee sähköä tuottamaan ja pitääkö ennakkolaskelmat paikkansa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Aurinkosähköä yms

Hirvihaara Golf Mäntsälän mestaruuskisoissa 2018. Takatiiltä pätskittiin kolmena päivänä peräkkain.


Blogipäivitys – pitkästä aikaa
Onkin mennyt aikaa, kun viimeksi tälle foorumille olen jotakin saanut aikaan. Aikaa meni ”pentin” saamisessa painokuntoon ja kun se lopulta oli käsissä, elettiin jo kesäkuun puolta väliä. Tarkoitukseni oli näin juhlia syntymäni 70. vuosipäivää – muuta juhlimista en sitten suvainnutkaan. Perhe kävi syömässä, joten se oli siinä.
Kirjan julkaisemisen jälkeen oli melkoisen tyhjä olo, joten kirjoittaminen ei ole maistunut. Lehtijuttujakin olen tehnyt vain muutaman kuukaudessa.

Golfkentällä olen kävellyt mielestäni ihan mukavasti kilometrejä, kierroksia on tätä kirjoitettaessa kertynyt 86, joista 30 on kilpailukierroksia. Edelleenkään en pidä golfia itselleni kilpailulajina, mutta monelle kentälle pääsee kilpailuihin halvemmalla kuin pelilipun ostamalla. Olen myös mielestäni käynyt vierailla kentillä kultakortilla pelailemassa aiempaa enemmän.
Kisoista ei ole tullut mitään järisyttäviä sijoituksia. HirviGolfissa pelasin 50 vuotta nuoremman Mikon kanssa scrambleä ja niinhän siinä kävi, että pokkasimme ykköspalkinnot. Entinen työtoverini Helena kutsui minut Talmaan scramble -joukkueeseensa ja kakkospalkinnon saimme kisasta aikaan. Kakkospalkinnon pelasin myös omalla kentällä yhdestä openista. Joitakin muitakin pieniä juttuja kisoista on tullut, mutta aika usein tasoitus on kisan jälkeen noussut 0,1.  Oman ikäluokan tourilta sain Vuosaarta lukuun ottamatta sellaisia top 30 -sijoituksia kuten myös SM-kilpailuista.
Se golfista.

Kesä oli tukahduttavan kuuma. Mökillä kävimme heinäkuun alussa työleirillä. Saunaan ja vessaan piti uusia katto. Onneksi yksi päivä oli hieman sateinen ja silloin katolle en päässyt. Jalat olisivat olleet ihan tönköt, jos joka päivä olisi pitänyt katoilla rimpuilla. Vanhat jalat eivät enää palaudu yllättävistä rasituksista kuten aiemmin. En ole enää millään muotoa mökki-ihminen. Ei siellä oikein voi täysipäisesti nauttia, kun näkee tekemätöntä työtä ja korjauskohteita. Miljööhän on kyllä mukava, kun joku tekisi remontit!

Vielä tuosta syntymäpäivän ohituksesta. Suomalaisten miesten keski-ikä oli aikoinaan 78 vuotta, nyt lienee jonkin verran enemmän, mutta kuitenkin viimeisiä aikoja vedellään. Noin on alkanut tuntua, kun mietin, että 70 on täynnä. Kuolemaa en sinänsä pelkkää, sen kanssa tulin sinuiksi jo viime vuosikymmentä käydessäni. Ajattelen kuitenkin, että toivottavasti en joudu mihinkään hoitolaan, vaan että saan elellä kotona, kunnes en enää muista hengittää.

Eturauhasen höyläys ei tuonut toivottua tulosta. Joudun hyppäämään vessassa vähän väliä jopa yöllä, että en valuttelisi vaatteita märiksi. Jos lääkkeitä asiaan ei löydy, niin tulevaisuus ei hyvältä näytä. Joulukuussa pitäisi päästä lisätutkimuksiin, mutta tiedä häntä, mitä siitä voisi kostua.
Harmi, että muuten hyväkuntoisessa kropassa on tuollainen valuvirhe.

Tein päätöksen hankkia taloomme aurinkosähköjärjestelmän, vaikka talomme ei olekaan optimi paneelien sijoitusta ajatellen. Paneelit tulevat itään ja länteen, joten keskipäivän porotus menee osittain hukkaan. Kuitenkin myyjän tietojärjestelmä antoi takuutuotoksi noin 4000 kWh vuodessa, joka on noin viidenneksen koko huushollin sähkön kulutuksesta.
Talossamme on ympäri vuorokauden ja vuoden toimivia sähkölaitteita melkoisesti. Meillä pyörii jatkuvasti jäteveden puhdistamo, ilmanvaihtokone, kiukaan peruslämmitys, jääkaappi ja pakastin. Vettäkään emme saa porakaivosta ilman sähköä ja lämmityksetkin ovat sähköllä, vaikkakin varastot ja autotalli ovat vain noin kahdeksan asteen lämpötilassa.
Laskeskelin, että noihin jatkuviin peruskulutuksiin aurinkovoimala riittäisi antamaan sähkön aurinkoisina hetkinä. Jos sattuisi niin, että tuottoa tulisi yli oman tarpeen, niin ylimääräiset elektronin valuisivat verkkoon. Järjestelmä on sellainen, että aina käytetään ensin voimalan sähkö ja vasta sitten ostetaan verkosta tarvittava lisäsähkö. Näin myös sähkön siirtomaksuja ei tarvitse maksaa oman voimalan sähköstä.
Saapa nähdä, miten järjestelmä toimii. Se on kuitenkin varmaa, että asennuksen jälkeen loka- marraskuun vaihteen jälkeen tuotto on vaatimatonta, mutta eiköhän se maaliskuussa ala jo näyttämään, mihin pystyy.

Saanpahan tuolla vähän rauhoitettua omaatuntoani hiilijalanjäljestäni. Enpähän tuossa suhteessa kuvittele olevanikaan mikään suurikenkäinen, mutta jos asialle näin voin jotakin tehdä, niin onhan se kohdaltani eteenpäin.




maanantai 25. kesäkuuta 2018

Uusimman romaanini kansi. Itse kuvattuna tietenkin. Paikka on läheisestä metsästä. Koirien kanssa ohi mennessäni katselin kantoa vuosien ajan sillä silmällä ja muutaman kuvausreissun jälkeen olin tyytyväinen. Sopii myös kirjan sisältöön - mielestäni.



Pähkäilyjä pitkästä aikaa!

Aloin kirjoittaa 17.6. julkaisemaani uusinta romaaniani "pentti" viime vuoden itsenäisyyspäivänä, joten blogiin ei ole riittänyt aiemmin  aktiviteetteja. On pitänyt hiihtää, kun pitkästä aikaa oli oikein kunnon talvi. Kesän tullessa alkoi golfkausi, joka on vienyt jälleen mukavasti aikaa ja blogi on unohtunut. Välillä oli siis myös kirjaakin kirjoitettava, joten koneen ääressä sain kuitenkin istua ihan riittävästi.

Marraskuussa kävin eturauhasen höyläyksessä, joten se vaikutti olemiseen melkoisesti koko talven. Virtsaaminen ei ole lähtenyt pelittämään vieläkään, vaan öisin on vessassa ravattava tämän tästä. Vaikuttaa oleellisesti elämisen laatuun. Ongelma ei valitettavasti jää yöhön, vaan myös päivisin on ongelmia.  Vessa tulee tutuksi, ja on mietittävä hyvin tarkaan, minne menen. Lähinnä on tarkistettava, että vessa löytyy lähistöltä.
Ajelin toukokuun lopulla Turkuun golfkisaan ja kolme kertaa oli poikettava moottoritieltä vessaan. Rasittavaa!

17.6.2018 vietin syntymäpäiviä. Seitsemänkymmentä tuli täyteen. Vaimo olisi järjestänyt jotakin, mutta sanoin lähteväni kierron päälle, jos hän meinaa juhlia järjestää. Siksi vain söimme perheen kesken ja nautimma kahvit. Ainoastaan kaksi naapuripariskuntaa tuli kahveet nauttimaan kanssamme.

Pientä kilistelyä, hillitysti vaan!

Pönötyskuva. Olen päässyt samaan kuvaan lastenlapsieni kanssa!

Tuo 70 on ikä, jota on ihan pakko pohtia ja pähkäillä enemmän.
Suomessa miesten keski-ikä oli aikoinaan noin 78 vuotta. Se lienee tuosta hieman noussut, mutta eipä kai oleellisesti. Jos siis keskivertomiehenä vanhenen, niin aika finaalissahan alan olla - toinen jalka haudassa. Toki sitähän onneksi ei tiedä kukaan, käyttäydynkö keskivertomiehen tavoin. Kuitenkin elämää on elettävä niin, että siitä  nauttii. Minun kohdallani se on aivan muuta kuin suurimmalla osalla.
Allakkani täytän pääasiassa vain sellaisilla tapahtumilla, jotka ovat minusta kiinnostavia, liittyvät pitkälti liikuntaan. Kirjoittamisesta en osaa vielä oikein sanoa. Paikallislehteen olen tehnyt juttuja välillä melko runsaastikin. Syksystä 2011 alkaen lienee kertynyt nelisensataa juttua, lisäksi aika paljon muuta kirjoittamista kirjojen ohessa. Nyt lehtihommat ovat jääneet aika vähiin ja olen kertonut juttujen tilaajalle, että voin tehdä jutun silloin tällöin, jos saan itse sopia ajankohdan haastateltavan kanssa. Näin pääsen itse vaikuttamaan allakkaani ja sen täyttymiseen. Koetan pitää allakkani siis niin tyhjänä kuin mahdollista, että voin toteuttaa liikunta-aktiviteettini mieleni mukaan. Sain tukka putkella lentämisestä töissä ollessani ihan tarpeekseni. Myöskään passia en omista, enkä tunne mitään tarvetta omistaakaan - ainakaan toistaiseksi. Kotimaa ja sen tarjoamat hienot neljä vuodenaikaa ovat kristallia. Talvi tietenkin on se paras.

Tuota aiemmin mainittua ongelmaa lukuunottamatta kuntoni on hyvä. Pystyn selviytymään golfkierroksesta ripeästi kuin myös hiihtolenkeistä, kun pidän huolen siitä, että välillä myös lepään ja venyttelen. Kolmena, korkeintaan neljänä, peräkkäisenä päivänä liikettä ja sitten päivä tai kaksi lepoa. Se tuntuu näillä vuosilla olevan ihan ok.






maanantai 19. helmikuuta 2018

Ajattelemattomuutta vai ihan kiusaamista

Viikon neljä alussa jouduin ajelemaan mutkan Vantaalla. Sää oli kostea ja kura lensi.
Tapanani on ajaa GPS:n mukaan tien suurinta sallittua nopeutta, jos keliolosuhteet sen suinkin sallivat, sillä katson maksaneeni ja maksan yhä yhteiskunnalle veroja ihan tarpeeksi. En halua ainakaan tahallani lisätä maksuvirtaa siihen suuntaan sakkojen muodossa. Ja tienopeuksillakin ehtii vallan mainiosti, kun ajoissa lähtee. En ole koskaan mistään myöhästynyt. En ainakaan muista!

Niinhän siinä tietenkin kävi, että ohittajia piisasi ja oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että ohittaja koukkasi heti eteeni nostattaen kurapilven tuulilasiin. Tapahtuma ei suinkaan ollut ainutkertainen, vaan noin on tapana moottoriteillämme ajella.
Siitä tulikin mieleen, että onko noin käyttäytyvillä autoilijoilla tarkoitus kiusata ohitettavaa, vai onko toiminta vain ajattelemattomuutta.
Yksi pieni pakettiauto teki samat manöveerit kuin kymmenet muut. Tai ei se pakettiauto tehnyt varmaankaan hommaa ihan yksin, lienee kuski määrittänyt ajolinjat. Joka tapauksessa auto pyyhälsi lähes etupuskuria hipoen oikealle kaistalle eteeni ja tietenkin sen pyöristä nousi kivi tai nasta kuran mukana tuulilasiini. Nyt vasta uusitussa tuulilasissani on esineen tekemä orkonen.
Tuossakin tapauksessa vasen kaista olisi ollut kilometrikaupalla vapaassa käytössä turvallisempaan ohitukseen.

Tuli itsellekin muutama ohitus rekoista ja ne olivatkin melkoisia operaatioita. Siinä tien suurinta sallittua nopeutta ajellessa rekan rinnalla, perään liimautui yleensä joku nopeampi. Parilla oli jopa niin hoppu, että valoja oli vilkuteltava ja kun yritin siirtyä oikealle kaistalle sopivan matkan päässä, jotta en itse sotkisi rekan näkyvyyttä, niin eiköhän nämä maantieritarit olleet jo menossa oikealle kaistalle ohittamismielessä. Siinä sain pyöritellä päätään kuin helmipöllö, jotta pääsin turvallisesti jälleen omalle kaistalle.

Jotenkin tuntuu siltä, että liikenne moottoriteillä on mennyt koko ajan vain hullumpaan suuntaan. Siellä ei oikeastaan ajatella kanssaliikennöitsijää, vaan mennään päätä pahkaa itsekeskeisesti.
Jos joku haluaa ajaa ylinopeutta ja pistää kukkaronsa alttiiksi ylimääräiselle verolle, niin minun puolesta se passaa, mutta haluaisin, että ajateltaisiin asioita muidenkin kantilta ja mentäisiin turvallisesti eteenpäin yhteispelillä.

Liikenteessä ollaan hyvin helposti pistämässä asioita toisten piikkiin. Jalankulkijat ovat sitä mieltä, että autoilijat eivät kunnioita heitä. Autoilijat valittavat, että jalankulkijat käyttäytyvät ennalta arvaamattomasti. Aivan samalla tavalla on pyöräilijöiden kanssa. Jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat sättivät toisiaan. Liikenteessä on siis melkoisesti parannettavaa, mutta jos jokainen katsoisi ensin peliin, niin ehkäpä sitten olisi mahdollisuuksia parantaa yhteiseloa ja saada turvallisuutta parannettua. Kuitenkin liikenteessä pahimmillaan on ihmishenkien menettämisen mahdollisuus.

Toki tuo maanteillä tapahtuva ajattelemattomuus tai kiusanteko ei maailmassa ole ainoa, vaan vastaavia esiintyy elämässä muitakin. Kun yleisönosaston kirjoittelua katsoo, niin mopopojat tai p-rallaajat ovat koko ajan tapetilla, tai koirat. Ne ovat paskomassa ja kuseksimassa yleisillä paikoilla tai hiihtoladuilla. Siis valitusta piisaa, kun kanssaeläjät eivät ajattele asioita kuin omasta kantistaan.

Valitusta kyllä riittää, vaikka ei olisi niin tarviskaan. Lieneekö tämäkin kirjoitus sitten jonkinlainen valitus?