Jutuntekijän koettelemukset 2011 - 2014
Kuvia niistä laitteista, joita pääsin itse ohjastamaan. Lisäksi oli lukuisia muita teknisiä vimpaimia, joista oli kiva tehdä juttuja, mutta syystä tai toisesta niitä ei ollut mahdollisuuksia päästä kokeilemaan.
Huima crosskart -kokemus Hyvinkäällä. Suosittelen vauhtinälkäisille!
Melko erilainen peli takapuolen alla. Mielenkiintoinen kokemus, mutta eipä muuta.
F-ryhmän yli 160 heppaisella autolla siviilirenkain muun liikenteen seassa ajelu ei ollut mukavaa. Olisi tehnyt mieli päästä pitkillä piikeillä kokeilemaan!
Avoautot eivät ole minun juttu, mutta välillä on niilläkin mukava ajella. Keli oli mainio.
Toinen täysin erilainen hallitava autoihin verrattuna. Ilman harjoittelua ei latu olisi syntynyt.
Kolmas erilainen peli alla. Onneksi nousua ja laskua ei tarvinnut kokeilla, ilmassa menetteli.
Kilpuri sieltä tehottomasta päästä. Palkinnoille on omistaja tälläkin vedellyt.
Nelivetoisia Audeja mistä valita. Tapahtuma ok, mutta kitkarenkaat pilasivat nautintoa, kun letkat kiillottivat jarrutuspaikat.
Autoilveksen autonayttelyssa kokastu V60.
Koeajossa koko kyljen aukaiseva Ford. Ecoboost toimi mukavasti.
Helppoa ajamista tarjosi VW Golf.
Kaasuatokokemuksia tankkauspaikalla. Ajossa ei huomaa mitään eroa kaasukäytössä.
Vertailin alle kymppitonnin oikeaa autoa ja viitisen tonnia kalliimpaa mopoautoa. Arvata saattaa, kumpi oli enemmän mieleen.
Näitä ei kyllä oikeasti tarvitsisi liikenteessä olla!
Mersumaistiaiset. En ole koskaan ollut mersumies, joten tämä oli positiivinen yllätys.
Hybridimenoa Auriksella. Vahinko vain, että pelkällä sähköllä voi ajaa vain alle neljänkympin nopeuksia.
Sähköauto tarjosi hiljaista kyytiä. Tällä oli puutteena melko lyhyet ajomatkat, mutta eiköhän sekin puoli kehity, kun öljyteollisuus päästää otteensa kehityksestä. Tai sitten se polttokennokalusto!
maanantai 1. joulukuuta 2014
Tunnisteet:
crosskart,
hybridiauto,
kaasuauto,
kevytlentokone,
kilpa-auto,
kolmipyörä,
mopoauto,
nelivetoauto,
sähköauto
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Tulis nyt se talvi, että päästäisiin loskasta eroon.
Moottoriteillä liikkumisesta
Viimeisen
kuukauden aikana olen joutunut ajelemaan lukuisasti Lahden moottoritietä niin
etelään kuin pohjoiseen. Täytyy heti aluksi sanoa, että onneksi en joudu siellä
ajelemaan päivittäin, on se sellaista menoa. Ainainen ihmettelyn aihe on, että
ihmiset eivät opi tai eivät halua oppia muitakin liikkujia huomioivaa tapaa
ajella. Eivät toki kaikki ajajat ole pässinpäitä, mutta osa sitä enemmän.
Olen aina
tuonut esille sen, että itse ajan aina suurinta sallittua nopeutta, sillä
ylimääräisiä veroja en halua enää maksaa valtiolle, siksi en viljele ylinopeuksia.
Olen jo monta kertaa tälläkin foorumilla kertonut havainnoistani, että
muutamien premium -merkkien kuskit pitävät kyltteihin asetettuja numeroita turhina.
Lisäksi naiset ovat yllättäen raskasjalkaisia ja vieläpä kelistä riippumatta.
Viimeisillä
reissuillani pidin jälleen kirjaa, miten tiellä ajeltiin ja sieltähän pulpahti
esille aivan uusi automerkki, jonka kuskit eivät juuri muista piitanneet.
Tultiin vauhdilla takapuskuriin nopea heitto ohituskaistalle ja ravat silmille
takaisin palattua ohitettavan eteen. Kyseinen automerkki on eniten myydyimpien
listalla, ilmeisesti kolmosena. Kyseessä on tietenkin tsekkimerkki Skoda.
Kun
kavereiden kanssa tulee puheeksi, minkä auton tuli hankkineeksi, niin Skodan
hankkineet perustelevat aina jotenkin hankintansa. Oli halpa, tarjosi hyvät
tilat, sai hyvät kaupat tai jotenkin muuten. Selvästi ollaan hieman noloja
hankinnasta. Ei tarvitsisi olla!
Tsekeillä on ollut hieno historia
konepaja- tai käsityötaidoissa iät ajat. Neuvostoajat tekivät tietenkin
taidoille ja kehitykselle hallaa, mutta Skodan tehtailla paikalliset vääntävät
autot kasaan ja ovat siten ylpeitä, mitä saavat aikaan. Muissa
volkkarikonsernin tehtaissa autoja rakentavat muut kuin paikalliset, silloin
ammattiylpeydestä ei ole takeita ja autoista tulee mitä tulee. Voidaan
perustellusti sanoa, että Skoda on laadukkain ko. konsernin ajoneuvoista. Siksi
niillä ajavilla ei tarvitsisi olla mitään syytä häpeillä ja sitä kautta
ylireagoida muihin teillä liikkuviin.
Skodan myyjien täytyisi kertoilla
noista historian havinoista, jotta ostajat voisivat olla autoistaan ylpeitä ja
ajaa niillä herrasihmisten tavoin.
Rehellisyyden nimissä ei auton merkki
aina ratkaise, mitä tiellä tapahtuu. Edelleen se kuski tekee ratkaisut, ei auto
ole mikään Kitt, joka omatoimisesti liikennöi. Itsellänikin on ollut noita
premium -merkkejäkin Mersua lukuun ottamatta, eivätkä ole käsistä karanneet vallattomaan
menoon.
Asia oli erilainen silloin, kun
teillä sai ajaa vapaita nopeuksia. Silloin ajoin aina sen, minkä autolla pääsi.
Ensimmäinen oma autoni oli 850 -kuutioinen Mini, jolla nopeudet jäivät
asiallisiksi. Isän autoilla sitten mentiin paljon kovempaa.
Ei minulla silloinkaan kiire ollut,
nopea ajo vain kiinnosti. Minä tosin sain ajaa sen ajan mutkaisilla teillä,
joilla vauhti todella tuntui mukavalta. Moottoriteillähän ei tuollaista
tunnetta edes tule. Vasta kurveissa rajoja etsiessä kuski ne kiksit saa. Noita
kokemuksia varten kannattaa mennä kilpa-areenoille ja jättää yleisillä teillä
kaahailu.
Viime viikolla jouduin jälleen
käymään Lahdessa. Keli oli märkä ja sumuinen, tiellä oli edellisistä pakkasista
jäänyt suolalitku, joka lensi ja tukki näkyvyyden. Lasinpesunestettä kului.
Nyt eivät Skodat olleet pääosissa, vaan ihan kaikki.
Nopeudet olivat kovia ohi pyyhältävillä, mutta sitä en edelleenkään jaksa
käsittää, että heti ohituksen jälkeen on kurvattava ohitettavan et
tiistai 4. marraskuuta 2014
Golfkenttä ympäristönä on miellyttävä katsella mutta myös liikkua, pehmeällä alustalla on kiva tallustella.
Golf voi olla myös muutakin - parhaimmillaan/pahimmillaan. Kirjoitin aiheesta blogin Mäntsälä -lehteen joskus viime vuonna. Jutun olen päivittänyt tähän päivään, kun pelivuosiakin tuli jälleen yksi lisää.
Golf voi olla myös muutakin - parhaimmillaan/pahimmillaan. Kirjoitin aiheesta blogin Mäntsälä -lehteen joskus viime vuonna. Jutun olen päivittänyt tähän päivään, kun pelivuosiakin tuli jälleen yksi lisää.
On se kuin itsensä ruoskimista!
On tai nyt jo oli kahdeksastoista kesä, kun harrastelen golfia. Joskus
välillä on häivähdyksiä, että se sujuu, mutta ehkä jo seuraava lyönti saa
jälleen jalat tukevasti maan pinnalle. On se niin pirullinen laji, mutta
kuitenkin ehkä juuri siksi niin koukuttava.
Työpaikalla oli vuosikausia pelanneita kavereita, joiden jälkipelikeskusteluja
kuuntelin ja ihmettelin. Itse en huippukuntoisena golfia osannut silloin
arvostaa.
Yrityksen markkinointityypit pelasivat tietenkin golfia. Yli
kaksikymmentä vuotta sitten jouduin heidän mukaansa lukuisiin
asiakastilaisuuksiin, jotka järjestettiin golfpaikkakunnilla eri puolilla
Suomea. Ensimmäisenä oli Vuokatti. Siellä pro Soravuo, mikäli oikein muistan,
antoi meille kyseistä lajia kokeilemattomille rangella alkuopastusta. Green cardin
omistavat häipyivät kierrokselle. Minulle sattui käsiin rautaseiska, jolla
koetin saada palloa ilmaan. Välillä pallo tekikin aivan hienoja hyppyjä
jonnekin sadan metrin paikkeille. Pro kehui lyöntejäni, puhui jopa luonnonlahjakkuudesta!
Pari tuntia harjoittelimme eri osa-alueita, ja sitten koko porukalle oli
lähimmäs lippua -kisa. Lipulle oli matkaa ehkä 80 metriä. Sen verran olin saanut
oppia päähäni, että kuvittelin vetäväni harjoitusmailallani ihan liian
pitkälle, joten etsin mailakasasta mielestäni sopivamman, taisi olla P. Sillä
sitten vinttasin pallon noin puolen metrin päähän lipusta. Tilaisuuden
päätteeksi ravintolassa jaettiin palkinnot, ja minä sain korkean pysti n ensimmäisestä
golfvoitosta. Seuraavien tapahtumien kisoihin en saanut osallistua, mutta en
olisi niissä päässyt lähellekään Vuokatin tulosta.
Firma tuki pienellä panoksella green card -koulutusta. Eräänä
talvena eräs paikan saanut kaveri joutui perumaan kurssin, ja jostakin kumman
syystä menin mukaan hänen sijaan. Kurssia käytiin koko talvi. Oli luentoja,
käytiin harjoittelemassa Vermon kuplahallissa, ja pron käskyjen mukaan olisi pitänyt
harjoitella vielä lisääkin yksin. Rallisprinttikausi oli alkamassa, mutta pro
ei suostunut ottamaan tutkintoa vastaan. Lopulta sanoin, että minulta kurssi
jää kesken, jos näyttökoe ei onnistu. Pitkin hampain Vappuna 18 vuotta sitten
pääsin näyttämään taitoni. Bunkkerista nousin sataprosenttisesti,
tarkkuuslyönnit onnistuivat hienosti ja kolme väylää pelasin yhden yli parin,
siis kaikki osa-alueet menivät paremmin kuin nykyään!
Nevaksessa muutamien kierrosten jälkeen tiputin tasoitukseni
alle 36:n, ja sitten heti ensimmäisenä kesänä menin kisailemaan Kainuu Openiin.
Siellä viimein paljastui, millainen laji golf on, toiseksi viimeiseksi jäin.
Nyt olen sitä mieltä, että golf on mitä parhainta kuntoilua,
pehmyt ruohomatto on hellävarainen kuluneillekin jäsenille, ja lyönnit
norjistavat jäseniä. Laji sopii varmasti kaikille!
maanantai 20. lokakuuta 2014
Todella nopea!
Menoreitti ohjaamoon on melko ahdas, mutta kun sinne pääsi, niin siellähän oli mukavasti tilaa.
Tässä mennään kaiketi jo viitosella, mutta vielä takapyörät ruopii alustaa, voimaa oli.
Ajo kesti vain viisi - kuusi kierrosta, mutta kypärän sisällä tarkeni.
Speedcar
Xtrem
Mäntsäläläinen
Asko Heikkilä ajaa kilpaa otsikon autolla, joten mielenkiinto autoon heräsi ja
oli ihan pakko mennä maahantuojan speedweekend.fi:n järjestämään
ajotilaisuuteen sunnuntaina 28.9. Hyvinkään vauhtipuistoon.
- Meillä tämä Speedcar Xtreme on
kokonaisvaltaista toimintaa. Me toimimme autojen ja varasosien maahantuojana
Suomeen, Baltian maihin, Venäjälle ja Ruotsiin. Järjestämme yleisiä ajotilaisuuksia
eri paikkoihin ja teemme yrityksille täyden palvelun tilaisuuksia, mutta
pyöritämme myös kilpailusarjaa.
Auto on espanjalainen, Carlos Sainz
kumppaneineen tekivät ensimmäiset autot 21 vuotta sitten ja nyt ollaan tässä.
Suomeen on jo myyty 50 autoa, mutta kaikki eivät ole vielä käyneet
kilpailuissa. Sarjan kuljettajat ovat todella kovatasoisia, joten monilla
kestää hetken ennen kilpailuihin uskaltautumista, mutta mielestäni kilvanajoon
oppii vain ajamalla kilpaa.
Auto maksaa tietenkin jotakin, mutta
itse ajaminen on todella edullista. Eräs sarjaa ajava on kilpaillut omalla
ajokillaan 2,5 vuotta ja vasta äskettäin hänen autoonsa tarvittiin ensimmäiset
varaosat. Kuitenkin viime vuonna hän ajoi 93 starttia ja 1600 kilometriä harjoittelua,
pohjustaa yrityksen yksi omistajista Toni Ahokas. Lisää netissä osoitteessa
www.speedweekend.fi.
Päivän kohokohta oli tietenkin päästä
kilpurin rattiin. Jutuntekijälle osui ajettavaksi Mika Kallion käytössä ollut
auto. Tietenkin ennen ajokkiin ryömimistä päälle piti vetää ajohaalarit,
ajokengät ja -hanskat sekä päänupin
suojaksi kypärä.
Autoon siis kömmitään ikkunasta,
joten se oli jo vanhalle ukolle temppu. Kun kabiiniin pääsi, niin siellä oli
mukavasti tilaa. Mikan mitoille tehdyt asetukset kävivät hyvin, ja Toni auttoi
naulitsemaan koeajajan kuuden pisteen vöillä tiukasti penkkiin. Toni kertoi
ajokin yksinkertaiset hallintalaitteet ja pian oltiinkin jo lähtösuoran päässä
odottelemassa lähtölupaa.
Ensimmäinen
kierros oli tutustumista laitteeseen, harmillisesti kaasu jäi päälle, mutta
muuten ajokki alkoi tuntua käteenkäyvältä. Kaasupedaalia painettaessa todella
tapahtui ja suurempaa pykälää sai survoa koko ajan sisään. Jarrumerkkejä en sen
kummemmin alkanut edes miettiä, vaan tiputin kurveihin vauhdin sopivaksi.
Sorakurveissa auto käyttäytyi tasapainoisesti, kaasulla auton sai pidettyä
sopivassa sladissa. Homma loppui tietenkin ihan liian pian, mutta kiva oli taas
pitkän tauon jälkeen päästä vahtiajamaan. Kivaa oli!
Speedcar Xtreme:
- moottori Suzuki 750, 150 hv
- kuivapaino 312 kg
- kisapaino kesällä kuljettajineen
415 kg, talvella 420 kg
- 6 vaihdetta
- n. 3,5 s 0-100 km/h
- yksityyppirenkaat
- kisoissa välitykset ja perusasetukset
ovat kaikilla samat, vain aurauskulmia ja iskunvaimentimia saa säätää
- veroton hinta 2014 19 900 €
torstai 18. syyskuuta 2014
Pääasiassa golfia
18.9. 70.kierroksen alun sumu, löin pitemmälle kuin näin!
Kesän tavoitteet golfissa on saavutettu
Vapaaherrana ollessani olen laittanut tavoitteeksi kiertää 18 reikää kuusikymmentä kertaa, mutta jo viime vuonna lopullinen luku oli 72. Tänään sain sitten tänä kesänä 70 kierrosta täyteen ja vielä muutamia kierroksia on luvassa, jos vain käsi antaa pelailla. Monet vapaaherrat ja työssä kävijätkin kiertävät paljon enemmänkin, mutta minä olen huomannut, että tuloksen kannalta minun ei kannata pelata yltiöpäisesti, minulle riittää, jos pelaan kahtena - kolmena päivänä peräkkäin ja pidän sitten päivän tai pari taukoa golfista.
Kaksitoista kierrosta olen pelannut muualla kuin Hirvihaarassa, mutta ei Hirvihaarakaan ole tuntunut vielä antautuneen. Jokainen kierros on täysin erilainen kuin muut. Jos järkevästi olisin halunnut pelata, niin olisin voinut käyttää vaikkapa kymmenen kierroksen ajan rangella harjoitteluun, mutta kun se on niin tylsää puuhaa, niin aina se jää. Yleensä lähden kierroksellekin ilman rangella hutkimista, muutaman putin yleensä käyn kokeilemassa. Verryttelen kuitenkin jonkin verran ennen ensimmäistä avausta, että saan ruotoni edes pikkuisen notkeammaksi.
Kilpailuja olen pelannut toista kymmentä, vaikka golf ei minulle mikään kilpalaji olekaan. Muutaman voiton olen napannut, tärkeimpänä ehkä 65 -sarjan mestaruuden voittaminen, vaikka olisin halunnut sen tänä vuonna menevän Matille. Viime vuonna sarja oli ohjelmassa ensimmäisen kerran ja silloin sen jo nappasin, nyt olisi ollut kaverin vuoro. Mutta pallo on pyöreä, ja minulle se mestaruus halusi tulla. Lisäksi voitto ja muita palkintoja ropisi osakeyhtiön 10 -vuotisjuhlakisoissa ihan kantamukseksi. Senioreiden voitto tuli Lohjalla. Siis on ollut melkoisen hyvä menestys vanhalle ukolle,tasoituskin on alentunut monessa kisassa, tosin on se välillä noussutkin. Tällä hetkellä olen lukemassa 10,9.
Jokaisen kierroksen olen taltioinut koneelle ja joku aika sitten laskeskelin toteutumia. Huonoin täyden kierroksen tulos oli keväällä aivan ensimmäisellä kierroksella tullut 98 lyöntiä ja kaksi kertaa olen pääsyt kierroksen 79 lyönnillä, keskiarvo on 85,5. Putteja merkkasin joillakin kierroksilla, ja vähitellen puttimäärä on asettunut hieman päälle kolmenkymmenen. Se on siedettävä, mutta eihän sillä minnekään singelitasoille pelata.
Viime talvena tiedotustoikunnan nimissä teimme Hirvihaaran Golfin 10 -vuotisjuhlajulkaisun, joten sen verran talvellakin tuli golfia mietittyä. Mailojen kanssa en talvella riehunut,eipä silti en suksienkaan. Lisäksi seuran hallituksen kokouksissa käsittelimme golfiin liittyviä juttuja.
Nyt syksyllä jään pois hallituksesta ja toimikuntatyöstä, joten jospa sitten olisi enemmän aikaa omaehtoiseen kirjoittamiseen, pari romaaniaihetta on päässä siihen malliin pyörinyt, että jospa niistä jossakin vaiheessa saisin kirjat väkellettyä.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Sisko,
Vesa ja avustaja,
Nälkämään laulu, kuvassa pieni osa osallistujista.
Kevätkesästä satuimme pelaamaan Vesan kanssa samassa ryhmässä Hirvihaarassa. Olemme molemmat HGS:n jäseniä, joten oli ihme, että vuosien mittaan emme olleet aiemmin päätyneet samaan ryhmään. Siinä pelin yhteydessä käydyssä keskustelussa selvisi, että molemmat olemme syntyisin Suomussalmelta. Kierroksen lopulla Vesa kertoi Paltamossa pelattavasta Hungryland Golf Tournamentista, jonka oli pistänyt alulle myös entinen Suomussalmelainen Kari. Nimestä en osannut päätellä lainkaan mistä päin pitäjää Kari olisi, mutta ollessamme mökillä Kiantajärven rannalla soitin Karille ja selvisi, että olemme lähes mökkinaapureita. Jos molemmat olisimme istuneet rannassa, niin olisimme nähneet toisemme lahden yli.
Siinä puhellessamme alkoi tuikkia ajatus, että jospa minäkin kävisin kurkkaamassa, mitä tapahtuma pitäisi sisällään. Olin kotona parisen viikkoa ja lähdin uudemman kerran polkaisemaan kohti Kainuuta perjantaiaamuna kuuden hujakoilla. Olin varannut Kajanuksesta huoneen ja golfpaketin. Kävin hotellilla ja riensin kierrokselle Paltamoon, koska edellisestä kerrasta siellä oli kulunut jo kolmisen vuotta. Eihän kilpailuun sopinut mennä ihan harjoittelematta!
Totesin jälleen, että Paltamo ei ole helppo nakki, siellä täytyy tietää melko tarkkaan, mikä olisi kulloinkin oikea ase ja lyönti ja sitten se pitäisi vielä toteuttaa. Lisäksi kenttä on klubipelaajalle ihan väärin slopattu. Vaikka kentällä ei bunkkereita olekaan, niin heti väylien reunoista alkava kanervikko tai Oulunjärvi tekevät sen, että välttämättä yhdellä pallolla ei kierroksesta selviä. Kaunis kenttä on, sitä ei auta kieltää.
Tarkoitukseni oli päästä juttelemaan suomussalmelaisten golfaajien kanssa, mutta eipä se onnistunut, oikeastaan juttelut jäívät Karin, Vesan ja oman ryhmäni pelaajiin. Lähdöt olivat lähes kolmen tunnin ajalla, joten on ymmärrettävää, että viimeisten ryhmien tullessa klubille, olivat jo ensimmäiset poistuneet kotimatkalle.
Sen päätöksen tein, että samalla moodilla en Paltamoon enää lähde, oli se senverran rasittava reissu vanhalle ukolle. Lähdin nimittäin kisan päättymisen jälkeen ajamaan takaisin Mäntsälään. Tulokset löytyvät Paltamo Golfin sivuilta.
Olin saanut puhuttua MU:n päätoimittajan kanssa, että voin tehdä pienen jutun tapahtumasta, ja liimasin sen tuohon perään. Kuvia jutussa oli vain Vesan ja jälkikasvun potretti. Blogiin poistin Karin ja Vesan sukunimet.
Tervetuloa pelaamaan Hirvihaaraan, on inhimillinen, mutta kuitenkin suhteellisen vaativa kenttä.
Golf vei Hirvihaaran Golfin pelaajia synnyinseudulle
Tapahtuma
järjestettiin tänä vuonna 19.7. Paltamo Golfin kentällä ja oli nimeltään
juhlallisesti ”10th Hungryland Golf Tournament”. Annetaanpa tapahtuman alullepanijan, suomussalmelaisyntyisen
ja nykyään Maskussa asuvan Karin kertoa tapahtumasta.
- Kun täytin
neljäkymmentä, niin rouva olisi halunnut pitää juhlat. Sanoin, että en halua
juhlia. Suomussalmen parhaat kaverini olivat juuri aloittaneet golfin peluun,
niin järjestin meille golftapahtuman heidän kotikentälleen Paltamoon.
Osallistujia siinä ensimmäisessä tapahtumassa oli puolenkymmentä
suomussalmelaista kaveria vaimoni ja minun lisäkseni. Kun illalla palasimme
mökillemme Kiantajärven rannalle, niin kaverini edesmennyt appiukko kehotti minua
tekemään tapahtumasta perinteen, kun oli ollut niin hieno päivä. Tapahtuma oli
siis hyvin epävirallinen. Kerran Espanjan golfmatkan yhteydessä ideoitiin
tapahtumaa. Kun olimme syntyisin nälkämaasta, niin nimeksi väänsimme vapaan käännöksen
Hungryland. Tapahtumassa on Kiantoa sen verran, että jokaisen tapahtuman
päätteeksi laulamme seisten Nälkämaan laulun. Osallistujia on siis eri puolilta
Suomea ja osallistujamäärä on vakiintunut neljään - viiteenkymmeneen.
Hirvihaaran
Golfista tapahtumaan osallistuivat jo useamman kerran tapahtumassa vieraillut
Vesa ja ensimmäistä kertaa tapahtumassa nyt tänä vuonna
10-vuotisjuhlakisassa pelannut jutuntekijä. Toki nykyään ihan kaikki pelaajat
eivät ole syntyisin Suomussalmelta, vaan ovat tulleet tapahtumaan kutsuttuina
kavereina.
Kilpailupäivän
aamu oli kaunis, mutta hikisen sähköinen. Sadetutka ennusti iltapäiväksi
sadetta ja ukkosta. Kentän alueen lähistöllä kierteli mustia pilviä. Niitä oli
joka puolella ja hyminä kertoi, että koko ajan jossakin lähiseudulla ukkostaa.
Ensimmäiset
pelaajat starttasivat kahdeltatoista ja viimeinen ryhmä pääsi toimiin vasta klo
14.50. Kuin ihmeen kaupalla pilvet pystyivät muualla, ja kisa meni sujuvasti
läpi.
Paltamon
kenttää pidetään valtakunnan kauneimpana ja kyllähän siellä on komeita
järvenrantaväyliä, siellä silmä lepää. Tuloksen tekeminen on kuitenkin todella
vaikeaa, jos askelmerkit eivät ole kohdallaan. Kenttä on slopattu
klubipelaajalle aivan liian helpoksi, esimerkiksi jutuntekijä saa Paltamossa
hyväkseen kaksi lyöntiä vähemmän kuin kotikentällä. Paltamon Golfia edustavat
pelaajat veivät palkintosijat, mutta eipähän se tällaisessa tapahtumassa
tärkein asia ole. Emme päässeet Vesan kanssa pokkaamaan, mutta Nälkämaan
lauluun osallistuimme täysin rinnoin!
tiistai 15. huhtikuuta 2014
TM:n jutun mainos
Olen ollut TM:n tilaajana vuodesta 1964, siis yli 50 vuotta olen lehteä lukenut. Viimeisten vuosien aikana on alkanut tuntua siltä, että olen viisastunut jo tarpeeksi ja siksi irtisanoin tilaukseni jo toista vuotta sitten ensimmäisen kerran. Kuitenkin kustantamosta soitettiin ja tarjottiin lehtitilaus edullisemmin, ja päätin tarttua vielä tilaisuuteen, jotta se 50 vuotta tulisi täyteen. Nyt sitten irtisanoin lopullisesti tilaukseni ja ihkaviimeisessä numerossa oli sitten vuosikymmeniin paras juttukokonaisuus erilaisista harrastuksista, joista erityisesti golf oli mielenkiintoisesti kirjoitettu ja käsitelty. Myös suunnistus oli kivasti esitetty. En kuitenkaan peru irtisanomistani yhden numeron perusteella. Suosittelen kuitenkin kaikille, jotka harrastavat jotakin tai etsivät mukavaa harrastusta lukemaan TM 8E -numeron.
Golfia nollasta
Tekniikan Maailman numerossa 8E kirjoittaa Juhapekka
Tukiainen mielenkiintoisen tarinan golfista. Sellaista emme saa lukea
Golfliiton lehdestä tai muistakaan golfjulkaisuista. Kun lukee kalliilla
rahalla tehtyjä lehtiä, niin väkisinkin mielikuva elitistisestä yli-ihmisten
lajista nostaa päätään. Kuitenkin totuus valtaosilla pelaajista näyttäytyy
aivan toisenlaisena. Suurin osa ei matkustele golfin perässä ympäri maailmaa,
vaan pelailee pääasiassa kotikentällään tai lähiseudulla saadakseen vastapainoa
arkielämälleen ulkona liikkumisesta ja mielenkiintoisesta haasteesta osua
palloon, osua väylään, osua viheriöön ja osua lopulta kuppiin. Varmasti suurin
osa Suomen pelaajista käyttää harrastukseensa muutamia satoja euroja tai
korkeintaan tonnin luokkaa vuodessa. On siis yllättävän edullinen harrastus,
kun ei liikaa matkustele ja törsäile!
-
Golfin aloittaminen nollatasolta osoittautui
täysin erilaiseksi kokemukseksi kuin lajin maineesta voisi päätellä. Golfissa
on kyllä aloituskynnyksiä, mutta ei siellä, missä niiden kuvitellaan olevan.
Sama pätee lajin todelliseen ytimeen. Tietämätön aloittaa golfin väärästä
syystä, aloittaa juttunsa Tukiainen.
-
Golfin aloittamisen oikeaa motiivia on
mahdotonta löytää pelkällä järkeilyllä. Lajin mekaniikkaa kuvaavissa
numeroarvoissa ei nimenomaan näytä olevan mitään järkeä.
Esimerkiksi pelivarustuksen pisin maila puu-ykkönen eli
draiveri on tyypillisesti noin 120 senttimetrin pituinen. Pallon halkaisija on
42 millimetriä. Hyvän pelaajan pitäisi osua draiverilla pallon kylkeen yli 170
kilometrin tuntinopeudella, jotta pallo laskeutuisi muutaman neliömetrin kokoiselle
maalialueelle 250 metrin päässä, jatkaa Tukiainen tarinaansa ja pohdintaansa
golfista maanläheiseen, mutta sopivan tekniseen tyyliin.
Koko
juttu kannattaa lukea ja miettiä omaa suhdettaan nykyiseen harrastukseensa ja
miettiä, mitä golf pystyisi tarjoamaan, ellei golf ole jo harrastuksena. Golf
tarjoaa varmasti haasteita ihan riittämiin miellyttävässä ympäristössä ja
miellyttävässä seurassa. Suosittelen monia lajeja harrastaneena ja vielä
useampia lajeja kokeilleena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























