Eikä pelkästään maailmankuppien muodossa vaan ihan persoonakohtaisesti. Ensimmäisen kerran kiertelin Hirvihaaran hiihtokeskuksen pellolla muutamia kierroksia, mutta toisella kerralla kiersin sikäläisen kakkosen jo kaksi kertaa ja tänään kolmasti. Tärkeintä on näillä ensimmäisillä kerroilla kiinnittää huomiota tekniikkaan, jotta tasapaino tulisi vakaaksi ja erilaiset hiihtotekniikat ulostuisivat kehon syövereistä käytettävään kuntoon. Tekniikan opiskelu onkin nykyään todella helppoa, kun huonon kunnon vuoksi vauhtia ei ole juuri nimeksikään. Toki pää käskyttäisi kovempaan menoon, mutta kroppa ei sitä salli. On mentävä hiljokseen!
Sohvalta olen seuraillut suksilajeja, kun moottoriurheilut ovat juuri nyt viettämässä taukoja. Näyttää siltä, että melkein lajissa kuin lajissa täytyisi olla alla Fischerin suksimet, jotta tulosta syntyisi. Ilmeisesti se on saanut palkkalistoilleen päteviä insinöörejä kehittelemään välineistöä liukkaampaan kuntoon. Onneksi monet meikäläiset suksilajien ammattilaiset ovat saaneet kyseiset sivakat alleen!
Mäkihypyssä ja naisten ampumahiihdossa on suomalaisille tullut hyviä sijoituksia aina voitoista lähtien. Muissa lajeissa on vielä paljon petrattavaa ja toki noissa menestystä tuottaneissakin lajeissa taso on vielä liian suppea, jos halutaan saada menestystä laajemmalti koko ajan, koska yksi urheilija ei voi olla koko ajan terävimmässä iskussaan. Pitäisi olla paikkaajia, jos nyt menestyneillä sattuisi notkahdus tuloskuntoon.
Kuten olen jo joskus aiemminkin kirjoittanut, niin joukkuelajeihin en jaksa paneutua, pistän ennemmin vaikkapa Chanin toimintaleffan pyörimään kuin tuijottan jääkiekkoa, jalkapalloa tai edes salibandyä. Tulokset kyllä katselen tekstitv:stä, mutta siihen se jääkin. Olen ihmetellyt aina, miksi joukkuelajeissakin nostetaan joitakin henkilöitä jalustalle lähes jumaliksi, vaikka tulos on aina koko joukkueen ansiota? Toki niinhän se on työelämässäkin, porukat tekevät, mutta yhdet vievät kunnian.
Palloilulajeista tuijottelen melkoisen paljon golfia ja joskus katselen tennistäkin. Mutta nehän ovatkin arvostamiani yksilölajeja. Täksi talveksi otin itselleni ohjelmaan varmaankin kymmenen vuoden tauon jälkeen golfin harjoittelun. Masennuksen aikoihin oli ihan hyvä, että jaksoin mennä kesällä joskus kentälle, mutta viime kesänä kiersin 57 kierrosta ja ajattelin, että jospa ensi kesänäkin pääsisin samoihin lukemiin. Jotta sitten kesällä pääsisin heti alkuun jonkinlaiseen tasoon, niin uhraan joka maanantai tunteroisen tuon hienon lajin opettelemiseen ja taitojeni kohentamiseen tai ainakin ylläpitämiseen. Toki vaarana on sekin, että talven lyönnit verkkoon aiheuttavat pallon lentorataan sitten ulkona muutoksia. Pallo voi lentääkin ihan miten vaan ja minne vaan! No, aika sen sitten näyttää.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
kaljottelutilaisuuksia
Lajittelin eilen vanhoja lehtiä erilaisiin nippuihin - säilöttäviin, kiertoon tai jopa roskikseen. Kiinnitin huomiotani jälleen kerran ns. yhden asian julkaisuihin, pariin moottoripyöräilyn ja yhteen harrasteautoilun lehtiin. Ja kaikissa oli useita eri juttuja, joissa siirryttiin kyseisillä ajoneuvoilla johonkin paikkaan ottamaan esimerkiksi kaljaa.
Moottoripyörälehtiä oli käsittelyssä kaksi erilaista - toinen oli Moto Guzzin lehti ja toinen moottoripyörämatkailuun liittyvä lehti. Erilaisia "ralleja", kuten reissuja nimitetään, oli noissa lehdissä useita, oli tietyn merkkisillä pyörillä matkusteleville, tietyn maan tekeleillä ajeleville tai matkapyörillä liikuville - ja kun pyörämerkkejä on Suomessakin kymmeniä, niin harva se viikonloppu porukat ajelevat johonkin päin isänmaatamme tai jopa ulkomaille jalon harrastuksensa nimissä. Jokaisessa tapahtumassa näytti ohjelma olevan suunnilleen sama, kerääntyminen, höpöttelyä, syömista, juomista, kilpailuja ja tanssahtelua - esimerkiksi. Kun ohjelmat oli läpikäyty, niin sitten oli matka väsyneenä, mutta niin onnellisena, kotiin ja hetken päästä mentiin jälleen. Niin se näytti olevan.
Lisäksi monilla paikkakunnilla oli viikollakin monille pyörämerkeille joku paikka, minne kokoonnuttiin juomaan kahvit ja turisemaan mitä milloinkin.
Kun minulla oli Moto Guzzi, niin kävin muutaman kerran noissa keskellä viikkoa olleissa tapahtumissa, kun ne olivat tuossa kilometrin päässä. Tuli siinä muutama tuttu, mutta eipä ne sen enempää kiinostaneet. Kerran kävin lisäksi maahantuojan luokse järjestetyssä tapahtumassa, jossa syötiin kalakeittoa ja juotiin kahvit sekä kuolattiin maahantuojan pyöränäytelyssä. Mutta noihin ns. "ralleihin" minä en koko pyöräilyaikanani edes vakavasti harkinnut menoa. Minusta ralli on ihan muuta kuin ko. tapahtumat. Sen kaljatölkin voin juoda kotonakin, jos haluan. Olen todennut monta kertaa, että moottoripyöräily on pääasiassa tyhjää bensan polttamista, erittäin harvoin minulle tuli kohdalle joku ihan asiallinen ajotapahtuma. No kivaahan se ajminen toki oli!
Sitten ministien lehteen. Ja kyllä sielläkin pääosissa näkyi olevan erilaiset tapahtuminen selostukset, joita löytyi niin kotimaisista kuin ulkomaisista tapahtumista. Ja yllätys, yllätys ministitkin kävivät pääkaupunkiseudulla ajelemassa kesäviikkoina letkassa johonkin kahville!
Minä en ole Minilläni päässyt moisiin tilaisuuksiin, en kahville, enkä mihinkään muuallekaan, kun voin juoda sen kupin kahvia kotonakin tai sen kaljatölkin, jos haluan. Minillä en ole juuri turhiin ajoihin sortunut, aina olen järjestänyt ajokertani joko golfkentälle tai sitten katsastuskonttorille. Viime kesän ajoni alkoi sillä, että katsastin keväällä Minini, kun se homma jäi syksyllä tekemättä, ja otin sen samalla reissulla liikennekäyttöön. Ajoin sillä kaksi kertaa golfkentälle pelaamaan kierroksen, ja jälleen syksyllä oli reissu katsastuskonntorille, kun katsastin ajokin valmiiksi kevättä varten ja poistin sen liikennekäytöstä. Siinäpä se!
Pari vuotta sitten kävin kaverini kutsumana kuplien tapahtumassa Himoksella, ja meninki oli juuri samanlaista kuin ennakkokäsitykseni tämän laatuisista tapahtimista oli jo ennakkoon. Mutta miksi minä ministinä osallistuin kuplatapahtumaan? No siksi, että ajoin erilaisilla kuplilla kilpaa vuodesta 1988 alkaen 1990 -luvun lopulle saakka ja siinä ohessa ehostin kaksi 1303 -kuplaa myös liikennekäyttöön. Viimeisin kupla minulla oli käsittelyssä 2003 - 2004. Ostin sen viallisena, korjasin sähkövian, mutta moottori vuoti öljyä, joten piti tehdä ennen liikennekäyttöä moottoriremontti, ja hyvän moottorin teinkin - ei ainakaan teho loppunut normaalissa liikennekäytössä aivan heti kesken. Ajelin kuplalla jonkin verran, mutta sitten eräs entinen työtoverini osti sen minulta puoliväkisin pois, joten koriin ja muihinkaan hvaitsemiini kehityskohteisiin en ollut vielä ehtinyt paneutua. Tuolla kuplalla me sitten huristelimme Himoksen reissun. Tulipahan sekin nähtyä!
Moottoripyörälehtiä oli käsittelyssä kaksi erilaista - toinen oli Moto Guzzin lehti ja toinen moottoripyörämatkailuun liittyvä lehti. Erilaisia "ralleja", kuten reissuja nimitetään, oli noissa lehdissä useita, oli tietyn merkkisillä pyörillä matkusteleville, tietyn maan tekeleillä ajeleville tai matkapyörillä liikuville - ja kun pyörämerkkejä on Suomessakin kymmeniä, niin harva se viikonloppu porukat ajelevat johonkin päin isänmaatamme tai jopa ulkomaille jalon harrastuksensa nimissä. Jokaisessa tapahtumassa näytti ohjelma olevan suunnilleen sama, kerääntyminen, höpöttelyä, syömista, juomista, kilpailuja ja tanssahtelua - esimerkiksi. Kun ohjelmat oli läpikäyty, niin sitten oli matka väsyneenä, mutta niin onnellisena, kotiin ja hetken päästä mentiin jälleen. Niin se näytti olevan.
Lisäksi monilla paikkakunnilla oli viikollakin monille pyörämerkeille joku paikka, minne kokoonnuttiin juomaan kahvit ja turisemaan mitä milloinkin.
Kun minulla oli Moto Guzzi, niin kävin muutaman kerran noissa keskellä viikkoa olleissa tapahtumissa, kun ne olivat tuossa kilometrin päässä. Tuli siinä muutama tuttu, mutta eipä ne sen enempää kiinostaneet. Kerran kävin lisäksi maahantuojan luokse järjestetyssä tapahtumassa, jossa syötiin kalakeittoa ja juotiin kahvit sekä kuolattiin maahantuojan pyöränäytelyssä. Mutta noihin ns. "ralleihin" minä en koko pyöräilyaikanani edes vakavasti harkinnut menoa. Minusta ralli on ihan muuta kuin ko. tapahtumat. Sen kaljatölkin voin juoda kotonakin, jos haluan. Olen todennut monta kertaa, että moottoripyöräily on pääasiassa tyhjää bensan polttamista, erittäin harvoin minulle tuli kohdalle joku ihan asiallinen ajotapahtuma. No kivaahan se ajminen toki oli!
Sitten ministien lehteen. Ja kyllä sielläkin pääosissa näkyi olevan erilaiset tapahtuminen selostukset, joita löytyi niin kotimaisista kuin ulkomaisista tapahtumista. Ja yllätys, yllätys ministitkin kävivät pääkaupunkiseudulla ajelemassa kesäviikkoina letkassa johonkin kahville!
Minä en ole Minilläni päässyt moisiin tilaisuuksiin, en kahville, enkä mihinkään muuallekaan, kun voin juoda sen kupin kahvia kotonakin tai sen kaljatölkin, jos haluan. Minillä en ole juuri turhiin ajoihin sortunut, aina olen järjestänyt ajokertani joko golfkentälle tai sitten katsastuskonttorille. Viime kesän ajoni alkoi sillä, että katsastin keväällä Minini, kun se homma jäi syksyllä tekemättä, ja otin sen samalla reissulla liikennekäyttöön. Ajoin sillä kaksi kertaa golfkentälle pelaamaan kierroksen, ja jälleen syksyllä oli reissu katsastuskonntorille, kun katsastin ajokin valmiiksi kevättä varten ja poistin sen liikennekäytöstä. Siinäpä se!
Pari vuotta sitten kävin kaverini kutsumana kuplien tapahtumassa Himoksella, ja meninki oli juuri samanlaista kuin ennakkokäsitykseni tämän laatuisista tapahtimista oli jo ennakkoon. Mutta miksi minä ministinä osallistuin kuplatapahtumaan? No siksi, että ajoin erilaisilla kuplilla kilpaa vuodesta 1988 alkaen 1990 -luvun lopulle saakka ja siinä ohessa ehostin kaksi 1303 -kuplaa myös liikennekäyttöön. Viimeisin kupla minulla oli käsittelyssä 2003 - 2004. Ostin sen viallisena, korjasin sähkövian, mutta moottori vuoti öljyä, joten piti tehdä ennen liikennekäyttöä moottoriremontti, ja hyvän moottorin teinkin - ei ainakaan teho loppunut normaalissa liikennekäytössä aivan heti kesken. Ajelin kuplalla jonkin verran, mutta sitten eräs entinen työtoverini osti sen minulta puoliväkisin pois, joten koriin ja muihinkaan hvaitsemiini kehityskohteisiin en ollut vielä ehtinyt paneutua. Tuolla kuplalla me sitten huristelimme Himoksen reissun. Tulipahan sekin nähtyä!
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
pienpuhdistamo
Kun rakensimme tänne Mäntsälään keväällä 2004 uutta mökkiä, niin kunnan rakennuslupa edellytti määräykset täyttävää jätevesien hoitamista. Vaikean masennuksen kourissa olisi ollut todella hienoa, jos kunnasta olisin saanut jotakin apua jätevesien käsittelymalleiksi. Mutta sieltä ei tullut mitään neuvoa, välillä tuntui, että sain neuvoa kunnan "asiantuntijoita". Ja yhtään puhdistamojen myyjääkään ei tontille osunut, jotta olisin saanut edes jotakin tietoa.
Siis netti oli ainoa tiedonlähteeni. Ja olihan siellä jos jonkinlaista juttua eri järjestelmistä ja tavoista hoitaa jätevedet pois talosta. Ihan aluksi suunnittelin kiinteää säiliötä, johon sonta menisi vessasta, ja harmaille vesille ajattelin vain suodinta. Mutta sitten satuin Uponorin sivuille, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista. Lähinnä siellä käsiteltiin erilaisia imeytyskenttäsovelluksia ja panospuhdistimia. Imeytyskentän lemppasin, kun totesin, että koko kentän maa-ainekset on vaihdettava aika-ajoin, jotta puhdistuskyky säilyisi. Katsoin maa-aineksien vaihtotyöt sellaisiksi hommiksi, että imeytyskenttäsysteemeihin en sitten ihastunut. Panospuhdistamot alkoivat kiinnostaa, ja niistä sitten iminkin kaikenlaista tietoa netistä.
Saamastani informaatiosta suodatin itselleni käsityksen, minkälaisen myllyn tontilleni upotan. Valintani päätyi Uponorin Upoclean 5 -laitteeseen. Siitä kerrottiin käyttökokemuksina, että on toimintavarma ja huoleton laitteisto. Lisäksi kaikki huoltoa vaativa laitteisto on maan päällä huoltokaapissa, joten mahdollisten huoltojen ja korjaustenkin tekeminen olisi helpompaa kuin laiteistoissa, joissa pumput sun muut värkit ovat alhaalla moskan sisässä. Mitattuja puhdistustuloksia ei vielä silloin ollut paljoakaan saatavissa, mutta valmistajan ilmoitukset olivat sellaiset, että täyttää vaatimukset. Niinpä esitin kunnalle, että olen valinnut Upoclean 5 -laitteiston, eikä heillä ollut asiaan mitään poikkipuolista sanottavaa. Ainoa vaatimus oli, että vasta puhdistimessa yhdistetään vessan vedet muiden kanssa, siis tuplaviemäri rakennettiin puhdistamolle saakka. Toinen vaatimus oli se, että puhdistamon jälkeen on rakennettava näytteenottoja varten oma kaivo.
Noin sitten tehtiin, ja lokakuussa 2004 laskin kahteen ensimmäiseen säiliöön puhdasta vettä ja kytkin laitteeseen sähköt. Siitä asti järjestelmä on puksutellut ilman mitään häiriöitä. Kerran vuodessa Eerola-yhtiöt käyvät tekemässä laittelle tyhjennyshuollon, jossa kaksi ensimmäistä säiliötä tyhjennetään ja tarkistetaan laitteen toiminta. Itselle jää päivittäinen kurkkaus keittiön ikkunasta, että laitekaapin kyljessa tillottava vihreä merkkivalo palaa - kertaakaan ei ole sammunut. Pari kertaa vuodessa lisään kemikaalia ja nakaan silloin tällöin prosessisäiliöön kourallisen kalkkia ja katson näytteenottokaivosta, että poistoputkeen menee hajutonta ja väritöntä vettä. Lisäksi olen järjestänyt poistoputken sellaiseen paikkaan, että se ei helposti talvellakaan jäädy ja puken päässä on verkko, jotta sammakot ja muut elävät eivät estäisi poistoa.
Heti alkuvuosina osallistuin Porvoonjoen seudun vesitutkimukseen, jossa käytiin mittaamassa minunkin puhdistamon toiminta. Typen puhdistaminen ei ollut tutkintahetkellä lain mukaisessa rajassa, kuten ilmeisesti niin monella muullakin puhdistamolla, mutta kun puhdistamon vesiä ei johdeta minkään vesistön vaikutusalueelle, vaan maastoon, niin se ei asiantuntijoidenkaan mielestä ole mikään paha juttu. Pistetäänhän typpilannoitusta runsaasti pelloillekin ihan luvan kanssa.
Sitä paitsi eivät isotkaan kuntien puhdistamot suoriudu typen poistosta välttämättä hyvin ja ne laskevat vetensä suoraan vesitöihin.
Tässä siis yksi tarina puhdistamosta, eikä lainkaan niin raflaava kuin esimerkiksi eilen uutisissa!
Siis netti oli ainoa tiedonlähteeni. Ja olihan siellä jos jonkinlaista juttua eri järjestelmistä ja tavoista hoitaa jätevedet pois talosta. Ihan aluksi suunnittelin kiinteää säiliötä, johon sonta menisi vessasta, ja harmaille vesille ajattelin vain suodinta. Mutta sitten satuin Uponorin sivuille, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista. Lähinnä siellä käsiteltiin erilaisia imeytyskenttäsovelluksia ja panospuhdistimia. Imeytyskentän lemppasin, kun totesin, että koko kentän maa-ainekset on vaihdettava aika-ajoin, jotta puhdistuskyky säilyisi. Katsoin maa-aineksien vaihtotyöt sellaisiksi hommiksi, että imeytyskenttäsysteemeihin en sitten ihastunut. Panospuhdistamot alkoivat kiinnostaa, ja niistä sitten iminkin kaikenlaista tietoa netistä.
Saamastani informaatiosta suodatin itselleni käsityksen, minkälaisen myllyn tontilleni upotan. Valintani päätyi Uponorin Upoclean 5 -laitteeseen. Siitä kerrottiin käyttökokemuksina, että on toimintavarma ja huoleton laitteisto. Lisäksi kaikki huoltoa vaativa laitteisto on maan päällä huoltokaapissa, joten mahdollisten huoltojen ja korjaustenkin tekeminen olisi helpompaa kuin laiteistoissa, joissa pumput sun muut värkit ovat alhaalla moskan sisässä. Mitattuja puhdistustuloksia ei vielä silloin ollut paljoakaan saatavissa, mutta valmistajan ilmoitukset olivat sellaiset, että täyttää vaatimukset. Niinpä esitin kunnalle, että olen valinnut Upoclean 5 -laitteiston, eikä heillä ollut asiaan mitään poikkipuolista sanottavaa. Ainoa vaatimus oli, että vasta puhdistimessa yhdistetään vessan vedet muiden kanssa, siis tuplaviemäri rakennettiin puhdistamolle saakka. Toinen vaatimus oli se, että puhdistamon jälkeen on rakennettava näytteenottoja varten oma kaivo.
Noin sitten tehtiin, ja lokakuussa 2004 laskin kahteen ensimmäiseen säiliöön puhdasta vettä ja kytkin laitteeseen sähköt. Siitä asti järjestelmä on puksutellut ilman mitään häiriöitä. Kerran vuodessa Eerola-yhtiöt käyvät tekemässä laittelle tyhjennyshuollon, jossa kaksi ensimmäistä säiliötä tyhjennetään ja tarkistetaan laitteen toiminta. Itselle jää päivittäinen kurkkaus keittiön ikkunasta, että laitekaapin kyljessa tillottava vihreä merkkivalo palaa - kertaakaan ei ole sammunut. Pari kertaa vuodessa lisään kemikaalia ja nakaan silloin tällöin prosessisäiliöön kourallisen kalkkia ja katson näytteenottokaivosta, että poistoputkeen menee hajutonta ja väritöntä vettä. Lisäksi olen järjestänyt poistoputken sellaiseen paikkaan, että se ei helposti talvellakaan jäädy ja puken päässä on verkko, jotta sammakot ja muut elävät eivät estäisi poistoa.
Heti alkuvuosina osallistuin Porvoonjoen seudun vesitutkimukseen, jossa käytiin mittaamassa minunkin puhdistamon toiminta. Typen puhdistaminen ei ollut tutkintahetkellä lain mukaisessa rajassa, kuten ilmeisesti niin monella muullakin puhdistamolla, mutta kun puhdistamon vesiä ei johdeta minkään vesistön vaikutusalueelle, vaan maastoon, niin se ei asiantuntijoidenkaan mielestä ole mikään paha juttu. Pistetäänhän typpilannoitusta runsaasti pelloillekin ihan luvan kanssa.
Sitä paitsi eivät isotkaan kuntien puhdistamot suoriudu typen poistosta välttämättä hyvin ja ne laskevat vetensä suoraan vesitöihin.
Tässä siis yksi tarina puhdistamosta, eikä lainkaan niin raflaava kuin esimerkiksi eilen uutisissa!
maanantai 15. marraskuuta 2010
mielenkiintoisia mielipiteitä
Eilen saimme päätökseen kaksi merkittävää urheilu- ja mediatapahtumaa tältä vuodelta. Niin ralli kuin F1 -kausikin päättyi eilisiin osakilpailuihin. Rallin puolelta saimme loppujen lopuksi hopeaa Jari-Matti Latvalalle, mutta Loebille ei kukaan edelleenkään voinut mitään. Formuloissa meni paljon heikommin. Ainoa Suomen lisenssillä kilpaileva, entinen suomussalmelainen, Heikki Kovalainen jäi ilman ainokaista pistettä. Se onkin vuosiin todella heikon saavutuksemme. Mutta ehkäpä ensi vuonna saamme edes silloin tällöin pistesijoituksia!
F1 - sarja oli todella tasainen, kun nopein talli ja nopeimmat kuljettajat sortuivat virheisiin, milloin autot hajosivat tai milloin kuljettajille sattui kömmähdyksiä. Red Bull -miehet menettivät pisteitä kasapäin ja keskinkertaisuudet pääsivät hyppimään varpaille. No onneksi eilinen toi voiton oikealle tallille ja oikealle miehelle. Sitä paitsi Vettelin taustalla toimii myös meikäläisiä, kun hänen trainerinsa on suomalainen. Vettelihän on omaksunut kieltämmekin paremmin kuin aikoinaan Venäjän lahja Suomelle, nimittäin Hämäläinen, urheillessaan Suomen lipun alla.
Minusta oli aivan oikein, että Renault-miehet eivät alistuneet sarjan luikureille eli Alonsolle ja Hamiltonille, vaan pitivät näitä takanaan tarpeeksi pitkään ja lopputulokset muodostuivat ainakin minun mielestäni oikein. Ja kyllähän kisan päätyttyä Alonso jälleen kerran osoitti epäurheilijamaista käytöstä, kun piti näyttää keskisormea Petroville, joka taisteli kilpailun hyvistä sijoituksista siinä kuin Alonsokin. Olisihan Alonsolla ollut mahdollisuus hujauttaa Petrovista ohi, eikä vain haistella Rellun pakokaasuja noin 40 kierroksen ajan. Mutta eipä ollut miestä sitä tekemään, olisi varmasti halunnut, että Ferrarin miehistö olisi käskenyt Perovin siirtyä syrjään tähden edestä.
Mutta vielä ihmeellisempää on Santader -pankin pääjohtajan Emilio Botin lausunnot. Hän nimittäin ensinnäkin kiittää erään tietotoimiston mukaan Ferraria ja Alonsoa erinomaisesta kaudesta, ja ne kuulemma edustavat santanderilaista arvomaailmaa. Siis ilmeisesti sitä, että ostetaan rahalla ulos Kimi Ferrarilta ja pistetään espanjalainen kuski tilalle ja vielä tallimääräyksillä järjestellään tälle pisteitä enemmän kuin ansaitsisi, eikä sittenkään voita kumpaakaan mestaruutta (tallimestaruus meni Red Bullille ja henkilökohtainen mestaruus Vettelille). Melkoinen arvomaailma!
Lisäksi pääjohtajan mielestä Alonso osoittaa voittajan asennetta ja on hänen mielestään maailman paras kuljettaja. Millähän kriteereillä? Ehkä palkan suuruudella!
Domenicali on F1:n paras tallipäällikkö ja di Montezemolo on suuri johtaja ja yksi hienoimmista liikemiehistä, joita pääjohtaja on tavannut. Ihmeiden aika ei ole ohi!
Pankki on kuulemma hyötynyt yhden kauden aikana F1 -sponsoroinnista 270 milj€. Sehän on hyvä se!
Tosin Italian yksi ministereistä, Calderoli, vaatii di Montezemololle eroa idioottimaisen varikkotaktiikan johdosta. Pitäneeköhän Ferrari siirtää Espanjaan, kun noin erilaisia mielipiteitä esitetään?
Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miten Red Bullilla voi olla varaa pitää kahta F1 -tallia, yhtä rallitiimiä ja Kimiä, sekä tukea liutaa muita huippu-urheilijoita joka puolella maapalloa? Itse en ole koskaan juonut yhtään purkkia kyseisen firman tuotteita, vaikka olen harrastanut hikilajejakin ja joutunut hoitamaan neste- ja suolatasapainoja. Minusta nuo voidaan hoitaa halvemmillakin eväillä! Ja Red Bull ei ole läheskään ainoa juomafirma, joka urheilusponsoroinnissa on todella näkyvästi esillä.
Olen luullut, että maailmassa juodaan kovasti kaljaa, mutta taitaa ollakin niin, että urheilujuomamarkkinoilla se raha juoksee.
F1 - sarja oli todella tasainen, kun nopein talli ja nopeimmat kuljettajat sortuivat virheisiin, milloin autot hajosivat tai milloin kuljettajille sattui kömmähdyksiä. Red Bull -miehet menettivät pisteitä kasapäin ja keskinkertaisuudet pääsivät hyppimään varpaille. No onneksi eilinen toi voiton oikealle tallille ja oikealle miehelle. Sitä paitsi Vettelin taustalla toimii myös meikäläisiä, kun hänen trainerinsa on suomalainen. Vettelihän on omaksunut kieltämmekin paremmin kuin aikoinaan Venäjän lahja Suomelle, nimittäin Hämäläinen, urheillessaan Suomen lipun alla.
Minusta oli aivan oikein, että Renault-miehet eivät alistuneet sarjan luikureille eli Alonsolle ja Hamiltonille, vaan pitivät näitä takanaan tarpeeksi pitkään ja lopputulokset muodostuivat ainakin minun mielestäni oikein. Ja kyllähän kisan päätyttyä Alonso jälleen kerran osoitti epäurheilijamaista käytöstä, kun piti näyttää keskisormea Petroville, joka taisteli kilpailun hyvistä sijoituksista siinä kuin Alonsokin. Olisihan Alonsolla ollut mahdollisuus hujauttaa Petrovista ohi, eikä vain haistella Rellun pakokaasuja noin 40 kierroksen ajan. Mutta eipä ollut miestä sitä tekemään, olisi varmasti halunnut, että Ferrarin miehistö olisi käskenyt Perovin siirtyä syrjään tähden edestä.
Mutta vielä ihmeellisempää on Santader -pankin pääjohtajan Emilio Botin lausunnot. Hän nimittäin ensinnäkin kiittää erään tietotoimiston mukaan Ferraria ja Alonsoa erinomaisesta kaudesta, ja ne kuulemma edustavat santanderilaista arvomaailmaa. Siis ilmeisesti sitä, että ostetaan rahalla ulos Kimi Ferrarilta ja pistetään espanjalainen kuski tilalle ja vielä tallimääräyksillä järjestellään tälle pisteitä enemmän kuin ansaitsisi, eikä sittenkään voita kumpaakaan mestaruutta (tallimestaruus meni Red Bullille ja henkilökohtainen mestaruus Vettelille). Melkoinen arvomaailma!
Lisäksi pääjohtajan mielestä Alonso osoittaa voittajan asennetta ja on hänen mielestään maailman paras kuljettaja. Millähän kriteereillä? Ehkä palkan suuruudella!
Domenicali on F1:n paras tallipäällikkö ja di Montezemolo on suuri johtaja ja yksi hienoimmista liikemiehistä, joita pääjohtaja on tavannut. Ihmeiden aika ei ole ohi!
Pankki on kuulemma hyötynyt yhden kauden aikana F1 -sponsoroinnista 270 milj€. Sehän on hyvä se!
Tosin Italian yksi ministereistä, Calderoli, vaatii di Montezemololle eroa idioottimaisen varikkotaktiikan johdosta. Pitäneeköhän Ferrari siirtää Espanjaan, kun noin erilaisia mielipiteitä esitetään?
Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miten Red Bullilla voi olla varaa pitää kahta F1 -tallia, yhtä rallitiimiä ja Kimiä, sekä tukea liutaa muita huippu-urheilijoita joka puolella maapalloa? Itse en ole koskaan juonut yhtään purkkia kyseisen firman tuotteita, vaikka olen harrastanut hikilajejakin ja joutunut hoitamaan neste- ja suolatasapainoja. Minusta nuo voidaan hoitaa halvemmillakin eväillä! Ja Red Bull ei ole läheskään ainoa juomafirma, joka urheilusponsoroinnissa on todella näkyvästi esillä.
Olen luullut, että maailmassa juodaan kovasti kaljaa, mutta taitaa ollakin niin, että urheilujuomamarkkinoilla se raha juoksee.
tiistai 2. marraskuuta 2010
vähemmän tärkeää!
Olin kansallisten seniorien kirjallisuuspiirissä tänään. Siellä naiset ylistivät, kuinka hyvin kasvatettu ja elegantti prinsessa Victoria oli ollut Suomen vierailulla, olipa joku mennyt Lahteen asti jopa katsomaan häntä. Kun asiaa oli taivasteltu aikansa, kysyttiin minultakin mielipidettä asiasta. Vastasin, kuten tunnen, että koko prinsessahössötys on aivan turhaa puuhaa ja rahan polttamista. Tietenkin on luonnollista, että prinsessa on kasvatettu hyvin ja ainoastaan päämääränä se tehtävä, jossa hän nyt on. Hän on ruotsalaisten prinsessatuote, jota meillä ei ole. Eikä mielestäni kyllä tarvitsekaan!
Kirjallisuuspiirissä olevat lukevat erilaisia kirjoja ja kertovat niistä vaikutelmiaan ja kommenttejaan. Kaikki ovat paljon lukeneita, joten arviot ovat sen mukaisia. Ihmettelen kuitenkin, että valtaosa arvioitavista teoksista ovat ulkomaisten kirjailijoiden kynäilemiä, siis ovat käännöskirjallisuutta. Luin itsekin nuorena paljon lähinnä ulkomaisia jännityskirjoja ja jo silloin ihmettelin käännöksissä ihan selviä asiavirheitä. Myöhemmin teknisiä tekstejä lukiessani huomasin aivan saman piirteen, suomenkielisissä käännöksissä oli virheitä. Mutta ennenkaikkea ajattelen kaunokirjallisuudessa sitä, miten kääntäjä pystyy selviytymään kirjailijan ehkä hyvinkin monimutkaisesta ja -muotoisesta alkuperäisestä tekstistä ja saamaan juuri oikean suomennoksen aikaan. Ei ole helppo tehtävä!
Kun myös itse yrittelen kirjoittamista, niin pyrin myös lukiessani pitäytymään alkuperäisissä teksteissä, siis suosin kotimaista kirjallisuutta.
En halveeraa ulkomaisia tekstinikkareita, mutta en ole lainkaan varma, tarjoillaanko meille juuri sitä sanomaa, mitä he ovat alunpitäen tarkoittaneet.
Toki en voi olla aina aivan varma, olenko tajunnut eräiden kotimaistenkaan kirjoittajien aivoituksia, koska he kirjoittavat minulle ihan liian monimutkaista tekstiä. Yleensä juuri niitä kirjoja kirja-arvostelijat kiittävät, mutta minulla jää monen sellaisen kirjan takakansi saavuttamatta.
Meitä on niin moneksi - onneksi!
3.11. lisäys.
Mennä hupsahti 30.10. ohi huomaamatta.
Tuo päivähän oli tämän uusimman elämäni alkupäivämäärä - oikea kärsimysten vuosien aloitus kahdeksan vuotta sitten. Nyt tuon vuosipäivän kuitenkin ohitin ihan vahingossa, vasta viime yönä valvoessani muistin, että tuo päivä on jo eletty. Ehkä se kuristus alkaa vähitellen antaa periksi - toivon niin, vaikka lääkkeitä vielä iltaisin nappailenkin.
Kirjallisuuspiirissä olevat lukevat erilaisia kirjoja ja kertovat niistä vaikutelmiaan ja kommenttejaan. Kaikki ovat paljon lukeneita, joten arviot ovat sen mukaisia. Ihmettelen kuitenkin, että valtaosa arvioitavista teoksista ovat ulkomaisten kirjailijoiden kynäilemiä, siis ovat käännöskirjallisuutta. Luin itsekin nuorena paljon lähinnä ulkomaisia jännityskirjoja ja jo silloin ihmettelin käännöksissä ihan selviä asiavirheitä. Myöhemmin teknisiä tekstejä lukiessani huomasin aivan saman piirteen, suomenkielisissä käännöksissä oli virheitä. Mutta ennenkaikkea ajattelen kaunokirjallisuudessa sitä, miten kääntäjä pystyy selviytymään kirjailijan ehkä hyvinkin monimutkaisesta ja -muotoisesta alkuperäisestä tekstistä ja saamaan juuri oikean suomennoksen aikaan. Ei ole helppo tehtävä!
Kun myös itse yrittelen kirjoittamista, niin pyrin myös lukiessani pitäytymään alkuperäisissä teksteissä, siis suosin kotimaista kirjallisuutta.
En halveeraa ulkomaisia tekstinikkareita, mutta en ole lainkaan varma, tarjoillaanko meille juuri sitä sanomaa, mitä he ovat alunpitäen tarkoittaneet.
Toki en voi olla aina aivan varma, olenko tajunnut eräiden kotimaistenkaan kirjoittajien aivoituksia, koska he kirjoittavat minulle ihan liian monimutkaista tekstiä. Yleensä juuri niitä kirjoja kirja-arvostelijat kiittävät, mutta minulla jää monen sellaisen kirjan takakansi saavuttamatta.
Meitä on niin moneksi - onneksi!
3.11. lisäys.
Mennä hupsahti 30.10. ohi huomaamatta.
Tuo päivähän oli tämän uusimman elämäni alkupäivämäärä - oikea kärsimysten vuosien aloitus kahdeksan vuotta sitten. Nyt tuon vuosipäivän kuitenkin ohitin ihan vahingossa, vasta viime yönä valvoessani muistin, että tuo päivä on jo eletty. Ehkä se kuristus alkaa vähitellen antaa periksi - toivon niin, vaikka lääkkeitä vielä iltaisin nappailenkin.
maanantai 18. lokakuuta 2010
firmaelokuva ja muita haikuja
Kuulin juuri radiosta, että eräs firma Pohjois-Karjalasta on päättänyt satsata firmaelokuvaan n. yhden miestyövuoden verran. Elokuvan tekemisellä halutaan lisätä työntekjöiden yhteistyökykyä ja innovatiivisuutta, ja kuulemma jo työn aikana on ollut havaittavissa positiivista hehkua.
Pätkä saa jutun mukaan alkunsa, kun joku firman työntekijä näyttää joutuneen kaapatuksi, mutta sitten seuraakin jotakin muuta ihmeellisempää... .
Ollessani vielä työelämässä, mekin teimme kaksi elokuvaa. Ensimmäisen nimeä en muista, mutta toisen muistan, kun jostakin syystä sain pätkästä oman kopion. Ihan täytyi pistää pyörimään noin 14 minuutin mittainen "muina miehinä" -kuva, joka ensiesitettiin n. 8 vuotta sitten. Siinä ei kaapattu henkilöä, vaan firmasta tietoa ja tehtiin muutakin jäynää.
Videoiden "äitinä" oli Elina Koskinen. Elina jalosti korviensa välissä syntyneet ideat käsikirjoituksiksi, ja Ari Rantanen hoiti videoiden teknisen toteuttamisen ihan ammattimaisesti ja sai hankittua molempiin kuviin vielä näyttelijä Eero Saarisen näyttelemään konnan roolit. Ainakin jälkimmäisessä kuvassa Kåge Lindström toimi Arin tehokkaana apuna kuvauksissa, mutta piipahti muutaman kerran myös kuvissa. Myös Elina itse oli muutamissa rooleissa näytillä.
Elina pestasi firmasta vapaaehtoisia lisänäyttelijöitä, eikä heitä ollutkaan vaikea löytää. Erilaisissa rooleissa nähtiin mm.: Aija Kataja, Sami Siiki, Mia Kantakoski, Raine Mönkkönen, Antti Turtiainen, Niilo Vartiainen, Marja Dunderfelt, Anja Westerlund, Tommi Ahlqvist, Monika Mannila, Jari Antikainen, Katja Lehti, Samuli Välimaa, Paavo Hannula ja allekirjoittanut.
Siis melkoinen joukko firman väkeä oli aikaansaamassa videota, jonka käyttö lienee jäänyt hyvin vähäiseksi.
Enpä ole aivan varma, ketkä nauttivat vieläkin firman palkkaa, koska yhteyksiä ei noihin henkilöihin ole juurikaan ollut. Jokainen painaa laput silmillä omiin suuntiinsa, joka on tietenkin valitettavaa, ja olen itsekin varmasti osasyyllinen. Jotenkin tuntuu siltä, että enpä viitsi häiritä henkilöitä, joilla on parempaakin tekemistä. Puhelimella soittaminen on minulle tietenkin ihan selvä kustannuskysymys, kun itse joudun jokaisen sentin pussistani pulittamaan.
Jos joku noista henkilöistä eksyy tänne sivulleni, niin ei muuta kuin hyvää jatkoa ja hymyä huuleen!
Katsoin osan homokeskustelusta ja olen kyllä ihmeissäni, että ohjelma on saanut monien jalat liikkeelle pistämään kirkolleen netissä eropaperit. On siinä kirkon miehillä tehtävä, kun pitäisi molemmat osapuolet pitää tyytyväisinä, jos kumarrat toiseen suuntaan, niin pyllistät toiselle. Näytelmä on valmis.
Kun kirjoitin "takapotkua", niin uuden arkkipiispan vapaamieliset lausunnot ko. asioista saivat minutkin ottamaan asiat Arton ja Mirjan käsittelyyn. Heidän asenteensa olivat käsittääkseni tyypilliset keskivertosuomalaisen asenteet, joilla ei varmaankaan tarvitsisi kirkosta erota. Naispappeuteen heillä oli suvaitsevat asenteet.
Omat mielipiteeni pidän tietenkin omina tietoinani, koska en ole julkisuuden henklö, jonka tulisi tuoda esille omia ajatuksia tai mielipiteitään - paitsi ehkä liikenteestä.
Pätkä saa jutun mukaan alkunsa, kun joku firman työntekijä näyttää joutuneen kaapatuksi, mutta sitten seuraakin jotakin muuta ihmeellisempää... .
Ollessani vielä työelämässä, mekin teimme kaksi elokuvaa. Ensimmäisen nimeä en muista, mutta toisen muistan, kun jostakin syystä sain pätkästä oman kopion. Ihan täytyi pistää pyörimään noin 14 minuutin mittainen "muina miehinä" -kuva, joka ensiesitettiin n. 8 vuotta sitten. Siinä ei kaapattu henkilöä, vaan firmasta tietoa ja tehtiin muutakin jäynää.
Videoiden "äitinä" oli Elina Koskinen. Elina jalosti korviensa välissä syntyneet ideat käsikirjoituksiksi, ja Ari Rantanen hoiti videoiden teknisen toteuttamisen ihan ammattimaisesti ja sai hankittua molempiin kuviin vielä näyttelijä Eero Saarisen näyttelemään konnan roolit. Ainakin jälkimmäisessä kuvassa Kåge Lindström toimi Arin tehokkaana apuna kuvauksissa, mutta piipahti muutaman kerran myös kuvissa. Myös Elina itse oli muutamissa rooleissa näytillä.
Elina pestasi firmasta vapaaehtoisia lisänäyttelijöitä, eikä heitä ollutkaan vaikea löytää. Erilaisissa rooleissa nähtiin mm.: Aija Kataja, Sami Siiki, Mia Kantakoski, Raine Mönkkönen, Antti Turtiainen, Niilo Vartiainen, Marja Dunderfelt, Anja Westerlund, Tommi Ahlqvist, Monika Mannila, Jari Antikainen, Katja Lehti, Samuli Välimaa, Paavo Hannula ja allekirjoittanut.
Siis melkoinen joukko firman väkeä oli aikaansaamassa videota, jonka käyttö lienee jäänyt hyvin vähäiseksi.
Enpä ole aivan varma, ketkä nauttivat vieläkin firman palkkaa, koska yhteyksiä ei noihin henkilöihin ole juurikaan ollut. Jokainen painaa laput silmillä omiin suuntiinsa, joka on tietenkin valitettavaa, ja olen itsekin varmasti osasyyllinen. Jotenkin tuntuu siltä, että enpä viitsi häiritä henkilöitä, joilla on parempaakin tekemistä. Puhelimella soittaminen on minulle tietenkin ihan selvä kustannuskysymys, kun itse joudun jokaisen sentin pussistani pulittamaan.
Jos joku noista henkilöistä eksyy tänne sivulleni, niin ei muuta kuin hyvää jatkoa ja hymyä huuleen!
Katsoin osan homokeskustelusta ja olen kyllä ihmeissäni, että ohjelma on saanut monien jalat liikkeelle pistämään kirkolleen netissä eropaperit. On siinä kirkon miehillä tehtävä, kun pitäisi molemmat osapuolet pitää tyytyväisinä, jos kumarrat toiseen suuntaan, niin pyllistät toiselle. Näytelmä on valmis.
Kun kirjoitin "takapotkua", niin uuden arkkipiispan vapaamieliset lausunnot ko. asioista saivat minutkin ottamaan asiat Arton ja Mirjan käsittelyyn. Heidän asenteensa olivat käsittääkseni tyypilliset keskivertosuomalaisen asenteet, joilla ei varmaankaan tarvitsisi kirkosta erota. Naispappeuteen heillä oli suvaitsevat asenteet.
Omat mielipiteeni pidän tietenkin omina tietoinani, koska en ole julkisuuden henklö, jonka tulisi tuoda esille omia ajatuksia tai mielipiteitään - paitsi ehkä liikenteestä.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
takapotkun julkaisu ja vähän muutakin
Nyt se on sitten tehty!
30.9.2010 olin Suomussalmen kirjakaupassa julkaisemassa neljännen yleisessä myynnissä olevan kirjani "takapotku"-romaanin, joka on sarjassaan toinen. Ensimmäinen oli viime vuoden Helsingin kirjamessuilla julkaistu "reppana" -romaani. Itse asiassa takapotkussa käsittelen samojen päähenkilöiden elämää noin vuosi eteenpäin siitä, mihin reppanassa jäätiin.
Tilaisuus alkoi torstaina Suomussalmella klo 13, joten sain tietää, mitä Arto Jussila ja Kai Jauhiainen olivat kirjastani kertoneet. Molemmat kertoivat asiat erittäin myönteisesti, joten oli helppoa lähteä julkistustilaisuuteen. Mielessäni takoi, että lehtijuttujen mukaan uuden romaanini juoni on vauhdikas ja yllättävät käänteet seuraavat toisiaan ja tarjoaa dekkarimaisia piirteitä. Ei paha!
Tein fläppäriini oikein diaesityksen, jossa vähän yli kolmen minuutin jakso pyöri koko julkistustilaisuuden läpi. Mutta Suomussalmella torstai oli todella hiljainen, ihmiset olivat varmaankin menneet komealla ilmalla marjaan, sienimetsälle, kalaan taikka hirviä ja karhuja metsästämään. Kirjakauppaan väkeä ei enää riittänyt kuin muutamia. Onneksi sentään pääsin Ylä-Kainuu -lehden toimittajan tenttiin, vaikka sekin oli mennä sivu suun, kun lehden työntekijöillä oli strategia-päivä. Juhani Mustosen piti kirja lukeneena tehdä juttu, mutta hän delegoi asian nuoremmalle toimittajalle Laura Heikkiselle, joka oli nähnyt kirjasta vain kannen. No se siitä!
Matkan ajelin yksikseni ja ihan vain ajan kuluksi tein pienen tutkimuksen, miten kanssa-autoilijat liikenteessä käyttäytyvät. Minulla on Fiestan pilottiin asetettu navigaattorin avulla nopeudet 80, 100 ja 120 etukäteen, niin, että nopeus on aina vähintään tuo nimellinen, mutta myötäleissä se saattaa olla joitakin kilometrejä yli. Ajelin sen 1300 kilometriä vähän eri reittejä, menomatkan kuljin 5-tietä ja paluumatkalla käännyin Kuopion eteläpuolelta Jyväskylään. Panin merkille, että maanteillä kahdeksankympin alueella oli erittäin vähän hurjastelijoita, mutta moottoriteiden auettua kaasujalka tuli monilla hyvin painavaksi. Varmaankin 80 % kaikista ohituksista tehtiin moottoriteillä. Ihmettelin tilannetta, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että ohituksia tehdään siellä, missä kiinnijäämisriskit ovat pienimmät, moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja eikä siellä näkynyt kyllä oikeitakaan, siispä urku auki. Yksikään ohitus ei ollut mikään hissuksiin tehty, vaan nopeusero oli todella selkeä ja hetken päästä ohittaja oli häipynyt horisonttiin. Tulokset olivat todella yllättäviä aiempiin kokemuksiini verrattuna, sillä vallattomina pitämämäni Audi-kuskit olivat hyvin passiivisia, sillä vain kaksi Audia pyyhälsi ohitseni vauhdilla, kun kaikkiaan ohittajia oli koko reissulla 46. Kun jostakin syystä jouduin ajamaan alle nimellisen nopeuden, niin silloin ohittavia en tietenkään pistänyt ylös. Sitten aukaisen vähän ohittaneiden tilastoa:
Volvoja 9, VW 5 (kaksi pakua moottoritiellä), Mersu 4, Toyota 4, BMW 4 (yksi peräkärryn kanssa moottoritiellä), Ford 3, Opel 3, Audi 2, Subaru 2, Citroen 2, Skoda 2, Peugeot 2, Kia 1, Nissan 1, Mitsubishi 1 ja Honda 1.
Merkille pantavaa mielestäni oli se, että vaarallisia ohituksia noista oli vain muutamia, koska todellakin pääosa ohituksista oli moottoriteillä. Yksi Pösö ja yksi VW Golf jäivät mieleen törkeydessään, mutta onneksi niillekään ei tapahtunut mitään, kun vastaantulijoita ei ollut.
En tehnyt tutkimusta siksi, että itse pitäisin säädyllisiä ylinopeuksia liikenteen pahimpina turvallisuusriskeinä, mutta kiinnosti katsoa, miten ihmisten ja minunkin mielikuvat peilaavat todellisuuteen. Itse kuitenkin noudatan asetettuja rajoituksia, koska on todella typerää lahjoittaa valtiolle rahaa. Vaikka itselleni ei ole tullut Veikkaus Oy:ltä voittoja, niin uskon, että liikennelotossa saattaisi napsahtaa.
Paluumatkalla pelasin kierroksen golfia Siilinjärvellä Tarinagolfin uudella kentällä. Sain pelikaverikseni kaksi paikkakuntalaista, jotka opastivat minua auliisti. Toinen pelikaverini oli ehkä ikäiseni, mutta oli saanut riesakseen Parkinsonin taudin. On todella nostettava hattua, että hän jaksaa lähteä kentälle, vaikka jokainen lyönti vaatii todella hyvän keskittymisen ja verryttelyn, mutta ihmeen hyvin hän taikoi välillä aivan mahtavia lyöntejä. Putit hänellä olivat varsinkin alussa todella hienoja. Hän kertoikin, että golfin avulla hän pysyy kohtalaisessa kunnossa. Golf mahdollistaa harrastamisen melko sairaanakin, mikä muu laji tarjoaa samat mahdollisuudet?
30.9.2010 olin Suomussalmen kirjakaupassa julkaisemassa neljännen yleisessä myynnissä olevan kirjani "takapotku"-romaanin, joka on sarjassaan toinen. Ensimmäinen oli viime vuoden Helsingin kirjamessuilla julkaistu "reppana" -romaani. Itse asiassa takapotkussa käsittelen samojen päähenkilöiden elämää noin vuosi eteenpäin siitä, mihin reppanassa jäätiin.
Tilaisuus alkoi torstaina Suomussalmella klo 13, joten sain tietää, mitä Arto Jussila ja Kai Jauhiainen olivat kirjastani kertoneet. Molemmat kertoivat asiat erittäin myönteisesti, joten oli helppoa lähteä julkistustilaisuuteen. Mielessäni takoi, että lehtijuttujen mukaan uuden romaanini juoni on vauhdikas ja yllättävät käänteet seuraavat toisiaan ja tarjoaa dekkarimaisia piirteitä. Ei paha!
Tein fläppäriini oikein diaesityksen, jossa vähän yli kolmen minuutin jakso pyöri koko julkistustilaisuuden läpi. Mutta Suomussalmella torstai oli todella hiljainen, ihmiset olivat varmaankin menneet komealla ilmalla marjaan, sienimetsälle, kalaan taikka hirviä ja karhuja metsästämään. Kirjakauppaan väkeä ei enää riittänyt kuin muutamia. Onneksi sentään pääsin Ylä-Kainuu -lehden toimittajan tenttiin, vaikka sekin oli mennä sivu suun, kun lehden työntekijöillä oli strategia-päivä. Juhani Mustosen piti kirja lukeneena tehdä juttu, mutta hän delegoi asian nuoremmalle toimittajalle Laura Heikkiselle, joka oli nähnyt kirjasta vain kannen. No se siitä!
Matkan ajelin yksikseni ja ihan vain ajan kuluksi tein pienen tutkimuksen, miten kanssa-autoilijat liikenteessä käyttäytyvät. Minulla on Fiestan pilottiin asetettu navigaattorin avulla nopeudet 80, 100 ja 120 etukäteen, niin, että nopeus on aina vähintään tuo nimellinen, mutta myötäleissä se saattaa olla joitakin kilometrejä yli. Ajelin sen 1300 kilometriä vähän eri reittejä, menomatkan kuljin 5-tietä ja paluumatkalla käännyin Kuopion eteläpuolelta Jyväskylään. Panin merkille, että maanteillä kahdeksankympin alueella oli erittäin vähän hurjastelijoita, mutta moottoriteiden auettua kaasujalka tuli monilla hyvin painavaksi. Varmaankin 80 % kaikista ohituksista tehtiin moottoriteillä. Ihmettelin tilannetta, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että ohituksia tehdään siellä, missä kiinnijäämisriskit ovat pienimmät, moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja eikä siellä näkynyt kyllä oikeitakaan, siispä urku auki. Yksikään ohitus ei ollut mikään hissuksiin tehty, vaan nopeusero oli todella selkeä ja hetken päästä ohittaja oli häipynyt horisonttiin. Tulokset olivat todella yllättäviä aiempiin kokemuksiini verrattuna, sillä vallattomina pitämämäni Audi-kuskit olivat hyvin passiivisia, sillä vain kaksi Audia pyyhälsi ohitseni vauhdilla, kun kaikkiaan ohittajia oli koko reissulla 46. Kun jostakin syystä jouduin ajamaan alle nimellisen nopeuden, niin silloin ohittavia en tietenkään pistänyt ylös. Sitten aukaisen vähän ohittaneiden tilastoa:
Volvoja 9, VW 5 (kaksi pakua moottoritiellä), Mersu 4, Toyota 4, BMW 4 (yksi peräkärryn kanssa moottoritiellä), Ford 3, Opel 3, Audi 2, Subaru 2, Citroen 2, Skoda 2, Peugeot 2, Kia 1, Nissan 1, Mitsubishi 1 ja Honda 1.
Merkille pantavaa mielestäni oli se, että vaarallisia ohituksia noista oli vain muutamia, koska todellakin pääosa ohituksista oli moottoriteillä. Yksi Pösö ja yksi VW Golf jäivät mieleen törkeydessään, mutta onneksi niillekään ei tapahtunut mitään, kun vastaantulijoita ei ollut.
En tehnyt tutkimusta siksi, että itse pitäisin säädyllisiä ylinopeuksia liikenteen pahimpina turvallisuusriskeinä, mutta kiinnosti katsoa, miten ihmisten ja minunkin mielikuvat peilaavat todellisuuteen. Itse kuitenkin noudatan asetettuja rajoituksia, koska on todella typerää lahjoittaa valtiolle rahaa. Vaikka itselleni ei ole tullut Veikkaus Oy:ltä voittoja, niin uskon, että liikennelotossa saattaisi napsahtaa.
Paluumatkalla pelasin kierroksen golfia Siilinjärvellä Tarinagolfin uudella kentällä. Sain pelikaverikseni kaksi paikkakuntalaista, jotka opastivat minua auliisti. Toinen pelikaverini oli ehkä ikäiseni, mutta oli saanut riesakseen Parkinsonin taudin. On todella nostettava hattua, että hän jaksaa lähteä kentälle, vaikka jokainen lyönti vaatii todella hyvän keskittymisen ja verryttelyn, mutta ihmeen hyvin hän taikoi välillä aivan mahtavia lyöntejä. Putit hänellä olivat varsinkin alussa todella hienoja. Hän kertoikin, että golfin avulla hän pysyy kohtalaisessa kunnossa. Golf mahdollistaa harrastamisen melko sairaanakin, mikä muu laji tarjoaa samat mahdollisuudet?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)