Lähdimme reisuun maanantaiaamuna. Autossa olivat parin viikon mökkivaatteet, mutta myös hautajaisia varten omat vaatteensa. Lisäksi mukananmme matkusti koiristamme nuorempi, Sorja. Jurkka vietiin hyvään hoitoon jo sunnuntaina. Nissan Note oli täynnä, mutta ei räjähtänyt, kuten ei mainoksessakaan. Siis mainokset ovat totta!
Sää oli mitä mainioin ajokeli. Lämpöä oli parikymmentä ja kuiva keli koko matkan. Yleensä ainakin jossakin päin matkalla säätyyppi vaihtuu, mutta nyt oli tasaista. Juvalla ryyppäsimme kahvit ja tankkasimme koiran ja Kontiomäellä sitten söimme ihan kunnon sapuskat ja tankkasimme auton - keskikulutus oli 5,4 l/100km ja ajoin koko matkan pilotilla. Ei paha!
Pysähdyimme Suomussalmen kirkolle ottamaan mökille juomavettä.
Mökkimme on kirkolta vajaa parikymmentä kilometriä pohjoiseen, joten ajossa ei kauaa aikaa kulu. Tosin ihmetytti, että soratienpätkät olivat ihmeellisen huonossa kunnossa. Syys selvisi myöhemmin, kun olimme juhannuspäivänä tiehoitokunnan kokouksessa. Tammikuussa oli kuulemma satanut sulaan maahan runsaasti vettä ja sitten keväällä sulaessaan, olivat ainekset lähteneet vyörymään rinnepaikoissa alas. Tarvitaan siis korjauksia.
Mökki ja muut rakennukset olivat taas vääntyilleet mikä mihinkin suuntaan, mutta kaikki hökkelit olivat kuitenkin pystyssä. Pitäisi tehdä jotakin ja pian, mutta kolhoosin rakennukset eivät vaan pysy kunnossa. Omistajista minä perheineni olen oikeastaan ainut, joka olen mökillä oleskellut lähes joka kesä ja siksi toinen omistajista onkin ollut sitä mieltä, että minun kuuluisi hoitaa remontit, kun hän ei siellä ole ollutkaan. Tein tarjouksen, että lunastan mökin itselleni sillä varauksella, että hänella ja hänen perheellään on mahdollisuus olla mökillä, mutta minä korjaan ja kehitän mökin käytettävyyttä. Mutta se ei käy. Hän itse haluaa lunastaa mökin itselleen ja antaisi minulle ja perheelleni mökin käyttöoikeuden. Saa nähdä, miten asiassa käy!
Syntymäpäivänäni ja uuden kirjani "julkaisupäivänä" 17.6. käyn Ylä Kainuu -lehden toimituksessa esittelemässä kirjani ja saman tien tehdään haastattelu kirjan tiimoilta. Kuvat käydään napsimassa Haverisen hiihtokeskuksessa, jossa olen hiihtänyt aikoinaan varmaan tuhansia kilometrejä. Kuvat otettiin paikalla, jonne on rakennettu haulikkorata. Täytyy todeta, että on haulikkoväki todella saastaista porukkaa. Koko kangas oli täynnä kiekkojen silppua ja panosten jätteitä.
Kävin heittämässä uuden kirjani myös paikalliseen kirjakauppaan ja yllätyin, että myös ensimmäistä kirjaani siellä oli hyllyssä muutama kappale.
Hoidimme samalla reissulla myös hautajaisiin liittyvät asiat; kukkakauppaan veimme värssymme liitettäviksi kukkalaitteisiimme, kirkkoherranvirastossa kävin tilaamassa perukirjoitusta varten virkatodistuksen ja tarkistin hautojen kunnossapitosopimuksen myös äidin osalta.
Vielä ennen mökille paluuta kävimme nauttimassa poropizzat!
19.6. oli äidin viimeisen matkan päivä. Kävimme saunassa mökillä ja minä pukeuduin jo mökillä pukuun. Vaimo jätti pukeutumisen kirkolle. Toisen kerran katsoin asialliseksi pistää rintapieleeni Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkin, jonka aikoinaan tasavallan presidentti on työpaikkani anomuksesta myöntänyt. Ensimmäinen käyttökertani oli isäni hautajaisissa vähän yli viisi vuotta sitten.
Olimme hyvissä ajoin kappelissa, mutta pihalla oli jo melkoisen paljon väkeä meitä odottamassa. Menimme vaimon kanssa katsomaan, voiko äitiä näyttää saattamaan tulleelle väelle. Äiti oli ihan hyvän näköinen, joten menin sanomaan ulkona oleville, että he voivat mennä katsomaan ruumista, jos haluavat. Ja melko moni siellä kävikin jättämässä hyvästit.
Olimme sopineet etukäteen, että kukat lasketaan arkulle ennen siunausta, joten ensimmäisen virren jälkeen minä perheineni menimme laskemaan kukkaset ja lukemaan muistosanat. Sitten oli vuorossa siareni perheineen ja lopuksi muut sukulaiset ja ystävät.
Kirkkoherra Kormilainen toimitti siunauksen.
Arkku laskettiin maan poveen, mutta me emme luoneet hautaa kiinni, vaan pistimme pienten lasten heittämien kukkasten jälkeen kannen haudan päälle. Asetimme kukkasemme kannen päälle, veisasimme virren, otimme perhekuvat ja siirryimme muistotilaisuuteen surakuntasaliin.
Olimme tilanneet tarjoilut 50 henkilölle. Laskeskelin, että saattajia oli ehkä muutama vaille tuon arvion. Tarjoilun jälkeen luin adressit ja muistelin omalta osaltani äitiäni eri elämän vaiheissa ja luin kappaleen uudesta kirjastani äidin viimeisistä vaiheista. Lisäksi serkkuni Tarmo muisteli äitiäni omasta näkökulmastaan. Kirkkoherran muistopuhe perustui aiemmin käymäämme puhelinkeskusteluun, mutta hän referoi myös kuolinilmoitukseen tekemääni muistokirjoitusta: "Ohi ovat maiset huolet, pelot, kivut ja kaipaus. Nyt on aika levon, ikuisen rauhan". Oli ihan hyvä puhe.
Minun mielestäni saimme aikaan äidin näköiset hautajaiset!
Vietimme Kainuussa juhannuksen, joka olikin erityisen kaunis ja lämmin. Taisi olla koko maan lämpimin paikka. Vettä oli tullut joskus aiemmin sen verran, että saimme polttaa risut juhannuskokkona. Lapsille se oli tietenkin erityisen tärkeää.
Kun harvoin ylhäällä käymme, niin kyläilläkin täytyy. Vaimo kävi juhannuspäivänä Hennan kanssa kotiselkosillaan Irnillä, kun minä edustin tiekokouksessa. Maanantaina kävin kävelemässä metsätiluksillamme katsomassa, miten taimet kasvavat. Muuta siellä ei juuri olekaan tällä hetkellä. Löysin myös sen hetteen, jota etsin jo viime kesänä. Nyt kartan kanssa sen löysin.
Tiistaina kävimme isän kotitalossa Hulkonniemellä ja keskiviikkona serkkuni Auvon luona Pesiönjärven rannalla.
Sitten ilmat alkoivat tulla niin koleiksi, että päätimme ajaa torstaina takaisin Mäntsälään. Nyt Note oli vieläkin täydempi, kuin menomatkalla, kun mukana oli Henna matkatavaroineen. Hyvin kuitenkin mahduttiin.
Näin oli sellainen 1500 kilometrin kierros tehty.
Nyt sunnuntaina nautimme perheen kanssa sellaiset pienet jälkisynttärisapuskat ja kakut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti