kolumnini Mäntsälän Uutisissa 29.11.

Mäntsälä – yleensä ohitettavana

Ensimmäisen kerran kuljin auton kyydissä Mäntsälän läpi 1963 kevättalvella, kun kävimme perheeni kanssa Helsingissä. Eipä kylästä jäänyt hirveästi mieleen. Sen verran muistan, että emme pysähtyneet.

Seuraavan kerran ajoin Helsingistä kesätöistä ensimmäisellä autollani Mäntsälän läpi elokuun puolivälissä 1970 – en pysähtynyt silloinkaan.
Keväällä 1980 muutimme pääkaupunkiseudulle pysyvästi ja ajoimme monta kertaa vuodessa Mäntsälän läpi Lahdentietä lomille. Aina ihmettelimme, että onpa pikkukylässä iso ja komea kunnantalo. Koskaan emme kuitenkaan pysähtyneet katselemaan paikkakunnan nähtävyyksiä – oli aina kiire.

Moottoriurheilun tiimoilta kävin Mäntsälässä joskus 1990 -luvun alkupuolella, mutta niilläkin kerroilla kylän keskusta jäi tutkimatta.

Vasta vuonna 2004 tulin ensimmäistä kertaa keskustaan ihan asialle, kun etsin myynnissä olevan tontin välittäjäfirmaa. Tonttia olimme etsineet muualtakin, mutta aivan sattumalta se sitten löytyi täältä – tosin ei keskustasta. Aivan hyvin olisimme voineet joutua vaikka Pornaisiin. Joka tapauksessa uuden tontin läheisyydessä piti olla golfkenttä. Mäntsälässä oli jo W-Golf ja Hirvihaaraan oli projekti kentän rakentamiseksi perustettu. Pornaisissakin olisi golfkenttävaatimus myös toteutunut, mutta muuten emme innostuneet sikäläisistä suhteellisen pienistä tonteista.

Rakentamisvaiheessa tuli rakennustoimistossa puheeksi tuo aiempi ihmetyksemme kunnantalon koosta. Kävi ilmi, että liian pienihän se oli ollut jo ajat sitten – toimintoja oli jo jouduttu ripottelemaan pitkin kylää.

 Jos jostakin syystä kylälle poikkeaa, niin Mäntsälä osoittautuu ihan kivaksi pieneksi paikaksi.  Keskuskadulla liikkuessa ei ihmisten liikkeissä ole juuri koskaan mitään turhaa kiirettä. Lahdentien liikenteessä on kyllä jotakin, joka kiinnittää huomiota. Oikea kaista liikkuu yleensä tasaisesti sallittua viittä kymppiä, mitä nyt jono välillä jää odottelemaan liikennevaloihin vihreää. Vasemmalla kaistalla liikennöivät käyttäytyvät usein melko ihmeellisesti. Liikennevirran lipuessa esimerkiksi pohjoiseen päin Nesteen kohdalla, niin joka kerta paukkaa joku vasemmalle kaistalle ja kiihdyttää reippaaseen ylinopeuteen Värisilmän liikennevaloihin odottelemaan vihreää – no joskus käy niin, että reipas ohittelija pääsee kääntymään lähes heti vasemmalle. Tulee helposti mieleen, että nuo tulevat Helsingistä töistä ja tuovat Hesan hengen tullessaan myös Mäntsälään. Ohittaminen on jäänyt veriin!

 Keskuskadun parkkisysteemi on varmaankin peruja ratsukkokaudelta. Systeemistä ei puutu kuin puomit ja kopukat, niin 1800 -luku olisi läsnä. Onneksi kylällä on kuitenkin niin vähän liikkujia, että kovin pahoja tilanteita ei autojen kanssa tapahdu, mutta kyllä siinä varmasti on muutama puskuri hajonnut, kun kadulla seikkaillaan sikin sokin, eikä ole huomattu kaveria. Torvet eivät yleensä keskustassa soi!

 Kylässä on siis tavallaan kaksi liikennekulttuuria: Lahdentien ja Keskuskadun - moottoritiellä vallitsee sitten aivan omat lakinsa, joihin mäntsäläläisillä ei ole paljonkaan vaikutusta. Eivät Mäntsälän palvelut tai tapahtumat saa siellä liikkujia paikkakunnalle pysähtelemään – päinvastoin se oikea painuu vain syvempään, kun on kiire päästä nopeasti Mäntsälän ohi. Mutta monta kertaa E:n ja P:n välille tulee kuitenkin pakkopysähdys ja paikalle jää kasa romua. Oli niin kiire ohittaa Mäntsälä!

Olipa ihan unohtua – muutama juna pysähtyy joka päivä Mäntsälässä, mutta ei kuitenkaan Keskuskadulla, vaikka google map on niin yrittänyt väittää!

 

kirja-arvioita

Hyvin hintsusti arvioita kolahtelee tekstimuodossa "rajalla" -romaanista. Puhelimitse olen saanut joitakin ihan positiivisia arvioita, mutta niistä ei oikein saa yhteenvetoa. Muutama arvio on tullut tekstinä, joten kiitoksia niistä:

Oletpa kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, saat onnitella itseäsi. Se on tosi: ELÄMÄ ON LAHJA. Voi hyvin! R

Hei!
Luin kirjasi heti, saatuani sen. Olipa mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava juoni. Alun hämmennyksen jälkeen suorastaan ahmin kirjan loppuun.
Vastaavanlaisia oman "kuolemansa" porteilla olleiden ihmisten todellisia kokemuksia olen lukenut ennenkin, joten päähenkilön kokemukset tuntuivat aidoilta.
Toivottavasti lisää kirjoja on taholtasi tulossa.
Hyvää joulun odotusta! E

Hei!
Nyt sitten olen lukenut kirjoittamasi kirjan. Minusta se oli lukemisen arvoinen. Hyvä kirja ja tapahtumarikas, sellaisesta minä pidän. Hyvää jatkoa kirjoituksiesi pariin. A

Toivottavast palautteita tulee vielä lisääkin, vaikka kyllähän näistä jo nyt olen saanut lisää draivia - ehkä jokunen kirja vielä ilmestyy. Mutta ensi vuonna en lupaa vielä mitään. Kun pitäisi pystyä kirjoittamaan vieläkin paremmin!

älypuhelimista yksinkertaisesti

Entisten aikojen painolasti pakotti tarttumaan aiheeseen. Jutun tein Mäntsälä -lehteen ihan tavallisille lukijoille, joilla ei ole kovinkaan runsaasti teknistä tietämystä. Eipä sitä enää ole meikäläiselläkään, mutta parin sähköpostin jälkeen entisen työtoverini JyPen kanssa tiputti rimaa sen verran, että uskaltauduin jutun tekoon. Lehden lukijoilta tuli kyllä positiivista palautetta, mutta saapa nähdä, mitä mieltä blogini lukijat ovat!

 

Älypuhelin riesa vai ei!

Puhelinten monimutkaistuessa, ovat myös tuskailut laitteiden toiminnasta alkaneet nousta esille. Varsinkin puheluiden yhteydessä tulee monta kertaa esille, että kyllä ne vanhat toimivat, mutta nämä uudet eivät. Voihan käyttäjillä olla tiettyä vanhojen aikojen kaipuuta, mutta mietitäänpä vähän, miten vimpaimet ovat kehittyneet ja muuttuneet.

NMT -puhelimiin ja alkuaikojen GSM -puhelimiin radioinsinöörin tarvitsi suunnitella vastaanotin ja lähetin vain yhdelle taajuusalueelle. Antennikin voitiin rakentaa näkyviin ja lähettimeen pistettiin tehojakin runsaammin. Näin puhelimet toimivat suhteellisen takuuvarmasti, vaikka operaattoreiden tukiasematiheys ei vielä kovin tiheä ollut.

Älypuhelimen on toimittava usealla eri taajuusalueella matkaviestinjärjestelmissä. Lisäksi laitteissa on Wi-Fi (langaton WLAN), Bluetooth, GPS ja ehkä vielä jotakin muuta. RF (radiotajuus)-suunnittelu on varmasti haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Antenneja on enemmän kuin laitteeseen mahtuisi ja järjestelmien välille voi tulla pahimmissa tapauksissa keskinäishäiriöitä. Jos puhelin rakennetaan vielä metallikuoreen, radioinsinöörin työsarka entisestään monimutkaistuu.

Älypuhelin on enemmän tietokone kuin puhelin, joten laitteessa pyörivät eri sovellukset aiheuttavat varmaankin signalointia, jota ei puhelimissa aiemmin ollut. Häiriömahdollisuudet kasvavat.

Operaattorit myyvät lyhytnäköisesti jatkuvan datan kaikille halukkaille, joten datansiirtoa voidaan harrastaa joillakin paikoilla enemmän kuin verkon mitoitus sallisi, joten tilanne on verrattavissa jollakin muotoa verkon estymiseen - bittivirhesuhde kasvaa C/I:n (palvelevan kanavan ja häiritsevän kanavan kentänvoimakkuuksien suhde) huonontuessa ja silloin kapasiteetti käyttäjää kohti pienenee. Radiotie on verrattavissa maantiehen, kun tiellä huristelee vain muutama auto, niin liikenne sujuu hyvällä nopeudella, mutta mitä enemmän autoja sinne tulee, sen tukkoisemmaksi eteneminen tulee. Maanteille voidaan pistää nopeusrajoituksia, jolloin koko liikennevirta sujuu vähän paremmin, mutta hitaammin, mutta jos tarjonta on suurempi kuin tielle mahtuu, niin liikenne jossakin vaiheessa pysähtyy. Näin tapahtuu myös radiotiellä. Radiotie on jaettu Suomessa kolmen operaattorin kesken kolmeen kaistaan, joten on tuurista kiinni, mikä jono vetää missäkin kohtaa parhaiten - ohituskaistoja ei ole käytössä.

Kuormittuneissa tilanteissa ja peittoalueiden rajoilla voivat myös puhelimeen käytettyjen chippien suorituskyvyt erota toisistaan. Siksi eri puhelimien välillä voi olla ääriolosuhteissa huomattavia eroja puhelujen laadussa, mutta jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin saman puhelinmerkin samassa mallissakin voi olla havaittavia eroja. Jokaisen puhelimen on täytettävä tietyt speksit. Vasta riittävän suuren otannan jälkeen asiasta voitaisiin tehdä eksaktit johtopäätökset. Laitteet ovat niin monimutkaisia ja sisältävät niin paljon mahdollisuuksia, että joskus jotakin voi mennä pieleen ja puhelua ei saada tai puhelu katkeaa väkivalloin.

Jos asiakas käyttää puhelintaan pelkästään puheluihin tai tekstailuihin, on älypuhelin silloin joutava kapine. Älypuhelin on tehty mukana helposti kuljetettavaksi nettikoneeksi, ja siksi jo sen muotoilukin on tietokonemainen. Tietokoneiden käyttäjäthän ovat tottuneet erilaisiin häiriöihin, joten älypuhelimen mahdolliset ongelmatkin ovat silloin ehkäpä siedettäviä, pelkän puhelimen ongelmiahan asiakkaat eivät koskaan ole ymmärtäneet.

kymmenen vuotta

Tasan kymmenen vuotta sitten aikaisin aamulla elämäni sai kolauksen, josta selviytyminen vei aikaa. Vasta viimeiset pari vuotta olen voinut kohtalaisen hyvin ja viime juhannuksen tienoilla pääsin kaikista lääkkeistä irti.

Tapahtumat veivät ennenaikaiselle eläkkeelle, ja myös talous meni kuralle. Talouden tasapainottamiseen mennee vielä parisen vuotta, mutta koetan kuitenkin elää niin normaalia elämää kuin mahdollista - yritän jaksaa myös ulkoilla, kesäisin golfkentällä ja talvisin hiihtoladuilla. Sisäruokintaa saan ihan joka haluihini, koska koneen ääressä vietän aikaa ajoittain jopa kohtuuttoman paljon.

 

Kymmenen vuotta sitten alkaneet tapahtumat saivat minut kirjoittamaan - en paljon muuhun pystynytkään. Tekstiä syntyi vaihtelevasti - joskus päiväkausiin ei mitään, mutta välillä ihan mukavasti. Kirjoituksista kasasin ensimmäisen, omaelämäkerrallisen kirjani "kairoilta kahleisiin" syksyllä 2007. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla. Heti keväällä 2008 tuli jälleen uusi kirja, nytkin omaelämäkerrallinen "kahleet murtuvat".

Ensimmäisen kirjani kirjoitin siten, että en missään tapauksessa joutuisi vaikeuksiin, joten nyt kirjoittaisin monta asiaa toisin. Silloin en vaan uskaltanut pistää kaikkea esille, vaan asioita jäi rivien väliin. En kuitenkaan enää halua palata niihin asioihin, joten kirja saa jäädä alkuperäiseen asuunsa. Kaupaksi kirja meni todella hyvin!

Toista kirjaa kirjoittaessani luulin, että olen jo selviytynyt pahimmasta ja toin tekstissäni esille, miten ja millä konstein olen seviytynyt vaikeasta masennuksesta. Kummallakin kirjalla oli kuitenkin loppupeleissä varmasti merkistystä, koska niissä sain käsitellä omia asioitani omalla tavallani, mutta kaukana parantumisesta olin vielä keväällä 2008.

 

Syksyllä 2008 kasailin vanhoista kuvistani ja tekstitin ohuen kirjasen "otteita viestimiehen päiväkirjasta". Teosta en laittanut julkiseen myyntiin, mutta esittelin sen viestimieskolleegoilleni.

 

Syksyllä 2009 sain valmiiksi ensimmäisen romaanini "reppana". Sitä kirjoittaessani olin ajatuksissa, että kun saan kirjan valmiiksi, niin olen tehnyt sen, mitä oppikoulun alaluokilta asti olin miettinyt - kirjoitan romaanin eläkkeellä ollessani. Tämän kirjan myötä tavoitteeni täyttyi. Julkaisu tapahtui Helsingin kirjamessuilla ja pääsin jopa standille kertomaan romaanini kirjoittamisesta.

Lukijoilta sain positiivista palautetta ja toiveita, että  romaani saisi jatko-osan. Aikani asiaa pähkäiltyäni ryhdyin toimeen, ja syntyi romaani "takapotku". Se julkaistiin syksyllä 2010. Kirjoittaminen tapahtui nopeasti, koska teokselle oli jo pohja olemassa. Kirjoittaminen otti pääasiassa takalistoon ja hartioihin.

Heti toisen romaanini jälkeen kirjoitin kirjan "rakkaustarinaa kuudelta vuosikymmeneltä". Sekään ei mennyt julkiseen myyntiin, vaan on tarkoitettu vain perheenjäsenten tutkittavaksi.

Ennen "takapotkua" olin kasannut ja kirjoittanut harrastekirjan "kaksikymmentä airisvuotta". Kirja valmistui vuonna 2009. Se oli siis kirja elämästämme airedalenterriereiden kanssa. En laittanut kirjaa yleiseen myyntiin, mutta monet airiksien kanssa elämää viettävät ovat kirjaa selailleet!

 

Kahden vuoden projektin jälkeen sain julkaistua Helsingin kirjamessuilla 2012 kolmannen romaanini "rajalla". Kuten aiemmasta toiminnasta näkyy, niin viimeisin tarvitsi eniten aikaa. Aivotyökin vei hyvän matkaa toista vuotta. Ehkä tahtia hidasti se, että syksystä 2011 alkaen olen ollut jutuntekijänä Mäntsälän paikallislehtiin. Toista sataa juttua olen saanut lehtiin kirjoitettua.

Kirjojen ja lehtijuttujen kirjoittaminen on aivan erilaista työtä. Kirjaan saa pistää parastaan, mutta lehtijuttujen on ehdottomasti oltava faktaa paketoituna tiiviiseen ja kuitenkin luettavaan muotoon. Tila on yleensä etukäteen määrätty ja kuvien koko ja muotokin on määrätty. Joskus ovat minullakin jutut päässeet ryöpsähtämään vähän liian pitkiksi, mutta päätoimittajan ukaasit ovat kummasti lyhentäneet juttuja. Harmi, koska jonkin laajan jutun selvittäminen on melkeinpä mahdotonta jollakin parilla tuhannella merkillä. Ei kirjoittaja oikein nauti sellaisesta pihistelystä, mutta insinöörinä jutut tehdään tietenkin speksien mukaan. Kaikkia kirjoittajia juttujen pituudet eivät näytä koskevan, joten kyllä lehdissä on hyviäkin juttuja. Kannattaa tilata Mäntsälä -lehti!

 

Siellä se "rajalla" pilkistelee toiseksi ylimmällä hyllyllä oikealla

kirjamessujen BoDin osastolla. Eipä se sieltä esille päässyt!

Paljon tehokkaampaa oli kirjan esittely pienryhmälle!

 

Helsingin kirjamessut 2012 olivat kirjani kannalta yhtä tyhjän kanssa. Menin itse paikalle torstaina aamupäivällä, jolloin osastolla oli jo odottamassa yksi henkilö, joka halusi kanssani keskustella. Olihan kirja lopulta löytynyt, mutta esittelijät eivät olleet osanneet kertoa siitä mitään. Esitin, että ollessani messuilla muilla osastoilla tai eri tapahtumia katsomassa, niin osastolta soitettaisiin tai tekstailtaisiin minulle, jos joku haluaisi minut tavata. Ei käynyt, koska heillä oli vain saksalainen GSM-liittymä, jolla soittaminen olisi tullut liian kalliíksi. Siispä anteeksipyyntöni, jos joku oli minua osastolta etsimässä, eikä minua sieltä löytänyt. Kustantaja toimi, kuten mainoksissa sanottiin, "kirjailijan teos on esillä osastolla". Tavallisen kirjoittajan ei kannata tuhlata rahojaan tai aikaansa noin massiivisiin tapahtumiin. Siellä tuikkivat vain tähdet!  

 

 

 

  

Suomussalmella

Suomussalmi on minulle merkittävin paikka, sillä olen ollut suomussalmelainen 32 vuotta, siis puolet koko elämästäni. Lähdin sieltä armeijaan 18-vuotiaana, sitten opiskelin Kajaanissa kolme vuotta ja olin toista vuotta töissä siellä, mutta koko ajan kirjani olivat Suomussalmella. Sitten opiskelin Turussa neljä vuotta. Olisin voinut muuttaa Kaarinaan, koska vaimo joutui kirjansa sinne vaihtamaan, kun oli siellä töissä. Minä pysyin kuitenkin edelleen suomussalmelaisena, olinhan minä opiskeluaikoinakin lähes puolet ajasta töissä Kainuussa. Opiskelun jälkeen olin Suomussalmella neljä vuotta opettajana, mutta 1980, siis 32 -vuotiaana jouduin vantaalaiseksi. Olisin päässyt Evoxille tehdaspäälliköksi, mutta en luottanut firmaan ja sen tulevaisuuteen, joten lähdin pääkaupunkiseudulle. Evox on pystyssä vieläkin, mutta Posti- ja Lennätinlaitos ei ole, joten taisi olla väärä valinta.

Ei siis ole mikään ihme, että elämässäni ja kirjoissanikin Suomussalmella on edelleen merkittävä osuus, vaikka vierailut paikkakunnalle ovat harvenneet. Viime viikonloppuna kuitenkin siellä olin. Matti -enoni lesken Fannin hautajaiset olivat lauantaina, joten järjestin perjantai-iltapäiväksi romaanini ennakkojulkistuksen Suomussalmen kirjakauppaan. Kauppaan oli tilattu pieni määrä kirjoja, joten sukulaiset ja tutut kävivät ostamassa ne pois, ja eiootakin kauppa joutui myymään. Olisi kansaa kyllä saanut olla enemmänkin!

Hautajaisissa oli toista sataa Fannin saattajaa. Lapsiahan heillä oli kaikkiaan 11, joista yhdeksän on vielä elossa. Lasten lapsia joku oli laskenut olevan 30 ja lastenlastenlapsia peräti 39. Muistikohan Fanni jokaisen ihan nimeltä? Minä en tuntenut kuin serkkuni!

Kiva oli käydä Suomussalmella ja nähdä sukulaisia ja tuttuja. Hautajaiset eivät tietenkään ole niitä miellyttävimipiä juhlia, mutta täytyy ajatella, että kuolema tulee meille jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Fanni sai täyttää kuitenkin 90!

rajalla -romaanin ensimmäinen arviointi

Sain ilokseni lukea illalla ensimmäisen arvion uusimmasta kirjastani. Kaksi arvostelukappaletta kirjastani olen järjestänyt eteenpäin, toinen meni Mäntsälä -lehteen Arto Jussilalle ja toinen mm. Ylä-Kainuu -lehteen kirja-arvosteluja kirjoittavalle Risto Kormilaiselle. Risto Kormilainen on lääninrovasti ja Suomussalmen kirkkoherra, mutta myös lukuisia teoksia kirjoittanut kirjailija.
Vaikka olemmekin syntyisin samasta pitäjästä, niin tapasimme ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran äitini hautajajaisissa juhannuksen alla vuonna 2008. Risto siunasi äitini haudan lepoon.
Risto Kormilainen oli ehtinyt lukea jo kirjani, ja liitän hänen näkemyksensä tarinasta kokonaisuudessaan tähän blogiini.
Ei kai tässä voi olla kuin kiitollinen!

                                                  Miehen luja kehityskertomus

Alpo Manninen: rajalla. Books on Demand GmbH. 223 s. 2012.

   Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Mäntsälässä asuva Alpo Manninen on intoutunut kovaan kirjoitusvireeseen, sillä vuodesta 2007 alkaen hän on julkaissut viisi teosta, joista kaksi omaelämäkerrallista ja kolme romaania. Viimeisimmässä rajalla-romaanissa hän kertoo Kainuusta Mäntsälään päätyvän Sakari Jäppisen elämäntarinan vauhdikkaalla ja välillä jopa dekkaristisia piirteitäkin omaavalla tavalla. Nuori mies ajautuu tilanteesta toiseen, pääsee vartijan hommiin ja ylenee pikkupomoksi. Mutta elämä ei suinkaan ole tasaisen varmaa vartijan elämää, vaan sisältää dominomaisesti kasaantuvia vaikeuksia.

    Romaanin kerroksisuus on välitilakokemuksissa, josta teos lähtee liikkeelle. Sakari tapaa ukkinsa tässä välitilassa, keskustelee  ja pohtii iäisyyskysymyksiä. Mannisella on vahvaa pelisilmää luoda arjesta kirjallisuutta, mutta samalla myös pohdiskella arvokysymyksiä erityisesti uskon näkökulmasta. Uskonnollisen maailman pohdinta epäsovinnaisella tavalla kulkee ohuena lankana itse asiassa koko teoksen. Jäppinen etsii elämälleen merkitysyhteyksiä niin uskosta kuin ihmissuhteistakin.

   Matka kotiseudulle Suomussalmelle vuosien jälkeen on samalla psykologinen ihmissuhdepalautus lapsuuteen, josta on aika lähteä kohti aikuisuutta. Ikääntyneiden vanhempien kohtaaminen palauttaa muistot mieleen ja tutuissa paikoissa kuljeskelu avaa Jäppiselle uudella tavalla oman elämän saloja. Uudelleen hän palaa juurilleen rakastettunsa, taksiyrittäjä Jutta-Piritan kanssa.

   Mannisen uusin romaani on lujasti otteessa pitävä kehityskertomus miehen elämästä, tunteista ja analyyttisen vauhdikas kuvaus elämän haavoittuvuudesta. Se mikä tänään näyttää eheältä ja vahvalta, voi hetkessä olla pirstaleina. Mannisella on sanomisen taito ja myös asiaa, joka salaviisaalla tavalla kätkeytyy elämän moninaisuuteen.

Risto Kormilainen