Ensimmäiset savut

Viime viikolla päivällä yksin ollessani päätin kokeilla, miten nuotion polttaminen majassa onnistuisi. Ja onnistuihan se, kuten kuvastakin voi päätellä. Savu tupruaa piipusta - majasta ei siis tullut mikään sisäänlämpiävä laitos. Myös Jurkka ja Sorja tulivat ihmettä todistamaan majan sisälle, vaikka portaat jyrkät ovatkin.

Maja ja terassi ovat perustetut kalliolle ja ovat vaaterissa. Kamerassa käyttämäni laajakulma tekee ilmeestä jokseenkin vinksahtaneen. Mutta kun muuten en saanut koko kokonaisuutta mahtumaan samaan kuvaan.














Majassa neliöitä on 9 ja terassin neliöt ovat parinkymmenen luokkaa. Siinä airiksillamme on tilaa temmeltää, jos muuta käyttöä emme terassille keksi.

Rakentamiset olivat terapiatöitä - edelleen!
Kun hommia suunnittelin, niin ajattelin, että teen tänä kesänä vain majan ja sitten joskus tulevaisuudessa rakentelen talon ja majan väliin terassin.

Kuitenkin työhön ryhtyessäni painoin voimieni mukaan niin pitkiä päiviä kuin suinkin jaksoin, vaikka mitään kiirettä minulla ei pitänyt olla. Maja valmistui melkoisen nopeasti, vaikka säät kyllä yrittivät parhaansa mukaan hidastaa urakkaa. Luovutin laitoksen rouvalle sisustamista varten ja sunnilleen heti aloin sunnittelemaan terassia. Homma oli haasteellinen, koska esiinkaivamani peruskallio saneli terassin rakenteen. Terassista ei tullut siro suorakulmion muotoinen rakennelma vaan aivan spesiaali kokonaisuus.















Terassin perustan muodostavat kakkoskuutoset, kyllästetyt parrut, joiden toiset päät ovat talon perustukseen isketyn parrun päälle kiinniruuvatut ja toiset päät lepäävät kallion päälle pistetyn huopakaistaleen päällä. Toki parrut on naulittu kallioon porattuihin reikiin iskettyihin 12 mm:n betonirautoihin. Siis parruissa on myös 12 mm:n poraukset ja näin betoniraudat pitävät parrut varmasti paikoillaan. Lisäksi parrut on tuettu toisiinsa myös poikittaisten parrujen avulla. Lisäksi parrut ovat sieltä täältä tuetut kallioon ylettyvillä 16 mm:n betoniraudoilla. Hitsasin betonirautojen yläpäähän reikälevyn, ja reikälevyn sitten ruuvasin tukevasti parruihin. En missään ole nähnyt moista rakennetta, mutta noin minä sen kuitenkin sitten suunnittelin ja toteutin. Säästyin monien pilareiden valamiselta! Aika näyttää, olenko tehnyt oikean ratkaisun. Tuollainen betonirauta kestää julmetut painot, kun se ei vaan pääse nurjahtamaan. Silloin kantavuus menetetään. Tässä tapauksessa maa huolehtii siitä, että nurjahdusta ei tapahdu ja kantavuus säilyy. Toki tuollaiset parrut kantavat sinänsä itsekin melkoisen kuorman, mutta terassilla on kivempi kävellä, kun rakenteet eivät liikaa jousta. Siksi päätin nuo tuet lisätä.

Mutta nyt terassikin on sitten valmis. Enää on jäljellä jonkun verran siivousta, mutta ensi viikolla on luvassa hyviä kelejä ja silloin saan jälkityötkin tehtyä. Terapiapläjäys on saatu, mutta mitä sitten? Ehkä jaksan ensi viikon vielä vain oleskella. Sitten alkaa tarinan kirjoittaminen, jolle olen varannut aikaa suunnillen vuoden.

SyysGolfTurnee 2008, 12. - 14.9.2008

Toisessa kirjassani pähkäilin, että osaltani syksyiset golffailut entisellä porukalla ovat auttamattomasti ohi. Kuitenkin Mika M teki tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Siksi olin jälleen joukon jatkona. Mitään ns. kilpailullisia tavoitteita minulla ei voinut olla, koska ennen lähtöä epäilin vahvasti pystyisinkö kiertämään kolmea kenttää perättäisinä päivinä. Moinen ei ole kuulunut harjoituksiin, sillä tyypillisesti olen käynyt kentällä kerran - joskus kaksi kertaa viikossa.

Turnee aloitettiin kotikentältäni Hirvihaarasta. Mikan ja Veijo K:n kanssa muodostimme ensimmäisen ryhmän, toisessa olivat Juhat B ja H, Kari P ja Reijo N. Lähdimme kierrokselle puoli kolmen aikoihin. Ilma oli vähän viileä, mutta onneksi sade puuttui.
Kenttämestari oli pistänyt joitakin reikiä sellaisiin paikkoihin, joissa niitä ei pitäisi olla. Ja ryhmät antoivat siitä risuja reiluin mitoin. Ei kovin hyvää mainosta kentälle! Puolen kierroksen jälkeen tauolla mainitsin asiasta henkilöstölle, mutta vastaus oli, että greenejä säästetään seuraavan päivän oman seuran kisoille. Selitys, joka tuntuu hyvin oudolta. Kaiketi kentän pitäisi olla pelikunnossa myös vieraileville pelaajille. Muuten kenttä sai ihan hyviä arvioita, kun kuitenkin pääosa väylistä on käytössä vasta ensimmäistä kesää.
Ehkä kuitenkin seuran johdon kannattaisi pitää mielessä vanha sanonta: hyvä kello kauas kuuluu, huono paljon kauemmas!

Pelillisesti ryhmät selvittivät kierroksen yllättävän hyvin. Yli kolmenkymmenen pisteen saaliit olivat monella pelaajalla - kaikesta huolimatta. Oma pelini kulki ensimmäisen puoliskon osalta erinomaisesti, sillä 19 pinnaa oli plakkarissa ja sisääntulon kaksi ensimmäistä väylääkin sujui vielä hyvin, mutta väylästä 12 alkaen peli oli yhtä selviytymistaistelua. Energiat olivat aivan lopussa ja peli takkusi. Kuitenkin 32 pistettä sain kasaan ja lisäksi kohdalleni napsahti pisin drive voitto. Toki muut vetivät pitemmälle, mutta minun avaukseni sattui kentälle. Veijo ja Reijo keräsivät muut erikoisvoitot, Veijo suurimmasta pistesaaliista ja Reijo pääsi lähimmäs lippua.

Kierroksen jälkeen ajelimme Kouvolaan Seurahuoneelle, siistiydyttiin, painuttiin syömään ja jälkipeleille. Yksi kolmasosa urakasta oli ohi!

Lauantaina pelimme olivat Koski Golfin kentällä. Aapo L pelsi joukossa vain tämän päivän kierroksen. Sielläkin ensimmäinen puolisko ja jopa muutamat toisen puoliskon väylistä menivät ihan kivasti, mutta sitten tuli taas noutaja. Taas energiat loppuivat tyystin! Saaliiksi sain 25 pistettä.
Koski Golfin kenttä ei ole kyllä suosikkini. Kenttä on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta avoimella paikalla, kukkulat on tekemällä tehty keinotekoisesti ja greenit ovat sellaisia sianselkiä, että tällainen tavisgolffaaja ei niillä pysy juuri lainkaan. Myös reikien asettelu oli joillakin väylillä edellisen päivän kaltainen. Kenttään on tehty vaikeutta pituudella ja se tällaiselle vanhalle ukolle on myrkkyä. Olihan siellä yksi maisemallisesti hieno siirtymä kosken rannalla, mutta silloin energiat olivat jo niin lopussa, että en juurikaan pystynyt maisemista nauttimaan. Kenttä sai muilta turneeseen osallistujilta hyvät arviot, mutta onneksi vapaassa maassa voi olla täysin muutakin mieltä kuin enemmistö. En kyllä mene kyseiselle kentälle vapaaehtoisesti pelaamaan tulevaisuudessakaan!
Juha H otti pisteet kotiin, Reijo pääsi avauksessa pisimmälle ja lähimmäs lippua taisi päästä Mika.

Kierroksen jälkeen ajelimme Kotkaan Seurahuoneelle, siistiydyimme ja keräännyimme jälkipeleihin alakerran kuppilaan. Illan mittaan nälkä alkoi vaivaamaan ja aloimme etsiä sopivaa ruokapaikkaa. Yritimme ensin italialaiseen kuppilaan, mutta sattuivat olemaan lomalla, joten päädyimme aasialaiseen ravintolaan. Ruokailimme oikein pitkän kaavan mukaan, kun nyt ei ollut mitään kiirettä. Kylläisiksi tulimme!

Sunnuntaina kierroksemme oli Kymi Golfin kentällä. Olemme joskus näiden kierrosten alkuaikoina kerran kiertäneet kentän, mutta aivan hataria muistikuvia oli joistakin väylistä. Kuitenkin kenttä oli enemmän Hirvihaaran tyyppinen kuin Koski Golfin. Väylät olivat suhteellisen kapeita, vettä oli mukavasti ympärillä ja greenit oli vuorattu hyvin punkkereilla. Greenit olivat myös pikkuisen sianselkämaiset - siis ei hääppöiset tällaisen vajaataitoisen kannalta. Aamulla olin varautunut energia-asiaan. Mukana oli runsaasti urheilujuomaa ja suklaapatukoita. Eivätkä nyt energiat loppuneetkaan. Peli vain takkuili, ja tulokseksi tuli 26 pinnaa.
Kierros pelattiin niin, että me luuserit eli Mika, Reijo, Kari ja meikäläinen pelasimme ensimmäisessä lähdössä ja sitten perässä tulivat turnauksen voitosta kammoittelevat Veijo ja molemmat Juhat.
Juha H oli kierroksen kingi, hän keräsi kolmelta kierrokselta suurimman pistesaaliin, ja lisäksi hän vei sunnuntain kierroksen lähimmäs lippua voiton. Minulle tuli pisin drive voitto, koska taaskaan kukaan muu ei osunut väylälle!

Tarjosimme Juha H:lle voittosapuskat kentän ravintolassa, pelasimme jälkipelit lyhyemmän kaavan mukaan ja lähdimme kotimatkalle. Näin kierros oli tältä vuodelta saatu päätökseen. Ken elää, se näkee, mitä tapahtuu ensi vuonna!

Kiitoksia Veijolle hyvistä järjestelyistä ja Mikalle tarjouksesta, josta en voinut kieltäytyä!
Hyvät jatkot jokaiselle kierrokseen osallistuneelle!

kotitalousvähennyksiä ja vähän omaakin tekemistä

Eerola-Yhtiöt vierailevat nykyään tontillamme vähän väliä. Pari viikkoa sitten he kävivät tekemässä panospuhdistamoomme vuosihuollon ja tänään he puhdistivat porakaivomme. Puhdistamon huolto tapahtuu kerran vuodessa, ja huollolla taataan, että jätevesistämme tulee jälleen luontoon kelpaavaa tuotetta - siis puhdasta vettä. Tähän asti puhdistamo on toiminut todella hyvin, ei ole ollut mitään ongelmiakaan, kuten joillakin muilla laitoksilla on kuulemma ollut. Onneksi valitsin aikoinaan Upon tuotteen!

Mutta porakaivon kanssa on ollut ongelmaa melkein koko ajan. Vesi oli ihan hyvää ensimmäiset kolme vuotta, mutta sitten veteen alkoi tulla mukaan yhä enenevässä määrin maan hajua ja myös makua. Mutta paineastia oli susi jo syntyessään! Vastapaine pysyi laitoksessa vain muutaman viikon. Pikakonstilla eli polkupyörän pumpulla painetta sai lisättyä, mutta lopulta astian vesitila tuli niin pieneksi, että pumppu kävi lähes koko ajan vettä laskettaessa. Vähän väliä oli astia poistettava verkosta ja valuteltava tyhjäksi ja pistettävä uudet paineet. Alkoi ottaa vähitellen päähän!

Tänä kesänä sitten tuli mitta täyteen, ja otin yhteyttä Eerolan firmaan. Kuukausi sitten sieltä tuli kaveri tarkastamaan systeemimme, ja tänään sitten jyristelivät pojat pistämään kaivoa kuntoon. Tarkastaja oli varoitellut, että joskus pumppua ei saada ylös maan alta lähes sadan metrin syvyydestä, kun liete tai porausjätteet tilkitsevät sen reikään. Silloin ei auta muuta kuin porata uusi reikä ja hankkia kaikki laitteet uushankintana - siis noin 5 kiloeuron menekki olisi siinä tapauksessa tiedossa.
No nyt putki nousi hyvin pois, ja pojat pääsivät putsaamaan reiän. Putsaaminen tapahtui laskemalla putki reiän pohjaan ja pistämällä sitten putkeen painetta. Näin liete nousi vähitellen ylös, ja ehkäpä tunnin jälkeen reikä oli niin puhdas, että päästiin laskemaan pumppu jälleen maan uumeniin.

Myös paineastia uusittiin, joten nyt toivottavasti värkit toimivat seuraavat kymmenen vuotta. Porakaivon huoltovälit ovat normaalisti viiden ja kymmenen vuoden välillä, joten nyt meidän kaivoon huolto tuli pahasti etuajassa. Kotitalousvähennykseen työstä saadaan pistää ehdolle pikkuisen yli kiloeuron verran. Kallista lystiä on vesien kanssa läträäminen, mutta kun se melkoisen välttämätön aine. On vaan kestettävä!

Olen kesän mittaan rakennellut terapiatyönä grillikodan ja nyt eilen sain valmiiksi terassin, joka yhdistää talon ja rakentamani grillikodan. Ja aina menee joku kone rikki, kun jotakin teen!
Nyt viimeisiä lautoja sahatessani Kraftin liukusaha sanoi työsopimuksensa irti. Ja kotaankin olisi pitänyt sahata vielä muutamat listat. Nyt budjetti ei kestä sahan uusimista, joten listat ja ikkunoiden ritilät saavat odottaa aikaa parempaa. Aika hyvin pystyin kädettömänäkin saamaan jotakin aikaan, kun oli koneita apuna!
Kätenihän meni rikki pistäessäni toista kirjaani painokuntoon. Moottoripyörällä olen voinut ajella vain pieniä matkoja ja golfinkin kanssa on ollut opettelemista. Saa nähdä, miten uuden kirjan kirjoitustyö menee! Lokakuussa urakka pitäisi aloittaa ja ensi syksyn kirjamessuilla pitäisi olla sitten romaani esittelyssä. Saa nähdä, kuinka äijän käy!

Tekniikan Maailman satunnainen tarkkailija

Olen lukenut Tekniikan Maailmaa vuodesta 1964 ja jokainen numero on jopa taltioitu. Pääasiassa lehdessä kiinnostavat autojutut, ja autolehtenähän verottajakin kyseistä aviisia pitää, sillä tietoliikenneinsinöörille ei lehdestä tule ammattikirjallisuusvähennystä. No joka tapauksessa lehti kolahtaa edelleen laatikkoon noin 20 kertaa vuodessa.

Lueskelin viimeisintä numeroa 15/08 ja aivan lopussa on satunnaisen tarkkailijan teksti. Ja teksti kolahti - oli nimittäin juuri sellaista, jota olen itsekin tänne sivuilleni joskus kirjoitellut:

Ensimmäisenä tarkkailija tarttuu lentohintoihin. Hän oli pistäytynyt Lontoossa ja paluumatkan hän oli tehnyt kahdella taksilla ja Finnairin lennolla. Koko matkan hinta Lontoon keskustasta Helsingin keskustaan oli maksanut 242 euroa, josta takseihin oli uponnut 111 euroa. Tarkkailijaa jäi mietityttämään, onko lentäminen sairaan halpaa vai taksiliikenne järjettömän kallista!
Minäkin mietin aikoinaan, miksi ulkomaan lennot ovat halpoja, mutta kotimaan lennot eivät!

Toinen tarkkailijan huomio oli se, miten lehdistö saa tietonsa poliisien vasta tutkinnan alla olevista jutuista. Esimerkkinä hän käytti Harri Ollin tapauksen uutisointia. Miten lehdistöllä oli jopa tarkat promilleluvut tiedossa, vaikka mies oli juuri ollut poliisin maijan takapenkillä. Siis aineisto ei missään nimessä ollut silloin vielä julkista.
Samaa minäkin ihmettelin ja ihmettelen vieläkin. Aiheesta on myös ensimmäisessä kirjassani "kairoilta kahleisiin" karsea esimerkki. Kyllä poliisiministerin ja tuomioministerin olisi tehtävä jotakin! Itse en kyllä luota maamme viranomaisiin enää pätkääkään, vaikka kaiken maailman tutkimuksissa ne saavatkin mairittelevia arvioita. Toivottavasti pysyn poissa niiden jaloista!

Kolmantena jutussa oli mieliaiheeni, kaaharit. Tarkkailija oli kiinnittänyt huomiota erään Audin käyttäytymiseen liikenteessä. Meno oli ollut kovin epävarmaa, mutta reilusti muuta liikennettä vauhdikkaampaa. Audi oli singahdellut kaistalta toiselle käyttäen muita liikkujia pujottelukeppeinään. Liikennevaloissa oli paljastunut, että nuori poika oli ilmeisesti isänsä/äitinsä autolla liikkeellä.
Minunkin huolenaiheena on ollut ja on edelleenkin, että nykyihmiset eivät opi käsittelmään autoa kunnolla. Siihen ei riitä ajokortin eri vaiheessa tapahtuvat liukastelut, vaan vaatii paljon, paljon enemmän harjoittelua (ei missään nimessä liikenteen seassa) ja oikeaa asennetta. Valitettavasti mainosmiehet ovat lisäksi saaneet joidenkin autojen käyttäjät käyttäytymään vastuuttomasti. Näin olen juuri ollut havaitsevinani Audilla matkaa tekevien keskuudessa. Heillä tuntuu olevan kadonnut muiden tielläliikkujien kunnioitus! Miksiköhän?

Tarkkailija referoi pääministerin puhetta Vaasan asuntomessujen yhteydessä olleessa enrgiatehokkuusseminaarissa. Siellä pääministeri oli tuonut esille, että ladattavat sähköautot pitäsi saada laajaan käyttöön mahdollisimman pian. Tarkkailija on skeptinen asian suhteen ja niin olen minäkin.
Sähköauto on ollut olemassa jo iät ajat, mutta eipä sen vaan ole sallittu kehittyä matti meikäläisen ajoneuvoksi. Autoteollisuuden olisi otettava asia tosissaan, jos kyseisten ajoneuvojen halutaan lisääntyvän. Mutta eihän sillä ole mitään kiirettä! Öljyä riittää vielä ja öljyteollisuus kaivelee lisää esiintymiä koko ajan. Toki esiintymät ovat hankalimmissa paikoissa, mutta ihmiset maksavat bensasta ja naftasta mitä pyydetään ja autojen kauppa käy. Vasta, kun emme osta nykyautoja, emmekä käytä siten öljytuotteitakaan nykymallin mukaisesti, autoteollisuuden on alettava kehittää sähköautoa tai ensimmäiseksi lähinnä akkuteknologiaa. Matkaviestimissä nähtiin aikoinaan, että akkuteknologiaa pystyttiin varsin nopeasti ajanmukaistamaan. Nyt muutaman kymmenen gramman akku pystyy takaamaan puhelimelle viikonkin valmiusajan ja kohtuullisen määrän käyttöä.
En epäile ollenkaan, etteivätkö insinöörit pystyisi kehittämään sähköautoihin nykyistä paremmin sopivia akkuja, jos vain suurvallat ja öljyteollisuus sen sallisivat! Sinänsä sähköauton teknologia olisi jo nyt milteinpä olemassa aivan jokapäiväiseen käyttöön. Mutta tekniikkaakin kehitettäisiin vielä enemmän energiaa säästävämmäksi ja jarruenergiat talteenottavammaksi.
Mutta onhan niitä muitakin mielenkiintoisia teknologioita!

Viimeiseksi tarkkailija on huomannut, että tiehallinnon mittausten mukaan pääteiden liikenne on kasvanut alkuvuonna lähes kahdella prosentilla!
Eikö olekin ihmeellistä! Ihmiset purnaavat, että polttoaine on kallista, mutta kuitenkin ajavat entistä enemmän. Liekö syynä se, että dieselautojen myynti on lisääntynyt valtion veropäätösten jälkeen. Ja nyt sitten posotellaan ns. vähemmän saastuttavalla ajoneuvolla entistä enemmän. Siis varsinainen ekoteko!

"maailman nopein kansa"

Lopultakin Kovalaisen Heikille onni näytti sen paremman puolensa.
Olen tässä jo alkanut aprikoimaan, että miksikähän Heikin vauhti ajoittain on aivan hakusessa, vaikka mies on mielestäni F1 -sirkuksen nopeimpia. Tiimikaverin vauhti vain kasvaa... . Kaikkea sontaa itsekin kokeneena tulin siihen ajatukseen, että jospa joku brittien arvostusta keinolla millä hyvänsä kohottava voima käy ohimennen ruuvaamassa Heikin auton säädöt poskelleen. Hommahan on asiantuntijalle mitä helpoin tehtävä. Mutta eipähän tuo ole minun murheeni, vaikka suomalaisia kannustankin ja toivon heidän/meidän voittavan. Saapihan sitä kuitenkin mietiskellä!

Mutta miten joku voi ylipäänsä päästä noihin kuvioihin Suomussalmen kaltaisesta paikasta?
Minulle, joka olen itsekin suomussalmelainen, ei asia ole aivan ihmeellinen. Paikkakunnaltahan on aina löytynyt kansallisen tason ajajia ralliin, rallicrossiin tai jokkikseen. Rata-autoilu on kyllä ennen Heikkiä ollut paitsiossa, koska lähimmät suorituspaikat ovat satojen kilometrien päässä. Enpä tunne muita ratakuskeja kuin Heikin ja hänen isänsä Sepon, joka ajelee nykyään rataa Legendsillä. Toki Seponkin historiasta löytyvät jokkis ja ralli, jotka sitten vähitellen jäivät Heikin menestyksen ja lisäsatsauksien vuoksi taka-alalle.

Tämän hetken ralliässä Suomussalmella on ilman muuta Hyttisen Kaitsu. Hän pistää monesti päihin 2-vetoisella ajokillaan joka kulmasta raapivia. Ja sehän on tietenkin mannaa, vaikka kyllä Kaitsukin haluaisi joskus vielä päästä 4-vetoisen rattiin. Mutta se valuutan kerääminen pieneltä paikkakunnalta ei olekaan niin helppoa! Aiemmin Kaitsukin oli kovan luokan jokkistaituri ihan valtakunnan tasolla. Lisäksi Pyykkösen veljekset olivat säännöllisesti voittajaluokkaa kuin myös Kovalaisen Seppo. Ja myös Seppäsen etuvetoajelut olivat jokkiksessa näyttävää katsottavaa. Olihan siellä myös SM-tason kuskeja muitakin. Ainakin Helttusen Pekka ajeli jo 1980-luvulla erilaisilla Fiateilla, siis oli edellä aikaansa. Myös Mikkosen veljekset ovat jääneet mieleen kuin myös Partanen erittäin agressivisella ajotyylillä.

Aiemmilta ajoilta rallissa esiintyi Hyttisen Kaitsun tapaan suvereenisti mm. F-Cupissa Seppäsen Raimo, mutta hänenkin ajonsa jäivät vähitellen, kun olisi pitänyt tehdä valtavia satsauksia kalustoon yhä korkeammalle tasolle päästäkseen. Rallicrossia ajeli Suomussalmelta Hankoon muuttanut Aulis Kela SM-sarjassa ja sitten myöhemmin rallisprinttiä, kun poikansa Sami alkoi kilpailla kyseisessä lajissa. Ja 1960 ja 1970-luvulla olivat ainakin Helge Riihiluoma, Asko Toivanen, Kalevi Räisänen ja lauma muitakin ralleissa ja etenkin jääratakisoissa hyvällä menestyksellä kilpailleita. Ja myös minä ajelin ensin jokkista ja sittemmin rallisprinttiä.
Ja varmasti pitäjässä oli lukuisasti taitureita, jotka eivät edes yrittäneet kilpailla. Siis onko niin, että ainakin prosentuaalisesti Suomussalmelta löytyy enemmän rattitaitureita kuin muualta Suomesta? Heikki on siis kyseisen pitäjän jäävuoren huippu.

Miksi sitten on noin? Asiaan ei varmaankaan ole yhtä ainoaa selitystä, mutta ainakin omalta kohdaltani jokainen ajokerta oli uusi oppitunti. En yksinkertaisesti ollut tyyväinen siihen, että olisin vaan ajanut paikasta toiseen. Auton pyörittelyn ahtaissa pihoissa opettelin jo ennen kortin saamista, mutta varsinainen harjoitus alkoi kortin saamisen jälkeen. Ensimmäisen vuoden ajoin todella varovasti, opettelin auton hallintalaitteiden hienovaraisen käsittelyn siten, että aloin olla tilanteeseen tyytyväinen. En yksinkertaisesti sietänyt esimerkiksi nykivää vaihteen vaihtamista, enkä siedä sitä vieläkään. Näitä harjoittelin joka ainoalla ajokerralla. Armeijan jälkeen alkoi tulla kuvaan myös vauhtia. Silloinhan olivat vapaat nopeudet, joten ihan laillisissa puuhissa olin, vaikka aloin käyttää käytössäni olleiden autojen kulkuvarat lähes tulkoon kokonaan. Ja talvisin jäärata oli aina kuvioissa, jos sellaisia vain suinkin oloseuduillani oli. Ja onneksi niitä silloin vielä oli! Tulihan siinä tietenkin harjoiteltua sellaisiakin juttuja, jotka eivät sopineet liikenteeseen. Ainakin auton kääntely käsijarrulla ja muillakin tavoin sekä vasemman jalan jarrutukset tuli harjoiteltua jääradalla. Valitettavasti kässärin käyttöä tuli joskus harrastettua paikoissa, joissa sitä ei välttämättä olisi tarvinnut esitellä.

Siis uskon, että Suomussalmella opeteltiin ajamaan autoa laajemmalti kuin muualla. Ainakin minun tuttuni tekivät niin, eikä heitä kyllä ruumishuoneilta tarvinnut etsiä kolareiden jäljiltä kuten silloin niin valitettavan usein tapahtui. Silloinhan kuoli joka vuosi yli tuhat henkilöä liikenneonnettomuuksissa. En nyt muista yhtäkään tapausta, joissa joku tuttuni olisi joutunut auto-onnettomuuteen! Ja kuitenkin ajettiin paljon kovempaa kuin nykyisin!

Ehkä kirjoitukseni karkasi hieman väärille urille, mutta minusta on hyvä, että Suomussalmi ottaa Heikin tiimoilta kaiken ilon irti. Tulevana viikonloppuna on Ämmänsaaren keskusta valjastettu Heikin nimeä kantavalle masiiviselle tapahtumalle. Ovathan ne (Heikki ja Suomussalmi) sen ansainneet!

Nyt se on sitten lopultakin tehty...

Mini on kököttänyt tallissa pukkien päällä syksystä lähtien. Huomasin viime kesänä, että vetoakselien stefoista tursusi öljyä maailmalle, ja sehän on paha juttu. Ei maailmalle passaa kallista öljyä levitellä, ja toistaalta myöskään luonto ei liiallisesta öljyämisestä tykkää. Toki ei niistä stefoista nyt niin tursuamalla tullut, mutta vähän kuitenkin. Moottoria rempatessa pistin kaikki muut osat uusiksi, mutta nuo stefat jäivät vaihtamatta, kun näyttivät niin hyviltä.

Himoksen matka viime viikoloppuna sitten sai vauhtia myös itseeni. Huomasin olevani maanantai-iltana Minin alla ja kuskin puoleisen stefan sainkin vaihdettua. Joka on Minin alla aikaa viettänyt, tietää, että paikat ovat ahtaat. Stefaa vaihdettaessa on pyörän ripustukset purettava, mutta se on pieni juttu, kun kaikki pultit ja mutterit ovat uusia. Kaikkein pahinta oli, että käteni ei oikein kestä tuonlaista akrobatiaa. Vähän väliä sain ähkiä tuskasta, kun käteen koski.

Tiistaina kävimme Juha S:n kanssa pelaamassa kierroksen golfia Hirvihaaran kentällä, joten Minin kimppuun en ehtinyt. Mutta keskiviikkona hoidin sitten toisen puolen stefan vaihdon. Vaihdoin siinä samalla myös öljunsuotimen ja valuttelin uudet öljyt koneeseen. Sitten vain kone käymään ja tutkimaan, pitääkö kone nesteet sisällään. Koneen käydessä tutkin konepellin alustan tapahtumia, ja oli melkoisen lähellä suurempikin remontti. Nimittäin toiseen kaasuttimeen johtava bensaputki vuoti kuin seula suoraan pakosarjan päälle. Onneksi pakosarja oli kylmä, eikä kipinääkään ollut koneen ulkopuolella, joten palolta selvisin. Kävin kaikki bensaputken liitokset läpi ja olihan siellä kiristyksen tarvetta.

Nopeusmittarikaan ei ole aiemmin toiminut, mutta nyt pistin senkin toimimaan. Minitronilta sain aikoinaan uuden vaijerin, jossa on normaali nelikulmainen pää mittarin puolella. Mutta mittarissa onkin kuusikulmainen kolo ja se on vielä niin suuri, että neliöpää pyörii siellä valtoimenaan, jolloin mittariin ei saada näyttöä. Vaijereita ei kuulemma valmisteta muunlaisilla päillä, joten jouduin pistämään mittarin kuusiokoloon kemiallista metallia täyteen ja tökkäsin vaijerin mittariin. Ja niinhän mittari alkoikin toimia, kun metalli oli kovettunut. Pienellä vaivalla tuli homma korjattua, mutta kun en ole sitäkään saanut aiemmin aikaiseksi.
Olen tässä nyt mietiskelemässä, pitäisikö Mini katsastaa ja ottaa siksi ajaksi liikenteeseen. Mutta se on pääasiassa valuuttakysymys, joten katsotaan, mihin tulokseen tulen.

Tänään tulivat sitten "paviljongin" puuosat. Siinä oli 900 kg tavaraa lastattuna tavara-alustalle. Siis kuorma oli kapea, mutta korkea, joten se laskettiin autotallin edessä olevalle betonille. Siinä olen sitten kasaa purkanut ja todennut, että melkoinen palapeli on kyseessä. Toivottavasti nyt malttaa olla satelematta, jotta saan kappaleet yhteen ja katon alle suojaan.

Folkkarifanien mukana Himoksella

Rakennusprojektiani ennen hankin tyhjien päivieni ratoksi kuplan 1303S -mallin. Kirjassani "kahleet murtuvat" olen käyttänyt hieman sivuja kertoakseni tuon kuplan tarinan. Rakensin autoon kunnon moottorin ja korjailin pienet viat. Ajelin sillä yhtenä kesänä jonkun verran, mutta lopulta entinen työtoverini Juha osti sen pois osien hinnalla. Juha on ehostanut alustaa paremmin vastaamaan lisääntyneitä tehoja ja muutenkin hieman fiksaillut laitosta. Hän on käynyt myös joka vuosi Suomen folkkaristien kokoontumisissa Keski-Suomessa ja on houkutellut minuakin mukaan. Nyt sitten vaimon pienen painostuksen seurauksena lähdin mukaan.

Juha tuli hakemaan minut perjantaina. Aiemmin olin ajatellut pöräyttää Himokselle Kustilla, mutta särin selkääni "paviljongin" pohjan teossa ja niin sitten sullouduin kuplaan. Siellä oli tavaraa joka paikka täynnä. Lisäksi mukana oli Juhan melkein 16 v. poika Panu ja Nakke -koira. Kuitenkin mahduttiin jotenkin ja perille päästiin. Hyvin moottori pörisi!

Perillä syötiin grillattua lohta lisukkeineen ja lopuksi keitin synttärikakkukahvit koko mökillä silloin olleelle porukalle ja kilistelimme pikarilliset kuohujuomaa. Näin oli tapahtuma joukoltamme avattu.

Autoja oli yllättävän paljon paikalla. Tietenkin erilaiset kuplat olivat enemmistönä, mutta olihan siellä toki muutakin folkkariperusteista kalustoa. Jopa yksi 911 Porsche oli paikalla. Itse kyllä tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi, koska viimeiset kokemukseni kansanautosta ovat nimenomaan nyt Juhan käytössä olevasta kuplasta. Muutenkin tuollaiset suuret kansanjuhlat eivät ole oikein mieleeni. Paljon mieluimmin oleskelen jossakin pikkuporukassa tai jopa yksikseni. Itsellänihän on harrasteautona vuoden 1972 mallin Mini Clubman 1275, josta on myös juttua uudessa kirjassani. Tänä kesänä Mini on ollut pukkien päällä, koska olen katsonut, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on muitakin rahanreikiä kuin ylimääräinen auto. Siksipä olen käyttänyt Kustia auton korvikkeena liikkuessani vaikkapa kauppareissuille tai golfkentälle.

Olihan siellä muutama hatunnoston arvoinen luomus. Yksi sellainen oli V6 -koneella varustettu ja turboilla ehostettu kupla. Varmasti kauppareissut sujuvat miellyttävästi. Meno ei jää ainakaan tehon puutteesta kiinni! Näyttää siltä, että folkkariharrastajien keskuuteen on pesiytynyt ns. rottalook. Siis auton on oltava mahdollisimman rujon näköinen. Itse en tuosta suuntauksesta kyllä tykkää lainkaan, vaikka joitakin kuvia noista laitoksista otinkin. Minun makuuni ovat mahdollisimman alkuperäisen näköiset kuplat, joissa sitten peltien alla voi olla vaikka mitä herkkuja. Tietenkin folkkariteknologiaan perustuvat urheiluautot ovat myös mieleeni!

Tilaisuus meni muuten aivan ajatusteni mukaan. Kansalle kalja maistui ja minullekin tuli kiintiö pitkäksi aikaa täyteen. Muutaman kaljan nautiskelin molempina iltoina ja pikarilliset viiniä ruokailujen yhteydessä. Tuokaan ei siis ole minun makuuni! Taidan olla kyllä aika erikoinen persoona!