kaveri poistui!

Kuvassa Jurkka pitkässä turkissa. Se esiintyi edukseen
lukuisissa näyttelyissä olihan se kansainvälinen muotovalio,
ja siksi Jurkalle syntyi lukuisia pentueita. Nyt Jurkka on
muisto vain!

Tänä aamuna kymmenen tienoilla havahduin takaterassilta kuuluvaan mekkalaan. Menin tietenkin kurkkimaan ja näin, että Jurkka pyöri hullun lailla ympyrää katse suunnattuna ylös terassin kattoon. Jonkun ajan pyörittyään se heittäytyi kyljelleen vispaten mielettömästi tassujaan, ja suusta alkoi valua valkoista vaahtoa. Siis epileptinen kohtaus - arvelin!

Saimme lääkärille ajan illaksi, mutta kasvattajamme hoiti niin, että pääsin vastaanotolle jo parin tunnin päästä ensimmäisestä kohtauksesta. Ollessani lähdössä Jurkka sai toisen kohtauksen tuulikaapissa, joten jouduin kantamaan koiran autoon, kun kohtaus hellitti. Mutta kaksi kohtausta Jurkka sai kestää ennen pääsyämme lääkäriin.

Verikokeissa ei ilmennyt mitään hirveän erikoista, mutta rauhoittavilla ja epilepsialääkkeellä Jurkka sai levätä lääkäriaseman matolla ainakin tunnin verran. Kun se alkoi konkoilla ylös, niin saimme luvan lähteä kotiin. Autossa Jurkka veteli hirsiä ja ajattelin, että pahin on voitettu. Kotona nostin kaverini alas autosta ja yritin viedä sitä puskaan kevennykselle, mutta se saikin uuden kohtauksen hiekkatiellä. Siitäkin vielä selvittiin, mutta aloin tutkia Jurkan käytöstä tarkemmin ja totesin, että koira on täysin sokea. Se poukkoili sisällä esineisiin ja oven pieliin ja oli todella kärsivän näköinen. Ja vielä aamulla se oli ollut aivan normaalissa kunnossa! Tai siis sellaisessa kunnossa, missä vähän yli kymmenvuotias airis voi olla.

Vaimo ja kasvattaja tekivät pikapäätöksen, että Jurkan kärsimykset poistetaan ja noin kello 18 sen ei enää tarvitse kärsiä. Minä olen sen verran pehmo, että en voinut lähteä Jurkankaan viimeiselle retkelle kuin en muidenkaan koiriemme viimeisille matkoille. Tuntuu sen verran pahalta!

"takapotku", kipunointia

Painoin juuri äsken retukkaa, jolla sysäsin otsikossa mainitun romaanin aineiston kustantajalle.
Viimeistely sattui kyllä ihan väärään aikaan. Kun ulkona oli yli kolmekymmentä astetta lämpöä, niin ei ollut herkkua istua koneen ääressä ja viilata pilkkuja.
Mutta nyt se on tehty, eikä seuraavasta ole mitään tietoa. Pää on jokseenkin tyhjä!

Ensimmäisessä romaanissani "reppana" kerroin Hakulisen Arton vaiheista ja jo kirjaa kirjoittaessani ajattelin, että saman hepun toimista voisin kirjoitella seuraavassakin romaanissa, jos tulisi sellaista palautetta, että jatkon tekeminen olisi järkevää. No sellaista palautetta sain, että paketti on kasassa.
Nyt pyrin hoitamaan lopun sellaiseen malliin, että jatko-osaa ei ole edes kovin helppoa rakentaa. Siispä Arto saa olla rauhassa!

Viime aikoina on meilläkin ollut kovia ukkosmyrskyjä. Olemme kuvitelleet, että eihän meillä Suomessa sellaisia esiinny, vaikka Ruotsissa oli joku vuosi valtavat metsätuhot. Mutta Mäntsälä on ollut sunnuntaihin asti paikka, jonne salamointi ja tuhot eivät osanneet. Me jopa toivoimme, että kävisi nyt edes joku kuuron reuna, että saisimme kosteutta, mutta ei sadetta näkynyt. Sunnuntai sitten muutti tilanteen, sähköt olivat poikki tuntitolkulla ja vettäkin tuli ihan mukavasti. Saimme vielä eilen ja tänäänkin sadetta, joten ehkäpä luonto sai nyt edes vähän elvytystä.

Ylä-Kainuu -lehdestä luin, että Suomussalmella oli Veera myskänyt oikein kunnolla. Myrsky oli kulkenut Lapintien seutuja ja kaatanut siellä satoja runkoja.
Saapa nähdä, miten on mökkimme käynyt, kun sekin on sillä seudulla.
Mökin tontilla on julmettuja mäntyjä ja jos ne ovat päättäneet maastoutua, niin siinä meillä onkin tekemistä. Ja jos tuollaiset männyt kaatuvat mökin päälle, niin ainakin kattorakenteet ovat entiset. No pian asia selviää, kun joskus ensi viikolla sinne kurvailemme.

On muuten ollut melkoista energian haaskausta, jos lasketaan yhteen jokaisen viime aikaisen salaman kautta hukkaan purkautunut varaus.
Iät ajat ihmiset ovat yritelleet valjastaa tuota ilmaista energiaa, mutta tulokset ovat kaiketi olleet melko heikkoja, kun asiasta ei enää edes puhuta. Minusta olisi hyvä, että joku viisas insinööri paneutuisi asiaan, tiedä vaikka sieltä löytyisi ratkaisuja sähkön tuottoon!

pikkuisen golfista!

Pelasin lauantaina golfkisan Hirvihaarassa. Osallistun kilpailuihin muutaman kerran kesässä siksi, että kisoissa tasoituskortti syntyy automaattisesti. Harjoituskierroksilla ei sitten tarvitse huolehtia tarkasta merkkailusta tai muustakaan - voin jopa pelailla harjoitusmielessä kahdella pallollakin.

Startti oli kymmenen aikoihin, jolloin lämpötila oli jo todella korkea. Valuin hikeä jo ennen starttia, mutta juomaa oli kuitenkin nautittava koko ajan lisää, jotta ei tulisi nestehukkaa.
Kavereiksi minun lähtööni tuli noin kympin tasoituksilla olevat kaverit - siis olivat melkoisesti parempia kuin minä. Minun tasoitukseni kisaan lähdettäessä oli 15,8.
Ensimmäisen väylän pelasimme kukin kentän pariin eli siis lähtö oli oivallinen. Kakkosella kaverini pelasivat jälleen parit, mutta minulle tuli bogey, joka on minulle ihan kelpo tulos, kun kakkoslyöntini oli sellainen muutaman kymmenen metrin söpsö.
Kolmosella alkoivat ongelmani. Avasin väylän vasempaan reunaan kanervikkoon, josta huitaisin pahasti oikealle greenin tasalle kuusikkoon. Tulokseksi hämmensin seiskan, kun nelonen oli ajatuksena, siis kolme yli parin. Kaverini jatkoivat hyviä esityksiä.
Nelosella löin palloa ihan liian hyvin. En koskaan ennen ole kyseisellä väylällä lennättänyt palloani outtiin, siis pois pelialueelta. Nyt pallo lensi ihan mielettömästi ja iskin perään vielä toisenkin metsään. Vasta kolmannella pallolla jäin pelialueelle. Siis näpersin itselleni tulokseksi ysin - viisi yli parin. Peli oli käytännössä jo silloin menetetty, mutta eihän golfissa voi keskeyttää, vaikka kuinka kuritettaisiin. Pelasin kaksi birdietä ja joitakin paria, ja lopputulokseni oli 99 bruttolyöntiä. Kun tasoitukseni huomioitiin, niin pelitulokseni oli 82 (kymmenen yli parin), jolla saavutin peräpään sijoituksen. Kaverini pelasivat 72 ja 73 eli suunnilleen omiin tasoituksiinsa, mutta eivät tuloksillaan kuitenkaan hekään hätyytelleet kärkisijoja, kun voittaja repäisi tuloksekseen 66. Toki voittajalla on sitten seuraavassa kisassa enemmän työtä päästäkseen samoihin nettotuloksiin, kun tasoituskorttiin tuli melkoisesti muutosta alaspäin. Minun tasoitukseni on sitten tätä kirjoittaessani 15,9, kun en pystynyt pelaamaan paremmin.

Katsoin tämän kesän pelihistoriaani ja yhtä huonot tulokset olen pelannut 12.4. ja 19.5. Kertaakaan tänä kesänä en ole pelannut huonommin!
Analysoin peliäni ja tulin siihen tulokseen, että ylenmääräinen helle teki yksinkertaisesti tepposet. Harjoituskierrokseni olen pelannut helteiden aikana aina aikaisin aamulla, jolloin vasta viimeisille väylille on tullut enemmän lämpöä. Viileällä kelillä pallo ei lennä niin hyvin ja aivotkin pelaavat paljon paremmin. Nyt löin palloa liian hyvin, enkä osannut sopeuttaa muutoksia peliini. Onneksi leipäni ei ole kiinni golfista, koska en osaa pelata liian kuumalla kuin en myöskään sateella.
Olen monta kertaa todennut, että golf tekee nöyräksi. On se vaan niin haastava laji!
Legenda kertoo, että itse piru olisi lajin keksinyt.

jo on aikoihin eletty!

On aivan kummallinen olo, kun ilmat alkavat olla sellaisia kuin yli puoli vuosisataa sitten Suomussalmen Näljängässä. Silloin ei ollut lämpöpumppuja viilennystä järjestämään, ei ollut kivennäisvesiä tai energiajuomia. Janoon juotiin kaivovettä, kotikaljaa tai kurria. Nyt ovat lähes kaikki avut käytettävissä, mutta sittenkään en tahdo jaksaa. Silloin alle kouluiän mentiin pitkät päivät milloin missäkin, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että ei se helle silloin rasittanut - päinvastoin. No eiköhän saada sateita, kun golfkisat tulevat ajankohtaisiksi. Viime kesänä pelasin viisi kisaa ja yhtä lukuunottamatta satoi.
Katsotaan, miten äijän käy!

Olen yrittänyt saada talvella aloittamani kirjoitustyön päätökseen, mutta tuo yletön kuumuus on kyllä vienyt pahimmat kirjoittamishimot. Toki teksti on kasassa, mutta se kaikkein inhottavin tekstin korjailutyö on vielä kesken. Yritän puristaa niin, että saisin tekstin kustantajalle elokuun puoliväliin mennessä.

Pistin jonoon jo julkaistut kirjani ja mukaan pääsi myös työn alla oleva romaani "takapotku" - tosin vasta kantena. Oikolukijani kävi tänään hakemassa tekstini viimeiseen luentaansa ja hän näki kansikuvassa aivan muita asioita kuin mitä itse halusin siinä kuvata. Minä yritin saada kuvaan jonkinlaista vauhtia kuvankäsittelyohjelman eräällä ominaisuudella. Ja mielestäni onnistuin löytämään lähes oikeat fiilikset, mutta oikolukijani näki kuvassa pehmeyttä ja jopa tyynyn! Siis lisää pehmeyttä. Minä en kyllä kuvasta moista löydä, mutta kaiketi täytyy käydä tutkimassa vähän lisää kuvankäsittelyohjelman oiminaisuuksia. Jos vaikka löytyisi juuri se vivahde, jota olen koko ajan etsinyt.

Joku aika sitten tällä foorumilla kerroin, että heitin masennuslääkkeeni pois käytöstä, mutta jo noin viikon jälkeen tunsin, että en jaksa ilman apuja. En saanut nukuttua, vaan päässäni mylläsivät inhottavat ajatukset läpi öiden, joten päätin nostaa käpäläni ylös. Nyt nautin puolikkaan pillerin iltaisin ja saan nukuttua kohtalaisesti. Kaipa sen on sitten oltava niin vielä jokin aikaa!

Anna -lehdessä 1996!

Siivosin työhuoneeni kaappia ja eteeni tupsahti Anna -lehti nro 18, 30.4.1996. Kannessa oli kuvat Marjo Matikaisesta, Colin Firthistä, missi-Helistä ja Samista. Lisäksi kannessa mainitaan Ruotsin kuninkaan haastattelusta, mutta kun noista ei selviä, miksi olen lehden joskus säilönyt, niin siirryn sisällysluettelon silmäilyyn. Siellä on maininta jutuista, joissa kerrotaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta, Mari Vainiosta, Heikki Salosta ja Sirkku Peltolasta, Aki-Petteri Bergistä ja onhan siellä otsikko "Kännykkä soi kaikkialla". Sitäpä sitten siirryn tarkastelemaan.

Meikäläinen on päässyt tai joutunut piinapenkkiin ja kuvakin on sellainen, että ihmetys vain kasvaa. Olen kaikkia tottumuksiani vastaan pukeutunut oikein pukuun ja kravattikin on kaulassa! Eilen aloittaessani kirjoittaa tätä blogia, en löytänyt syytä pukeutumiseeni, mutta nyt yöllä valvoessani se selvisi. Olin ollut samana päivänä kertoilemassa matkapuhelintekniikasta televisiossa ja siksi minulla oli tuo ahdistava asu päälläni.

Minä olin joutunut sellaiseen asemaan firmassa, että jouduin/sain kertoilla eri yhteyksissä matkaviestintekniikasta maallikkokielellä. Matkaviesti -lehteen jouduin pitkän tovin antamaan vastauksia ns. yleisön esittämiin teknisiin kysymyksiin ja istuin muutaman kerran Nurmijärven studiossa radion suorassa lähetyksessä vastailemassa yleisön puhelinkysymyksiin.
Ja tämä Annan juttu oli tuota samaa sarjaa. Jutussa heittelen tekniikan selvittämisen jälkeen mm. arvioita tilaajamäärien kehityksestä. Olen varmaankin saanut luvut markkinoinnista, kun kerron, että vuonna 2000 on Suomessa 3 miljoonaa matkaviestimen käyttäjää. Lieneekö arvio osunut kohdalleen, mutta ainakin nyt kymmenen vuoden päästä meitä paljon tuota arviota enemmän.
Jutussa on haastateltu myös säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Lauri Purasta, joka toteaa, että säteileehän ne, mutta eivät ylitä riskirajaa. Kuitenkin tuossa vaiheessa vasta etsitään kunnon mittausmenetelmiä asian todentamiseksi. Ja nuo tutkimuksethan jatkuvat edelleen, kuten aina silloin tällöin asiasta kerrotaan!
Lisäksi jutussa on haastateltu monia käyttäjiä ja on jopa esitelty kännykkäetiketti. Siis varsin hyvä kattaus matkapuhelinmaailmaan!

Aikoinaan töissä ollessani kuvittelin olevani niin tärkeä henkilö, että jopa lomillakin piti pitää puhelimet päällä ja sähköpostikin piti saada jo NMT-aikaan mökillekin. Onneksi nuo harhakuvitelmat ovat tässä vuosien varrella kaikonneet ja olen tätä nykyä hyvin vanhanaikainen viestimien käyttäjä. Matkapuhelimessa minulla ei ole nettiaksessia lainkaan, koska en tunne sitä tarvitsevani. Puhelin on vain puhelujen vastaanottamiseen ja tekstiviestittelyyn. Puhelimeni tärisee erittäin harvoin, eipä montakaan kertaa viikossa. Itsekin soittelen erittäin harvoin, kun nykyään ei ole ollut tarvista lääkäreillekään soitella. Ja kuitenkin operaattorit haluaisivat meikäläisen asiakkaakseen! Ei niillä ole kyllä mitään tietoa yksinkertaisimmastakaan ansaintalogiikasta, mutta sepähän on tietenkin heidän murheensa.

Näiden mikrojen välityksellä roikuskelen netissäkin ihan päivittäin, mutta silloinkin pääasiassa vain tiedonetsintätarkoituksessa. On minulla aksessi myös facebookiin, mutta olen sielläkin hyvin passiivinen jäsen. Yhdeksän kaveria olen määritellyt. Suurin osa kavereistani kuuluu perheeseeni.
Jotenkin minusta on koko facebookin idea vesittynyt! Siellä näyttää olevan melkoinen liuta henkilöitä, joiden päämääränä on vain kalastella hirveän suuret kaverimäärät, joilla sitten ylpeillään. Minulle rittäisi yksi kunnon kaveri!

Tämä blogien kirjoittelu on myös ihan turhaa touhua. Eihän kukaan ole kiinnostunut tavallisen ihmisen jorinoista - siis tosiasiallisesti. Mutta tänne näpyttely on ajankulua, siis ajan tuhlausta. Kun muutakaan parempaa ja mielenkiintoisempaa hommaa ei juuri sillä hetkellä satu olemaan. Vaimo kyllä pystyisi luettelemaan tekemättömiä töitä vaikka kuinka paljon, mutta sehän onkin jo sitten eri juttu.

Otin käyttöön "viinin"punaisen taustan blogilleni. Minusta tuo väri oli niin lähellä viestimiehen väriä, että siksi. Aiemmat taustat olen valinnut mielialani mukaan. Ensin oli musta tausta pitkän aikaa ja muuttui siniseksi, kun tilanne kehittyi otolliseen suuntaan.

15 vuotta Jukola-ponnistuksista!

Katselin juuri Venlojen viestiä Kytäjältä ja väkisellä tulivat mieleeni 15 vuoden takaiset tapahtumat Kerava-Sipoon Jukolan viestistä. Vaikka itsekin suunnistin aikoinani paljon, niin koskaan en ole itse ollut juoksemassa Jukolassa. Syy oli yksiselitteinen. Jo päiväsuunnistuksessa nilkkani nyrjähtelivät pahasti ja loppuvaiheessa en enää lähtenyt metsään ilman nilkkojen teippausta. Pääharrastukseni oli hiihto, joten en halunnut sitä vaarantaa yöjuoksuilla metsässä.

Olin silloin 15 vuotta sitten kyseisen tapahtuman viestipäällikkönä työnantajani edustajana.
Miksi sitten jouduin tuollaiseen virkaan? Pääasia taisi olla se, että kyseisen tapahtuman kilpailunjohtaja Veikko Kostiaisen kanssa olin tehnyt jo vuosia erilaisten tapahtumien viestityksiä, joten nimittämiseni lienee johtunut Veikon haluista tehdä yhteistyötä kanssani. Olin muutamassa neuvottelussa mukana, kun tapahtumamarkkinoinnista vastuussa oleva henkilö ei oikein nähnyt, miten firma voisi hyödyntää Jukolaa oman kilpensä kiillottamisessa. Kuitenkin lopulta kauhean vääntämisen jälkeen sopimus syntyi muistakseni noin viikko ennen tapahtumaa, ja minut siis määrättiin hoitamaan koko tapahtuman viestiyhteydet.
1995 piti vielä järjestää lehdistökeskukseen lukuisa määrä telefax-laitteita lehtimiesten tarpeita varten, puhelinkioskeja kisa-alueelle, kiinteitä puhelimia lukuisiin eri paikkoihin ja tietenkin myös riittävä määrä matkapuhelimia kisajärjestäjien käyttöön sekä julmetusti lisää kapasiteettia matkapuhelimien käyttäjille.
Noita yhteyksiä varten tarvittiin läheisen mäen päälle siihen aikaan melkoiset lisärakennelmat ja yhteydet johonkin keskuspaikkaan. Itse kisa-alueelle leviteltiin erilaisia kaapeleita kilometrikaupalla, joten tapahtuman rakentamiseen meni ihan oikeasti monia miestyöpäiviä - kuin myös sitten purkamisessakin.

Yhteyksien saamisessa meinasi tulla varsinainen tenka på, kun yhteyksistä vastaavalta osastolta tuli ensin vastaus, että kyllähän homma tehdään, mutta aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Kerroin, että ne pitää olla käytössä jo puolen viikon päästä, koska firma on ottanut homman hoitaakseen ja kisapäivä on jo lyöty aikoja sitten lukkoon. Ja yhteydet saatiin! Matkapuhelinkapasiteettia varten meillä oli jo valmiiksi asuntovaunuun asennetut tukiasemat, joten sen saaminen käyttöön oli jo rutiinia, kun monta vuotta oli asiaa harjoiteltu.

Firma kutsui paikalle vieraita, joiden kanssa pyörimme katsomassa kisoja jopa pimeässä metsässä, mutta myös veimme heidät nauttimaan kisajärjestäjien VIP-palveluja. Kaikki olivat todella tyytyväisiä!
Joskus yön tunteina sain Kostiaisen Veikolta soiton, että telefax-yhteydet ovat poikki. Soitin keskusmiehille ja tietenkin vika oli kannaltamme kaukaisimmassa pisteessä Helsingissä, joten vian korjaaminen kesti tunnin-pari, mutta hyvissä ajoin ennen maaliintuloa kaikki toimi jälleen, eikä kukaan toimittaja edes huomannut vian olemassaoloa. Onneksi kerrankin vika sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan!

Ja tulihan työnantajalta oikein kunniakirja asiakaslähtöisestä tapahtuman matkaviestinyhteyksien hoidosta. En tiedä, miksi kunniakirjassa oli kiitokset vain matkaviestinyhteyksien hoitamisesta! Oliko sitten tuo vikahässäkkä vaikuttamassa siihen, että kiinteiden yhteyksien hoitaminen oli jätetty pois? Itse muistelen tapahtumaa lämmöllä edelleenkin.

Asiasta toiseen! Jätin illalla ottamatta masennusmössöt ja nukuin yöllä ihan kohtuullisesti. Itse asiassa olen niitä ottanutkin pääasiassa kunnon unen saamiseksi.
Joku varoitteli, että noiden mömmöjen kanssa pitää olla varovainen ja pitäisi noudattaa lääkärin määräyksiä. Tietenkin minun on oltava koko ajan tarkkana, että en lipsahda jälleen väärälle puolelle, mutta toisaalta olen saanut itse määritellä lääkkeeni jo vuosia. Olen hylännyt sellaisia, jotka eivät ole minulle sopineet ja olen pitänyt sellaisia, jotka sopivat. Määriä olen pienennellyt koko ajan, joten nyt seitsemän vuoden mömmöjen syömisen jälkeen ajattelin siirtyä niistä kokonaan pois. Jospa meikäläinenkin voisi joskus jopa nauraa - tai ainakin hymyillä!

mitä monilahjattomille?

Olen mielenkiinnolla seurannut mediasta, miten koulujen tuntikehyksiä ehkä tullaan muuttamaan. Uusina piirteinä on mainittu, että taideaineita pyritään lisäämään, ja nyt viime aikoina on mainittu erikseen, että draamaa ja etiikkaa tultaisiin kouluissa lisäämään. Tosin opettajatkaan eivät tunnu ihan tarkalleen tietävän, mitä noiden sanojen taakse kätkeytyy. Draaman alle on soviteltu näyttelemistä, esiintymistaitoa ja jopa musiikkia ja etiikan on arveltu lohkaisevan uskonnosta ainakin osaa.

Nuo ovat varmasti ihan paikallaan oppilaille, joilla on jotakin erityislahjakkuutta, jota pitäisi edelleen kehittää, mutta miten käy monilahjattomien opiskelun?
Jos minun aikana olisi pitänyt osallistua tuollaisiin oppitunteihin, olisin varmasti ollut vielä enemmän sairas kuin olin. Tietenkin koulukiusaaminen vei opiskeluhaluja ja osallistumishalukkuutta, mutta minä suorastaan kärsin tunneilla, jotka vaativat osallistumista ja esiintymistä.
Minä olen varmasti monilahjattomuuden prototyyppi, minulla ei ole mitään sellaista ominaisuutta tai kykyä, joilla olisin voinut esimerkiksi hankkia leipäni. Minun on vain täytynyt pakertaa ja yrittää pärjätä niillä, mitä on.
Ehkä minua olisi auttanut oikeussalissa ollessani, jos olisin saanut esiintymistaitokoulutusta ja minulla olisi siihen ollut lahjoja. Lakimiehiksi aikoville tuollainen draamakoulutus on varmasti oikein täsmäkoulutusta.
Eilen meillä oli sähköt pois jonkun aikaa ja katselin asentajan työtä täältä kirjoituskammiostani ja nappasin muistoksi kuvan. Minäkin olen saanut tehdä tuollaista pylväs- ja mastoapinan hommaa useiden vuosien aikana välillä runsaastikin, kun ei ole ollut niitä erikoislahjoja. Varsinkin mastotöistä minä jopa nautin. Siellä ylhäällä oli rauhallinen ympäristö tehdä duunia. Oli kuitenkin oltava tarkkana, että ei tiputtele työkaluja alhalla olevien niskaan, ja myös tietenkin myös siinä mielessä oli oltava tarkkana, että ei itsekään tipu. Tosin en työtä tehdessäni edes ajatellut mahdollisuutta tippua, vaikka monta kertaa työt oli tehtävä jopa maston ulkopuolella vöissä roikkuen. Ja mastohommista sain mukavasti myös opiskelurahaa!

Meidän vuokralainen otti sitten ja lähti pari päivää sitten ja pääsin maalaamaan autotallin viimeisenkin seinän. Mustarastas oli onnistunut samaan poikansa lentoon jo näin aikaisin. Tänään vedin Ykiä sokkeleihin, mutta kun monilahjaton olen, niin enhän ollut laskenut maalattaviin neliöihin autotallin sokkelia lainkaan. Siispä talon sokkelista jäi osa maalamatta. Täytyypä joskus kylällä käydessäni muistaa ostaa Ykiä lisää.