Hesassa

Torstaina minut oli kutsuttu entisen työkaverini syntymäpäiväkahville. Hänelle tuli täyteen kuudes vuosikymmen, joten hän oli päättänyt kutsua yhteen työkavereitaan, niin nykyisiä kuin meitä entisiäkin.
Edellisen kerran olin käynyt Hesassa kolme vuotta sitten, kun julkistin edellisen romaanini "rajalla" messarissa ja samalla reissulla kävin myös entisen työpaikkani henkilöiden radiokerhon silloisille jäsenille kertomassa kirjastani. En siis ole pääkaupungissa yhtenään rymynnyt.

Reissuun lähdin hyvissä ajoin eli noin puolitoista tuntia ennen h-hetkeä. Tuolla periaatteella en ole juuri koskaan myöhästynyt mistään - tosin joskus se ärsyttää, kun olen paikalla ihan liian aikaisin. Suuntasin sateisena torstai-iltapäivänä TT: n kokan Mäntsälän pohjoisesta liittymästä Hesaa kohti. Kiihdytin vauhdin gps:n mukaan suurimmaksi sallituksi ja tökkäsin pilotin päälle. Perästä lähestyi huomattavalla ylinopeudella auto, joka paljastui vanhaksi Mersuksi. Auto sujahti vauhdilla ohi, mutta se ei riittänyt, vaan tietenkin sen oli heitettävä kurat tuulilasille, kun käänsi ohituskaistalta heti eteeni. Mersun takana ei ollut liikennettä, joten teko oli varmaankin harkittu. En sitä muuten voi ymmärtää.
Eipä silti teko ei ollut matkallani ainoa, vaan useita samanlaisia ehti tapahtua ennen Järvenpään pohjoista liittymää. Onneksi tuolla tien päällä ei enää tarvitse olla päivittäin ihmettelemässä muiden kuskien temppuja. Liikennöitsijöiden ammattitaito ja toisten liikkujien huomioiminen ei ole vuosikymmenissä muuttunut miksikään.

Ajoin siis Järvenpään kautta Hyrylään. Tankkasin Riihikallion Nesteeltä edullista bensaa ja jatkoin Elimäenkadulle, jossa parkkeerasin auton maksulliseen ruutuun ja matkustin loppumatkan kävellen. Vessassa huomasin miehen, mutta tajusin hänet entiseksi pomokseni vasta, kun hän totesi, että ollaan menossa samaan tilaisuuteen. Käytävään alkoi kerääntyä porukkaa ja lopulta myös päivänsankari Tuulakin saapui ilmeisesti pomonsa kanssa paikalle. Pomo piti pienen onnittelupuheen, antoi lahjat ja niin pääsivät toisetkin tuomaan muistonsa. Paikalla olivat ainakin Olli, Mika, Tapani, Vesa, Martti, Lasse, Sami, Jarmo, Ilkka, Raimo ja monia, joille en enää nimeä löytänyt.
Joukko viritti onnittelulaulun periaatteessa yksiäänisesti, mutta käytännössä ilmoille kiiri laulu erittäin moniäänisesti, kuitenkin tarkoitus oli hyvä.

Sitten skoolattiin ja siirryttiin pöytiin makoisille kakkukahveille pöytiin. Kiva oli tuttuja nähdä pitkän ajan jälkeen, mutta eihän tuollaisissa tilaisuuksissa ehdi paljonkaan yksittäisten henkilöiden kanssa kuulumisia vaihtaa.
Itse olin paikalla puolisentoista tunti, mutta lähdin paluumatkalle ennen suurinta ryysistä. Paluumatkalla varmistui edelleen se, että onneksi Lahden moottoritiellä ei tarvitse ihan päätoimisesti ajella. On se liikenne sen verran improvisoitua, nuotit ovat jokaisella samat, mutta toteutus jotakin muuta. Merkillistä!