Anna -lehdessä 1996!

Siivosin työhuoneeni kaappia ja eteeni tupsahti Anna -lehti nro 18, 30.4.1996. Kannessa oli kuvat Marjo Matikaisesta, Colin Firthistä, missi-Helistä ja Samista. Lisäksi kannessa mainitaan Ruotsin kuninkaan haastattelusta, mutta kun noista ei selviä, miksi olen lehden joskus säilönyt, niin siirryn sisällysluettelon silmäilyyn. Siellä on maininta jutuista, joissa kerrotaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta, Mari Vainiosta, Heikki Salosta ja Sirkku Peltolasta, Aki-Petteri Bergistä ja onhan siellä otsikko "Kännykkä soi kaikkialla". Sitäpä sitten siirryn tarkastelemaan.

Meikäläinen on päässyt tai joutunut piinapenkkiin ja kuvakin on sellainen, että ihmetys vain kasvaa. Olen kaikkia tottumuksiani vastaan pukeutunut oikein pukuun ja kravattikin on kaulassa! Eilen aloittaessani kirjoittaa tätä blogia, en löytänyt syytä pukeutumiseeni, mutta nyt yöllä valvoessani se selvisi. Olin ollut samana päivänä kertoilemassa matkapuhelintekniikasta televisiossa ja siksi minulla oli tuo ahdistava asu päälläni.

Minä olin joutunut sellaiseen asemaan firmassa, että jouduin/sain kertoilla eri yhteyksissä matkaviestintekniikasta maallikkokielellä. Matkaviesti -lehteen jouduin pitkän tovin antamaan vastauksia ns. yleisön esittämiin teknisiin kysymyksiin ja istuin muutaman kerran Nurmijärven studiossa radion suorassa lähetyksessä vastailemassa yleisön puhelinkysymyksiin.
Ja tämä Annan juttu oli tuota samaa sarjaa. Jutussa heittelen tekniikan selvittämisen jälkeen mm. arvioita tilaajamäärien kehityksestä. Olen varmaankin saanut luvut markkinoinnista, kun kerron, että vuonna 2000 on Suomessa 3 miljoonaa matkaviestimen käyttäjää. Lieneekö arvio osunut kohdalleen, mutta ainakin nyt kymmenen vuoden päästä meitä paljon tuota arviota enemmän.
Jutussa on haastateltu myös säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Lauri Purasta, joka toteaa, että säteileehän ne, mutta eivät ylitä riskirajaa. Kuitenkin tuossa vaiheessa vasta etsitään kunnon mittausmenetelmiä asian todentamiseksi. Ja nuo tutkimuksethan jatkuvat edelleen, kuten aina silloin tällöin asiasta kerrotaan!
Lisäksi jutussa on haastateltu monia käyttäjiä ja on jopa esitelty kännykkäetiketti. Siis varsin hyvä kattaus matkapuhelinmaailmaan!

Aikoinaan töissä ollessani kuvittelin olevani niin tärkeä henkilö, että jopa lomillakin piti pitää puhelimet päällä ja sähköpostikin piti saada jo NMT-aikaan mökillekin. Onneksi nuo harhakuvitelmat ovat tässä vuosien varrella kaikonneet ja olen tätä nykyä hyvin vanhanaikainen viestimien käyttäjä. Matkapuhelimessa minulla ei ole nettiaksessia lainkaan, koska en tunne sitä tarvitsevani. Puhelin on vain puhelujen vastaanottamiseen ja tekstiviestittelyyn. Puhelimeni tärisee erittäin harvoin, eipä montakaan kertaa viikossa. Itsekin soittelen erittäin harvoin, kun nykyään ei ole ollut tarvista lääkäreillekään soitella. Ja kuitenkin operaattorit haluaisivat meikäläisen asiakkaakseen! Ei niillä ole kyllä mitään tietoa yksinkertaisimmastakaan ansaintalogiikasta, mutta sepähän on tietenkin heidän murheensa.

Näiden mikrojen välityksellä roikuskelen netissäkin ihan päivittäin, mutta silloinkin pääasiassa vain tiedonetsintätarkoituksessa. On minulla aksessi myös facebookiin, mutta olen sielläkin hyvin passiivinen jäsen. Yhdeksän kaveria olen määritellyt. Suurin osa kavereistani kuuluu perheeseeni.
Jotenkin minusta on koko facebookin idea vesittynyt! Siellä näyttää olevan melkoinen liuta henkilöitä, joiden päämääränä on vain kalastella hirveän suuret kaverimäärät, joilla sitten ylpeillään. Minulle rittäisi yksi kunnon kaveri!

Tämä blogien kirjoittelu on myös ihan turhaa touhua. Eihän kukaan ole kiinnostunut tavallisen ihmisen jorinoista - siis tosiasiallisesti. Mutta tänne näpyttely on ajankulua, siis ajan tuhlausta. Kun muutakaan parempaa ja mielenkiintoisempaa hommaa ei juuri sillä hetkellä satu olemaan. Vaimo kyllä pystyisi luettelemaan tekemättömiä töitä vaikka kuinka paljon, mutta sehän onkin jo sitten eri juttu.

Otin käyttöön "viinin"punaisen taustan blogilleni. Minusta tuo väri oli niin lähellä viestimiehen väriä, että siksi. Aiemmat taustat olen valinnut mielialani mukaan. Ensin oli musta tausta pitkän aikaa ja muuttui siniseksi, kun tilanne kehittyi otolliseen suuntaan.

15 vuotta Jukola-ponnistuksista!

Katselin juuri Venlojen viestiä Kytäjältä ja väkisellä tulivat mieleeni 15 vuoden takaiset tapahtumat Kerava-Sipoon Jukolan viestistä. Vaikka itsekin suunnistin aikoinani paljon, niin koskaan en ole itse ollut juoksemassa Jukolassa. Syy oli yksiselitteinen. Jo päiväsuunnistuksessa nilkkani nyrjähtelivät pahasti ja loppuvaiheessa en enää lähtenyt metsään ilman nilkkojen teippausta. Pääharrastukseni oli hiihto, joten en halunnut sitä vaarantaa yöjuoksuilla metsässä.

Olin silloin 15 vuotta sitten kyseisen tapahtuman viestipäällikkönä työnantajani edustajana.
Miksi sitten jouduin tuollaiseen virkaan? Pääasia taisi olla se, että kyseisen tapahtuman kilpailunjohtaja Veikko Kostiaisen kanssa olin tehnyt jo vuosia erilaisten tapahtumien viestityksiä, joten nimittämiseni lienee johtunut Veikon haluista tehdä yhteistyötä kanssani. Olin muutamassa neuvottelussa mukana, kun tapahtumamarkkinoinnista vastuussa oleva henkilö ei oikein nähnyt, miten firma voisi hyödyntää Jukolaa oman kilpensä kiillottamisessa. Kuitenkin lopulta kauhean vääntämisen jälkeen sopimus syntyi muistakseni noin viikko ennen tapahtumaa, ja minut siis määrättiin hoitamaan koko tapahtuman viestiyhteydet.
1995 piti vielä järjestää lehdistökeskukseen lukuisa määrä telefax-laitteita lehtimiesten tarpeita varten, puhelinkioskeja kisa-alueelle, kiinteitä puhelimia lukuisiin eri paikkoihin ja tietenkin myös riittävä määrä matkapuhelimia kisajärjestäjien käyttöön sekä julmetusti lisää kapasiteettia matkapuhelimien käyttäjille.
Noita yhteyksiä varten tarvittiin läheisen mäen päälle siihen aikaan melkoiset lisärakennelmat ja yhteydet johonkin keskuspaikkaan. Itse kisa-alueelle leviteltiin erilaisia kaapeleita kilometrikaupalla, joten tapahtuman rakentamiseen meni ihan oikeasti monia miestyöpäiviä - kuin myös sitten purkamisessakin.

Yhteyksien saamisessa meinasi tulla varsinainen tenka på, kun yhteyksistä vastaavalta osastolta tuli ensin vastaus, että kyllähän homma tehdään, mutta aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Kerroin, että ne pitää olla käytössä jo puolen viikon päästä, koska firma on ottanut homman hoitaakseen ja kisapäivä on jo lyöty aikoja sitten lukkoon. Ja yhteydet saatiin! Matkapuhelinkapasiteettia varten meillä oli jo valmiiksi asuntovaunuun asennetut tukiasemat, joten sen saaminen käyttöön oli jo rutiinia, kun monta vuotta oli asiaa harjoiteltu.

Firma kutsui paikalle vieraita, joiden kanssa pyörimme katsomassa kisoja jopa pimeässä metsässä, mutta myös veimme heidät nauttimaan kisajärjestäjien VIP-palveluja. Kaikki olivat todella tyytyväisiä!
Joskus yön tunteina sain Kostiaisen Veikolta soiton, että telefax-yhteydet ovat poikki. Soitin keskusmiehille ja tietenkin vika oli kannaltamme kaukaisimmassa pisteessä Helsingissä, joten vian korjaaminen kesti tunnin-pari, mutta hyvissä ajoin ennen maaliintuloa kaikki toimi jälleen, eikä kukaan toimittaja edes huomannut vian olemassaoloa. Onneksi kerrankin vika sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan!

Ja tulihan työnantajalta oikein kunniakirja asiakaslähtöisestä tapahtuman matkaviestinyhteyksien hoidosta. En tiedä, miksi kunniakirjassa oli kiitokset vain matkaviestinyhteyksien hoitamisesta! Oliko sitten tuo vikahässäkkä vaikuttamassa siihen, että kiinteiden yhteyksien hoitaminen oli jätetty pois? Itse muistelen tapahtumaa lämmöllä edelleenkin.

Asiasta toiseen! Jätin illalla ottamatta masennusmössöt ja nukuin yöllä ihan kohtuullisesti. Itse asiassa olen niitä ottanutkin pääasiassa kunnon unen saamiseksi.
Joku varoitteli, että noiden mömmöjen kanssa pitää olla varovainen ja pitäisi noudattaa lääkärin määräyksiä. Tietenkin minun on oltava koko ajan tarkkana, että en lipsahda jälleen väärälle puolelle, mutta toisaalta olen saanut itse määritellä lääkkeeni jo vuosia. Olen hylännyt sellaisia, jotka eivät ole minulle sopineet ja olen pitänyt sellaisia, jotka sopivat. Määriä olen pienennellyt koko ajan, joten nyt seitsemän vuoden mömmöjen syömisen jälkeen ajattelin siirtyä niistä kokonaan pois. Jospa meikäläinenkin voisi joskus jopa nauraa - tai ainakin hymyillä!

mitä monilahjattomille?

Olen mielenkiinnolla seurannut mediasta, miten koulujen tuntikehyksiä ehkä tullaan muuttamaan. Uusina piirteinä on mainittu, että taideaineita pyritään lisäämään, ja nyt viime aikoina on mainittu erikseen, että draamaa ja etiikkaa tultaisiin kouluissa lisäämään. Tosin opettajatkaan eivät tunnu ihan tarkalleen tietävän, mitä noiden sanojen taakse kätkeytyy. Draaman alle on soviteltu näyttelemistä, esiintymistaitoa ja jopa musiikkia ja etiikan on arveltu lohkaisevan uskonnosta ainakin osaa.

Nuo ovat varmasti ihan paikallaan oppilaille, joilla on jotakin erityislahjakkuutta, jota pitäisi edelleen kehittää, mutta miten käy monilahjattomien opiskelun?
Jos minun aikana olisi pitänyt osallistua tuollaisiin oppitunteihin, olisin varmasti ollut vielä enemmän sairas kuin olin. Tietenkin koulukiusaaminen vei opiskeluhaluja ja osallistumishalukkuutta, mutta minä suorastaan kärsin tunneilla, jotka vaativat osallistumista ja esiintymistä.
Minä olen varmasti monilahjattomuuden prototyyppi, minulla ei ole mitään sellaista ominaisuutta tai kykyä, joilla olisin voinut esimerkiksi hankkia leipäni. Minun on vain täytynyt pakertaa ja yrittää pärjätä niillä, mitä on.
Ehkä minua olisi auttanut oikeussalissa ollessani, jos olisin saanut esiintymistaitokoulutusta ja minulla olisi siihen ollut lahjoja. Lakimiehiksi aikoville tuollainen draamakoulutus on varmasti oikein täsmäkoulutusta.
Eilen meillä oli sähköt pois jonkun aikaa ja katselin asentajan työtä täältä kirjoituskammiostani ja nappasin muistoksi kuvan. Minäkin olen saanut tehdä tuollaista pylväs- ja mastoapinan hommaa useiden vuosien aikana välillä runsaastikin, kun ei ole ollut niitä erikoislahjoja. Varsinkin mastotöistä minä jopa nautin. Siellä ylhäällä oli rauhallinen ympäristö tehdä duunia. Oli kuitenkin oltava tarkkana, että ei tiputtele työkaluja alhalla olevien niskaan, ja myös tietenkin myös siinä mielessä oli oltava tarkkana, että ei itsekään tipu. Tosin en työtä tehdessäni edes ajatellut mahdollisuutta tippua, vaikka monta kertaa työt oli tehtävä jopa maston ulkopuolella vöissä roikkuen. Ja mastohommista sain mukavasti myös opiskelurahaa!

Meidän vuokralainen otti sitten ja lähti pari päivää sitten ja pääsin maalaamaan autotallin viimeisenkin seinän. Mustarastas oli onnistunut samaan poikansa lentoon jo näin aikaisin. Tänään vedin Ykiä sokkeleihin, mutta kun monilahjaton olen, niin enhän ollut laskenut maalattaviin neliöihin autotallin sokkelia lainkaan. Siispä talon sokkelista jäi osa maalamatta. Täytyypä joskus kylällä käydessäni muistaa ostaa Ykiä lisää.

takaisinotto!

Aikoinaan, kun ajoin rallisprinttiä ympäri Suomea, tein päätöksen, että kotioloissa en tupsuttele päästömössäyksiä ilmoille. Siksi olen leikannut nurmikon 23 vuotta sähkökoneella. En alkuperäisellä versiolla, koska joskus kymmenen vuotta sitten kone piti vaihtaa entisen hajottua. Sähkökoneen haitta on se perässä roikkuva kumikaapeli, joka on kiinni pensaissa, kivissä ja ties missä vähän väliä. Nurmikon leikkaaminen vaatii loogisuutta, jotta tuo roikale tulee perässä, eikä eksy leikattavalle alueelle, muuten roikasta tulee entinen. En muistaakseni katkaissut yhtään jatkojohtoa koko aikana. Toissa päivänä oli sitten viimeinen reissu sähkökoneella ja leikkaaminen jäi vielä kesken. Terä kopsahti kunnolla kiveen ja moottori sai siitä siipeensä. Koneesta tuli joka tapauksessa entinen.

Mietin pääni puhki, millaisen leikkurin valitsen seuraavaksi. Lammas olisi ollut ekologinen, mutta päädyin kuitenkin ihan polttomoottorikäyttöiseen. Tänään kokosin laitteen ja hyvinhän tuo käymään lähti. Otin siis reilun taka-askeleen! Piti siinä monta kertaa pistää asioita riviin ja pinoon ennen päätöksen syntymistä. Nyt ajan autolla enää muutaman tuhannen kilometriä vuodessa, pääasiassa kauppaan, hiihtämään tai golfkentälle, moottoripyöräilyn lopetin kokonaan, en uusinut enää tammikuussa passia, joten en tule matkailemaan, mökillä käyn korkeintaan kerran vuodessa, jos sitäkään. Siksi tein tuon päätöksen siirtyä polttomoottorikäyttöiseen leikkuriin. Täytyy suorittaa leikkaukset mahdollisimman nopeasti, jotta kone käy vain vähän aikaa, jos vaikkapa leikkaisin nurmikkoni juoksujalkaa. Hmm. täytyypä miettiä.

Viimeiset joutsenyksilöt häipyivät pesimispaikoilleen vasta tämän viikon alussa. Ne pitivät oikein kunnon levähdys- ja ruokailutauon muuttomatkallaan. Pitkästi toista kuukautta ne viihdyttivät meitä!

Viikko sitten sain lopultakin itsestäni niin paljon irti, että rupesin maalaamaan autotallia. Se on ollut yhden maalikerroksen varassa tämän viisi vuotta. Kiersin mökkiä siten, että en joutunut auringonpaisteeseen. Olin menossa maalaamaan viimeistä pohjoisen puolen seinää ja aloin ottaa seinän viereen kerättyä tavaraa pois. Metsästä kuului jonkun linnun hätäistä ääntelyä. Ihmettelin sitä, mutta kun olin ottamassa koira-aidan verkkorullaa, huomasin rullan päässä rytökasan, josta erottui linnun poikasen avoin nokka. Homma jäi siihen, kunnes lintu on saanut poikasensa lentoon. Toivottavasti viimeisen seinä maalaaminen ei ota aikaa viittä vuotta!

Sain lopultakin laitettua sisällä olevat orret sellaisiksi, kun olin suunnitellut jo rakennusaikana. Käsittelin orret kulmahiomakoneeseen kiinnitetyn laikan avulla muistuttamaan piilukirveen veistojälkiä. Hienoa hiontapölyä kertyi säkkiin sellaisen 50 litraa, mutta sitä oli tietenkin myös seinissä, ikkunoissa, katoissa ja luonnollisesti täällä minun kirjoituskammiossa. Asuintilat on nyt kunnolla siivottu, mutta tämän tilan suhteen homma on vielä vaiheessa. Jostakin syystä myös keskuspölynimuri teki lakon. Kaikki menee näköjään rikki!

Tiistaina sain valmiiksi toisen romaanini käsikirjoituksen 1. vaiheen. Nyt on tiedossa koko kirjoittamisen tympein vaihe. Tekstin muokkaaminen, siis korjaaminen ja muuttaminen. No, sehän on tehtävä, jos aion saada kirjan Helsingin kirjamessuille. Puoli vuotta pidin taukoa, en kirjoittanut riviäkään muualle kuin tänne, mutta homma sujui sitten aloittamisen jälkeen ihan mukavasti. Oli tietenkin päiviä, että en saanut aikaan mitään, mutta varsinkin nyt lopussa tekstiä tuli jopa yli kymmenen sivua päivässä.

Pitäisi olla joku manageri joka hoitaisi kirjojeni markkinoinnin. Itse olen niin onneton myyntimies, että uskallan vain joillekin tutuille kertoa kirjani olevan valmis. En luota varmaankaan tuotteeseen tarpeeksi, vaikka aiemmat tekeleeni ovatkin saaneet ihan hyvää palautetta. Mutta kirjoittaminen on hauskaa, varsinkin nyt, kun ei tarvitse kirjoittaa omista kokemuksista ja omasta elämästä.

kuvailuja!

Tänä kevään olemme saaneet seurata joutsenien elämää normaalia lähempää, sillä heti Mäntsälänjoen veden noustua pelloille ja tehden avovetisen järven, ilmestyivät nämä kaksi joutsenta uiskentelemaan ja ruokailemaan .

Kun vedet valuivat pelloilta ja järvi hävisi, niin paikalle pelmahti noin 30 joutsenta ja olivat vielä eilenkin paikalla. Ovat siis vahvistuneet samoilla sijoilla noin kuukauden.

Eräänä päivänä joutsenien kanssa samoilla tanterilla tepasteli kaksi kurkea. Kurjet eivät olleet paikalla kuin hetken, sillä niillä teki ilmeisesti mieli mennä pesäpaikoilleen munimaan.

En voi välttyä koskaan yrittämästä kuvata koiriamme. Tässä meidän vanhuksemme airedalenterrieri Jurkka painelee lähipellon viimeisillä lumilla. Paikalla olikin melkoinen säpinä, kun kaikki kolme koiraa painalsivat menemään kukin voimiensa mukaan. Eivätkä lähtenet koskaan omille teilleen, kun tarjolla oli ohjattua liikuntaa.

Tässä samaisella pellolla meillä kasvamassa oleva lakelandinterrieri Sakke yrittää ehtiä isompien serkkujensa vauhtiin. Aika hyvin se selvisi, vaikka onkin tuollainen tappijalka.

Nuorempi airedalenterriereistämme Sorja päivystää vartiointikivellä. Toki Sorja oli myös noilla peltokeikoilla ja vielä nuorena se jaksoi todella hyvin laukata paksussakin lumessa.

Tässä Sakke ja Sorja ovat yhdessä vartiointikivellä. Tänään Sakke lähtee uuteen kotiin Kiteelle, ja se tilanne on tietenkin kauhein juuri Sorjalle. Sakke ja Sorja ovat jaksaneet pitää vauhtia yllä koko sen kolmen kuukauden ajan, minkä Sakke meillä on ollut sijaiskodissa. Sorjan kaverinahan oli vuoden verran nuori ja komea airisuros Juho, joka löysi lopulta hyvän, oikean kodin Järvenpäästä, ja silloinkin Sorjalla oli hetken ajan ikävä leikkitoveriaan, kun Jurkka vanhuksena ei oikein enää jaksa yhtyä nuoren leikkeihin.

Jouluksi sain aikaan koiristamme kirjan "kaksikymmentä airisvuotta", jossa oli toista sataa kuvaa eri koiristamme parinkymmenen vuoden ajalta. Yllä olevat kuvat eivät sisältyneet kirjaan, koska nämä on näpsitty myöhemmin.

katse taaksepäin!

Olen ollut työeläkkeellä Vapun päivänä neljä vuotta. Edelleen haakuilen miettimässä työkuvioita, joita ei enää ole, eikä varmasti tulekaan. Olen yrittänyt tehdä olostani siedettävän, mutta en noissa yrityksissäni ole täysin onnistunut. Sen kertovat vähän väliä näkemäni unet, joissa seikkailee tukku entisiä työtovereitani - siis niitä, joiden en ole kuvitellut pistävän puukkoa takaapäin selkämykseeni. Terapeutiltani opin aikoinaan, että unet ovat sielun peili!

Tammikuussa tein päätöksen, että en osta yhtään Iltalehteä, Iltasanomat ja Hesarin olin jo hyllyttänyt vuosia aiemmin. En yksinkertaisesti enää viitsinyt lukea juttuja kaiken karvaisista tekojulkkiksista tai muitakaan lööppien avulla esille tuotuja ns. juttuja, jotka sitten luettuina olivat yhtä tyhjän kanssa. Edes urheilujutut eivät olleet sellaisia, ettei niihin sisältynyt väkisellä ympättyjä sensaatioita. Tuossa vain nopeasti muutamia asioita, jotka alkoivat todella närästää, ei ole minun makuuni, kun väkisellä tehdään kärpäsistä härkäsiä.
Lupauksessani olen pysynyt, eikä ole tehnyt edes tiukkaa.

Mitä minä sitten luen? Luen kirjastosta lainaamiani pääasiassa kotimaisia romaaneja, joiden sivuluku ei ole yli 350:n, Mäntsälässä ilmestyviä ilmaisjakelulehtiä Mäntsälän Uutisia ja Mäntsälän Víikkouutisia, Tekniikan Maailmaa, Hanaa -lehteä, Mobilistia, Ministeriä, Il Falconea, Moottorituristia, Moottoria ja joskus Pirkkaa.

Romaanien sivuluvun olen rajannut 350:een siksi, että katson kirjailijan jotenkin epäonnistuneen tehtävässään, kun ei ole pystynyt rajoittamaan tarinaansa, siis kerronnassa on liikaa höttöä.

Mäntsälän ilmaisjakelulehdet ovat erittäin asiallisia. Tunnen jopa henklökohtaisesti molempien lehtien päätoimittajat.

Tekniikan Maailmaa olen lukenut kesästä 1963 alkaen, mutta tilannut olen lehden 1964 alkaen, ja jopa kaikki numerot ovat tallessa. Kun olin joskus iäisyys sitten töissä teleoperaattorilla ja olin tekemisissä radioverkkojen suunnittelun kanssa, olin järjestämässä TM:n toimittajille Raimo Ylöselle ja Ilkka Herttualle matkapuhelimien testauspaikkaa. Niihin aikoihin matkapuhelin oli radiolaite, jonka toimintaa myös testattiin vaativissa olosuhteissa. Nykyäänhän ne ovat vain henkilökohtaisia interneträpsyttimiä - pääasiassa, jolloin niiden toiminnalle ei aseteta mitään tietokonemaailmasta poikkeavia toimintavarmuuksia. Toimivat, kun ovat toimiakseen!
Lehtosen Eki firmamme matkapuhelinhovihankkijanamme oli tietenkin TM:n kanssa vielä enemmän yhteyksissä. Meidän hienolla matkapuhelimien mittalaitteistollamme mitattiin matkapuhelimen sähköiset arvot ja sitten kenttäkokeilla testaajat katsoivat, miten puhelimet toimivat käytännössä. Minun tehtävänäni oli etsiä tuollaisia testauspaikkoja. Ensimmäisellä kerralla löysin paikan jostakin Suomusjärven seudulta, mutta seuraavaan testiin mennessä alueelle rakennettiin uusi tukiasemapaikka ja piti etsiä uusi paikka. Sellaisen löysin Sipoon korvesta, jossa TM:n kaverukset tekivvät testejä omatoimisesti lukuisia kertoja myöhemminkin. Emme tietenkään osallistuneet itse testitapahtumiin, vaan TM teki ne omien suunnitelmiensa mukaisesti.
Olisin tietenkin halunnut olla mukana TM:n autotestauksissakin, mutta kun minulla olisi ollut tuolle sektorille vain käytännön kompetenssia, niin enpä edes yrittänyt tarjoutua apulaiseksi.

Hanaa -lehteä luen pysyäkseni kansallisen moottoriurheilun hermolla. Aiemmin luin vuosikymmenet Vauhdin Maailmaa, mutta sen linja muuttui minua vähemmän kiinnostavaksi, joten heivaaminen oli vain tehtävä.

Mobilistia luen vanhan auton käyttöentistäjänä, mutta Jan Enqvistin päätoimittajakautena on myös sen linja alkanut muuttua sellaiseksi, että tämän vuoden jälkeen on sekin lehti katkolla.

Ministeri on tämän vuoden alussa tullut Mini Club Flying Finns -jäsenlehden tilalle. Lehti kertoo siis ministien juttuja mm. autojen rakentelusta ja tapaamisista. Minunkin Minin rakennusselostus oli aikoinaan ministien luettavissa.

Il Falcone ja Moottorituristi ovat jäänteitä minun moottoripyöräharrastusajoiltani. Vasta kesäkuussa viime vuonna lopetin moottoripyörällä itseni kiusaaminen. En ole myöskään tuossa asiassa kokenut vieroitusoireita, koska peukaloni ei ole vieläkään niin terve, että pyöräily olisi nautinnollista.
Il Falcone on Moto Guzzeilla ajelevien kerholehti ja Moottorituristi on 2-pyöräisillä matkaa tekevien kerholehti.

Moottori tulee automaattisesti Autoliiton jäsenille. Olen ollut Autoliitossa ties kuinka kauan ja kilpailinkin rallisprinttiä Autoliiton lisenssillä muutamia vuosia.

Se paperille painettujen tuotteiden lukemisistani - eri henkilöiden kirjoittamia blogeja lueskelen myös ihan mielelläni. Ainakin Makkosen Matti ja Kirveen Liisa kuuluvat ohjelmistooni säännöllisesti. Muita seurailen enemmän sattumavaraisesti.

Huomenna olisi tarkoitus mennä entisen työkaverini Matturin Mikan kanssa golfkierrokselle minun kotikentälleni Hirvihaaraan, jos ilma on siedettävä, eikä ole lunta maassa kuten tänä aamuna oli. Siis muutamien entisten työkavereiden kanssa on silloin tällöin joku yhteydenpito tai tapaaminen. Noissa tapaamisissa olen saanut tietoa, että eipä se ole enää sama firma kuin vielä 1900 -luvun lopulla - toki uudella vuosituhannella olivat jo muutoksen merkit näkyvissä.

taito- ja taideaineet!

Nyt vietellään taito- ja taideaineiden viikkoa. Kuulin juuri ministeri Virkkusen haastattelun ja hän totesi ykskantaan, että kyseisten aineiden tuntimäärää tullaan kouluissa kasvattamaan. Sääli!

Tietenkin koululaitos on hurjasti muuttunut minun ajoistani. Asia selvisi viimeistään silloin, kun omat tyttäret kävivät koulua ja vielä senkin jälkeen, kun olen seurannut jonkun verran lasteni lapsien koulunkäyntiä. Mutta periaatteeseen taito- ja taideaineiden opetuksen lissäämisestä voin varmasti sanoa ihan perustellut mielipiteet.

Me ihmiset olemme hyvin erilaisia - myös onneksemme. Itse koin koulussa, että kun minulla ei ollut mitään luonnonlahjoja, niin jotkut aineet olivat todella surkeita. Kansakoulussa sen aikainen piirustus oli yhtä tuskaa, kun ei syntynyt koiraa, niin ei syntynyt, vaikka olisin itkenyt. Joillakin se kävi luonnostaan ilman mitään paniikkia. He ottivat paperin ja vesivärit, ja pian paperilla seisoi se koira. Minulla vesivärien kanssa vain värit sekoittuivat toisiinsa ja tuloksena oli jotakin suttua. Tunnit olivat yhtä kärsimystä!

Keskikoulussa kuvaamataidon opettajaksi saimme nuoren taiteilijan Kauko Sirkeisen ja minäkin aloin jopa viihtyä tunneilla. Koiraa ei syntynyt silloinkaan, mutta Kauko näki minunkin suttuisissa yrityksissä jotakin positiivista, lähinnä värien käyttöni sai joskus jopa kiitosta. Itse en kyllä arvostanut töherryksiäni lainkaan, en mielestäni hallinnut asioita alkuunkaan.
Laulu ja musiikki olivat yhtä tahmeita. Kun ei ollut rytmiä veressä eikä laulunääntä, niin tunnit olivat todella turhauttavia. En ole kaivannut noitakaan tunteja koulun jälkeen!

Liikunta ei ole taideaine, mutta on taitolaji. Itse olin jonkinlainen jääkiekkoilija, mutta lähes kaikki muut aineeseen liittyvät aktiviteetit olivat pakkopullaa. Olavi Honkanen toi keskikouluun voimakkaasti voimistelun ja koripallon. Voimistelussa olin peruskankeana sellaista keskitasoa, ainoastaan hypyt olivat ihan luokan parasta. Koripallossa olin suorastaan surkea. En käsittänyt sitä peliä silloin, enkä kyllä vieläkään. Sain kokea, mitä on joukkueiden valinnassa viimeiseksi jääminen. Ei ollut liikuntaharrastukseen myötämielisiä tunteita aiheuttavia kokemuksia. Vasta aikuisena löysin hiihdon ja liikunnan uudelleen ja ihan kilpailumielessä.

Minun geeneissä on todennälöisesti vain jonkinnäköisiä loogisuusgeenejä, jotka ovat sukuuni kehittyneet vuosisatojen kuluessa maanviljelyksestä, metsätaloudesta ja rakennustaidoista. Siis sellaisia, että esim. rakennukseen on ensin rakennettava pohja, sitten seinät, sitten katto jne. Siis olen kaiketi saanut tuollaista loogisuusajattelua perintönä. Ja koulunkäyntini osoitti, että noin on varmaankin ollut, sillä matematiikka, fysiikka ja kemia kuin myös yllättäen historia olivat helppoja aineita. Niitä kun ei voi tehdä kuin oikein tai väärin, muita variaatiota ei ole. Se sopi minulle.

Miksi siis halutaan taide- ja taitoaineita lisättäväksi? Kun jollakin osalla ihmisiä on luonnonlahjoja johonkin taito- tai taideaineeseen, niin järjestettäköön heille lisäopetusta taideluokkien tai taidekoulujen muodossa, mutta älkää hyvät ihmiset määrätkö kyseisiä aineita kaikille tasapuolisesti. Siinä heikoimmin asiaa hallitsevat tulevat vain enemmän lyödyiksi ja lahjakkaatkin taantuvat, kun pitää vetää mukana sellaisia, jotka asioita eivät hallitse tai eivät muuten ole kiinnostuneita aineista. Sehän on kansakunnan tuhoamista!

Niin ja mämmistä minä tykkään!