pikkuisen golfista!

Pelasin lauantaina golfkisan Hirvihaarassa. Osallistun kilpailuihin muutaman kerran kesässä siksi, että kisoissa tasoituskortti syntyy automaattisesti. Harjoituskierroksilla ei sitten tarvitse huolehtia tarkasta merkkailusta tai muustakaan - voin jopa pelailla harjoitusmielessä kahdella pallollakin.

Startti oli kymmenen aikoihin, jolloin lämpötila oli jo todella korkea. Valuin hikeä jo ennen starttia, mutta juomaa oli kuitenkin nautittava koko ajan lisää, jotta ei tulisi nestehukkaa.
Kavereiksi minun lähtööni tuli noin kympin tasoituksilla olevat kaverit - siis olivat melkoisesti parempia kuin minä. Minun tasoitukseni kisaan lähdettäessä oli 15,8.
Ensimmäisen väylän pelasimme kukin kentän pariin eli siis lähtö oli oivallinen. Kakkosella kaverini pelasivat jälleen parit, mutta minulle tuli bogey, joka on minulle ihan kelpo tulos, kun kakkoslyöntini oli sellainen muutaman kymmenen metrin söpsö.
Kolmosella alkoivat ongelmani. Avasin väylän vasempaan reunaan kanervikkoon, josta huitaisin pahasti oikealle greenin tasalle kuusikkoon. Tulokseksi hämmensin seiskan, kun nelonen oli ajatuksena, siis kolme yli parin. Kaverini jatkoivat hyviä esityksiä.
Nelosella löin palloa ihan liian hyvin. En koskaan ennen ole kyseisellä väylällä lennättänyt palloani outtiin, siis pois pelialueelta. Nyt pallo lensi ihan mielettömästi ja iskin perään vielä toisenkin metsään. Vasta kolmannella pallolla jäin pelialueelle. Siis näpersin itselleni tulokseksi ysin - viisi yli parin. Peli oli käytännössä jo silloin menetetty, mutta eihän golfissa voi keskeyttää, vaikka kuinka kuritettaisiin. Pelasin kaksi birdietä ja joitakin paria, ja lopputulokseni oli 99 bruttolyöntiä. Kun tasoitukseni huomioitiin, niin pelitulokseni oli 82 (kymmenen yli parin), jolla saavutin peräpään sijoituksen. Kaverini pelasivat 72 ja 73 eli suunnilleen omiin tasoituksiinsa, mutta eivät tuloksillaan kuitenkaan hekään hätyytelleet kärkisijoja, kun voittaja repäisi tuloksekseen 66. Toki voittajalla on sitten seuraavassa kisassa enemmän työtä päästäkseen samoihin nettotuloksiin, kun tasoituskorttiin tuli melkoisesti muutosta alaspäin. Minun tasoitukseni on sitten tätä kirjoittaessani 15,9, kun en pystynyt pelaamaan paremmin.

Katsoin tämän kesän pelihistoriaani ja yhtä huonot tulokset olen pelannut 12.4. ja 19.5. Kertaakaan tänä kesänä en ole pelannut huonommin!
Analysoin peliäni ja tulin siihen tulokseen, että ylenmääräinen helle teki yksinkertaisesti tepposet. Harjoituskierrokseni olen pelannut helteiden aikana aina aikaisin aamulla, jolloin vasta viimeisille väylille on tullut enemmän lämpöä. Viileällä kelillä pallo ei lennä niin hyvin ja aivotkin pelaavat paljon paremmin. Nyt löin palloa liian hyvin, enkä osannut sopeuttaa muutoksia peliini. Onneksi leipäni ei ole kiinni golfista, koska en osaa pelata liian kuumalla kuin en myöskään sateella.
Olen monta kertaa todennut, että golf tekee nöyräksi. On se vaan niin haastava laji!
Legenda kertoo, että itse piru olisi lajin keksinyt.

jo on aikoihin eletty!

On aivan kummallinen olo, kun ilmat alkavat olla sellaisia kuin yli puoli vuosisataa sitten Suomussalmen Näljängässä. Silloin ei ollut lämpöpumppuja viilennystä järjestämään, ei ollut kivennäisvesiä tai energiajuomia. Janoon juotiin kaivovettä, kotikaljaa tai kurria. Nyt ovat lähes kaikki avut käytettävissä, mutta sittenkään en tahdo jaksaa. Silloin alle kouluiän mentiin pitkät päivät milloin missäkin, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että ei se helle silloin rasittanut - päinvastoin. No eiköhän saada sateita, kun golfkisat tulevat ajankohtaisiksi. Viime kesänä pelasin viisi kisaa ja yhtä lukuunottamatta satoi.
Katsotaan, miten äijän käy!

Olen yrittänyt saada talvella aloittamani kirjoitustyön päätökseen, mutta tuo yletön kuumuus on kyllä vienyt pahimmat kirjoittamishimot. Toki teksti on kasassa, mutta se kaikkein inhottavin tekstin korjailutyö on vielä kesken. Yritän puristaa niin, että saisin tekstin kustantajalle elokuun puoliväliin mennessä.

Pistin jonoon jo julkaistut kirjani ja mukaan pääsi myös työn alla oleva romaani "takapotku" - tosin vasta kantena. Oikolukijani kävi tänään hakemassa tekstini viimeiseen luentaansa ja hän näki kansikuvassa aivan muita asioita kuin mitä itse halusin siinä kuvata. Minä yritin saada kuvaan jonkinlaista vauhtia kuvankäsittelyohjelman eräällä ominaisuudella. Ja mielestäni onnistuin löytämään lähes oikeat fiilikset, mutta oikolukijani näki kuvassa pehmeyttä ja jopa tyynyn! Siis lisää pehmeyttä. Minä en kyllä kuvasta moista löydä, mutta kaiketi täytyy käydä tutkimassa vähän lisää kuvankäsittelyohjelman oiminaisuuksia. Jos vaikka löytyisi juuri se vivahde, jota olen koko ajan etsinyt.

Joku aika sitten tällä foorumilla kerroin, että heitin masennuslääkkeeni pois käytöstä, mutta jo noin viikon jälkeen tunsin, että en jaksa ilman apuja. En saanut nukuttua, vaan päässäni mylläsivät inhottavat ajatukset läpi öiden, joten päätin nostaa käpäläni ylös. Nyt nautin puolikkaan pillerin iltaisin ja saan nukuttua kohtalaisesti. Kaipa sen on sitten oltava niin vielä jokin aikaa!

Anna -lehdessä 1996!

Siivosin työhuoneeni kaappia ja eteeni tupsahti Anna -lehti nro 18, 30.4.1996. Kannessa oli kuvat Marjo Matikaisesta, Colin Firthistä, missi-Helistä ja Samista. Lisäksi kannessa mainitaan Ruotsin kuninkaan haastattelusta, mutta kun noista ei selviä, miksi olen lehden joskus säilönyt, niin siirryn sisällysluettelon silmäilyyn. Siellä on maininta jutuista, joissa kerrotaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta, Mari Vainiosta, Heikki Salosta ja Sirkku Peltolasta, Aki-Petteri Bergistä ja onhan siellä otsikko "Kännykkä soi kaikkialla". Sitäpä sitten siirryn tarkastelemaan.

Meikäläinen on päässyt tai joutunut piinapenkkiin ja kuvakin on sellainen, että ihmetys vain kasvaa. Olen kaikkia tottumuksiani vastaan pukeutunut oikein pukuun ja kravattikin on kaulassa! Eilen aloittaessani kirjoittaa tätä blogia, en löytänyt syytä pukeutumiseeni, mutta nyt yöllä valvoessani se selvisi. Olin ollut samana päivänä kertoilemassa matkapuhelintekniikasta televisiossa ja siksi minulla oli tuo ahdistava asu päälläni.

Minä olin joutunut sellaiseen asemaan firmassa, että jouduin/sain kertoilla eri yhteyksissä matkaviestintekniikasta maallikkokielellä. Matkaviesti -lehteen jouduin pitkän tovin antamaan vastauksia ns. yleisön esittämiin teknisiin kysymyksiin ja istuin muutaman kerran Nurmijärven studiossa radion suorassa lähetyksessä vastailemassa yleisön puhelinkysymyksiin.
Ja tämä Annan juttu oli tuota samaa sarjaa. Jutussa heittelen tekniikan selvittämisen jälkeen mm. arvioita tilaajamäärien kehityksestä. Olen varmaankin saanut luvut markkinoinnista, kun kerron, että vuonna 2000 on Suomessa 3 miljoonaa matkaviestimen käyttäjää. Lieneekö arvio osunut kohdalleen, mutta ainakin nyt kymmenen vuoden päästä meitä paljon tuota arviota enemmän.
Jutussa on haastateltu myös säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Lauri Purasta, joka toteaa, että säteileehän ne, mutta eivät ylitä riskirajaa. Kuitenkin tuossa vaiheessa vasta etsitään kunnon mittausmenetelmiä asian todentamiseksi. Ja nuo tutkimuksethan jatkuvat edelleen, kuten aina silloin tällöin asiasta kerrotaan!
Lisäksi jutussa on haastateltu monia käyttäjiä ja on jopa esitelty kännykkäetiketti. Siis varsin hyvä kattaus matkapuhelinmaailmaan!

Aikoinaan töissä ollessani kuvittelin olevani niin tärkeä henkilö, että jopa lomillakin piti pitää puhelimet päällä ja sähköpostikin piti saada jo NMT-aikaan mökillekin. Onneksi nuo harhakuvitelmat ovat tässä vuosien varrella kaikonneet ja olen tätä nykyä hyvin vanhanaikainen viestimien käyttäjä. Matkapuhelimessa minulla ei ole nettiaksessia lainkaan, koska en tunne sitä tarvitsevani. Puhelin on vain puhelujen vastaanottamiseen ja tekstiviestittelyyn. Puhelimeni tärisee erittäin harvoin, eipä montakaan kertaa viikossa. Itsekin soittelen erittäin harvoin, kun nykyään ei ole ollut tarvista lääkäreillekään soitella. Ja kuitenkin operaattorit haluaisivat meikäläisen asiakkaakseen! Ei niillä ole kyllä mitään tietoa yksinkertaisimmastakaan ansaintalogiikasta, mutta sepähän on tietenkin heidän murheensa.

Näiden mikrojen välityksellä roikuskelen netissäkin ihan päivittäin, mutta silloinkin pääasiassa vain tiedonetsintätarkoituksessa. On minulla aksessi myös facebookiin, mutta olen sielläkin hyvin passiivinen jäsen. Yhdeksän kaveria olen määritellyt. Suurin osa kavereistani kuuluu perheeseeni.
Jotenkin minusta on koko facebookin idea vesittynyt! Siellä näyttää olevan melkoinen liuta henkilöitä, joiden päämääränä on vain kalastella hirveän suuret kaverimäärät, joilla sitten ylpeillään. Minulle rittäisi yksi kunnon kaveri!

Tämä blogien kirjoittelu on myös ihan turhaa touhua. Eihän kukaan ole kiinnostunut tavallisen ihmisen jorinoista - siis tosiasiallisesti. Mutta tänne näpyttely on ajankulua, siis ajan tuhlausta. Kun muutakaan parempaa ja mielenkiintoisempaa hommaa ei juuri sillä hetkellä satu olemaan. Vaimo kyllä pystyisi luettelemaan tekemättömiä töitä vaikka kuinka paljon, mutta sehän onkin jo sitten eri juttu.

Otin käyttöön "viinin"punaisen taustan blogilleni. Minusta tuo väri oli niin lähellä viestimiehen väriä, että siksi. Aiemmat taustat olen valinnut mielialani mukaan. Ensin oli musta tausta pitkän aikaa ja muuttui siniseksi, kun tilanne kehittyi otolliseen suuntaan.

15 vuotta Jukola-ponnistuksista!

Katselin juuri Venlojen viestiä Kytäjältä ja väkisellä tulivat mieleeni 15 vuoden takaiset tapahtumat Kerava-Sipoon Jukolan viestistä. Vaikka itsekin suunnistin aikoinani paljon, niin koskaan en ole itse ollut juoksemassa Jukolassa. Syy oli yksiselitteinen. Jo päiväsuunnistuksessa nilkkani nyrjähtelivät pahasti ja loppuvaiheessa en enää lähtenyt metsään ilman nilkkojen teippausta. Pääharrastukseni oli hiihto, joten en halunnut sitä vaarantaa yöjuoksuilla metsässä.

Olin silloin 15 vuotta sitten kyseisen tapahtuman viestipäällikkönä työnantajani edustajana.
Miksi sitten jouduin tuollaiseen virkaan? Pääasia taisi olla se, että kyseisen tapahtuman kilpailunjohtaja Veikko Kostiaisen kanssa olin tehnyt jo vuosia erilaisten tapahtumien viestityksiä, joten nimittämiseni lienee johtunut Veikon haluista tehdä yhteistyötä kanssani. Olin muutamassa neuvottelussa mukana, kun tapahtumamarkkinoinnista vastuussa oleva henkilö ei oikein nähnyt, miten firma voisi hyödyntää Jukolaa oman kilpensä kiillottamisessa. Kuitenkin lopulta kauhean vääntämisen jälkeen sopimus syntyi muistakseni noin viikko ennen tapahtumaa, ja minut siis määrättiin hoitamaan koko tapahtuman viestiyhteydet.
1995 piti vielä järjestää lehdistökeskukseen lukuisa määrä telefax-laitteita lehtimiesten tarpeita varten, puhelinkioskeja kisa-alueelle, kiinteitä puhelimia lukuisiin eri paikkoihin ja tietenkin myös riittävä määrä matkapuhelimia kisajärjestäjien käyttöön sekä julmetusti lisää kapasiteettia matkapuhelimien käyttäjille.
Noita yhteyksiä varten tarvittiin läheisen mäen päälle siihen aikaan melkoiset lisärakennelmat ja yhteydet johonkin keskuspaikkaan. Itse kisa-alueelle leviteltiin erilaisia kaapeleita kilometrikaupalla, joten tapahtuman rakentamiseen meni ihan oikeasti monia miestyöpäiviä - kuin myös sitten purkamisessakin.

Yhteyksien saamisessa meinasi tulla varsinainen tenka på, kun yhteyksistä vastaavalta osastolta tuli ensin vastaus, että kyllähän homma tehdään, mutta aikaa menee ainakin kaksi viikkoa. Kerroin, että ne pitää olla käytössä jo puolen viikon päästä, koska firma on ottanut homman hoitaakseen ja kisapäivä on jo lyöty aikoja sitten lukkoon. Ja yhteydet saatiin! Matkapuhelinkapasiteettia varten meillä oli jo valmiiksi asuntovaunuun asennetut tukiasemat, joten sen saaminen käyttöön oli jo rutiinia, kun monta vuotta oli asiaa harjoiteltu.

Firma kutsui paikalle vieraita, joiden kanssa pyörimme katsomassa kisoja jopa pimeässä metsässä, mutta myös veimme heidät nauttimaan kisajärjestäjien VIP-palveluja. Kaikki olivat todella tyytyväisiä!
Joskus yön tunteina sain Kostiaisen Veikolta soiton, että telefax-yhteydet ovat poikki. Soitin keskusmiehille ja tietenkin vika oli kannaltamme kaukaisimmassa pisteessä Helsingissä, joten vian korjaaminen kesti tunnin-pari, mutta hyvissä ajoin ennen maaliintuloa kaikki toimi jälleen, eikä kukaan toimittaja edes huomannut vian olemassaoloa. Onneksi kerrankin vika sattui parhaaseen mahdolliseen aikaan!

Ja tulihan työnantajalta oikein kunniakirja asiakaslähtöisestä tapahtuman matkaviestinyhteyksien hoidosta. En tiedä, miksi kunniakirjassa oli kiitokset vain matkaviestinyhteyksien hoitamisesta! Oliko sitten tuo vikahässäkkä vaikuttamassa siihen, että kiinteiden yhteyksien hoitaminen oli jätetty pois? Itse muistelen tapahtumaa lämmöllä edelleenkin.

Asiasta toiseen! Jätin illalla ottamatta masennusmössöt ja nukuin yöllä ihan kohtuullisesti. Itse asiassa olen niitä ottanutkin pääasiassa kunnon unen saamiseksi.
Joku varoitteli, että noiden mömmöjen kanssa pitää olla varovainen ja pitäisi noudattaa lääkärin määräyksiä. Tietenkin minun on oltava koko ajan tarkkana, että en lipsahda jälleen väärälle puolelle, mutta toisaalta olen saanut itse määritellä lääkkeeni jo vuosia. Olen hylännyt sellaisia, jotka eivät ole minulle sopineet ja olen pitänyt sellaisia, jotka sopivat. Määriä olen pienennellyt koko ajan, joten nyt seitsemän vuoden mömmöjen syömisen jälkeen ajattelin siirtyä niistä kokonaan pois. Jospa meikäläinenkin voisi joskus jopa nauraa - tai ainakin hymyillä!

mitä monilahjattomille?

Olen mielenkiinnolla seurannut mediasta, miten koulujen tuntikehyksiä ehkä tullaan muuttamaan. Uusina piirteinä on mainittu, että taideaineita pyritään lisäämään, ja nyt viime aikoina on mainittu erikseen, että draamaa ja etiikkaa tultaisiin kouluissa lisäämään. Tosin opettajatkaan eivät tunnu ihan tarkalleen tietävän, mitä noiden sanojen taakse kätkeytyy. Draaman alle on soviteltu näyttelemistä, esiintymistaitoa ja jopa musiikkia ja etiikan on arveltu lohkaisevan uskonnosta ainakin osaa.

Nuo ovat varmasti ihan paikallaan oppilaille, joilla on jotakin erityislahjakkuutta, jota pitäisi edelleen kehittää, mutta miten käy monilahjattomien opiskelun?
Jos minun aikana olisi pitänyt osallistua tuollaisiin oppitunteihin, olisin varmasti ollut vielä enemmän sairas kuin olin. Tietenkin koulukiusaaminen vei opiskeluhaluja ja osallistumishalukkuutta, mutta minä suorastaan kärsin tunneilla, jotka vaativat osallistumista ja esiintymistä.
Minä olen varmasti monilahjattomuuden prototyyppi, minulla ei ole mitään sellaista ominaisuutta tai kykyä, joilla olisin voinut esimerkiksi hankkia leipäni. Minun on vain täytynyt pakertaa ja yrittää pärjätä niillä, mitä on.
Ehkä minua olisi auttanut oikeussalissa ollessani, jos olisin saanut esiintymistaitokoulutusta ja minulla olisi siihen ollut lahjoja. Lakimiehiksi aikoville tuollainen draamakoulutus on varmasti oikein täsmäkoulutusta.
Eilen meillä oli sähköt pois jonkun aikaa ja katselin asentajan työtä täältä kirjoituskammiostani ja nappasin muistoksi kuvan. Minäkin olen saanut tehdä tuollaista pylväs- ja mastoapinan hommaa useiden vuosien aikana välillä runsaastikin, kun ei ole ollut niitä erikoislahjoja. Varsinkin mastotöistä minä jopa nautin. Siellä ylhäällä oli rauhallinen ympäristö tehdä duunia. Oli kuitenkin oltava tarkkana, että ei tiputtele työkaluja alhalla olevien niskaan, ja myös tietenkin myös siinä mielessä oli oltava tarkkana, että ei itsekään tipu. Tosin en työtä tehdessäni edes ajatellut mahdollisuutta tippua, vaikka monta kertaa työt oli tehtävä jopa maston ulkopuolella vöissä roikkuen. Ja mastohommista sain mukavasti myös opiskelurahaa!

Meidän vuokralainen otti sitten ja lähti pari päivää sitten ja pääsin maalaamaan autotallin viimeisenkin seinän. Mustarastas oli onnistunut samaan poikansa lentoon jo näin aikaisin. Tänään vedin Ykiä sokkeleihin, mutta kun monilahjaton olen, niin enhän ollut laskenut maalattaviin neliöihin autotallin sokkelia lainkaan. Siispä talon sokkelista jäi osa maalamatta. Täytyypä joskus kylällä käydessäni muistaa ostaa Ykiä lisää.

takaisinotto!

Aikoinaan, kun ajoin rallisprinttiä ympäri Suomea, tein päätöksen, että kotioloissa en tupsuttele päästömössäyksiä ilmoille. Siksi olen leikannut nurmikon 23 vuotta sähkökoneella. En alkuperäisellä versiolla, koska joskus kymmenen vuotta sitten kone piti vaihtaa entisen hajottua. Sähkökoneen haitta on se perässä roikkuva kumikaapeli, joka on kiinni pensaissa, kivissä ja ties missä vähän väliä. Nurmikon leikkaaminen vaatii loogisuutta, jotta tuo roikale tulee perässä, eikä eksy leikattavalle alueelle, muuten roikasta tulee entinen. En muistaakseni katkaissut yhtään jatkojohtoa koko aikana. Toissa päivänä oli sitten viimeinen reissu sähkökoneella ja leikkaaminen jäi vielä kesken. Terä kopsahti kunnolla kiveen ja moottori sai siitä siipeensä. Koneesta tuli joka tapauksessa entinen.

Mietin pääni puhki, millaisen leikkurin valitsen seuraavaksi. Lammas olisi ollut ekologinen, mutta päädyin kuitenkin ihan polttomoottorikäyttöiseen. Tänään kokosin laitteen ja hyvinhän tuo käymään lähti. Otin siis reilun taka-askeleen! Piti siinä monta kertaa pistää asioita riviin ja pinoon ennen päätöksen syntymistä. Nyt ajan autolla enää muutaman tuhannen kilometriä vuodessa, pääasiassa kauppaan, hiihtämään tai golfkentälle, moottoripyöräilyn lopetin kokonaan, en uusinut enää tammikuussa passia, joten en tule matkailemaan, mökillä käyn korkeintaan kerran vuodessa, jos sitäkään. Siksi tein tuon päätöksen siirtyä polttomoottorikäyttöiseen leikkuriin. Täytyy suorittaa leikkaukset mahdollisimman nopeasti, jotta kone käy vain vähän aikaa, jos vaikkapa leikkaisin nurmikkoni juoksujalkaa. Hmm. täytyypä miettiä.

Viimeiset joutsenyksilöt häipyivät pesimispaikoilleen vasta tämän viikon alussa. Ne pitivät oikein kunnon levähdys- ja ruokailutauon muuttomatkallaan. Pitkästi toista kuukautta ne viihdyttivät meitä!

Viikko sitten sain lopultakin itsestäni niin paljon irti, että rupesin maalaamaan autotallia. Se on ollut yhden maalikerroksen varassa tämän viisi vuotta. Kiersin mökkiä siten, että en joutunut auringonpaisteeseen. Olin menossa maalaamaan viimeistä pohjoisen puolen seinää ja aloin ottaa seinän viereen kerättyä tavaraa pois. Metsästä kuului jonkun linnun hätäistä ääntelyä. Ihmettelin sitä, mutta kun olin ottamassa koira-aidan verkkorullaa, huomasin rullan päässä rytökasan, josta erottui linnun poikasen avoin nokka. Homma jäi siihen, kunnes lintu on saanut poikasensa lentoon. Toivottavasti viimeisen seinä maalaaminen ei ota aikaa viittä vuotta!

Sain lopultakin laitettua sisällä olevat orret sellaisiksi, kun olin suunnitellut jo rakennusaikana. Käsittelin orret kulmahiomakoneeseen kiinnitetyn laikan avulla muistuttamaan piilukirveen veistojälkiä. Hienoa hiontapölyä kertyi säkkiin sellaisen 50 litraa, mutta sitä oli tietenkin myös seinissä, ikkunoissa, katoissa ja luonnollisesti täällä minun kirjoituskammiossa. Asuintilat on nyt kunnolla siivottu, mutta tämän tilan suhteen homma on vielä vaiheessa. Jostakin syystä myös keskuspölynimuri teki lakon. Kaikki menee näköjään rikki!

Tiistaina sain valmiiksi toisen romaanini käsikirjoituksen 1. vaiheen. Nyt on tiedossa koko kirjoittamisen tympein vaihe. Tekstin muokkaaminen, siis korjaaminen ja muuttaminen. No, sehän on tehtävä, jos aion saada kirjan Helsingin kirjamessuille. Puoli vuotta pidin taukoa, en kirjoittanut riviäkään muualle kuin tänne, mutta homma sujui sitten aloittamisen jälkeen ihan mukavasti. Oli tietenkin päiviä, että en saanut aikaan mitään, mutta varsinkin nyt lopussa tekstiä tuli jopa yli kymmenen sivua päivässä.

Pitäisi olla joku manageri joka hoitaisi kirjojeni markkinoinnin. Itse olen niin onneton myyntimies, että uskallan vain joillekin tutuille kertoa kirjani olevan valmis. En luota varmaankaan tuotteeseen tarpeeksi, vaikka aiemmat tekeleeni ovatkin saaneet ihan hyvää palautetta. Mutta kirjoittaminen on hauskaa, varsinkin nyt, kun ei tarvitse kirjoittaa omista kokemuksista ja omasta elämästä.

kuvailuja!

Tänä kevään olemme saaneet seurata joutsenien elämää normaalia lähempää, sillä heti Mäntsälänjoen veden noustua pelloille ja tehden avovetisen järven, ilmestyivät nämä kaksi joutsenta uiskentelemaan ja ruokailemaan .

Kun vedet valuivat pelloilta ja järvi hävisi, niin paikalle pelmahti noin 30 joutsenta ja olivat vielä eilenkin paikalla. Ovat siis vahvistuneet samoilla sijoilla noin kuukauden.

Eräänä päivänä joutsenien kanssa samoilla tanterilla tepasteli kaksi kurkea. Kurjet eivät olleet paikalla kuin hetken, sillä niillä teki ilmeisesti mieli mennä pesäpaikoilleen munimaan.

En voi välttyä koskaan yrittämästä kuvata koiriamme. Tässä meidän vanhuksemme airedalenterrieri Jurkka painelee lähipellon viimeisillä lumilla. Paikalla olikin melkoinen säpinä, kun kaikki kolme koiraa painalsivat menemään kukin voimiensa mukaan. Eivätkä lähtenet koskaan omille teilleen, kun tarjolla oli ohjattua liikuntaa.

Tässä samaisella pellolla meillä kasvamassa oleva lakelandinterrieri Sakke yrittää ehtiä isompien serkkujensa vauhtiin. Aika hyvin se selvisi, vaikka onkin tuollainen tappijalka.

Nuorempi airedalenterriereistämme Sorja päivystää vartiointikivellä. Toki Sorja oli myös noilla peltokeikoilla ja vielä nuorena se jaksoi todella hyvin laukata paksussakin lumessa.

Tässä Sakke ja Sorja ovat yhdessä vartiointikivellä. Tänään Sakke lähtee uuteen kotiin Kiteelle, ja se tilanne on tietenkin kauhein juuri Sorjalle. Sakke ja Sorja ovat jaksaneet pitää vauhtia yllä koko sen kolmen kuukauden ajan, minkä Sakke meillä on ollut sijaiskodissa. Sorjan kaverinahan oli vuoden verran nuori ja komea airisuros Juho, joka löysi lopulta hyvän, oikean kodin Järvenpäästä, ja silloinkin Sorjalla oli hetken ajan ikävä leikkitoveriaan, kun Jurkka vanhuksena ei oikein enää jaksa yhtyä nuoren leikkeihin.

Jouluksi sain aikaan koiristamme kirjan "kaksikymmentä airisvuotta", jossa oli toista sataa kuvaa eri koiristamme parinkymmenen vuoden ajalta. Yllä olevat kuvat eivät sisältyneet kirjaan, koska nämä on näpsitty myöhemmin.